aika monessa työpaikassa, omani mukaanlukien tuntuu päättävät tahot olevan sitä mieltä, että "hyvä vaan kun porukka riitelee keskenään".
Arvostetaan kunnon vanhanajan "hajota ja hallitse" meininkiä.
Se ei kuitenkaan nykymaailmassa enää toimi.
Lainsäädäntö on viety niin pitkälle, ettei työyhteisöä kykene enää hajottamaan täysin ja rakentamaan siitä diktatuurimaisen orjalaitoksen.
Kiinassa se voi onnistua, mutta suomessa ei.
Työntekijöiden huonot välit ovat AINA tehokkuudelle este, jollei suoraan niin epäsuorasti.
Sitä asiaa on niin paljon tutkittu ja sen voi myös lukea näiltä palstoilta.
Omalla työpaikallani on asiat päästetty niin huonoon jamaan, ettei työtkään enää suju koska ihmiset ei puhu toisillensa.
Siellä on moni ollut vuosikymmeniä mykkäkoulussa keskenään. Työnkiertoakaan ei voi tästä syystä harjoittaa. Vain vahvimmat juorukellot jäävät jäljelle, kaikki ne ahkerimmat ja kilteimmät ahertajat on savustettu aikapäiviä sitten ulos talosta. Tämä ei voi mitenkään olla työnantajan etu. Mutta siitä huolimatta toimitusjohtajamme, joka ei koskaan edes käy tehtaan puolella, on sitä mieltä että ihmiset tekevät paremmin töitä kun he eivät viihdy!!
Olisi ihan hyvä laskeutua norsunluutornista ruohonjuuritasolle vähän katsomaan sitä touhua, että tietäisi mistä puhuu.
Mutta herra vaan ajelee mersullaan eikä itse ole varmaan päivääkään elämästään tehnyt töitä, sen takia hän on niin huono johtaja.
Jonkinlainen johtajakoulutus päivityskursseineen pitäisi tulla pakolliseksi, heidän päätöksensä sentään koskee niin suurta ihmisjoukkoa ja sitten kun mahtuu tuollaisia sekaan jotka ovat täysin irtautuneita työelämästä, papereista vaan katsovat miten talolla menee, ei hyvä..
Suomi on pullollaan työkyvyttömyyseläkkeellä/saikkarilla olevia NUORIA työikäisiä ihmisiä, vain huonon johtamisen takia! Kuinka kauan se aiotaan sallia, se on sentään iso yhteiskunnallinen meno.
Eikä siitä puhutakaan tarpeeksi, lihavien ja tupakoivien verottamisesta kyllä paasataan mutta tämä touhu on taatusti kalliimpaa, kyllä nuoret ihmiset kuuluu töihin eikä kotiin makaamaan pilleripurkin viereen!
Koulutusta on, mutta ne johtajat jotka sen tarpeessa olisivat eivät älyä sellaisille hakeutua.
Koulutetaanhan meitä työntekijöitäkin, eikö sitten muka johtoportaalla ole mitään uutta opittavaa? Ja miten voidaan olettaa työntekijää edes kiinnostavan koulutuksen sisältö kaikenmaailman tehokkuuskäppyröineen, kunnei johtoporrastakaan kiinnosta työntekijöiden mielipiteet, kyllä mekin voitaisi vuorostamme näyttää johtajille ihan omia pylväitämme ja laskelmiamme. Ne olisi paljon lähempänä totuutta.. Mutta nehän ei johtajaa kiinnosta, vain omaa ääntä on kiva kuunnella.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.