Ero tuli lopulta, suhde oli vaikea ja itse eroa halusin. Olen ollut eron jälkeen tyytyväinen elämääni, vaikka rahat tiukilla ja elämä kiireisempää yksin lasten kanssa.
Elatussopimus tehtiin ja suullinen sopimus tapaamisista.
No elatusmaksut hilaa kuukauden myöhässä tililleni, mies maksaa minimin. Lapsia on viimeksi tavannut tammikuussa ja siihenkin asti tapaamisia oli eron jälkeen (lokakuussa) tasan kolme kappaletta.
Mies ei aio tavata lapsiaan. Lapsilla kamala ikävä ja kyselevät mitä ovat tehneet kun isi ei tykkää enää.
Tilanne on aivan kamala ja itsellä tosi paha mieli tästä.
Mies ei yksinkertaisesti välitä.
Tapaamisiinhan ei voi pakottaa, tiedän. Mutta mitä voin sanoa lapsille? Kuinka jatkossa, heillä ei vain ole isää??
Kokemuksia? Kuinka lapset selvinneet tällaisesta?
Elatussopimus tehtiin ja suullinen sopimus tapaamisista.
No elatusmaksut hilaa kuukauden myöhässä tililleni, mies maksaa minimin. Lapsia on viimeksi tavannut tammikuussa ja siihenkin asti tapaamisia oli eron jälkeen (lokakuussa) tasan kolme kappaletta.
Mies ei aio tavata lapsiaan. Lapsilla kamala ikävä ja kyselevät mitä ovat tehneet kun isi ei tykkää enää.
Tilanne on aivan kamala ja itsellä tosi paha mieli tästä.
Mies ei yksinkertaisesti välitä.
Tapaamisiinhan ei voi pakottaa, tiedän. Mutta mitä voin sanoa lapsille? Kuinka jatkossa, heillä ei vain ole isää??
Kokemuksia? Kuinka lapset selvinneet tällaisesta?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sinä teet sen minkä omalta osaltasi voit eli olet lapsille äitinä etkä lapsille mollaa heidän isäänsä. Se jää sitten lasten tehtäväksi aikanaan selvittää suhteet isäänsä...
olla mollaamatta. kertonut, vaan että isällä on kiirettä opintojen kanssa yms. ja että kyllä se teitä rakastaa jne.
tuntuu vaan niin pahalta lasten puolesta.
Äläpäs nyt syyttele ex-miestäsi välinpitämättömyydestä ihan lonkalta. Oletko varma, että häntä ei yksinkertaisesti kiinnosta, vai voisiko hän kenties kärsiä masennuksesta? Sinä jätit hänet, paremmasta tai huonommasta syystä. Eron syyllä ei sinänsä ole kuitenkaan väliä. Olkoonkin, että sinulla saattoi olla hyvä syy erota, niin jättämällä hänet loukkasit hänen miehisyyttään. Nyt kun lapset muistuttavat häntä sinusta, niin voi olla, että tapaaminen on hänelle liian kova paikka.
On tietysti niin, että tuommoinen asia ei saisi vanhempi-lapsi suhteeseen vaikuttaa. Mutta on myös niin, että miehetkin ovat ihmisiä heikkouksineen eivätkä kestä ihan mitä tahansa. Naiselle tyypilliseen tapaan olet automaattisesti sälyttämässä syytä täysin hänen niskaansa. Koitapa asettua myös toisen osapuolen asemaan, miettiä asioita ja tuntemuksia hänen kannaltaan.
Viime kädessä se on tietysti ex-miehesi, joka vastaa siitä tapaako lapsiaan vai ei. Mutta tuottamuksellisesti myös sinä olet vastuussa tilanteesta. Itsehän päätit erota miehestäsi ja laittaa hänet tilanteeseen, jossa on vain ikäviä vaihtoehtoja. Ei sillä, etteikö sinulla kenties olisi ollut perustellut syyt siihen. Mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että näin kävi. Sen kanssa sinun on elettävä ja otettava siitä vastuu. Et sinä voi toimia ja kohdella lähimmäisiäsi ihan miten lystäät ja samalla olettaa, että heidän toimiin se ei vaikuta mitenkään.
Mies saattaisi olla masentunut. Mutta epäilen kovasti, koska harrastaa paljon, matkustelee, aloitti uudet opinnot, juoksee ravintolassa yms. Ei vaikuta mielestäni kovin masentuneelta. tiedä häntä??
Eron syynkin voin kertoa, miehen väkivaltaisuus. Minua hakkasi jo pitempään ja viime kesänä sitten pari kertaa kävi lastenkin päälle, joten tässä oli se syy.
No joka tapauksessa pyysin kokemuksia lapsien selviämisestä tilanteessa..
No jokuhan saattaa tietysti purkaa masennustaan noin, mutta klassisesti ajateltuna sen pitäisi kyllä mennä juuri päinvastoin. Jos eron syynä on ollut väkivaltaisuus, niin hän saattaa ehkä hävetä sitä. Tai voi tietysti olla, että häntä ei vain kertakaikkiaan kiinnosta. Mahdollisuuksia on monia. Mutta asiaan.
Lapsethan selviävät pahoistakin tilanteista, kukin tavallaan. Riippuu kuitenkin aika paljon lapsen omasta luonteesta, mikä lopulta on se selviytymiskeino ja aiheuttaako se myöhemmässä elämässä ongelmia. Näin maallikkona sanoisin, että jos lapsi osoittaa vähänkään vetäytymisen tai puhumattomuuden merkkejä asiasta, olisi sen jäljellä olevan aikuisen varsin aktiivisesti käsiteltävä asiaa lapsen kanssa, jo varhaisessa vaiheessa. Sulkeutuminen ja asian sivuuttaminen kun on alkuvaiheessa se helppo tapa. Kun lapsi sen kerran oppii ja huomaa sillä tavoin pystyvänsä käsittelemään vaikeita asioita ja pettymyksiä, niin siitä on myöhemmin todella vaikea oppia pois. Ja ennemmin tai myöhemmin ko. toimintamalli tulee johtamaan varsin todennäköisesti ongelmiin.
Taistelen itse asian kanssa joka ikinen päivä, ja voin sanoa että se ei ole kivaa. Ulkopuolisen on niin helppo sanoa, että muutat vain suhtautumistapaasi ja asiat paranee. Tuo pääkoppa on vain siitä merkillinen kapistus, että asiat ei tapahdu ihan sormia napsauttamalla. Ei, vaikka kuinka koittaisi ajatella järjellä.
Minulla on sama tilanne kuin sinulla, mutta ilmeisesti lapsesi ovat vielä nuoria. Omat lapseni ovat 18 ja 20 v, mutta ihan yhtä kipeältä ero tuntuu heistäkin. Virallisesta erosta on 1.5 vuotta ja he pitävät kännyköillä yhteyttä isäänsä sen mitä pitävät. Isällä on uusi perhe uuden naisensa kanssa ja jopa uusi vauva... Rahaa elatukseen ei tipu näille vanhoille lapsille. Opiskelijoitten elättäminen yhden äidin palkalla on kitkuttelua kuukaudesta toiseen. Olen yrittänyt nähdä tilanteen sankariäidin näkökulmasta ja huumoria käyttämällä, mutta kyllä mieli on musta enimmäkseen. Tämä on tätä päivää. Onneksi on olemassa jossakin myös vastuuntuntoisia isiä, kai? Usko miesten isätunteisiin on kyllä mennyt.
Tsemppiä sinulle. luo itsellesi oma naisten tukiverkosto ja hae apua suvustasi. Naiset ovat kautta historian olleet se sitkeämpi sukupuoli.
Olen eronnut 5v. sitten ja lapset olivat silloin 2,5v ja 4v.Ovat kyllä käyneet säännöllisesti isänsä luona monta vuotta mutta nyt puolen vuoden aikana on tilanne kääntynyt siihen,että eivät halua mennä isänsä luokse.
Sieltä puuttuu niin paljon aktiviteettejä mitä kotoa löytyy,kaverit yms. En ole siis pakottanut menemään.Minä myöskin aikoinaan erosin osaksi väkivallan ja huonosti toimivan suhteen vuoksi,joka alkoi jo heijastua lapsiinkin.
Suhteellisen pian eron jälkeen löysin itselleni uuden miehen kenen kanssa olen nyt nämä vuodet ollut(kolme vuotta oltu jo naimisissa).Miehelläni ei ole omia lapsia ja on niin hienosti hoitanut lapsiani että uskoisin lapsilleni tulevan enemmän ikävä häntä kuin oikeaa isäänsä,jos meille tulisi nyt ero.
Isänsä on myös aina ollut hyvin harrastava ja menevä mies.Nauttii kun saa elää yksin.Välillä kiristänyt minua,että ei ota lapsia ollenkaan jos rupean jotain valittamaan.
Nyt kun hän on saanut huomata,että lapset voivat hyvin ilman häntä,on ruvennut lupailemaan reissuja huvipuistoon yms. jotta saisi lapset käymään useammin luonaan. Eli asia voi joskus kääntyä näinkin päin.
Lapsille olen aina selittänyt että äiti ja isä ei vain tullut toimeen toistensa kanssa.
En usko että heille jää huonoja kokemuksia erostamme,olivat niin pieniäkin erotessamme.Heillä on paljon välittäviä aikuisia ympärillänsä ja miehen malleja.
Mutta kaikkihan me olemme erilaisia,tämä oli vain minun tarinani.Aurinkoista kevättä sinulle ja yritä jaksaa uskoa taas elämään:)