miten tästä

Kirjoitin viime viikolla...

"tuntuu kuin suhteelta olisi pohja pudonnut. Oikeastaan koko suhteemme ajan mies on ollut se, joka on vakuuttanut, että tykkää ja välittää kovemmin kuin koskaan ennen. Ei ole tuntenut näin koskaan jne. Itse olen epäillyt suhdettamme, sillä olemme niin erilaisista maailmoista lähtökohtaisesti. Silti olen itsekin ollut vahvasti ihastunut, olen vain jarrutellut ja halunnut "varmistella" (johtuen aiemmista kokemuksistani).

Nyt viimeisen kuukauden aikana olen antanut itselleni tilaa ja luvan jopa rakastua. Tai ainakin varmuus suhteen tulevaisuuden suhteen on tullut itselle vahvana. Tässä on jotain erityistä.
Olen koko ajan kuvitellut miehen sanojen perusteella, että se olen minä, joka on hannannut omalla tavallani, omista syistäni johtuen, joista olen ollut avoin ja kertonut ne.

Nyt kun tuntui, että olen onnellisempi kuin koskaan ja olen pystynyt vapauttamaan itseäni siksi normaaliksi itsekseni, joka ei mieti jokaista askelta tapahtuu jotain, mikä tuntuu iskulta mahaan. Mies totesi yhden omasta mielestäni ihanimman illan jälkeen (tapasi perheeni), että kun ei enää tunne oikein mitään. Ei tiedä onko enemmän kaveri vai jotain enemmän. Miten se voi sanoa noin tuollaisen illan jälkeen..? Mihin tunteet katoavat viikossa, sillä edellisellä kerralla kun tapasimme, mitään tuohon viittaavaakaan ei ollut ilmassa.

Olen itkenyt viime päivät, valvonut, nukkunut, mikään ei osannut valmistella tähän. Mies sanoo, ettei tämä voi päättyä tähän, ei näin. Hän ei ymmärrä itseään. Ilmeisesti tunne tullut ihan viime aikoina. Miksi se piti heti sanoa, miksi ei voinut mutustella tunnetta omalla sisällään. Juuri kun olin alkanut luottamaan hänen ja ennenkaikkea omiin tunteisiin, tapahtuu jotain tällaista. Mies haluaa jatkaa, mutta miten voin jatkaa. Unohtaa koko tapaus ja jatkaa kuin ennenkin, vai ottaa etäisyyttä? ONko tästä tilanteesta mahdollista toipua. Tuntuu, että ensimmäistä kertaa oikeasti rakastan jotain henkilöä, mutta nyt pelkään, että jos jatkan ja asetan itseni tulilinjalle, jään joka tapauksessa yksin... Tai sitten mies löytää tunteensa takaisin ja tästä tulee jotain hienoa...

Neuvokaa, miten olette itse selvinneet ja mikä miehellä mahdollisesti on. En ymmärrä. mihin tunteet voivat kadota alle viikossa. Jos ne ikinä ovatkaan olleet. Miksi täytyy puhua jotain, mitä ei oikeasti tarkoita. Miksi luvata jotain, jonka takana ei voi seistä. Tämän takia olen ollut niin varovainen.

Niisk"

Olimme muutaman päivän erossa, kirjoitin sähköpostilla kaikki ajatukseni hänelle. Vastasi parin päivän kuluttua, kun oli miettinyt asioita (vaadin sitä) totesi, että oli säikähtänyt ensimmäistä epävarmuuden tunnetta, kun aiemmin niin epävarma ja haluaa jatkaa... itsekin tein itsetutkiskelua ja totesin, että itsekin olin ajautunut tilanteeseen, jossa en voinut olla oma itseni. Vastasin heti takaisin, sain vähän ajan päästä vastauksen ja tästä reilun tunnin päästä jo halasimme ja todellakin voi sanoa, että nyt tunteet olivat pinnassa, kun molemmat säikähtäneet niin paljon menetystä.

Nyt minusta tuntuu, että uskallan heittäytyä, olen tehnyt asennemuutoksen ja samoin hänkin omalta osaltaan. Viikko ollut suhteen parasta aikaa ja uskon tämän voimistuvan :) Hyvää kevään jatkoa kaikille. Ja puhukaa. Sähköposti toimi todella loistavasti!!!
7982
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

aika hoitaa....

Äänestä
  • Haluan valottaa Sinulle toisen osapuolen näkemystä. En tiedä onko miesystävälläsi samoja fiiliksiä, mutta kerron omistani.

    Olemme surustellet vähän yli vuoden. Miesystävälläni oli huonoja erokokemuksia taustalla, jätetty toisen miehen takia. Minulla myös ero, mutta siitä aikaa jo kauemmin.

    Kun tavattiin rakastuin aika pian tulisesti. Tuntui, että tässä nyt on viimein se oikea! Olin onnesta soikea ja odotin miehenkin olevan. Minusta olimme löytäneet jotain ainutlaatuista toisissamme! Halusin hehkuttaa onneamme, olisin vaikka suostunut kosintaan siltä seisomalta!

    Mies kuitenkin jarrutteli ja halusi pitkittää asioita. Emme asu vieläkään yhdessä emmekä ole kihloissa. Miehellä kuulemma niin huonoja kokemuksia aiemmin vaikka minua rakastaakin.

    Tästä seurasi, että tunsin itseni torjutuksi joka kerta, kun olisin halunnut suunnitella yhteistä tulevaisuutta, En voinut tajuta miksei siitä voi puhua. Mies halusi, että olisin hiljaa asiasta.
    Kysyin eikö hän halua olla kanssani? -haluaa, mutta ei ole kiire mihinkään.

    Loukkaannuin lopulta, kun hän aina hillitsi minua ja sulki suuni esim. yhteenmuutosta puhuttaessa.
    Nyt hän on kuulemma päässyt yli menneistä, mutta minusta ei enää tunnu samalta: liian monta torjuntaa. Ei ole minun vikani entiset pettymykset!
    Hän latisti tunteeni jatkuvalla hyssyttelyllä ja entisistä puhumisella, joka oli minulle aivan yhdentekevää. Olisin halunnut viedä jalat alta!

    Äänestä

Niin tuttua niin tuttua, melkein kuin olisi sama mies kyseessä. Samanlaista touhua, jo pari vuotta sitten ekan kerran. Minäkin kirjoitin sähköpostilla kaikki tunteeni ja sehän tehosi...halusimme taas jatkaa. Meni jonkin aikaa ja sama juttu...Näin se on jatkunut.

Uskon että tuo sinunkin mies kuuluu sarjaan jahkailijat ja varmasti johtuu siitä, että haluaa jonkun mutta samalla haluaisi katsella mitä tuleman pitää. Milloin tapasittekaan ? Netin kauttako ? Sen pahempi sitten...

Sinunlaisia ja minunlaisia sinisilmäisiä riittää, toivottavasti sinullekin todellisuus avautuu. Voin melkein vannoa ettei onni pitkään kestä, mutta toivotaan parasta.

Äänestä

Kirjoitat loppuun; Puhukaa. Okei, mutta sitten tuo; sähköposti toimii jne...

Eipä sähköpostien lähettäminen ole puhumista. Puhuminen avoimesti ja aidosti on puhumista kasvotusten, silmiin katsomista...ei minkään koneen välityksellä. Mullakin on suhteestanne pahoja aavistuksia.

Äänestä

aikuinen ihminen vai teini ? Tulipa vain mieleen

Äänestä

Miten niin erilaisista maailmoista ?

Äänestä

Kummallista tuommoinen "tunteiden vaihtelu", ihan kuin mies yllättyisi että tunne-elämässä tulee erilaisia fiiliksiä, joillain jopa nopeasti vaihtuvassa tahdissa??

Kyllähän nyt fiilikset vaihtelevat, mutta eihän hetkittäisten tunteiden heittelyn pidä heiluttaa koko suhteen perustaa.
Tuntuu että mies ei tiedä mistään mitään, itsetuntemusta parantamaan pika pikaa eikä järkyttämään tyttöystävää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eteenpäin? kirjoitti:

Kirjoitin viime viikolla...

"tuntuu kuin suhteelta olisi pohja pudonnut. Oikeastaan koko suhteemme ajan mies on ollut se, joka on vakuuttanut, että tykkää ja välittää kovemmin kuin koskaan ennen. Ei ole tuntenut näin koskaan jne. Itse olen epäillyt suhdettamme, sillä olemme niin erilaisista maailmoista lähtökohtaisesti. Silti olen itsekin ollut vahvasti ihastunut, olen vain jarrutellut ja halunnut "varmistella" (johtuen aiemmista kokemuksistani).

Nyt viimeisen kuukauden aikana olen antanut itselleni tilaa ja luvan jopa rakastua. Tai ainakin varmuus suhteen tulevaisuuden suhteen on tullut itselle vahvana. Tässä on jotain erityistä.
Olen koko ajan kuvitellut miehen sanojen perusteella, että se olen minä, joka on hannannut omalla tavallani, omista syistäni johtuen, joista olen ollut avoin ja kertonut ne.

Nyt kun tuntui, että olen onnellisempi kuin koskaan ja olen pystynyt vapauttamaan itseäni siksi normaaliksi itsekseni, joka ei mieti jokaista askelta tapahtuu jotain, mikä tuntuu iskulta mahaan. Mies totesi yhden omasta mielestäni ihanimman illan jälkeen (tapasi perheeni), että kun ei enää tunne oikein mitään. Ei tiedä onko enemmän kaveri vai jotain enemmän. Miten se voi sanoa noin tuollaisen illan jälkeen..? Mihin tunteet katoavat viikossa, sillä edellisellä kerralla kun tapasimme, mitään tuohon viittaavaakaan ei ollut ilmassa.

Olen itkenyt viime päivät, valvonut, nukkunut, mikään ei osannut valmistella tähän. Mies sanoo, ettei tämä voi päättyä tähän, ei näin. Hän ei ymmärrä itseään. Ilmeisesti tunne tullut ihan viime aikoina. Miksi se piti heti sanoa, miksi ei voinut mutustella tunnetta omalla sisällään. Juuri kun olin alkanut luottamaan hänen ja ennenkaikkea omiin tunteisiin, tapahtuu jotain tällaista. Mies haluaa jatkaa, mutta miten voin jatkaa. Unohtaa koko tapaus ja jatkaa kuin ennenkin, vai ottaa etäisyyttä? ONko tästä tilanteesta mahdollista toipua. Tuntuu, että ensimmäistä kertaa oikeasti rakastan jotain henkilöä, mutta nyt pelkään, että jos jatkan ja asetan itseni tulilinjalle, jään joka tapauksessa yksin... Tai sitten mies löytää tunteensa takaisin ja tästä tulee jotain hienoa...

Neuvokaa, miten olette itse selvinneet ja mikä miehellä mahdollisesti on. En ymmärrä. mihin tunteet voivat kadota alle viikossa. Jos ne ikinä ovatkaan olleet. Miksi täytyy puhua jotain, mitä ei oikeasti tarkoita. Miksi luvata jotain, jonka takana ei voi seistä. Tämän takia olen ollut niin varovainen.

Niisk"

Olimme muutaman päivän erossa, kirjoitin sähköpostilla kaikki ajatukseni hänelle. Vastasi parin päivän kuluttua, kun oli miettinyt asioita (vaadin sitä) totesi, että oli säikähtänyt ensimmäistä epävarmuuden tunnetta, kun aiemmin niin epävarma ja haluaa jatkaa... itsekin tein itsetutkiskelua ja totesin, että itsekin olin ajautunut tilanteeseen, jossa en voinut olla oma itseni. Vastasin heti takaisin, sain vähän ajan päästä vastauksen ja tästä reilun tunnin päästä jo halasimme ja todellakin voi sanoa, että nyt tunteet olivat pinnassa, kun molemmat säikähtäneet niin paljon menetystä.

Nyt minusta tuntuu, että uskallan heittäytyä, olen tehnyt asennemuutoksen ja samoin hänkin omalta osaltaan. Viikko ollut suhteen parasta aikaa ja uskon tämän voimistuvan :) Hyvää kevään jatkoa kaikille. Ja puhukaa. Sähköposti toimi todella loistavasti!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu