Amerikassa oli tehty muistaakseni Pennsylvanian yliopistossa koe, jossa rukouksen kohteina olevien sydänpotilaiden terveydellistä tilaa verrattiin niihin potilaisiin, joiden puolesta ei rukoiltu. Kokeeseen osallistui satoja potilaita. Rukouksen kohteena olleet ei-uskovat potilaat olivat tutkimuksen mukaan olleet niin paljon paremmassa kunnossa hoitojen aikana, että sitä on mahdotonta selittää sattumalla.
Jumala siis vaikuttaa ihmisen terveydentilaan tutkitusti.
Niinkuin me uskovaiset tiedämme, parantumisia on tapahtunut miljoonia, eikä niitä voi kukaan kiistää. Nyt on siis paljastunut, että myöskään rukouksen merkitystä ei voi kiistää.
Jumala siis vaikuttaa ihmisen terveydentilaan tutkitusti.
Niinkuin me uskovaiset tiedämme, parantumisia on tapahtunut miljoonia, eikä niitä voi kukaan kiistää. Nyt on siis paljastunut, että myöskään rukouksen merkitystä ei voi kiistää.
Vastaukset 17
Vanhimmat
jos rukous lähtee puhtaasta ja nöyrästä sydämestä. Jos taas rukoilija on itseriittoisessa jumalahurmiossa, sairaalloisessa sielunsa kadotuksen tilassa, silloin rukouksen kuulevat demonit, jotka kiiruusti tulevat toteuttamaan rukoilijoidensa tahdon.
kaikki uskonnolliset kirkolliset ja muut harhaoppiset saavat demonien avun.
vain harhaoppinen lahkolainen, joka on kadotustiensä vapaaehtoisesti valinnut.
Jumala siis vaikuttaa ihmisen terveydentilaan tutkitusti.
Eipäs nuorimies tehdä liian hätäisiä päätelmiä vaan tutkiskellaan asioita huolellisemmin!
1800-luvulla englantilainen Francis Galton (1822–1911) havaitsi, että kuninkaalliset, joiden puolesta lukemattomat kansalaiset rukoilivat, eivät eläneet muita pidempään. Toisaalta yhdessä 1990-luvulla tehdyssä kaksoisokkotutkimuksessa on havaittu muiden rukoilulla olleen vaikutusta sydänsairaiden terveydentilaan, tosin ei sairaalassaolon pituuteen. Tämä on kuitenkin vain poikkeava tulos, sillä esimerkiksi 1960-luvulta on olemassa kaksi tutkimusta, joissa muiden rukoilemisella ei ollut vaikutusta reumaan tai lasten leukemiaan. 1990-luvulta on olemassa puolestaan kaksi tutkimusta, joissa todettiin, ettei muiden rukoilemisella ole vaikutusta itsetuntoon, ahdistukseen ja masennukseen, eikä alkoholismiin. Toisin sanoen tutkimuksissa, joissa muut ovat rukoilleet potilaan puolesta, on selkeä juoni: muiden rukoilemisella ei ole vaikutusta terveyteen.
Lisäksi biologi Irwin Tessman ja fyysikko Jack Tessman ovat kritisoineet edellä mainittua kaksoissokkotutkimusta menetelmällisistä heikkouksista. Myös muissa rukoustutkimuksissa on havaittu ongelmia. Niissä ei ole muun muassa otettu huomioon muita vaikuttavia tekijöitä (esim. liikuntaa verenpainetutkimuksessa). Tai tutkimuksissa on raportoitu pelkkiä positiivisia tuloksia (esim. kerrottu yhdestä parantuneesta ominaisuudesta, mutta ei seitsemästä muusta, joissa ei ilmeisesti tapahtunut positiivisia muutoksia).
http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/uskon_terveellisyys.html
ja tässä tilanteessa rukous toimi, koska rukoilijat olivat aidosti uskossa.
rukous toimi, koska rukoilijat olivat aidosti uskossa.
-Mistä tiedät tuon?
-Onko oikein määritellä kenen rukoukset kuullaan ja kenen ei?
-Eikai sitä sairautta kenenkään rukoilijan usko paranna vaan Jumala?
Itse uskon että jokainen rukous joka rukoillaan keskittyneesti, hartaasti ja tarkoituksella tulee kuulluksi, olipa rukoilijalla uskoa tai ei.
Ajattelen myös niin että Jumala vastaa erityisesti epäuskoisten rukouksiin, koska todiste voi saada ihmisen kiinnostumaan hengellisistä asioista ja auttaa pois materialistisesta ajattelusta.
http://www.livescience.com/othernews/ap_060330_prayer.html
vuosi sitten todettiin, että yliluonnolliset asiat kuten rukouksella paraneminen ei ole tieteen tutkittavaksi suunniteltu asia,
eli evidenssiä ei löytynyt sydänpotilaista
KOvasti kiinnostaa jokatauksessa, mikäli ihmeitä esiintyy
hhoohoohohoohoohohehehehahahahahah....
Sairautesi on hiukan vakavamman laatuinen, joten paasto voisi sinua auttaa.
oli 2 verrokki ryhmää. Toinen koostui ei-uskovista ja toinen ryhmä koostui uskovista.
Molempien ryhmien puolesta rukoiltiin. Lopputulos oli se, että rukous vaikutti ei-uskoviin paremmin koska he ponnistelivat
myös omia voimiaan hyväksi käyttäen sairautta vastaan.
Uskovat jäivät laakereille lepäämään koska luottivat Jumalan apuun sairauksissaan.
Eli tuloksena oli se, että ei- uskovilla paranemisprosessi lähti käyntiin paremmin kuin uskovilla koska ei-uskovat tekivät työtä myös itse parantuakseen.
Mimut on kahdesti paranettu aivan fyysisestä sairaudesta. Ensimäisellä kerralla parantui ihottuma ja toisella kerralla kipeä olkapää.
Molemmat vaivat olivat kestäneet pitkään ja lähtivät kertaheitolla. Kiitos Jeesus että kuljit lähitseni ja katsoit minua! Vain yksi ainoa Jeesuksen katse riittää.
Jeesuksella on valta tänäkin päivänä, myös parantaa.
Itsekin olen saanut tuon todeksi kokea, kun lääkärit eivät kyenneet.
oire. Samoin monet kiputilat. Ne voidaan parantaa suggestoterapialla.
Vahva uskonnollinen suggestio voi hoitaa tämän asian. Sillä mihin jumalaan uskoo ei ole merkitystä.
jotta kukaan ei voi väittää teoriaasi tyhjäksi! Kuyllä parantumisesta on selvää näyttöä. kun sellainen tapahtuu. Se kestää lääkäreittenkin tutkimuksen!
Minullekin määrättiin aika kirurgille ja kun sinne sitten menin vaivojani näyttämään, niin päätti, että minulla ei ole koskaan kyseistä vikaa ollut ja on tapahtunut erehdys papereissa.
Kun sitten uskon alkuaskelissa aloin kertomaan Jeesuksen parantaneen, minut, niin jäi monttu auki hiljaa ihmettelemään.
Eli siinä sitä oli lekurillekin ihmetystä, kun ensin tuumi, ettei minulla ole koskaan kyseistä vikaa ollut, vaikka toinen lääkäri ehti lähetteen lähettää, kun päätti ettei ilman leikkausta parane, mut Jeesus kuulee rukoukset.
Siunausta illan keskusteluille, nyt toivotan hyvät yöt rakkaan Jeesuksemme nimessä teille kaikille.
rukoilee niin sinäkin voisit parantua vapaa-aikahakuisuudestasi? olenko oikeassa? mene pummi töihin...
Sulla taitaa penan elämä painaa unissaskin, ootko poikaan rakastunut, kun meinaat siitä itelles työmiestä hommata.
Sinulla ei taida muuta päässä pyöriä, kun toisten työt, mene hyvä ihminen ite töihin, nii ei tartte toisten töistä valittaa kurkku suorana, joka päivä.