tarina menee jokseenkin näin... nuorena tyttönä aloin seurustella ns. pahan pojan kanssa, ei ottanut vastuuta elämästään, toimeentulosta tai muustakaan, taustalla oli pientä varastelua ym rikollista, koulut käymättä yms... ei ollut paras mahdollinen sulhasehdokas mutta yhdessä edelleenkin. jätin iteskin ammattikoulun kesken ja muutin pojan kanssa toiselle paikkakunnalle, siellä sitten minä koulussa ja poika "hoiteli" omia bisneksiään, joista pientä tuomiotakin tuli (ehdollista). sisarukset (1 siskopuoli, 2 velipuolta), (yhtéyttä pidetään silloin tällöin, juhlapäivinä ja lasten synttäreillä vieraillaan puolin ja toisin,) ja äitini tätä sivusta seurailivat ja välillä riitoja oli tästä. muutettiin sitten takaisin kotikunnalle. ja rupesin oottamaan ekaa lastamme. äiti ja sisarukset ensijärkytyksen jälkeen suunnillen hyväksyivät tilanteen, mitä muutakaan kun lapsen pidin. siskolle en uskaltanut kertoa kun vasta kk ennen laskettua-aikaa, koska sanoo suoraan oman mielipiteensä välittämättä toisten tunteista (tästä useasti myös äitini pahoittanut mielensä). noh poika syntyi ja puoli vuotta sen jälkeen halusin eroon tästä lapsen isästä, kun pelihimo vei kaikki yhteiset rahat ja muutenki olin käytännössä yh. tätähän mies ei voinut hyväksyä ja ero oli tosi riitaisa, huonekalut särkyi ja uhkauksia sateli... sukulaiset vihdoin olivat tyytyväisiä kun pääsin eroon miehestä. elämä jatkui mulla pojan kanssa ja koulut sain loppuun käytyä, mies meni milloin missäkin... pysyi poissa jonkun aikaa. mietti kai elämäänsä, tekosiaan ja kasvoi ehkä ihmisenäki. viimeiset 3v, ollaan oltu uudelleen yhdessä, sisarusten kauhuksi, äiti jo tilanteen yli päässyt ja hyväksyy valintani. siskollenihan tämä yhteenpaluu on ollu "vaikein" asia hyväksyä. 2v sitten pitkän harkinnan jälkeen päätettiin yrittää lasta ja tyttö syntyikin. sisko kun kuuli raskaudestani kommentti oli: "pitäiskö onnitella vai pahotella?" sen jälkeen ei ole minkäänlaista yhteyttä pitänyt, ei tulleet pojankaan synttäreille, ristiäisistä puhumattakaan, hyvä jos vastaan tullessa tervehtii, ei joululahjoja lapsille (joita minulla hänen lapsilleen tapana vielä antaa), ei kutsua heille kylään tai mitään muutakaan, yhteys katkesi kuin seinään ja monesti miettiny ja itkeny mitä niin pahaa olenkaan siskolleni tehnyt, sekö riitti että halusin toisen lapsen "väärän" miehen kanssa tähän maailmaan katkasemaan välit kokonaan?? onko sisko jostain katkera? välillä ei voi millään ymmärtää, koska itse ainaki haluaisin välit säilyttä lastenki takia mutta vaikea minun mitää tehdä.. olen vaan koittanut unohtaa ja antaa asian olla... muut kuitenki hyväksyvät suhteen tähän mieheen ja ovat apuna/tukena, ja paremmin meillä menee yhdessä nyt kuin koskaa, molemmat kasvettu ihmisinä ja opittu paljon elämästä, "pahasta" pojasta tullut vastuuta ottava, rakastava isä... kiva jos jaksoit lukea lopuun asti, onko kellään samankaltaisia kokemuksia? asiallisia viestejä kaipaan..
paha siskopuoli
"paha siskopuoli"
81610
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
kysynyt asiaa suoraan siskoltasi?
ymmärrän että siskosi on epäileväinen miehesi suhteen,mutta en hyväksy hänen toiminta tapoja!
ja toisekseen pitäisi ihmisille antaa se toinen mahdollisuus,kuten sinä olet antanut!
ootsä varma ettei siihen liity muuta, meinaan joskus pahoilla pojilla on ollu säpinöitä myös muijakaverin siskon kanssa ennenkö tulevat "järkiinsä".
niin että annappa olla koko asia.
no ei todellakaa mun siskon kanssa (mulla ja siskolla ikäeroa 11v) ja siskolla "täydellinen" oma elämä, lapsineen, miehineen, asuntolainoineen (minun elämä kun ei mennyt "hänen oppien ja arvojen" mukaan) eikä edelleenkää voi sietää mun miestä.....
nimittäin tuollaistakin on joillekki tapahtunut, usko pois.
Varmaan syy on just tuossa että elämänarvot ja raamit on niin erilaiset.
Minä toivon sinulle ja miehellesi ja perheellesi onnea, kaikkia ihmisiä ei vain voi ymmärtää eikä aina tarvikkaan. Riittääpi kun tulee oman perheensä kanssa kivasti juttuun, eiks niin.
jaksanut lukea puuroa paria riviä pidemmälle... Oletko koskaan kuullut kappalejaosta?
Noita ongelmia on muillakin ja näyttävät olevan pysyväisluonteisia probleemia. Asennoidut vain siten, ettet tule koskaan väleissä siskosi kanssa. Se kun on hyvin todennäköistä.
oletko kuullut sanoista "oman arvon tunto", se tarkoittaa sitä että pidä sinä tyttö itseäsi arvossa ja anna piutpaut siskosi mielipiteelle elämästäsi. Sinä sitä elät eikä hän. Itse en vaivaisi päätäni mokomalla siskolla vaan kohtelisin häntä samalla epäkunnioituksella millä kohtelee minua. Niin jos olisin sinuna. Ei se että syntyy samaan perheeseen takaa sitä että pysytään ystävinä loppuelämän, päinvastoin useimiten juuri sisarusten kanssa ei tulla toimeen, he ovat aina omasta mielestään ne ainoat oikeat antamaan niitä neuvoja miten tulee elää ja olla vaikka toisen elämästä eivät ole muuten sen kiinnostuneempia, ainakaan auttamismielessä. Mollata osaavat, eivät muuta. Unohda tuollainen sisko ja jätä omaan arvoonsa, jota itse valitsee ja vaalii ilman sinua.
Jos vaadit siskoltasi liikaa, eli hänen pitäisi hyväksyä ja tavata miehesi että lapsesi. Oletko yrittänyt ihan kahden keskistä lähestymistä niin, ettei mies ja lapset ole sotkettu asiaan.