Tässä yksi opetustarina, kuinka voi pilata itsensä.
Tämä ärsyttää varmasti monia ja ruoska saattaa viuhua.
Tapasin muutama vuosi sitten naisen, johon ihastuin oikein kunnolla. Tunne oli molemminpuolista, mutta olosuhteet mahdottomat suhteelle. Molemmat varattu ja minä tulossa isäksi.
Toivo kuitenkin eli voimakkaana ja oltiin jossain vaiheessa yhteydessä jo joka päivä.
Välillä yritettiin päästä irti, siinä onnistumatta. Oltiin aivan koukussa toisiimme.
Jokainen, joka on elänyt tuon, tietää kuinka rankkaa se lopulta on henkisesti. Kaikki liikenevä aika käytetään siihen suhteeseen ja viimein se aika varastetaan omista menoista ja perheeltä. Omatunto piinaa taustalla, vaikkakin pidemmän päälle sekin paatuu ja asian hyväksyy osana elämäänsä.
Tiesin, että tultaisiin vielä yhteen.
Nainen teki selväksi, ettei hänestä mikään olisi kiinni. Oli huolissaan omasta riittämättömyydestään kylläkin.
Lopulta sitten nainen erosi ja lähennyttiin.
Päätin myös omasta erostani.
En ehtinyt kuitenkaan vielä puhua vaimolleni, kun tämä toinen ilmoitti, ettei taida olla riittävän vahva. Tunne ei taidakkaan riittää.
Tuli niin puun takaa, kun voi ikinä tulla. Olin elänyt pois omasta elämästäni ja täysin varma sekä omista, että tämän toisen naisen tunteista. En todellakaan tajunnut.
Oliko mun elämästä tehty ihan vitsi. Kupla joka puhkesi.
Eikä se tuntunut silloin miltään, että olin elänyt oman perheen yli, vaan se henkinen nöyryytys.
Se oli jotain todella kuvottavaa.
Ei todellakaan ollut varaa epäonnistua tuossa vaiheessa. Tuliko minusta nyt pelkästään se pettäjä. Kaikki täysin turhan takia. Olinko ollut täysin sokea. Tätä oltiin molemmat odotettu ja toivottu.
Nainen halusi ottaa etäisyyttä.
Ei voinut alkaa suhteeseen, kun tunsi jäävänsä velkaa, eikä halunnut ottaa vastuuta.
Eihän rakkaudessa tunneta mitään hemmetin velkaa. En tajunnut yhtään koko laskelmoimista.
Oltiin kuitenkin oltu lojaaleja toisillemme vuosia. Olin täysin vakuuttunut siitä.
Mulla ei kuitenkaan ollut muuta vaihtoehtoa, kun kertoa asiat vaimolle. Halusin päästä pois.
Ei ollut kovin kunniakas olo.
Ehdotin, että jos muuttaisin ainakin joksikin aikaa pois, että saisin ajatukseni kasaan.
Vaimo ei halunnut missään tapauksessa kuitenkaan eroa. Eikä varsinkaan sitä, että muutan pois "joksikin aikaa".
Olin henkisesti aivan paskana, mutten sitten lähtenyt.
Jotenkin täysin ristiriitainen tilanne.
Eihän mulla mitään muuta syytä eroon ollut, kun tämä toinen. En ketään etsinyt tai olisi halunnut.
Nyt en sitten saanut, mutta jäisin luuserina tähän. Nyt kun oli häpäisty koko perhe.
Toinen nainen ei osannut sanoa, että mikä tuli.
Sillä oli kiire jatkamaan omaa elämäänsä.
Puhui kylmästi ja välinpitämättömästi. Mitätöi kaiken sen mitä meillä oli. Katkaisi henkisen siteen. Oli aivan eri ihminen. Löi lyötyä monin tavoin ja sanoin lisää.
Tuntui mahdottomalta ajatukselta, että tuo nainen pääsi niin helpolla kaikesta. Tai että ylipäätään oli. Otin todella suuren riskin luottaa ja tulin huijatuksi.
En tiedä, että miten sillä oli pokkaa viedä asiat niin pitkälle, että ehdin tehdä päätöksen jo erostakin.
On todella hankala antaa anteeksi itselleen ja alkaa nyt arvostamaan sitä, minkä on jo tavallaan hylännyt.
Aloin tuntemaan suurta inhoa omaa elämääni kohtaan.
Tätä toista vihasin, mutta nyt kun viha alkaa helpottamaan, niin tunnen todella suurta inhoa.
Livisti ja puhdisti kätensä täysin koko sotkusta. Täydellinen selkäänpuukotus.
Tämä varmasti kuulostaa itsekeskeiseltä tilitykseltä ja sitä se onkin.
On vaikea kirjoittaa tiivistelmä monesta vuodesta, kuulostamatta typerältä.
Opetus kuitenkin oli, ettei ikinä pidä laittaa elämäänsä tunteiden varaan, vaikka olisi kuinka varma. Hinta on ollut kova ja sitä maksellaan varmaan vielä vuosia.
Kaksoiselämä on kuluttavaa. Tappaa todellisuuden ja loukkaa monia.
Kaunista loppua sille ei ole olemassakaan. Nujerruin tuossa aika totaalisesti.
On vaikea olla millään tavalla ylpeä mistään.
Mahdottomalta tuntuu päästä yli siitä häpeästä, että päästin tämän naisen kaiken yläpuolelle ja lopulta sainkin sen kaiken itseäni vastaan. Teki itsestään ilmeisesti jonkinlaisen velvoiteuhrin ja uhrasi minut ja tunteensa siihen kriisiinsä.
Tai sitten tuli joku neuroosi. Monta vuotta halusi ja sitten kun asiat muuttui todelliseksi, niin hylkäsi. Ei ollutkaan sitä haastetta enää ja tunne kuoli pois.
Kehtasi vielä sanoa, että jospa tämä vahvistaisi meidän avioliittoa.
Jollain tavalla ymmärrän intohimokunniamurhan ideologian nykyään.
Jos tässä olisi ollut kyse pelkästään pettämisestä, niin asian olisi pystynyt jollain tavalla käsittelemään.
Nyt mentiin sen rajan yli.
Tuntuu jotenkin täysin mahdottomalta nähdä tulevaisuus tuon tahran kanssa. Tai miten sen kanssa voi elää tai päästä yli.
Tein väärin ja mulla ei ole edes moraalista oikeutta surra rauhassa. Ei tuosta voi edes puhua kenellekään. Laitan tämän sitten tänne riepoteltavaksi.
Kyllä kannatti antaa tunteiden viedä. Kai sitten ansaitsin tämän.
Varmasti on synkempiäkin tarinoita, mutta tämä on henkilökohtaisesti todella ahdistavaa.
Liikaa kaikenlaista.
Mutta nyt sitä ruoskaa.
Tämä ärsyttää varmasti monia ja ruoska saattaa viuhua.
Tapasin muutama vuosi sitten naisen, johon ihastuin oikein kunnolla. Tunne oli molemminpuolista, mutta olosuhteet mahdottomat suhteelle. Molemmat varattu ja minä tulossa isäksi.
Toivo kuitenkin eli voimakkaana ja oltiin jossain vaiheessa yhteydessä jo joka päivä.
Välillä yritettiin päästä irti, siinä onnistumatta. Oltiin aivan koukussa toisiimme.
Jokainen, joka on elänyt tuon, tietää kuinka rankkaa se lopulta on henkisesti. Kaikki liikenevä aika käytetään siihen suhteeseen ja viimein se aika varastetaan omista menoista ja perheeltä. Omatunto piinaa taustalla, vaikkakin pidemmän päälle sekin paatuu ja asian hyväksyy osana elämäänsä.
Tiesin, että tultaisiin vielä yhteen.
Nainen teki selväksi, ettei hänestä mikään olisi kiinni. Oli huolissaan omasta riittämättömyydestään kylläkin.
Lopulta sitten nainen erosi ja lähennyttiin.
Päätin myös omasta erostani.
En ehtinyt kuitenkaan vielä puhua vaimolleni, kun tämä toinen ilmoitti, ettei taida olla riittävän vahva. Tunne ei taidakkaan riittää.
Tuli niin puun takaa, kun voi ikinä tulla. Olin elänyt pois omasta elämästäni ja täysin varma sekä omista, että tämän toisen naisen tunteista. En todellakaan tajunnut.
Oliko mun elämästä tehty ihan vitsi. Kupla joka puhkesi.
Eikä se tuntunut silloin miltään, että olin elänyt oman perheen yli, vaan se henkinen nöyryytys.
Se oli jotain todella kuvottavaa.
Ei todellakaan ollut varaa epäonnistua tuossa vaiheessa. Tuliko minusta nyt pelkästään se pettäjä. Kaikki täysin turhan takia. Olinko ollut täysin sokea. Tätä oltiin molemmat odotettu ja toivottu.
Nainen halusi ottaa etäisyyttä.
Ei voinut alkaa suhteeseen, kun tunsi jäävänsä velkaa, eikä halunnut ottaa vastuuta.
Eihän rakkaudessa tunneta mitään hemmetin velkaa. En tajunnut yhtään koko laskelmoimista.
Oltiin kuitenkin oltu lojaaleja toisillemme vuosia. Olin täysin vakuuttunut siitä.
Mulla ei kuitenkaan ollut muuta vaihtoehtoa, kun kertoa asiat vaimolle. Halusin päästä pois.
Ei ollut kovin kunniakas olo.
Ehdotin, että jos muuttaisin ainakin joksikin aikaa pois, että saisin ajatukseni kasaan.
Vaimo ei halunnut missään tapauksessa kuitenkaan eroa. Eikä varsinkaan sitä, että muutan pois "joksikin aikaa".
Olin henkisesti aivan paskana, mutten sitten lähtenyt.
Jotenkin täysin ristiriitainen tilanne.
Eihän mulla mitään muuta syytä eroon ollut, kun tämä toinen. En ketään etsinyt tai olisi halunnut.
Nyt en sitten saanut, mutta jäisin luuserina tähän. Nyt kun oli häpäisty koko perhe.
Toinen nainen ei osannut sanoa, että mikä tuli.
Sillä oli kiire jatkamaan omaa elämäänsä.
Puhui kylmästi ja välinpitämättömästi. Mitätöi kaiken sen mitä meillä oli. Katkaisi henkisen siteen. Oli aivan eri ihminen. Löi lyötyä monin tavoin ja sanoin lisää.
Tuntui mahdottomalta ajatukselta, että tuo nainen pääsi niin helpolla kaikesta. Tai että ylipäätään oli. Otin todella suuren riskin luottaa ja tulin huijatuksi.
En tiedä, että miten sillä oli pokkaa viedä asiat niin pitkälle, että ehdin tehdä päätöksen jo erostakin.
On todella hankala antaa anteeksi itselleen ja alkaa nyt arvostamaan sitä, minkä on jo tavallaan hylännyt.
Aloin tuntemaan suurta inhoa omaa elämääni kohtaan.
Tätä toista vihasin, mutta nyt kun viha alkaa helpottamaan, niin tunnen todella suurta inhoa.
Livisti ja puhdisti kätensä täysin koko sotkusta. Täydellinen selkäänpuukotus.
Tämä varmasti kuulostaa itsekeskeiseltä tilitykseltä ja sitä se onkin.
On vaikea kirjoittaa tiivistelmä monesta vuodesta, kuulostamatta typerältä.
Opetus kuitenkin oli, ettei ikinä pidä laittaa elämäänsä tunteiden varaan, vaikka olisi kuinka varma. Hinta on ollut kova ja sitä maksellaan varmaan vielä vuosia.
Kaksoiselämä on kuluttavaa. Tappaa todellisuuden ja loukkaa monia.
Kaunista loppua sille ei ole olemassakaan. Nujerruin tuossa aika totaalisesti.
On vaikea olla millään tavalla ylpeä mistään.
Mahdottomalta tuntuu päästä yli siitä häpeästä, että päästin tämän naisen kaiken yläpuolelle ja lopulta sainkin sen kaiken itseäni vastaan. Teki itsestään ilmeisesti jonkinlaisen velvoiteuhrin ja uhrasi minut ja tunteensa siihen kriisiinsä.
Tai sitten tuli joku neuroosi. Monta vuotta halusi ja sitten kun asiat muuttui todelliseksi, niin hylkäsi. Ei ollutkaan sitä haastetta enää ja tunne kuoli pois.
Kehtasi vielä sanoa, että jospa tämä vahvistaisi meidän avioliittoa.
Jollain tavalla ymmärrän intohimokunniamurhan ideologian nykyään.
Jos tässä olisi ollut kyse pelkästään pettämisestä, niin asian olisi pystynyt jollain tavalla käsittelemään.
Nyt mentiin sen rajan yli.
Tuntuu jotenkin täysin mahdottomalta nähdä tulevaisuus tuon tahran kanssa. Tai miten sen kanssa voi elää tai päästä yli.
Tein väärin ja mulla ei ole edes moraalista oikeutta surra rauhassa. Ei tuosta voi edes puhua kenellekään. Laitan tämän sitten tänne riepoteltavaksi.
Kyllä kannatti antaa tunteiden viedä. Kai sitten ansaitsin tämän.
Varmasti on synkempiäkin tarinoita, mutta tämä on henkilökohtaisesti todella ahdistavaa.
Liikaa kaikenlaista.
Mutta nyt sitä ruoskaa.
Vastaukset 47
Vanhimmat
joku jaksoi lukea koko kirjoituksen, niin ihme.
Tulikin aika pitkä sepustus.
En tunne sinua kohtaan sääliä, mutta hyvin osaat tuoda tunteesi ilmi. Juuri sen itsekkyyden ,joka näihin rakastumisiin liittyy. Itsesi tunnet nöyryytetyksi, Miten on perheeesi laita? Nöyryytitkö itse vaimoa. Tosin sanoit oikein, että koko perhe sai häpeän. Odotitko kenties vielä haluamalla muuttaa väliaikaisesti pois kotoa, että sivusuhde palaa näin. Edelleen tavallaan luikoilit, että jos ei palaa niin " välimatkan" jälkeen voi palata vaimon luo.
Olet itsekäs ja itsekeskeinen ihminen. Et ole ansainnut vaimoasi. Olen tyytyväinen, että sinunlaisellesi miehelle sattui pettäjäkaveriksi tämä nainen, joka antoi kenkää tosi paikan tullessa. Sinulla ei ole syytä inhota häntä. Syyttele muita. Vakuuta itsellesi, että oli vaimon vika, kun alunperin menit vieraisiin. Ja vaadi vaimolta anteeksipyyntöä.
Vaimollesi toivoisin jotain parempaa.
Kiitti.
Kerroin itsekeskeisesti siltä miltä tuntuu.
En voi sille mitään, että tunnen tulleeni nöyryytetyksi.
Tunnen myös niin, että tämä toinen nöyryytti minun lisäkseni vaimoani täysin turhaan.
Samoin tunnen myös itse nöyryyttäneeni vaimoani. Pilasin kaiken ja tiedän sen.
Meidän elämä muuttui vitsiksi joka ei sinänsä kauheasti naurata.
Tuntuu mahdottomalta tuntea itsensä ylpeäksi jatkamaan omaa elämää näin.
Ihan kun joku toinen olisi käynyt päättämässä meidän kohtalosta.
En varmasti ole ansainnut vaimoani, mutta näin nyt vaan on.
Enkä tosiaan myötätuntoa odottanutkaan.
Tein valintani, joka osoittautui vääräksi.
Mitä siihen pois muuttamiseen tulee, niin tuntui, että on pakko päästä pois.
Jätin tarkoituksella tuosta pois pettämiseen liittyvät tunteet. Kerroin sen itsekkään puolen.
Pettäjä on ihan samalla tavalla ihminen, joka tuntee.
Mulla on oikeastaan koko pettämiseen liittyvä puoli käsittelemättä. En ole sitä pystynyt tekemään vielä. Niin sairaalta, kun se kuulostaakin, jouduin suremaan tämän toisen pois ensin. Ei minusta ollut tukemaan vaimoani, vaikka olisi pitänyt. Olin täysin paskana.
Tiedostan varsin hyvin tehneeni väärin vaimoani kohtaan.
käy kun heittää järkensä kaivoon ja antaa tunteiden viedä.
Olet opetuksesi ansainnut. Ihmiset tekee elämässään valintoja, joista osa on vääriä ja perustuvat petollisuuteen ja valheeseen. Ei sille pohjalle koskaan rakennu mitään kestävää.
Miten yleensä saatoit ajatella, että tämä ihminen, joka pettää puolisoaan olisi sinulle vilpitön, eikä pettäisi ruusuisia lupauksiaan.
En oikeen osaa sääliä, kylläkin pientä empatiaa tunnen, kun olen joutunut liikaa näkemään juuri näitä mennään, paahdetaan, huumaannutaan ja petytään juttuja.
kiitos siitä pienestä empatiasta kuitenkin.
Luotin tähän ihmiseen, ehkä siksi.
Niin luotti sinunkin vaimosi sinuun.
ymmärtää omaa miestäni.
En ymmärrä omaani, joka petti, enkä sinua.
Avioliito on yhteinen yritys, jossa on me, kaksi ihmistä.Sinä, kuten miehenikin, katsoitte oikeudeksenne etsiä laatuaikaa, täydellistä elämää toisesta sängystä, kakkossuhteesta.
Avioliitto ei ole aina täydellistä ja huonoina hetkinä pitäisi jaksaa yrittää enemmän.Olen aivan varma, että avioliittosi olisi ollut sinullekin riittävä, jos olisit toiselle annetun ajan satsannut vaimoosi ja perheeseesi.
Sääli, että mieheni ainakin, vasta kokeiltuaan, huomasi, että kotona paras.
Sinusta en tiedä, tuntuu että haikailet edelleen jonkin olemattoman perään.
No kerroin tuossa lähinnä seurauksista, en syistä.
En oikeastaan etsinyt sitä laatuaikaa tai täydellistä elämää. Enkä ainakaan toisesta sängystä.
Olet varmaan oikeassa, että avioliitto olisi ollut minullekin riittävä. Valitsin kuitenkin toisin, koska tunsin niin.
Luulisin, että alunperin olosuhteet oli molemminpuolin liian otolliset ihastumiselle.
Niin vaan kävi.
Elämä on toisinaan niin hitsin monimutkaista. Kun tunteet astuvat mukaan kuvioihin, niin silloin ei järjellä ole enää mitään sijaa. Ymmärrän täysin fiiliksiäsi ja sinulla on oikeus surra. Elämä vain on sellaista, että vaikka olisi kuinka hyvässä avioliitossa tahansa, voi käydä niin, että rakastuu palavasti toiseen. Valitettavasti niin vain voi käydä ja usein käykin. Ja jos sattuu rakastumaan toiseen, niin kaikki ympärillä olevat ihmiset ovat valmiita tuomitsemaan ja haukkumaan ilman että tietävät taustoista sen enempää. Tätä elämä on. Itse olen naimisissa ja kolmen lapsen äiti. Olen saanut elämäni melko solmuun, kun olen nyt rakastunut toiseen. En olisi halunnut rakastua, mutta niin vain kävi. Tunteilleen ei voi mitään. Vaikka tuomitsijat ovat sitä mieltä, että kyllä aikuinen järkevä ihminen tunteitaan hallitsee ja osaa järjellä ajatella. Elämä tekee näköjään arvaamattomia temppuja...
hallitsemaan, mutta tekojaan voi. Ihastuksia tulee ja menee, mutta niitä on vaarallista lähteä ruokkimaan salaisilla tapaamisilla. Itse kerron ihastuksistani puolisolleni, ja näin teen kivasta tunteesta yhteisen asian. Ketään en täten päästä väliimme, tilanteet eivät pääse kehittymään vaaralliselle tasolle ja rehellisyys ja luottamus säilyy. Olen kerran tehnyt sen virheen aikaisemmassa suhteessa, että tapailin toista salaa. Valehtelu pilasi suhteemme ja koin puolisoni rajoittavana taakkana elämässäni, vaikka mitään kahvittelua vakavampaa ei ollut toisen kanssa ehtinyt tapahtua.
Kerro puolisollesi, suurikin rakkaus saa oikeat mittasuhtet,kun siitä kertoo puolisolle.
Maailma on täynnä ihania ihmisiä, mutta liitto toisen kanssa on päätös ja jos tuntuu, että sopimuksen aikoo rikkoa siitä on kerrottava.
tulee ja menee. Mutta jotkut niistä ovat voimakkaampia kuin toiset. Väittäisin, että ihmiset ovat jotenkin "ihastuneita" myös samaa sukupuolta oleviin ystäviinsä. Muuten he eivät olisi ystäviäkään.
Jokainen harkitsee tykönään kertooko tapamisistaan jonkun toisen kanssa, oli kyseessä sitten ystävä, ihastus, rakastuminen, rakkaus, intohimo ym. Sitä helpompi on puolisolle kertoa mitä "mitättömämpi" tuo tunne toiseen on. Hyvin harvat eivät koskaan kerro tapaavansa ystäviään, mutta melkein kaikki salaavat rakastetun, johon ovat jotenkin koukussa.
Ymmärryksestä.
Tosin ymmärrän kyllä tuomitsijoitakin hyvin.
Ei omakaan oikeustaju meinaa sulattaa sitä mitä olen tehnyt. Niin vaan tein.
Kai se on sellainen puolustusmekanismi. Kukaan ei halua tulla petetyksi.
Elämä tosiaan tekee arvaamattomia temppuja.
Rakkaus on tunteista vahvin ja sen edessä on ihminen heikko.
Toivottavasti selviät tuosta tilanteestasi vähemmillä kolhuilla.
Minun vastaava tarinani löytyy suhteen päättämis-osiosta,otsikolla minä,paha ihminen!
Tiedän tasan tarkkaan miltä sinusta tuntuu! Voi kun voisimme jotenkin toisiamme tukea!? Vain toinen samassa tilanteessa oleva tietää mikä helvetti tämä on ja on ollut!
Helvetti tosiaan. Toivottavasti selviät.
Itse jo totesitkin asian ytimen: eli tämä kakkosnaisesi oli sitä tyyppiä, joka enemmän tai vähemmän tietoisesti "rakastaa aina sitä mitä ei ole" - eli hän elää elämää, joka alkaa "sitten kun..." Näitä tapauksia on maailma pullollaan.
Sitten kun hän sai sinut, mielenkiinto loppui. Ja voit olla varma siitä, että jos ei tämä nainen ala tiedostaa omaa tilansa, hän jatkaa samaan tyyliin... Seuraava lienee jo kiikarissa...
Mutta ei se sinun vikasi ole. Ei ole mitään väärää siinä, että uskoo rakkauteen ja luottamukseen. Se on OIKEIN! Ole ylpeä kyvystäsi rakastaa - äläkä pane sitä jäihin vaan levitä rakkautta edelleen... Se, että tämän aikakauden tapa ja "moraali" näyttää olevan kertakäyttösuhteet ja ihmisten esineellistäminen omien tarpeiden tyydyttämiseksi ei tee siitä mitenkään hyväksyttävää. RAKKAUS ON AINA OIKEIN.
Olen täysin samaa mieltä. Rakkaus on aina oikein.
rakkauden nimissäkö saa sitten tehdä mitä huvittaa, vaikka luokata omaa vaimoa pettämällä.
Ei taida aloittajamiehellä olla oikeen käsitys selvinnyt todellisesta Rakkaudesta.
että osuit ytimeen tuolla "rakastaa sitä mitä ei ole".
Katselee elämää statistina.
Ei todellakaan tiedosta sitä omaa tilaansa.
Tunteet ei voi muuttua radikaalisti yhden päivän aikana muuten.
Kiitos kannustuksesta. Ylpeyden kanssa olen ongelmissa, mutta jotenkin se on pakko sietää.
on joskus juuri tuollaista kuin kirjoitit, tunteita, irtiottoja. Järki jää jonnekin kauas taka-alalle.
Kun joutuu koukkuun johonkuhun, niin se kertoo vain omasta tunneriippuvuudesta. Järjellä ajateltuna moisen varaan ei voi rakentaa parisuhdetta. Siinä pettää itseään, jos kuvittelee sen mahdolliseksi. Sinulle kävi niin, että tuo toinen nainen tajusi asian ennen sinua ja piirsi pisteen suhteellenne. Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin olla kylmä ja välinpitämätön, koska muuten alkaisit haikailla uudestaan hänen peräänsä, vai mitä? Aivan turhaan häntä inhoat ja vihaat. Hän teki vain sen mikä hänestä on järkevää. Loppujenlopuksi hänen ratkaisunsa voi olla sinunkin kannaltasi paras vaihtoehto. Et vain hyväksy sitä vielä, koska itsetuntosi kolahti niin pahasti.
Mietihän hetki vaimoasi. Hän ei pistänyt sinua ulkoruokintaan, hän rakastaa sinua, vaikka möhlit pahasti. Se kertoo siitä, ettet ole pilannut itseäsi. Kaiva itsetuntosi takaisin jostain kolosta ja aloita uusi elämä vaimosi kanssa. Tämän jälkeen olet entistä vahvempi, jos vain osaat antaa itsellesi anteeksi.
Siiri,olet lämmin,empaattinen ihminen.Kiitos kauniista sanoista!
Sanotaanko näin, että kaikki ratkaisut on oikeita loppujen lopuksi. Ihmisen mieli vaan on sellainen, että muuttaa tapahtuneet asiat aina oikeiksi, oli ne mitä hyvänsä. Aina se on osa sitä elämää. Virheineen päivineen. Kaikki kuuluu elämään. En nyt tarkoita mitään laittomuuksia.
Aina ei tehdä järki ratkaisuja.
Jossain vaan kulkee se raja sen pisteen piirtämisessä.
Näin jälkikäteen ja sivusta on helppo sanoa, että mikä on oikein.
Olen varma, että olisin pärjännyt ihan loistavasti toisinkin.
En turhan takia tähän tilanteeseen joutunut.
Tuo välinpitämättömyys tai tunnekylmyys oli ihan aitoa. Tunnen hyvin ihmisen. Ei ole koskaan valehdellut, eikä sitä osaa tehdä.
Meillä oli kuitenkin monta vuotta kestänyt ystävyys joka ei saanut arvoistaan päätöstä millään tavalla ajateltuna.
Tuo kirjoitus on tiivistelmä monesta vuodesta.
Asioita tapahtui paljon siinä ajassa.
Ei ehkäpä voi täysin arvioida sitä tuolta järki kannalta.
Tunnen tulleeni petetyksi monellakin tapaa.
Ehkä ei siihen ole oikeutta, mutta silti niin.
Vaimoani kunnioitan. Tietää ainakin, mitä haluaa.
Ei tuominnut ja arvostaa vielä tuon kaiken jälkeen, vaikka loukkasin luonnollisesti tosi syvästi.
Asiat vaan ei ole aina järjellä selitettävissä.
Ystäväiseni--olet tehnyt väärin, tiedät sen itsekin. Olet tiennyt sen aina ja tiedät sen vastakin. Älä siis suotta enempää ruoski itseäsi, vaan ota opiksesi ja yritä jatkaa eteenpäin. Joko vaimosi kanssa tai sitten yksin. Elämä on elämistä varten,virheitä tulee tehtyä, pieniä ja suuria, järjettömiäkin.
Rakkautta ei voi selittää--vaikka se ulkopuolisen silmissä olisi kuinka "rumaa" tahansa. Kyllä minä tiedän, mitä se on, kun järki huutaa vastaan, mutta sydän vie voiton.
Vaikka velvollisuudet ja vastuu painaisivat ja itseinho ja häpeä, huono omatunto tuntuisivat musertavan alleen- rakkaus vie aina voiton. Kääntää sen suuren pahankin hyväksi.
Ikävää, että valitettavan usein intohimoinen, repivä rakkaus kestää vain rajallisen ajan. Jossain vaiheessa se muuttaa muototaan. Niin kait kävi sinullekin vaimosi suhteen? Ja nyt rakastajallesi sinun suhteesi?
Elämä on. Minkäs teet. Pää pystyyn vain ja eteenpäin. Aika parantaa haavat.
no en sitä intohimoista repivää rakkautta kaipaa tai ole kaivannut.
Luulen, että se oli jo tavallaan ohitettu.
En voi täysin virheistää valintojani tai ajatella, että tein ne sokaistuneena.
Ikävä tarina, myönnettäköön. Entisenä raskaan sarjan pettäjänä kyllä tiedän kaksoiselämän kuluttavuuden. Tästä sun tapauksesta ilmeisesti ei vielä ole kovin pitkään? Tyyliin yli viittä vuotta?
Hommahan menee yleensä niin, mitä se on tämän naisenkin kohdalla mennyt ilmeisesti, että suhteessa sitä oppii vikoja etsimään omastaan. Sitten kun eteen tulee joku toinen, sitä kasaa kaikki ne odotukset, mitä omaltaan odottaa, siihen toiseen. Tulee tavallaan sokeaksi toiselle. Siinä tilanteessa se on helppoa, koska ei tunne toista kunnolla. Ihmismielellä on tapana nähdä asiat omien odotusten mukaan. Kun nainen erosi, hän näkin maailman aivan toisin silmin. Ei ollutkaan enää kahleita ja lappuja silmillä.
Mun mielestä sun katkeruus keskittyy aivan liikaa siihen naiseen. Loppujen lopuksi ei hän ole syyllinen sinun töppäilyihin. Sinä olet itse valintasi tehnyt, etkä voi ohjailla toisen tunteita, kun siihen ei pysty ihminen itsekkään. Sä olit se, joka loi odotuksia. Ei ole naisen vika, mikäli sinä odotit liikaa.
Sä et pysty tilannetta käsittelemään oikein, ennen kuin luovut katkeruuden tunteesta sitä toista osapuolta kohtaan. Tutki itseäsi ja mene itseesi. Ei kukaan muu ole sinun elämääsi pilannut. Sinä olet vastuussa omista valinnoistasi.
Lähde vaikka siitä, että miksi sä ylipäätään ajauduit moiseen tilanteeseen? Ahdistiko sua kenties tunne tulevasta lapsesta, että tunsit olevan elämäsi tavallaan sidottu ja leimattu sen jälkeen? Oliko teillä kotona jotain pielessä? Liian arkiintunut ja rutinoitunut suhde? Tuntuuko susta koskaan siltä, että sä rakastat vaimoasi? Tuntuuko siltä, että haluaisit rutistaa hänet syliin ja suojella maailmalta? Jos tuntuu, niin mene hyvä mies ja tee se! Äläkä enää säädä. Voit vielä saada asiat toimimaan.
Mutta aloita oman elämäsi parantaminen itsestäsi, äläkä muista. Ei kukaan ole vastuussa sinusta ja sinun valinnoistasi kuin sinä itse.
Vastasin tähänkin viestiin, muttei jostain syystä ole jäänyt.
Odotukset oli yhteiset. En ollut yksin tuon asian kanssa.
olen kanssasi samassa tilanteessa. olen nainen, tapasin vuosia sitten miehen joka jäi ihoni alle tavalla jota kukaan muu ei ole vaikka vietimmekin vain yhden illan yhdessä silloin. aika ja nuoruus vei meidät silti erilleen. tapasin aviomieheni, sain lapsia ja olin onnellinen. koko ajan olin välillä yhteydessä tähän mieheen, hänestä tuli paras ystäväni, mutta myönnänhän minä, että meidän välillä aina oli kipinä. emme tavanneet moneen moneen vuoteen. yhtäkkiä jostain syystä aloimme silti olemaan yhteydessä enemmän ja enemmän, lopuksi päivittäin. kun yhteyttä oltiin pidetty päivittäin yli vuoden ja olin jo aivan rakastunut, hän myös. tapasimme. tiesin mihin se johtaa mutta halusin sitä. ekan kerran jälkeen matka kotiin oli itkun ja hymyn sekainen. olin niin onnellinen ja rakastunut, samalla morkkis oli sietämätöntä. se tosin, kuten sanoit laantui nopeasti. tapasimme aina kun mahdollista, puhuimme, rakastelimme. oikeasti rakastimme. lähetimme kymmeniä smsiä päivässä rakkaudesta ja kaipuusta. yhtäkkiä kaikki muuttui. hän oli etäisempi muutaman viikon. kun taas tapasimme hän ilmotti että hänen nais ystävä oli muuttanut hänen luokseen, olin ällikällä lyöty, miksi hän ei ollut kertonut? silti hän oli tapaamisen aikana kuten aina ennen ja puhuimme rakkaudesta. mutta hän muuttui. nyt tilanne on se että ei olla nähty kahteen viikkoon ja hänestä ei paljoa myöskään ole kuulunut. hän on kertonut että on työnpuolesta kiireinen ja pyytänyt että tietäisin ettei hän ole lähtemässä elämästäni ja ettei mikään ole muuttunut. eilen hän taas yhtäkkiä oli lämmin ja läsnä, olin onneni kukkuloilla. hän ehdotti että näkisimme kun naisystävä on poissa. mulle ei tapaaminen sopinut ja hän vetäytyi taas pois kylmänä. tuntuu niin pahalta. tuntuu että meidän "rakkaus" on muuttunut pelkäksi panemiseksi hänelle. että olin pelkkä egon pönkitys korvike jollekkin. en tiedä. olin valmis uhraamaan perheeni hänen takiaan. kuinka tyhmä olenkaan! nyt en oikeasi tiedä enään mitään. hän väittää rakastavansa. mutta se ei millään tavalla enää näy. ehkä rakkaus vaan lopahti hänen puolelta ja jäljelle jäi vaan himo? kaikesta eniten muhun sattuu se että olemme käyneet 10v aikana läpi niin paljon, olemme olleet parhaat ystvät, ja sitten tämä yhteinen "seikkailu" enkö ole sen arvoinen että hän olisi rehellinen. tiedän olevani huono ihminen, äiti ja vaimo kun teen tätä. mutta petollinen on ihmisen sydän. ja minun sydän petti minut täydellisesti ja jäljellä on vaan tuskaa.
Kuinka sinä petollinen sydän, ees ilkeet pyytää rehellisyyttä? Sitä saatte kaikki mitä tilaatte elämää. Teillä on kumma käsitys pettäjät, että teidän pitäs kaikki saada, mutta ei juuri antaa mitään sitten loppupelissä kuitenkaan... ja sit vielä itkette omia valintojanne jotka olette ihan itse tehneet sydämellä tai ilman. Ootte oikeesti outoja. Tosin teitä on paljon... mutta jatkoja teillekin.
Olitko valmis oikeasti menemään pidemmälle?
Jospa se mies ei tosiaan siihen enää uskonut.
kyllä tuo tilanne on rankka, oli se sitten itse aiheutettu tai ei. Ei sinulla ole muuta mahdollisuutta kun selvitä siitä niinkuin ylensäkin erosta selvitään, ajan kanssa.
Kaikista suhteista katoaa intohimo, myös kakkosuhteista. Nyt vaan sattui niin, että ystävättäresi tajusi sen aikaisemmin ja ajatteli ettei halua mitään uusioperhettä riesakseen.
Keskitty mukaviin asioihin, joista pystytte nauttimaan yhdessä vaimosi tai yhteisten ystävienne kanssa. Tehkää ulkomaan matka, hanki uusi harrastus, kiva ostos yms. Annat kaipuun olla niin pitkään kun sitä kestää, sille ei voi mitään. Mutta kun et pakolla yritä estellä pahaa mieltä, se menee nopeammin ohi ja vääjäämättä niinkuin aina. Tsemppiä!
Tilanne on todellakin rankka ja ristiriitainen.
Kunpa olisikin kysymys pelkästään jätetyksi tulemisesta.
Ei se suhde pelkkää intohimoa ole ollut.
Eikä sitä etsitty.
Pakoon ei taida päästä, mutta matka tosiaan on tilattu.
älä kiittele vaan PÄRJÄÄ :)
Ongelmasi lienee, että olet kuitenkin kunnollinen mies pohjimmiltasi. Jos et olisi, salasuhde olisi jatkunut edelleen.
Eräänä päivänä elämääsi kävelee uusi nainen, usko pois!
Kakkosesi oli järkevä nainen. Hän näki sinun syyllistyneen hänen oman avioliittonsa tuhoon, ja vihasi sinua. Ja pelkäsi sinunkin jossain vaiheessa alkavan vihata häntä. Siksi hän torjui sinut.
tässä ketjussa. Syyllisyys ja itseinho ovat toki ymmärrettäviä, mutta eikö asioita voisi ajatella toiseltakin kantilta ja olla itselleen vähän ystävällisempi.
Tunteet ovat ihmisele ihana asia, tunteettomuus on kauhistuttavaa. Elämä pitää ELÄÄ, niin ettei kuolinvuoteellaan ajattele että tätäkö se vain oli, ei hääppöstä. Eletyssä elämässä voi vahingoittaa toisia, mutta kuten joku viisas on sanonut: maailmassa ei ole yhtään ihmistä jolla ei olisi jotain salaisuutta. Jopa vaimollasi.
Hyvä Joku, älä kieriskele enää itsesäälissä vaan yritä tehdä paras mahdollinen niillä eväillä mitä sinulla on.
odottiko tuo toinen nainen sinun lastasi vai oma vaimosi?
Aika sekavaa. Missä lapsi on nyt?
Aika hyvin kiteytetty kirjoitus.
Sanoit kaiken oleellisen ja olet ihan oikeassa.
Asiat on vähän mutkikkaita, enkä edes yrittänyt kertoa muuta kun oleellisen.
Olin tulossa kuitenkin jo isäksi, ennen tätä ihastumista toiseen. Tunnettiin tosin jo parin vuoden takaa. Pettäminen oli muutenkin lähinnä henkistä, ettei siitä raskaaksi voinut tulla. Ainoastaan kerran lähti roti.
tajuko lähti kun rakastelitte vai jäittekö nalkkiin?
raskaana sinulle? Vai miten on niin lapsellinen tarina muuten?
jos kerroit mitä olet tehnyt hänelle? Saatoitko raskaaksi tämän rakastamasi naisen? Joutaisit kuolla kyllä idiootti.
saattanut.
Pikkusen katkeraa tekstiä.
On minutkin joskus aikoinaan petetty, mutta siitäkin selvisin helpommalla, kun tästä.
Vaimo ei halunnut eroa, eikä edes tuominnut noin radikaalisti.
Kannustavista ja tuomitsevistakin.
Tuli paljon hyviä kommentteja. Kaikista löytyi jotain pohdittavaa.
Tarjosin varmasti monelle hyvän olon tunteita epäonnistumisellani. Kuinka pettäjä sai ansionsa mukaan jne..
Olen aina inhonnut pettämistä ja nyt onkin oma pää pölkyllä.
Asian ydin vaan alkoi jo unohtua.
Ei ollut tarkoitus alkaa ruotimaan syitä pettämiselle.
Pitkästi jaksoit tuntojasi tilittää. Tiedätkös, että vastaava tilanne on tuttu monelle kakkos-naiselle. Ensin luvataan ja uskotellaan kaikenlaista ja kun tosipaikka tulee eteen, niin mennään muijan hameen alle piiloon.
Pitäis pysyä siellä oman vaimon kainalossa, niin ei tuu sydänsuruja.
Muista ei koskaan mitään niin pahaa/huonoa ettei sieltä aina yksi hyvä puoli/asia löydy.Kun sitä oikein hakee,etsii,ajattelee jne...Voimia sinulle ja ENNEN KAIKKEA VAIMOLLESI.(itse olen saman helvetin läpi käynnyt)
Hyviä puoliakin on ja niitä on aina ollut, mutta jotenkin tuo tietoisuus jäytää.
Tiedät varmasti hyvin mitä tarkoitan, jos olet samassa tilanteessa ollut.
Kiitos ymmärryksestä..
ja se ei todellakaan lievitä sitä epäonnistumisen tuskaa, että normaalisti käy niin.
Vähän joo venähti pitkäksi.