Lomakohde?

Moi, nainen!

Kerros mulle, että mikä on sun suosikkilomakohteesi ulkomailla ja/tai kotimaassa? Entä onko olemassa mitään sellaisia mestoja, joihin haluat ehdottomasti ainakin kerran elämässäsi päästä käymään?
8589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kotimaassa: mummolla siellä, missä juureni ovat.

Ulkomailla: viime aikoina olen reissannut Yhdysvalloissa, koska minulla on siellä ystävä ja nykyään pieni kummipoikakin.

Mieluisin paikka on Etelä-Amerikka, mutta sinne ei ihan joka vuosi pääse.
Aasiaan taas en ole koskaan tuntenut suurta vetoa, paitsi Okinawalle, jossa haluan ehdottomasti käydä vielä joskus.

Äänestä

Kotimaassa saaristo ja ulkomailla Berliini.
En kauheasti ole kiinnostunut matkustelusta, mutta Firenzeen jos tämän elämän aikana pääsisin niin olisin tyytyväinen. Jos ihan mahdottomista unelmista puhutaan niin haluaisin kiertää kaikki maailman museot, joissa on Vermeerin maalauksia. Niin ja Rembrandtin myös.

Äänestä

On kiehtonut jo pitkään. Vielä tämän vuoden puolella taidan mennä sinne käymään. Italia on vetänyt puoleensa jo monen vuoden ajan ja nyt siellä asuu tuttujakin. Pohjois- ja keski-Italia on aika hyvin tullut kierrettyä ja nyt vuorossa olisi etelämpi. Sardiniaa kaikki kehuvat kauniiksi, että kyllä noita paikkoja riittää ja kun "lähitienoot" on koluttu lienee aika käydä pidemmällä.

Äänestä
  • olettanut että Turkki se on tämän palstan tyttöjen toive kohde,heh.

    Äänestä

  • kun olisin kirjoitti:

    olettanut että Turkki se on tämän palstan tyttöjen toive kohde,heh.

    saat anteeksi.

    Äänestä

Rooma, Rooma, Praha, Norjan vuonoristeily, Albufeira Portugalissa, Itävallassa se Scwartzwalls- järvi tai
sinnepäin. Ne olis minun makuun. Thaimaa kiinnostais
myöskin, mutta toisaalta ei.

Äänestä

Kerran elämässä haluan käydä Japanissa. En menis samaan paikkaan kahta kertaa, jos se on jo nähty. Ja suosikkilomakohde olis sellainen, jossa tulis tehtyä muutakin kuin löhöttyä auringossa. Mut suosikkiloma olis ehkä kuitenkin sellaista seikkailua, johon voisi tehdä jonkinlaiset alustavat suunnitelmat, missä haluaa käydä. Haluaisin esimerkiks reissata paikallisilla junilla ja paateilla ympäri saaria ja kaupunkeja katsomassa mitä näkyy. Haluaisin koluta Keski-Euroopan läpi itä-länsi-suunnassa. Mä oon niitä jotka opiskelee maata ennen reissua ja haluaa käydä paikoissa, mitkä ei ole tyypillisiä turistirysiä, jotenkin siitä saa enemmän irti ja nautin siitä. Jaksaisin tuntikausia suunnitella ja etsiä ja järjestää asioita, jos olis mahdollista.
Suomalaista suosikkilomakohdetta ei ole, mut lappiin on hieno päästä vähintään kerran vuodessa.
Ei kiinnosta peruspakettimatkat, missä ei tehdä mitään.

Äänestä

Rooma. Ehdottomasti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ainoa_heikkous kirjoitti:

Moi, nainen!

Kerros mulle, että mikä on sun suosikkilomakohteesi ulkomailla ja/tai kotimaassa? Entä onko olemassa mitään sellaisia mestoja, joihin haluat ehdottomasti ainakin kerran elämässäsi päästä käymään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu