kohta se helpottaa

Sain vihdoin tuppisuu mieheni kansaa puhuttua sen verran, että sovimme että muutamme tytön kanssa maanantaina omillemme.

Olen kuulemma katalasti suunnitellut kaiken ja hommannut asunnon, itse hän on aika ajoin ollut ihan tyytyväinen liittoomme, mutta siihen hän ei vastannut olisiko hän ollut kanssani ilman tytärtä, tai sitä onko hän ollut aidosti onnellinen.

Sain myös sovittua, että lapsen tähden yrittäisimme käyttäytyä niin, ettei lapsi enempää kärsi, mutta hänen katseensa oli täynnä vihaa ja halveksuntaa, joten en ihmettele yhtään vaikka käräjillä tavattaisiinkin. Ilmoitin että annan hänen tavata lastaan niin paljon kuin haluaa ja sen etten tule koskaan luopumaan lapsestani ja sen ettei hän myöskään tule koskaan saamaan yksinhuoltajuutta.

Toivon sydämeni pohjasta että tämä elämä lähtisi kulkemaan jollain lailla, ilman toisen kiusantekoa tms.

Mutta aika näyttää, nyt on kuitenkin huomattavasti kevyempi ja helpottuneempi olo, vaikeaahan tämä tulee olemaan mutta kesää kohti mennään.
231519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Hyvä juttu, että ilmoitit kaikki nuo. Hassua on se, että annat ilmoitusluonteisia lausuntoja asioihin, joihin sinulla ei ole päätäntävaltaa.

Äänestä
  • totta mitä sanoit, mutta ilmoitin ne miehelleni joka kielsi minua muuttamasta -yhtälailla hänellä ei ole asiaan päätäntävaltaa, mutta jos nyt muuttaisin yksin, saisinko mitenkään lastani myöhemmin itselleni? Tuskin.

    Tottakai minullakin on mahdollisuudet kiusantekoon, mutten aio siihen ryhtyä. Omalta osaltani yritän ajatella lapseni parasta ja sitä että hänellä on oikeus molempiin vanhempiinsa ja oikeus rakastaa molempia ilman että tarvii tuntea syyllisyyttä siitä.

    Tietenkin puhun vain omasta puolestani, olen toiveikas että miehenikin tämän ymmärtäisi ja laittaisi mahdollisen vihansa minua kohtaan syrjään ja ajattelisi lapsenetua.

    Mutta jos tarve vaatii, tulen pitämään puoleni, mutta minä en ole se joka likaisen pelin aloittaa.

    Äänestä

  • näkymätön ninni kirjoitti:

    totta mitä sanoit, mutta ilmoitin ne miehelleni joka kielsi minua muuttamasta -yhtälailla hänellä ei ole asiaan päätäntävaltaa, mutta jos nyt muuttaisin yksin, saisinko mitenkään lastani myöhemmin itselleni? Tuskin.

    Tottakai minullakin on mahdollisuudet kiusantekoon, mutten aio siihen ryhtyä. Omalta osaltani yritän ajatella lapseni parasta ja sitä että hänellä on oikeus molempiin vanhempiinsa ja oikeus rakastaa molempia ilman että tarvii tuntea syyllisyyttä siitä.

    Tietenkin puhun vain omasta puolestani, olen toiveikas että miehenikin tämän ymmärtäisi ja laittaisi mahdollisen vihansa minua kohtaan syrjään ja ajattelisi lapsenetua.

    Mutta jos tarve vaatii, tulen pitämään puoleni, mutta minä en ole se joka likaisen pelin aloittaa.

    olet jo aloittanut sen likaisen pelin,omimalla lasta itsellesi,Voitko itse lähteä pois ja jättää lapsesi islle ja tavata vaikka joka toinen vkl?

    Äänestä

  • hoblaa kirjoitti:

    olet jo aloittanut sen likaisen pelin,omimalla lasta itsellesi,Voitko itse lähteä pois ja jättää lapsesi islle ja tavata vaikka joka toinen vkl?

    minkä pelin olen aloittanut?
    Olen ilmoittanut muuttavani lapsen kanssa pois -totta.
    Olen myös ilmoittanut lapsen isälle mahdollisuuden yhteishuoltajuuteen ja vuoroviikotteluun hänen halujensa mukaan.
    Mitä siitä että parisuhde perustuu toisen alistamiseen ja vähättelyyn? Mitä siitä etten uskalla öitäni nukkua, heräilen painajaisiin, että minut tai läheiseni tapetaan, saan hengenahdistuskohtauksia tai että olen laihtunut 10kg koska en pysty syömään tai nukkumaan...
    Likaista peliähän tämä on.

    Olet tehnyt aivan oikein. Jos miehesi ei ole tyytyväinen tilanteeseen, hän voi omalta osaltaan avata suunsa ja nähdä sen verran vaivaa, että ilmoittaa kantansa. Mutta nämä tuppisuu -tyypit eivät juurikaan ilmoittele mielipiteitään mutta mielellään kyllä vailittavat, miten ei taaskaan otettu hänen mielipidettään huomioon. Hankala ottaa kun vuorovaikutustaidot ovat olemattomat ja niitä ei missään nimessä kannata opetella jne. Tiedän tämän miestyypin oikein hyvin. He eivät ole valmiita minkään laisiin satsauksiin mutta mielellään valittavat asiasta kuin asiasta ja todellakin mielellään arvostelevat tosten tekemissä ja varsinkin epäonnistumisia.

    Jatka itsenäistä elämääsi; SINÄ päätät omasta ja pitkälti myös lapsesi elämästä, koska vastuu on sinun. Ottaako miehesi vastuuta lapsen hyvinvoinnista tai kasvatuksesta?

    Itsellani on vastaavanlainen tuppisuu- ukko, jolla on vielä taipumustaväkivaltaisuuteen ja kaikki, mitä hän tekee v'äärin tai tyhmästi, johtuu minusta. Olen kurkkuani myöten täynnä ainaista seilttelyä ja nokun -juttuja. Ero on meilläkin edessä 30 avioliittovuoden jälkeen noin vuoden päästä, jolloin nuorimmainenkin lähtee opiskelemaan ja voin huokaista helpotuksesta ja katsoa onnellisesti eteen päin ja rueta rakentamaan elämääni omin ehdoin ja arvostuksin-

    Äänestä

ottaa huomioon, että jos suostut yhteishuoltajuuteen, niin entisellä miehelläsi on kaikki keinot kiusantekoon sisältäen niin koulunvalinna kuin passinhankinnan lapsellesi. Muista myös se, että hänen ei ole pakko tavata lasta, mutta sinun on siihen suostuttava aina kun sovittu tapaamisaika on, vaikka lapsi ei sitä haluaisikaan. Vaikeaa, mutta tuttua. Tsemppiä!

Äänestä
  • Asutte nyt yhdessä ja olette molemmat lapsen huoltajia. Siihen, että lapsi muuttaa mukanasi pois kotoaan tarvitset lapsen isän luvan.

    Ja kääntäen, sinulla on ihan yhtä suuri mahdollisuuus kiusantekoon tulevaa ex-miestäsi kohtaan kouluvalinnoissa, passinhankinnoissa yms.

    Asioilla on kaksi puolta.

    Äänestä

  • myös että... kirjoitti:

    Asutte nyt yhdessä ja olette molemmat lapsen huoltajia. Siihen, että lapsi muuttaa mukanasi pois kotoaan tarvitset lapsen isän luvan.

    Ja kääntäen, sinulla on ihan yhtä suuri mahdollisuuus kiusantekoon tulevaa ex-miestäsi kohtaan kouluvalinnoissa, passinhankinnoissa yms.

    Asioilla on kaksi puolta.

    tarvitse miehen lupaa, jos muuttaa lapsen kanssa muualle. Missä maassa sinä luulet meidän asuvan? Jos oikeuteen haluaa mennä, niin se on eri asia. Sitten huoltajuus käsitellään siellä, mutta poismuuttoon ei miehen lupaa tarvita. Mikä luvanantaja mies muka on? Mitä passiasiaan tulee, niin sen mies/puoliso pystyy estämään, koska yhteishuoltajuudessa alaikäisen passihakemukseen tarvitaan molempien vanhempien suostumus. Ja selvennykseksi: minä hoidin nämä asiat kuntoon jo 15 vuotta sitten. Enkä ole katunut.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Suomessa yhteishuoltajuudessa (joksi avioliitossa tapahtuva huoltaminenkin lasketaan) on lapsen asumisjärjestelyihin tapahtuvat muutokset sovittava yhdessä huoltajien kesken. Jos se ei onnistu, niin sitten edessä on käräjäreissu. Olettaen että lapsi on alaikäinen. Tosin en ymmärrä tuota lausetta asian kuntoon hoitamisesta jo 15 vuotta sitten.

    Äänestä

  • Suomen lakien mukaan kirjoitti:

    että lapsen kanssa ei voi muuttaa pois, jos puoliso kieltää? Ihan varmasti voi, vai luuletko tosiaan, että poliisi hakee vaimon ja lapsen takaisin jos he ovat ilman miehen lupaa lähteneet? Huoltajuussopimus on asia erikseen, mutta täällä Suomessa ihmisellä on vapaus asua ihan missä haluaa. Mitä tulee siihen, että et ymmärrä asioitteni kuntoon laittamisesta 15 vuotta sitten, niin selvennän vielä: erosin väkivaltaisesta miehestäni silloin, en suostunut yhteishuoltajuuteen ja olisin ollut valmis viemään asian vaikka oikeuteen asti, mutta ei hän halunnut. Eipä tietenkään, kun ei ollut lapsesta siihenkään asti välittänyt ja sen jälkeen meni vuosia ennen kuin otti yhteyttä. Nyt lapsemme kelpaa kyllä hoitajaksi hänen pienelle pojalleen. Tuliko tämä asia nyt selväksi?

    maistraatti ei hyväksy muuttoilmoitusta(lapsen osalta) jos ei ole myös isän nimeä. mikäli maistraatti saa muuttoilmoituksen lähettä se toiselle vanhemmalle kirjeen missä voi sanoa eriävän mielipiteen ja näin ollen lapsen osoite ei muutu. isilläkin on oikeuksia muutakin kuin "vaimon" sanelemia.

    Äänestä

  • azr kirjoitti:

    ihme sinua oikein nyppii? Luuletko, että maistraatista tullaan tarkastamaan onko lapsella oikeus muuttaa äitinsä kanssa pois? Luuletko, että turvakodista tullaan hakemaan lasta, jos isä sanoo, että hän ei suostu siihen, että lapsi muuttaa äitinsä kanssa pois? Mistä sinä tänne oikein olet tipahtanut, kun et ymmärrä ihmisoikeuksista mitään. Kuten jo sanoin, niin huoltajuusriidat käsitellään oikeudessa, jos niitä ei pystytä sosiaalivirastossa sopimaan. Maistraatti kirjaa sen minkä ihmiset ovat osoitteekseen ilmoittaneet, maistraatti ei puutu huoltajuusriitoihin.

    Eipä tuosta aloittajan tilanteesta oikein perille pääse. Sen vuoksi sitä on yksityiskohtaisemmin vaikea kommentoidakaan.

    On nyt muuttamassa tyttären kanssa erilleen.... Ero kuitenkin 15 vuoden takainen.... Miehellä poika, onko myös aloittajan lapsi... Onko tytär täysi-ikäinen....Onko jo eronnut ja mitä päätetty lapsen asumisesta, huoltajuudesta, elatuksesta, tapaamisesta....

    Joka tapauksessa kirjoituksista paistaa läpi se, että pelätään isän kiusantekoa ja samalla poljetaan lapsen oikeutta tavata isää (ja isän oikeutta tavata lasta). Tehdään itse kiusaa toiselle.

    Korostetaan nyt vielä sitä, että mikäli lapsen asuminen siirretään toisen huoltajan luota pois, tarvitaan siihen tämän hyväksyntä. Kaikki "outikoskimainen" toiminta on laitonta.

    Äänestä

  • aloittajan tilanne kirjoitti:

    kirjoittajat menneet sekaisin.
    Olen aloittaja ja minulla on yksi alaikäinen lapsi, olemme olleet toistakymmentä vuotta yhdessä ja nyt suhteemme on tulehtunut siihen pisteeseen, etten näe muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa pois lapsen kanssa.

    Totta on, että pelkään mieheni vaikeuttavan kaikin tavoin tulevaa eroa, mutta silti toivon ettei meidän tarvitsisi lapsen edun takia riidellä käräjillä tai muualla.

    Minulla ei ole aikomusta erottaa lasta isästään, hän on hyvä isä ja luotan siihen (tai toivon), että suurimman vihan ja pettymyksen jälkeen,hänkin näkisi että elämä jatkuu, toisenlaisena -muttei välttämättä huonompana.

    Äänestä

  • aloittajan tilanne kirjoitti:

    Eipä tuosta aloittajan tilanteesta oikein perille pääse. Sen vuoksi sitä on yksityiskohtaisemmin vaikea kommentoidakaan.

    On nyt muuttamassa tyttären kanssa erilleen.... Ero kuitenkin 15 vuoden takainen.... Miehellä poika, onko myös aloittajan lapsi... Onko tytär täysi-ikäinen....Onko jo eronnut ja mitä päätetty lapsen asumisesta, huoltajuudesta, elatuksesta, tapaamisesta....

    Joka tapauksessa kirjoituksista paistaa läpi se, että pelätään isän kiusantekoa ja samalla poljetaan lapsen oikeutta tavata isää (ja isän oikeutta tavata lasta). Tehdään itse kiusaa toiselle.

    Korostetaan nyt vielä sitä, että mikäli lapsen asuminen siirretään toisen huoltajan luota pois, tarvitaan siihen tämän hyväksyntä. Kaikki "outikoskimainen" toiminta on laitonta.

    olet sekoittanut ihmiset, kenen kanssa kinaat. Samoin sinulla on asiat päässäsi sekaisin.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    olet sekoittanut ihmiset, kenen kanssa kinaat. Samoin sinulla on asiat päässäsi sekaisin.

    Kuka kinaa?
    Tuo vastaan lässyttäjähän tuossa höpöttää lämpimikseen..
    Kyllä ne lapsilisätkin tulee äidin nimellä, joten lapsi saa muuttaa äidin mukana pois.
    Sitten voi kyllä mennä isäkin vaikka mihin oikeuteen, mutta harvoin ne uhon laannuttua siihenkään lähtevät.
    Tosiasiassa äidit edelleen viettävät sen lapsen elämässä suuremman osan kuin isät, valitettavasti.
    Tuskin koko eroa tulisi, jos se isäkin olisi osallistunut siihen kotielämään äidin lailla.

    Äänestä

että jos huoltajuusasianne menisi oikeuden päätettäväksi, olisi "tuppisuumiehelläsi" hyvät mahdollisuudet voitaa huoltajuusriitanne (vaikka oletkin nainen).

Olet tehnyt jo kaikki ne munaukset joita ei saisi tehdä ko. asiassa.

Äänestä
  • Hah!
    Jos sua vituttaakin akkas lähtö ja penskastas erottaminen, älä ketkeruuksias täällä suoilla.
    Olisit hoitanut suhdettasi ja ollut sen penskas kanssa aikoinaan, mitä täällä nyt rutiset, kun paska on jo housussas, ääliö!

    Äänestä

Vedä vittu päähän huora, sut tapettais monessa maassa...'

Äänestä
  • katkaise sä se olematon mulkunpätkäs, siitä ei ole iloa edes huoralle, tyhmä!

    Äänestä

  • Joo ja näköjään olis kirveelle töitä ihan täällä lähempänäkin..
    Tarkoittaako toi sun min, merkkis "hevosen vittua?" vai "homon valitus?"
    Oletpa osuvasti itseäsi kuvaavat löytänytkin ;)))))

    Äänestä

Hyvä näkymätön ninni: olen lukenut täällä näitä ihmisten viestejä eronneista, petetyistä ja hylätyistä ihmisraukoista. Niillä sitten tuntuu olevan aina niin hyvät ja oikeat mielipiteet ja faktat toisten elämään, että ei voi muuta kuin nauraa. En voi sanoa sinulle muuta kuin onnea valitsemallesi tielle. ( Olen itsekkin samalla polulla.) Mutta pitää uskoa VAIN itseensä, että on tekemässä oikein. Kannattaa jättää nää kommentit täällä omaan arvoonsa.Koska ihminen on aina loppujen lopuksi yksin,. Onneksi on joitakin tosi ystäviä, jotka ymmärtävät tilanteen. Tältä palstalta ei saa kuin vittuilua niskaansa. koita jaksaa! Tiedänkin, että jaksat! Olet vahva!

Äänestä
  • Niin, Ninni..
    Jos suhteessanne ei ole enää tunnetta ja lämpöä toista kohtaan, olet tekemässä oikean ratkaisun.
    Lapsen isä katsoo sitten lastaan, jos haluaa, ja kuinka paljon, sen näkee sitten.
    Huono suhde on pahinta ja se, että lapsi joutuu sellaisessa ympäristössä
    elään, joten lapsen kannaltakin on parempi silloin erota.
    Niinkuin näet, näitä vastenmielisiä ukkoja on täälläkin muutama ( vaikka luulenpa oikisuudessa vain yhden sairaan olevan näidenkin typerien kommenttien takana täällä..), missäpä muualla ne nyt ilkeilisivätkään, kun vaimo on siitä viereltä lähtenyt aivan samasta syystä, kuin sinäkin lähdet ja sadat muut vaimot...ja uutta ei ole varmasti jonossa asti tuollaisille tulemassa. ;D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

näkymätön ninni kirjoitti:

Sain vihdoin tuppisuu mieheni kansaa puhuttua sen verran, että sovimme että muutamme tytön kanssa maanantaina omillemme.

Olen kuulemma katalasti suunnitellut kaiken ja hommannut asunnon, itse hän on aika ajoin ollut ihan tyytyväinen liittoomme, mutta siihen hän ei vastannut olisiko hän ollut kanssani ilman tytärtä, tai sitä onko hän ollut aidosti onnellinen.

Sain myös sovittua, että lapsen tähden yrittäisimme käyttäytyä niin, ettei lapsi enempää kärsi, mutta hänen katseensa oli täynnä vihaa ja halveksuntaa, joten en ihmettele yhtään vaikka käräjillä tavattaisiinkin. Ilmoitin että annan hänen tavata lastaan niin paljon kuin haluaa ja sen etten tule koskaan luopumaan lapsestani ja sen ettei hän myöskään tule koskaan saamaan yksinhuoltajuutta.

Toivon sydämeni pohjasta että tämä elämä lähtisi kulkemaan jollain lailla, ilman toisen kiusantekoa tms.

Mutta aika näyttää, nyt on kuitenkin huomattavasti kevyempi ja helpottuneempi olo, vaikeaahan tämä tulee olemaan mutta kesää kohti mennään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu