Olen tässä hiljalleen lopettelemassa suhdetta varattuun mieheen. Olemme tunteneet toisemme kolme vuotta ja säännöllisesti olemme treffailleet vuoden verran.
Tunteita suhteessa on mukana aikalailla. Siinä vaiheessa, kun ensimmäisen kerran havahduin siihen tosiasiaan, että tämä ei ole enää vain "hauskanpitoa" vaan oikeasti välitämme, kunnioitamme ja jopa rakastamme toisiammme, niin ymmärsin, että alkaa olla minun aika vetäytyä taka-alalle. Minulle ei riitä tämän ihmisen kanssa vain kakkosena olo, vaan haluan tulevaisuudessa varmasti enemmän, mitä hän on valmis antamaan.
Itselläni tämä suhteen lopettamispäätös on kypsynyt hitaasti ja hitaasti aion sen viedä loppuunkin. En ole miehelle kertonut lopettamispäätöksestä mitään enkä aiokaan etukäteen kertoa. Ei se helppoa tule hänellekään olemaan. Olen kuitenkin onnellinen, että emme koskaan jääneet kiinni vaimolle, vaan osasimme lopettaa ajoissa. En nimittäin halua tälle miehelle mitään ikävää elämään.
Opin tältä mieheltä, niin paljon läheisyydestä (enemmän psyykkisestä kuin fyysisestä), että jokaikinen seuraava mieheni saa olla kiitollinen tälle varatulle. Hänen ansiostaan osaan ottaa ja antaa hellyyttä ihan erilailla kuin ennen.
Uskokaa tai älkää, mutta kyllä tämä tällaisenkin suhteen lopettaminen on vaikeaa. Ei nämä tunteet hetkessä kuole, kun niiden on antanut tällä tavalla kasvaa.
Jos opin tältä mieheltä hellyyttä, niin opin myös, että ei minusta ole kakkoseksi kenellekään. Vaikka tiesin alusta asti "asemani", en kuvitellut meille yhteistä tulevaisuutta, niin en osannut siihen roolin sopeutua kuin näennäisesti.
Ei enää ikinä tälläistä. Tälläinen rakkaus satuttaa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
luuletko noin helpolla pääseväsi elämässä. Tuo mitä olette tehneet vaimon tietämättänne se vielä kostautuu SINULLE.
Oletko kuullut tämän; MINKÄ TAAKSEEN JÄTTÄÄ, SEN EDESTÄÄN LÖYTÄÄ.
Mietippä sitä. Olet kuvitellut että mies sinua rakastaa ja tykkää sinusta.
Olet ollut vain seksinkorvike, et muuta. Hyväksy se asia.
"Kell onni on, se onnen kätkeköön."
"Hiljaa hyvää tulee."
"Missä on tahtoa, siinä on tie."
"Minä istun iloissani ja annan surun huilata."
"Kyllä sopu tilaa saa ja rakkaus reisiä levittää."
Mahtuuhan noita sananlaskuja tähän maailmaan ja tilanteeseen kuin tilanteeseen.
Kummallinen selvännäkijä se sinäkin olet, kun tiedät, mitä mies minua kohtaan tuntee ja ajattelee, vaikket meistä kumpaakaan tunne (tai ehkäpä tunnetkin, muttet ainakaan tunnista).
en kuitenkaan aivan niin pitkää taivalta tehneenä kuin sinä. Suhteemme ensimmäinen puolivuotisjakso oli ainoastaan juttelua ja kirjoittelua.Toinen puolivuotinen oli läheisyyttä ilman seksiä.Tämä kolmas jakso on ollut niin suuria tunteita,etten taida niitä enää pystyä hallitsemaan.Olenkin päättänyt lopettaa tämän suhteen fyysisen yhteytemme 1 vuotis päivänä,ellei hän ole siihen mennessä pyytänyt minua kulkemaan kahden kanssaan samaa polkua,itse en sitä aio ehdottaa.
tuhoutua...EI IKINÄ...vähän ajan päästä taas on pullo kourassa.
Kuulostaa todella tutulta tuo sinun tarinasi. Meidän suhteemme alkoi myös niin, että ensimmäiset 1,5 vuotta kirjoittelimme, juttelimme puhelimessa ja kävimme satunnaisesti kahvilla. Vaikka koko ajan välillä oli jännitettä, niin mitään fyysistä sopimattomuuden rajaa ei ylitetty. Annoin siis tunteiden kasvaa samalla kun opin tuntemaan miehen paremmin. Kun vihdoin fyysinen läheisyys ja hellyys tuli mukaan kuvioihin, tunsimme jo toisemme aika hyvin. Suuria tunteita, niin suuria, että vatsaan sattuu nytkin, kun asiaa ajattelen.
Olen saanut paljon. Olen oppinut paljon. Mitään kokemusta en tästä vaihtaisi pois, mutta uudelleen en tälläiseen juttuun lähde mukaan.