Psykologin luento

Onko muilla käynyt työterveyslaitoksesta psykologi luennoimassa?
Meillä kävi noin vuosi sitten. Pääasiassa hän selvitti meille että mitkä asiat, ihan käytännössä lasketaan kiusaamiseksi/häiritseväksi käytökseksi.

Hän luetteli paljon sellaisia eleitä joita työpaikallamme saa kestää joka päivä, kuten silmien muljauttelua, halveksuvaa katsetta, kuiskuttelua, piittaamattomuutta siitä että toinen on vieressä kuulemassa jne.
MIKÄÄN ei muuttunut.

Järkyttävintä on, että juuri ne kiusaajat jotka täsmälleen sillä tavalla itse käyttäytyvät, surkuttelivat luennon jälkeen keskenään että "kuinka joku voi sillä tavalla toista kohdella, MINÄ en ikinä voisi olla sellainen blaa blaa.."
Se viimeistään todisti mulle että ne ihmiset on SAIRAITA! Ne ei itse tajua omaa käytöstään, eikä ne edes tajua että kyllä muut sen huomaa kun he muljauttelevat silmiään ja juoksevat supisemaan ennen kuin ehdit niille kunnolla selänkään kääntää.

Jos he olisivat terveitä ihmisiä niin he olisivat tunteneet monta kertaa piston sydämessään sen luennon aikana, mutta ei..
Ei mitään!
He ovat niin marttyyrejä että kuvittelevat muissa olevan vikaa, että he itse ovat niitä oikeita uhreja koska ovat talon ainoita hyviä työntekijöitä, muut vaan rupattelee liikaa ja venyttää taukojaan jne.

Heidän rupatteluaan ei tietenkään lasketa koska he puhuvat työtehosta, eli siitä miten kaikki muut lorvii paitsi he itse.

Ihan kipeitä ihmisiä ja sitten vielä sairastuttavat toiset tuolla käytöksellään.
Eipä auttanut psykologin luento..
6980
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Työpaikkasi voinee olla narsistinen. Voisin suositella kirjaa luettavaksi: "Naamarina terve mieli".

Äänestä
  • Jos koko työyhteisö on narsistinen, niin silloin on oman terveyden pelastamisen vuoksi lähdettävä.
    Ei pidä suostua työpaikan silmätikuksi ja likaviemäriksi. Muistan kuinka entinen pääluottamusmieheni kirjoitti oikein lehtiin siitä, mitenkä kiusatulle "nauretaan". Oli itse samassa veneessä kiusaajana.
    Oli siinäkin pääluottamusmies. Ajoi vain omia etujaan. Ei ainakaan tukenut kiusattua.

    Äänestä

  • Kaiken kokenut kirjoitti:

    Jos koko työyhteisö on narsistinen, niin silloin on oman terveyden pelastamisen vuoksi lähdettävä.

    Mitäs teet, jos ole yh-äiti ja joudut vastaamaan kaikesta yksin, esim. opintolainat ja asunnonvelat, ruoka, talousmenot yms. Siinä ei sovi montaa kuukautta olla kortistossa, kun "seinät alkaa natista". Hyvää vauhtia ollaan menossa "pummikulttuuriin" ja "soppala" kirteeseen. Sitten olet todella syrjässä!

    Äänestä

  • Kaiken kokenut kirjoitti:

    Jos koko työyhteisö on narsistinen, niin silloin on oman terveyden pelastamisen vuoksi lähdettävä.
    Ei pidä suostua työpaikan silmätikuksi ja likaviemäriksi. Muistan kuinka entinen pääluottamusmieheni kirjoitti oikein lehtiin siitä, mitenkä kiusatulle "nauretaan". Oli itse samassa veneessä kiusaajana.
    Oli siinäkin pääluottamusmies. Ajoi vain omia etujaan. Ei ainakaan tukenut kiusattua.

    Ei kukaan myönnä olevansa kateellinen.
    Eräässä entisessä työpaikassa oli katkera, keski-ikäinen, ilkeä nainen joka vihasi koko maailmaa.
    Hän vihasi sitä, että miehille kelpaa vain nuoret naiset. Sen hän muisti aina mainita tilaisuuden tullen kahvipöytäkeksustelussa. siis tyyliin "minä en minnekään pikkujouluihin lähde kun miehet hakevat vain kaksikymppisiä tanssimaan".

    Eli kyseinen henkilö vihasi itseään nuorempia naisia ihan muista syistä.

    Ei työpaikkakiusaaminen oikeasti useinkaan liity edes työhön, henkilökohtaiset ongelmat ovat usein taustalla.

    Tällaisen havainnon tein täysin ulkopuolisena. Se nainen ei itse tajunnut, miten säälittävä ja vastenmielinen hän oli.

    Äänestä

M.Valtonen työnohjaajana meni mukaan kiusaajien leiriin. Uhkaili, piruili ja käyttäytyi omituisesti. Siis työnohjauskin on puolueellista

Äänestä
  • Oliko se Valtonen erään työvoimatoimiston johtaja?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

työpaikallamme kirjoitti:

Onko muilla käynyt työterveyslaitoksesta psykologi luennoimassa?
Meillä kävi noin vuosi sitten. Pääasiassa hän selvitti meille että mitkä asiat, ihan käytännössä lasketaan kiusaamiseksi/häiritseväksi käytökseksi.

Hän luetteli paljon sellaisia eleitä joita työpaikallamme saa kestää joka päivä, kuten silmien muljauttelua, halveksuvaa katsetta, kuiskuttelua, piittaamattomuutta siitä että toinen on vieressä kuulemassa jne.
MIKÄÄN ei muuttunut.

Järkyttävintä on, että juuri ne kiusaajat jotka täsmälleen sillä tavalla itse käyttäytyvät, surkuttelivat luennon jälkeen keskenään että "kuinka joku voi sillä tavalla toista kohdella, MINÄ en ikinä voisi olla sellainen blaa blaa.."
Se viimeistään todisti mulle että ne ihmiset on SAIRAITA! Ne ei itse tajua omaa käytöstään, eikä ne edes tajua että kyllä muut sen huomaa kun he muljauttelevat silmiään ja juoksevat supisemaan ennen kuin ehdit niille kunnolla selänkään kääntää.

Jos he olisivat terveitä ihmisiä niin he olisivat tunteneet monta kertaa piston sydämessään sen luennon aikana, mutta ei..
Ei mitään!
He ovat niin marttyyrejä että kuvittelevat muissa olevan vikaa, että he itse ovat niitä oikeita uhreja koska ovat talon ainoita hyviä työntekijöitä, muut vaan rupattelee liikaa ja venyttää taukojaan jne.

Heidän rupatteluaan ei tietenkään lasketa koska he puhuvat työtehosta, eli siitä miten kaikki muut lorvii paitsi he itse.

Ihan kipeitä ihmisiä ja sitten vielä sairastuttavat toiset tuolla käytöksellään.
Eipä auttanut psykologin luento..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu