Hoito-,opetus-,seurakunta-, valtio-ja kunta ovat eniten kiusatttuja

hoito-, opetus-, seurankunta-, valtio-, ja kunta-alat ovat maassamme jotavia kiusaamisen paikkoja.
3433
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Luulen, että eräs minua kiusannut henkilö käyttää sitä tosiasiaa hyväksi, että hänellä on vakituinen virka ja muut ovat määräaikaisia.

Tiedän, ettei määräaikaisessa virassa voi lähteä arvostelemaan ketään, joten tämä kiusaaja saa olla kaiken arvostelun yläpuolella kun kukaan ei uskalla sanoa.

Vakivira/määräaikainen on ainakin yksi kiusaamisen mahdollistava tekijä.

Toinen on tuo valtion vanhojen työntekijöiden tyytymättömyys omaan työhön. Kun ei voi vaihtaa, mikään ei muutu, turhautuu ja alkaa kiusaamaan muita ihmisiä. Niinkö siinä käy?

Onko liikaa aikaa vai liian vähän mielenkiintoista ajanvietettä.

Äänestä
  • Luepa kirjani Muodollisesti epäpätevä. Opettajat pääroolissa. Kiusaamisessa on usein kyse kuisaajan omasta huonosta olosta. Johonkin se katkeruus on purettava. Seurakunnan, kunnnat ja valtion laitokset pahimpia. Kirjassa kerrotaan myös, miksi kukaan ei auta.

    Äänestä

Eilen tuli maanantaina klo 21.00 TV1:stä, jossa naispappi joutuu kiusaamiseen. Uusinta! Tulee vielä 3 kertaa. Kannattaa katsoa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kevättä kohden kirjoitti:

hoito-, opetus-, seurankunta-, valtio-, ja kunta-alat ovat maassamme jotavia kiusaamisen paikkoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu