pientä piristystä. Itse en tiedä itkiskö vai nauraisko. Päättäkää itse. Tämä teksti on lainattu Salonjokilaakso-nimisestä paikallislehdestä, vähän lyhennellen.
Salonjokilaakso 19.4.2007
TÖIHIN TÄSMÄKOULUTUKSEN KAUTTA
"Salon seudun aikuisopisto, Suur-Seudun Osuuskauppa ja Meritalon koulu ovat aloittaneet yhteistyön Tekemällä oppii-koulutusprojektin merkeissä.
Uusi ohjaava koulutus on tarkoitettu työttömille, työttömyysuhan alaisille nuorille aikuisille ja niille, jotka eivät vielä tiedä "mikä minusta tulee isona". Tavoitteena on opiskelijan omien vahvuuksien löytäminen ja taitojen vahvistaminen, koulutukseen tai töihin hakeutuminen ja uusien työtehtävien oppiminen. Meritalon koulun opinto-ohjaaja Jari Laakkio kertoo koulutuksen olevan käytännössä TÄSMÄKOULUTUSTA PAIKALLISTEN YRITTÄJIEN TIETTYIHIN TEHTÄVIIN.
- Nykyinen tehostamisen buumi näkyy myös koulutuksen puolella, opiskellaan yä laajempia kokonaisuuksia. Koulutusnormisto on osin noussut liian ylös. On olemassa paljon sellaisia ihmisiä joilla ei ole mahdollisuutta tai halua koulutuksiin ja pitkiin opiskeluihin. He jäävät helposti työttömiksi ja kouluttamattoman on vaike a kilpailla työpaikoista koulutettujen kanssa, Laakkio sanoo.
Kasvava joukko ihmisiä putoaa pois työelämän kelkasta ja toisaalta yritykset kärsivät työvoimapulasta. Jotakin on tehtävä.
- Työn PILKKOMINEN on yksi ratkaisu tähän. On olemassa monentasoista työtä. Pilkotaan työ vähemmän osaamista tarvitseviin osioihin ja täsmäkoulutetaan ihmisiä juuri tietylle yritykselle tiettyyn tehtävään.
Salon seudun aikuisopoiston kouluttaja Kaisa Järvinen painottaa, ettei koulunsa keskeyttänyt tai työelämästä pudonnut ihminen ole välttämättä huono työntekijä.
- kun opiskelijamme aloittaa työharjoittelunsa, hän tarvitsee riittävästi TOISTOJA SISÄISTÄÄKSEEN TYÖN. Oikeanlaisen ohjauksen jälkeen hän on tunnollinen tekijä, eikä ehkä haluakkaan edetä urallaan vaan tykkää tehdä samanlaista työtä mahdollisimman pitkään. Olemme valmiit tulemaan vaikka työpaikalle kädestä pitäen ohjaamaan opiskelijaamme ja valmentamaan työnantajia oikeanlaiseen työtehtävien opastukseen."
Siinäpä sitä oli. Ällös huoli yrittäjä, yhteiskunta pitää huolen ettei sinun tarvitse opettaa työntekijöillesi mitään.
Ymmärtäisin jos tässä jutussa olisi kyse esim. henkisesti jälkeenjääneistä joita sopeutetaan työelämään mutta ei ole, vaan ihan kenestä tahansa työttömästä. Eli kun ihminen on joutunut työttömäksi, hän on niin vajaakykyinen ettei ilman yhteiskunnan järjestämää kurssitusta kykene mihinkään työhön vaan yksinkertaisinkin työ pitää hänelle opettaa kuin lapselle aakkoset.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Olenpa ollut Salon seudun aikuisopistossa koulutuksessa pari kolme vuotta sitten. Yritettiin osoittaa humpuukikurssille, jonka ainut tavoite oli saada työttömiä ilmaistyöhön ympäröiviin yrityksiin. Nämä ilmaistyöt edellytettiin työttömien itsensä hankkivan.
Ilmaistyöntekijöitä ympäröiviin yrityksiin tässä taitaa nytkin olla tarkoitus hankkia. Salon seudullahan riittää noita liukuhihnatöitä, joihin ei ilmeisesti kovin innokkaita olla lähtemään...
Ei hyvältä näytä. Työpaikan löytäminen sinänsä on hyvä asia, mutta...
"Järvinen painottaa, ettei koulunsa keskeyttänyt tai työelämästä pudonnut ihminen ole välttämättä huono työntekijä."
Lue: ei aina, mutta useimmiten.
Esimerkiksi, jos firma, jossa työskentelet muuttaa ulkomaille, välittömästikö muutut "ei välttämättä huonoksi työntekijäksi", mutta epäilyksiä on. Todella loukkaavaa ja ennakkoluuloista. Sama, jos opiskelija huomaa, ettei ala jota opiskelee sovi hänelle ja keskeyttää vaihtaakseen alaa.
"Pilkotaan työ vähemmän osaamista tarvitseviin osioihin ja täsmäkoulutetaan ihmisiä juuri tietylle yritykselle tiettyyn tehtävään"
Ammattitaidoton nuori koulutetaan tässä vain pienen osa-alueen töihin. Näin on helppo makssa pientä palkkaa, koska henkilöllä ei ole muuta pätevyyttä hän oan täysin riippuvainen työnantajastaan. Siis orjaksi koulutettu. Vastuutonta koulutusta.
Pitää vielä muistaa valtion avokätisesti jakamat rahat koulutukseen ja työnantajille. Rahojen käytön seurantaa tuskin tehdään. Tässähän hyötyy oppilaitos sekä työnantaja. Ahneus on tämän ajan peikko joka uhkaa pientä ihmistä kaikkialla.
puhuu "mutaatio-ihmisistä" joita hän on suunnitellut maailmaan tulevaksi. Että noinniinkuin ihminen joka on työtön vois sitten sellaiseksi muuttua kuin hän arvelee...eikun saunan taa ja opetusta!
Kaisa Järvinen tainnut perehtyä syvällisesti Huxleyn Uljaaseen uuteen maailmaan (vai oliko se nyt Uusi uljas maailma). Se kirja kannattaa lukea ajatuksella ja miettiä nykymenoa.
Työtön voi harrastaa kiristystä äänestämällä jaloillaan. Kun tarpeeksi moni muuttaa ulkomaille, ei työttömiä ole enää sen vertaa, että suomalaisen elinkeinoelämän harjoittama hyppyyttäminen työmarkkinoilla enää onnistuisi. Sitten alkaa todellinen työntekijäpula ja palkkojen nousu. Se, mitä siitä seuraa elinkeinoelämälle, onkin sitten ihan oma tarinansa; sanotaanko näin, että Suomi on kitkutellu aikas pitkään halvan palkkatason kanssa, jolla kilpailukykyä on pidetty yllä. Voipi olla, että tämän maan todellinen osaaminen onkin sitten nollatasoa. Sitten kolisee ja komiasti xD
Terveydenhoitopuolella nähdään jo ensimmäiset oireet; ulkomailla on yli 6000 suomalaista sairaanhoitajaa ja määrä sen kun kasvaa! Ja arvatkaapa vaan, pysyvätkö ne tänne tuodut ulkomaalaisreservitkään, kun kuulevat, että naapurimaassa saa kaksinkertaista palkkaa ja elinkustannuksetkin ovat halvemmat...