Syömishimo!!!

Moi

En tiedä kuka voisi auttaa tai mitä minun tulisi tehdä. Ongelmanani on se että minulla on koko ajan mielessä vain ruoka! haluaisin koko ajan syödä vain jotain ja sitten kun syön liian tiheään tahtiin tai mielestäni liian paljon kerralla niin sitten minulle tulee kamala morkkis ja suurinpiirtein vain katson mahaani ja vitutus vain kasvaa että: "taas menin syömään niin paljon, en enää ikinä syö juuri mitään!".
Tuntuu että olisi helppo jos joku sanoisi koko ajan kuinka paljon saan syödä ja mitä ja ikään kuin joku vahtisi minun puolestani syömistäni. Harrastan kohtuullisen paljon liikuntaa ja olen ihan normaali painoinen. Mutta kun syön ja lihon vähänkin niin minua alkaa hävettämään ulkonäköni enkä anna juurikaan koskea itseeni ja syytän vain koko ajan itseäni epäonnistumisesta. Sitten olen pahan tuulinen ja minulla on paha olla, mutta jos saan pidäteltyä jollain ihmeen keinolla syömistäni ja saan laihdutettua niin olen todella iloinen ja alan taas niin sanotusti elää. Nautin olostani ja ulkonäöstäni.
Eli suurin syy pahaan mieleen ion se etten hyväksy itseni, haluaisin olla vain todella hoikka, mutta se ei onnistu kun koko ajan mielessäni pyörii vain se milloin saan seuraavan kerran syödä ja mitä silloin syön ja voisinkohan syödä jotain pientä ennen sitä. Ja sitten kun olen saanut syötyä niin olen taas pettynyt kun ruoka loppuikin niin nopeasti ja että pitäisiköhän ottaa lisää ja silloinkin puolet minusta huutaa että et syö enää mitään, mutta silti yleensä käyn jotain lisää syötävää.
Voisiko joku suunnistella ruokavalioni niin että laihtuisin, kenen puoleen minun on käännyttävä? Miten ihmeessä saan painoni hallittua ja ruuanhimoni pidettyä kurissa? Auttakaa...
7748
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

..kirjoittanut tuon! Aivan samanlainen tilanne siis täälläkin.. Nykyään pystyn kuitenkin vähän paremmin hillitsemään itseäni, etten siis ota lisää ruokaa vaikka mieli tekisi. Menen vain pois ruokapöydästä ja keittiöstä tekemään jotain muuta. Ja osaan välttää ahmimisenkin ajattelemalla sitä tunnetta, joka sen jälkeen tulee. Ei tee mieli ahmia, kun tiedän, kuinka pettynyt olen itseeni sen jälkeen.. Olen myös keksinyt aina jotain kivaa tekemistä etten koko ajan ajattelisi vain ruokaa.

Äänestä
  • Ihan samanlaisia tuntemuksia! Suoranaista ahmimista en harrasta, mutta ruoka pyörii mielessä liikaa. Milloin syön, mikä on terveellistä, mitä voisin ottaa jne.. TODELLA ÄRSYTTÄVÄÄ.

    Äänestä

  • täällä: kirjoitti:

    Ihan samanlaisia tuntemuksia! Suoranaista ahmimista en harrasta, mutta ruoka pyörii mielessä liikaa. Milloin syön, mikä on terveellistä, mitä voisin ottaa jne.. TODELLA ÄRSYTTÄVÄÄ.

    Voi herranjumala.. Mulla on ihan sama juttu!! Mulla vaan erona(?) se että oon sairastanu läpi anoreksian ja nyt ei tunnu sitä kultaista keskitietä löytyvän.. Mulle on vaan kaks vaihtoehtoa: joko syön äärimmäisen vähän/en ollenkaan tai SYÖN ÄÄRIMMÄISEN PALJON. Oon lihonu kotiutumisen jälkeen semmoset kymmenen kiloa.. Ruoka liikkuu kokoajan mielessä; "Voisi käydä ostamassa kermavaahtoa.." "kotonahan oli vielä niitä keksejä jäljellä." "oho mulla on tässä vartti aikaa ennenkuin linkki tulee.. vois käydä ostaa karkkia."
    JATKUVASTI.
    Mä haluaisin laihtua edes hieman, mutta en vaan voi mitään.. anoreksia-aikojen itsekurista ei ole jäljellä hitustakaan.
    vihaan sitä kun maha pömpöttää syömisen jälkeen, se ahdistaa minua niin paljon että alan usein itkemään.
    surullista ajatella että mun elämässä ei oikeesti tuntuis olevan mitään tärkeämpää kuin ruoka.. Vaikka söisinkin normaalin annoksen, alan usein itkemään koska senkin jälkeen haluaisin vielä syödä lisää. ihan mitä vaan kunhan saisin syödä. Nytkin maha toista päivää turvoksissa edellisen ahmimisen jäljiltä.

    Äänestä

toivottavasti näistä mun neuvoista olisi jotain apua. itse olin ennen sellainen, että mulla oli kokoajan nälkä! söin lounaalla itseni aivan piukeaksi ja silti kävin ostamassa ison satsin karkkia kun suolaisen jälkeen teki mieli makeaa. illat meni sitä rataa, että iltaruoan jälkeen söin kokoajan jotain. saatoin puuhata jotain, kuten katsoa teeveetä tai lukea tentteihin, mutta yleensä seurana oli karkkia, jäätelöä, voileipiä jne. ei tullut mieleenkään että voisin lihoa. nyt olen laihduttanut muutaman kilon. mulla auttoi se, että tulin "kiireiseksi" eli en voinut olla syömässä koko ajan. kannattaa aloittaa esim. salilla käyminen ja muita harrastuksia. söin edelleen paljon, mutta söin terveellisesti: aluksi valtava lautanen salaattia, sitten vettä ja höyrykasviksia ja sitten sitä pääruokaa kuten lihaa tms. ei voinut enää syödä niin paljon. kutsu kavereita kylään niin et kehtaa yksin rumpata jääkaapilla!!!
nälkä voi olla vähän pelottava ilmiö, jos sitä on tullut välteltyä. nyt muutaman kuukauden jälkeen tekee edelleen mieli aloittaa se iltamussutus, mutta se alkaa jo pysyä kurissa. jos on kauhea nälkä, teen ison vihersalaatin ja juon teetä. jos illalla on niin kova nälkä ettei meinaa uni tulla, syön pari hapankorppua ja vähän maitorahkaa tms. tein kanssa sitä, että lounaan jälkeen laitoin kännykän herättämään kun sain syödä seuraavan kerran. olin esim. jo tehnyt valmiiksi itselleni ruisleivän/raejuustopurkin ja hedelmän, jotka sain syödä. jos vieläkin oli kiljuva nälkä niin söin taas kasviksia.
ELI: voit syödä edelleen paljon, mutta tee se terveellisesti. silloin ei tuu huono omatunto. ja sitte: vatsa voi turvota aluksi tällä terveellisemmälläkin ruokavaliolla, kun syö raakoja juureksia ja paljon kuitua. ei hätää!

Äänestä

Niinpä, ilmeisesti todella yleinen vaiva. Mulla on ihan samoja tuntemuksia välillä. Olen sitä mieltä itse, että tällainen ajattelumaailma on merkki tietynlaisesta syömishäiriöstä myös, siis psyykkisestä häiriöstä. Se on hyvä tiedostaa, ettei joudu samaan tilaan, kuin sinä, joka olet anoreksian todella kokenut.. Anoreksia ei ole kaunis tauti, eikä kerro mielen lujuudesta ja itsekurista, vaan äärimmäisestä mielen heikkoudesta.

Ja niihin vinkkeihin: toi vinkki, että keksii vaan muuta tekemistä, käy esim. salilla ja viettää aikaa mahdollisimman paljon kavereiden kanssa tai pois kotoa, on tosi hyvä. Lisäksi liikunnasta tulee myös hyvä olo, joka tavallaan korvaa sen hyvän olon, joka tulee hyvästä ruuasta, mutta ilman morkkista! Siinä alkaa samat "hyvän olon hormonit" ja välittäjäaineet aivoissa jyllätä, ja tulet hyvälle mielelle, etkä enää tarvitse sitä jätskiä, jotta tuntisit olosi hyväksi edes sen hetken verran.

Äänestä

Minulla on ollut samoja oireita jo varmaan 10 v - ajattelen kokoajan ruokaa. Välillä saan sen pidettyä hyvin kurissa, mutta varsinkin syksypimeiden tultua ja talvella se vaivaa erityisesti. Olen lukenut ko aiheesta paljon ja LUULEN tiedostaneenikin mistä se minun kohdallani johtuu. Olen ollut tosi pitkään sinkkuna, välillä lyhyitä suhteita ja taas sinkkuna, luulen että lähes kokoajan syömiseni (ainakin yksin kotona ollessani) liittyy jonkinlaiseen hyvänolon tunteen ja mielihyvän saavuttamiseen. Ruoka (siis ihan kaikenlainen, niin suolainen kuin makeakin) vaan on niin hyvää. Heti kun "rakastun" johonkin ja varsinkin jos saan vastarakkautta elän melkein "pyhällä hengellä", eli ruoka ei todellakaan pyöri mielessä eikä sitä tee ollenkaan sillätavalla mieli kuin ns normaalisti minun kohdallani. Eli tässä kai ruoalla on juuri se mielihyvän tuottajan rooli.

Pahaan oloon ja itseään lohduttaakseen syömisessä taas voi kuulemma olla ihan kyse lapsuudenajan tapahtumista - eli kun itketti ja harmitti, joku antoi sinulle jotain ruokaa / jotain hyvää, joka toi lohtua. Nämä käytösmallit voivat hyvinkin tiedostamatta kulkea mukana vaikka läpi elämän.

On myös olemassa ns riippuvuuksia, puhutaan esim sokeririippuvaisista jota verrataan samanlaiseen riippuvuuteen kuin tupakka ja huumeet (ei kyllä ehkä ole ihan yhtä vaarallista), mutta sillä kai tarkoitettiin lähinnä sitä, että elimistön tasapaino muuttuu ? jotenkin ? siten, että sokerin himosta tulee hellitsematon. Samankaltainen on lukemani mukaan myös hiilihydraattiriippuvuus. Runsaasti hiilihydraatteja sisältävät mm sokeri ja kaikki elintarvikkeet missä on runsaasti sokeria, jauhot, peruna, riisi, pasta, leipä (vaalea leipä kaikista pahin) ja hedelmistäkin esim banaani on oikea hiilari pommi. Hiilihydraatit nostavat nopeasti veren sokeria ja aiheuttavat insuliinitasapainossa voimakkaita heilahteluja joka sitten ? jollain tavalla ruokkii tuota tunnetta, että pitäisi kokoajan saada lisää "ravintoa". En ole mikään asiantuntija ja siksi en kirjoita tähän kovin tarkkaa kemiallista prosessia mitä elimistössä tapahtuu, ettei tule virheitä, mutta sen verran asiaa olen ravitsemusalan ihmisenä opiskellut, että tiedän sen olevan totta ja ihan omakohtaisesti koettuna tunnistan nuo asiat kehossani.
Mietipä mikä olo sinulla on kun olet syönyt vaikka 500g pastaa kastikkeen kanssa ja patonkipalan jälkkäriksi makean suklaavaahdon TAI 500g esim broilersalaattia, ruisleipäpalan jälkkäriksi pelkkiä marjoja ??? Pasta-annoksen jälkeen nukahdat jos siihen on vain mahdollisuus ja 15 min kuluttua maha on kuin potkupallo ja broiskusalaatin jälkeen maha on täysi, mutta ei jalkapalloksi turvonnut, nälkä hävinnyt ja mieli virkeä. --- tämä oli tietty karrikoitu esimerkki, ei kukaan jaksa päivästä toiseen syödä salaattia, mutta tarkoitukseni olikin korostaa noita hiilihydraattien määriä / ateria.

Olen kokeillut athkinsin diettiä. Siitä oli kyllä hiljattain uutisissakin kuinka se lisää pitkään (vuosia) käytettynä jopa kuolleisuutta ja uskon, että kaikki tällaiset yksipuoleiseen ruokavalioon liittyvät dietit eivät pidemmän päälle ole terveellisiä. Mutta "hitto vieköön" se toimi. Se perustuu juuri tuohon hiilihydraatittomuuteen tai oikeastaan ainakin minun kohdalla vähähiilihydraattisuuteen. Söin lihaa (broileri, kalkkuna, mauta, sika, lammas, poro yms), kalaa, kananmunia, juustoja, kasviksia ja marjoja naposteluhimoon pähkinöitä / manteleita. Makeanhimo yllättää välillä, varsinkin alkuu, silloin join light limun. Ensimmäinen 2 vk oli vaikea niin kuin missä tahansa muutoksessa, mutta kun siitä pääsi yli, niin olin kuin eri ihminen. Ei minun edes tehnyt mieli ruokaa, harvoin tunsin nälkää, koska noita em tuotteita saa syödä tosi paljon. 1 vk jälkeen huomasin laihtuvani ja se oli tosi motivoivaa. Välillä "repsahdin" kun olin 50v päivillä notkuvien herkkupöytien ääressä, mutta seuraavana päivänä jatkoin hiilareiden välttämistä. Olo oli koko dietin ajan huomattavasti virkeämpi ja kevyempi kuin aiemmin ja mikä mukavinta tiputin painoa 2 kk:ssa 5 kg.

Athkinsista löytää runsaasti tietoa netistä ihan tuolla hakusanalla. Siitä on myös hyviä suomenkielisiä kirjoja saatavilla. Suosittelen kokeilua - ei ehkä loppuelämän tavaksi ainakaan meille Suomalaisille sydän ja verisuonisairauksiin taipuvaislle :-)

Nyt olen palannut takaisin ns perinteiseen, yritän vain välttää makean syöntiä, mutta myös painon lasku on pysähtynyt ja maha jatkuvasti turvoksissa ja notkun taas vähän väliä jääkaapilla ja mietin kokoajan mitähän seuraavaksi söisin.

Täytyisi keksiä itselleen niin paljon kaikkea aktiviteettia / seuraa / muita menoja, että ei ehdi miettiä kokoajan vain ruokaa.....

Äänestä
  • Hmm, oletteko tulleet ajatelleeksi, että tuokin on eräs syömishäiriön muoto, BED eli ahmimishäiriö. Syömishäiriöillehän tällä on erikseen keskustelu. Itse olen BED:tä sairastanut ja myös bulimiaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kati-222 kirjoitti:

Moi

En tiedä kuka voisi auttaa tai mitä minun tulisi tehdä. Ongelmanani on se että minulla on koko ajan mielessä vain ruoka! haluaisin koko ajan syödä vain jotain ja sitten kun syön liian tiheään tahtiin tai mielestäni liian paljon kerralla niin sitten minulle tulee kamala morkkis ja suurinpiirtein vain katson mahaani ja vitutus vain kasvaa että: "taas menin syömään niin paljon, en enää ikinä syö juuri mitään!".
Tuntuu että olisi helppo jos joku sanoisi koko ajan kuinka paljon saan syödä ja mitä ja ikään kuin joku vahtisi minun puolestani syömistäni. Harrastan kohtuullisen paljon liikuntaa ja olen ihan normaali painoinen. Mutta kun syön ja lihon vähänkin niin minua alkaa hävettämään ulkonäköni enkä anna juurikaan koskea itseeni ja syytän vain koko ajan itseäni epäonnistumisesta. Sitten olen pahan tuulinen ja minulla on paha olla, mutta jos saan pidäteltyä jollain ihmeen keinolla syömistäni ja saan laihdutettua niin olen todella iloinen ja alan taas niin sanotusti elää. Nautin olostani ja ulkonäöstäni.
Eli suurin syy pahaan mieleen ion se etten hyväksy itseni, haluaisin olla vain todella hoikka, mutta se ei onnistu kun koko ajan mielessäni pyörii vain se milloin saan seuraavan kerran syödä ja mitä silloin syön ja voisinkohan syödä jotain pientä ennen sitä. Ja sitten kun olen saanut syötyä niin olen taas pettynyt kun ruoka loppuikin niin nopeasti ja että pitäisiköhän ottaa lisää ja silloinkin puolet minusta huutaa että et syö enää mitään, mutta silti yleensä käyn jotain lisää syötävää.
Voisiko joku suunnistella ruokavalioni niin että laihtuisin, kenen puoleen minun on käännyttävä? Miten ihmeessä saan painoni hallittua ja ruuanhimoni pidettyä kurissa? Auttakaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu