Aika suhteen tappaa

Joo tuo on ihan totta et välimatka tappaa suhteen... mutta haluan korostaa et vain siinä tapauksessa jollei molemmilla ole oikeasti halua saada sitä toimimaan...
Mun tapauksessa mä olisin jaksanu välimatkan kyllä.. mut nainen vaan sit sattu oleen tyyppiä "kevyet kengät" ja "poissa näkyvistä, poissa mielestä"

Yhdeksän vuotta naiseni on ollut töissä toisella paikkakunnalla.Hän matkustaa joka viikonloppu yli 200km/sivu junalla.Kumpikin nautimme omasta vapaudestamme viikolla ja toistemme seurasta viikonloppuisin.Jos hänellä on siellä muualla joku toinen,niin olkoon.Rakkautta riittää myös minulle.Hassua,että tällainen voikin toimia.Olemme todella tyytyväisiä oloomme.Kumpikaan ei utele,eikä moralisoi.Olemme kumpikin vannottaneet toisillemme,että sitä kortsua ei saa unohtaa,jos rakastelee toisten kanssa.Luulenpa,että tämä loistava vapaus pitää suhteemme kunnossa.Olemme erittäin tyytyväisiä elämäämme.Yllätyin itsekin jo vuosia sitten,etten tunne mustasukkaisuutta,rakkautta kylläkin ja rakastamalleen ihmiselle suo mielellään vapauksia,joihin minä itsekin olen oikeutettu.

JUKIMAR kirjoitti:

Yhdeksän vuotta naiseni on ollut töissä toisella paikkakunnalla.Hän matkustaa joka viikonloppu yli 200km/sivu junalla.Kumpikin nautimme omasta vapaudestamme viikolla ja toistemme seurasta viikonloppuisin.Jos hänellä on siellä muualla joku toinen,niin olkoon.Rakkautta riittää myös minulle.Hassua,että tällainen voikin toimia.Olemme todella tyytyväisiä oloomme.Kumpikaan ei utele,eikä moralisoi.Olemme kumpikin vannottaneet toisillemme,että sitä kortsua ei saa unohtaa,jos rakastelee toisten kanssa.Luulenpa,että tämä loistava vapaus pitää suhteemme kunnossa.Olemme erittäin tyytyväisiä elämäämme.Yllätyin itsekin jo vuosia sitten,etten tunne mustasukkaisuutta,rakkautta kylläkin ja rakastamalleen ihmiselle suo mielellään vapauksia,joihin minä itsekin olen oikeutettu.

Uskon, että kaltaisesi järjestely voisi toimia ja olisi toiminutkin kohdallani, jos tapaamisia olisi tosiaan aina joka viikonloppu. Mutta jos näkeminen onnistuu aina 2-4kk:n välein, tuntuu, että vapautta on liikaakin..pieni pää alkaa pohtia asioita huomatessaan toisen käyttäytymisen muuttuneen pikkuhiljaa ja saa mielen mustasukkaiseksi..turhautuneisuuden myötä tunteet sitten laantuu. Ilmeisesti..niin meille kävi. Ja harmittaa pirusti.

slls kirjoitti:

Uskon, että kaltaisesi järjestely voisi toimia ja olisi toiminutkin kohdallani, jos tapaamisia olisi tosiaan aina joka viikonloppu. Mutta jos näkeminen onnistuu aina 2-4kk:n välein, tuntuu, että vapautta on liikaakin..pieni pää alkaa pohtia asioita huomatessaan toisen käyttäytymisen muuttuneen pikkuhiljaa ja saa mielen mustasukkaiseksi..turhautuneisuuden myötä tunteet sitten laantuu. Ilmeisesti..niin meille kävi. Ja harmittaa pirusti.

olette seurustelleet..?
me olemme 2,5v. ja ensimmäinen tauko oli vuoden, ei ehditty olla kuin ½ vuotta erossa kun jätin hänet. minulla jopa oli toinen n.3kk siinä välissä. no sitten kuitenkin tavattiin taas kun se kokonainen vuosi edellisestä tapaamisesta oli kulunut ja rakkaus kukoisti enemmän kuin milloinkaan. silloin lensi tämä välissä ollut aika vauhdilla. Sen jäkeen meillä oli 7½kk tauko ja kun nähtiin kaikki oli ihanaa. sitä seurasi 3½ kuukauden tauko ja edelleen kaikki hyvin kun tavattiin. Nyt sitten ollaan oltu erossa taas yli ½ vuotta ja kun tavataan ei olla nähty 7½ kuukauteen. Voin sanoa että tämä on TODELLA VAIKEAA. ja nyt oikeastaan ensimmäistä kertaa minua pelottaa koska tunteet ovat aikalailla laantuneet. Kuitenkin olen 100% luotettava,rehellinen,uskollinen ja jaksan luottaa että tunteet palaa kun tavataan. Vaikka toinen puoli sisälläni pelkääkin pahinta. Täytyy jaksaa luottaa.

kauanko kirjoitti:

olette seurustelleet..?
me olemme 2,5v. ja ensimmäinen tauko oli vuoden, ei ehditty olla kuin ½ vuotta erossa kun jätin hänet. minulla jopa oli toinen n.3kk siinä välissä. no sitten kuitenkin tavattiin taas kun se kokonainen vuosi edellisestä tapaamisesta oli kulunut ja rakkaus kukoisti enemmän kuin milloinkaan. silloin lensi tämä välissä ollut aika vauhdilla. Sen jäkeen meillä oli 7½kk tauko ja kun nähtiin kaikki oli ihanaa. sitä seurasi 3½ kuukauden tauko ja edelleen kaikki hyvin kun tavattiin. Nyt sitten ollaan oltu erossa taas yli ½ vuotta ja kun tavataan ei olla nähty 7½ kuukauteen. Voin sanoa että tämä on TODELLA VAIKEAA. ja nyt oikeastaan ensimmäistä kertaa minua pelottaa koska tunteet ovat aikalailla laantuneet. Kuitenkin olen 100% luotettava,rehellinen,uskollinen ja jaksan luottaa että tunteet palaa kun tavataan. Vaikka toinen puoli sisälläni pelkääkin pahinta. Täytyy jaksaa luottaa.

Vuosi tulee täyteen..viimeisestä tapaamisesta 4kk, sitä ennen melko säännöllisesti 2-3krt kk:ssa..alku oli ihanaa ja tuntui, että molemmat oltiin täysillä mukana..minä ehkä enemmän tosin..ja nyt 4kk:n jälkeen olen huomannut muutoksia toisen käyttäytymisessä, aavistellut jotain mitä en ensin halunnut itselleni myöntää..että siellä päässä on jo uusia tuulia kuvioissa..Meillä on ollut vähän sellainen ns.herrasmies-sopimus, että kun olemme yhdessä, muista ei puhuta, on vain me kaksi..erossa ollessa en ole edes halunnut miettiä mitä toinen puuhaa, jotenkin luottanut siihen, ettei meidän väliin voi tulla kolmansia ainakaan siinä määrin, että meidän välinen suhde siitä kärsisi..tunnetta kun riitti molemmilla..tai niin luulin.

Minulle tämä aika ei niinkään olisi ongelma,minun tunteeni eivät ole niin paljon laantuneet.. olen myöskin tapaillut erästä täällä kotopuolessa, mutta se on näyttänyt vain toteen sen, että minulla on suuria tunteita olemassa tätä kaukomiestäni kohtaan..kun sitten asia otettiin kerrankin puheeksi, reaktio ei ollut ihan toivomani..aika on kuulemmat tehnyt tehtävänsä ja tunteet ovat päässeet laantumaan..ikävä on kova mutta niin myös turhautuneisuus..jos asuisimme lähempänä toisiamme, tilanne olisi eri. Mutta välimatkasta ja ajasta johtuen mies on alkanut pohtimaan josko meistä sittenkään voisi tulla tämän enempää..kuin että pidetään hauskaa mahdollisuuksien mukaan ilman sen vakampia sitoumuksia..todella surullista. Ja olen tietenkin myös pettynyt ihmiseen, onko kaikki ollut alusta asti vain feikkiä? Mene ja tiedä kun toinen tuntuu olevan vielä ihan lapsi(30v).

Mikä tässä kaikessa sattuu ja pahoittaa mielen, on se että mies on miettinyt näitä asioita jo pari kk, olen sen aavistanut ja kovistellut kertomaan jo aikoja sitten, mutta vastaukseksi sain joka kerta: älä huoli, kaikki on hyvin. Miksi ei voinut sanoa reilusti jo pari kk sitten asioiden oikean laidan? Sen sijaan, että elätellyt minussa turhia toiveita?? Arhg.

slls kirjoitti:

Vuosi tulee täyteen..viimeisestä tapaamisesta 4kk, sitä ennen melko säännöllisesti 2-3krt kk:ssa..alku oli ihanaa ja tuntui, että molemmat oltiin täysillä mukana..minä ehkä enemmän tosin..ja nyt 4kk:n jälkeen olen huomannut muutoksia toisen käyttäytymisessä, aavistellut jotain mitä en ensin halunnut itselleni myöntää..että siellä päässä on jo uusia tuulia kuvioissa..Meillä on ollut vähän sellainen ns.herrasmies-sopimus, että kun olemme yhdessä, muista ei puhuta, on vain me kaksi..erossa ollessa en ole edes halunnut miettiä mitä toinen puuhaa, jotenkin luottanut siihen, ettei meidän väliin voi tulla kolmansia ainakaan siinä määrin, että meidän välinen suhde siitä kärsisi..tunnetta kun riitti molemmilla..tai niin luulin.

Minulle tämä aika ei niinkään olisi ongelma,minun tunteeni eivät ole niin paljon laantuneet.. olen myöskin tapaillut erästä täällä kotopuolessa, mutta se on näyttänyt vain toteen sen, että minulla on suuria tunteita olemassa tätä kaukomiestäni kohtaan..kun sitten asia otettiin kerrankin puheeksi, reaktio ei ollut ihan toivomani..aika on kuulemmat tehnyt tehtävänsä ja tunteet ovat päässeet laantumaan..ikävä on kova mutta niin myös turhautuneisuus..jos asuisimme lähempänä toisiamme, tilanne olisi eri. Mutta välimatkasta ja ajasta johtuen mies on alkanut pohtimaan josko meistä sittenkään voisi tulla tämän enempää..kuin että pidetään hauskaa mahdollisuuksien mukaan ilman sen vakampia sitoumuksia..todella surullista. Ja olen tietenkin myös pettynyt ihmiseen, onko kaikki ollut alusta asti vain feikkiä? Mene ja tiedä kun toinen tuntuu olevan vielä ihan lapsi(30v).

Mikä tässä kaikessa sattuu ja pahoittaa mielen, on se että mies on miettinyt näitä asioita jo pari kk, olen sen aavistanut ja kovistellut kertomaan jo aikoja sitten, mutta vastaukseksi sain joka kerta: älä huoli, kaikki on hyvin. Miksi ei voinut sanoa reilusti jo pari kk sitten asioiden oikean laidan? Sen sijaan, että elätellyt minussa turhia toiveita?? Arhg.

Vaikea tilanne tuo.. Meillä sitten taas se olen minä kellä ne tunteet laantuu, mutta poikaystäväni saa aika hyvin luotua minuun vielä toivoa koska itse on niin positiivinen ja uskoo että meidät on luotu yhteen ym.. Ja onneksi minulla on joskus hyviäkin päiviä ja ajattelen itsekin positiivisesti, silloin jaksaa ne kurjemmatkin masennus päivät kun ei missään tunnu näkyvän pientäkään valoa.
Asia on kumminkin niin, että kaikille kaukosuhde ei sovi ja kun sitten alkaa ajattelemaan kuinka helppoa olisi ottaa joku kiva lähempää. Mutta silloin se ei ole tosi rakkautta jos sen tekee. Itse todellakin luotan siihen, että jos joskus on Oikeasti Todella rakastanut toista niin sen toisen jälleen nähdessään rakastaa jälleen, vaikka tunteet välillä olisikin laantuneet. Jos tunteet ei palaa, se ei ole sen arvoista, eikä silloin koskaan ole oikeasti rakastanutkaan. Mutta jos toisella osapuolella edelleen on tunteita toista kohtaan, toisella ei se onkin vaikeampi juttu. Surullista..
Kaikkea hyvää sinulle, toivottavasti löydätte hyvän tien..

Ikävää kirjoitti:

Vaikea tilanne tuo.. Meillä sitten taas se olen minä kellä ne tunteet laantuu, mutta poikaystäväni saa aika hyvin luotua minuun vielä toivoa koska itse on niin positiivinen ja uskoo että meidät on luotu yhteen ym.. Ja onneksi minulla on joskus hyviäkin päiviä ja ajattelen itsekin positiivisesti, silloin jaksaa ne kurjemmatkin masennus päivät kun ei missään tunnu näkyvän pientäkään valoa.
Asia on kumminkin niin, että kaikille kaukosuhde ei sovi ja kun sitten alkaa ajattelemaan kuinka helppoa olisi ottaa joku kiva lähempää. Mutta silloin se ei ole tosi rakkautta jos sen tekee. Itse todellakin luotan siihen, että jos joskus on Oikeasti Todella rakastanut toista niin sen toisen jälleen nähdessään rakastaa jälleen, vaikka tunteet välillä olisikin laantuneet. Jos tunteet ei palaa, se ei ole sen arvoista, eikä silloin koskaan ole oikeasti rakastanutkaan. Mutta jos toisella osapuolella edelleen on tunteita toista kohtaan, toisella ei se onkin vaikeampi juttu. Surullista..
Kaikkea hyvää sinulle, toivottavasti löydätte hyvän tien..

Niinhän se tosiaan menee, että jos tarpeeksi rakastaa, niin ei ainakaan helpolla luovuta, mikäli mahdollista. Hienoa, että poikaystäväsi sentään jaksaa olla positiivnen ja kannustaa, uskon että sillä on suuri merkitys. Mutta on sinullakin vielä toistaiseksi asenne kohdallaan, mukavaa :) Meillä taitaa olla niin, että kiinnostus pitää liekkiä yllä on nuupahtanut..ensin häneltä ja nyt pikkuhiljaa minulta. Sääli. Se mitä meillä oli, oli jotain ainutkertaista mutta ei sitä yksin jaksa muistella.

Nähtäväksi jää miten meidän käy..tapaaminen lähestyy, hitaasti mutta varmasti..pelonsekaisin tuntein. Onko kaikki mennyttä vai heräävätkö ne vanhat tunteet vielä..?

Olipa kiva kuulla sulta kommenttia, kiitos siitä. Ja mukavaa kevättä!