Jos otetaan ihan käytännön esimerkki:
Mies näkee kiinnostavan naisen vaikkapa baarissa. Naisen kehonkieli ja ulkoasu miellyttää. Hän tuntuu mukavalta, ainakin ulospäin.
Mitä tehdä?
Alkaa arviointi. Olenko tarpeeksi tasokas hänelle? Mitä sanon kun menen hänen luokseen? Onko kohteliasta tarjota drinkki vai katsotaanko se korniksi ja halvaksi tavaksi esittäytyä? Riittääkö, että esittelee itsensä ja kysyy mitä kuuluu? Käyttääkö jotain "nokkelaa" lausetta? Yrittääkö avata keskustelun muka puolivahingossa, kommentoiden vaikka jotain baarissa olevaa asiaa? Pyytääkö tanssimaan?
Näihin ei ole oikeaa vastausta ja asian tekee vaikeammaksi se, että ihmiset ovat nykyään hyvin tietoisia kaikista odotuksista. On saanut lukea lehdistä ja kuulla radiosta tai nähdä televisiosta, miten tapa toisensa jälkeen on huono tai nolo.
Ihmiset ovat myös tietoisia siitä, että pitää olla hyvä supliikki, tyylikäs ulkoasu jne.
Usein aremmalta jää lähestyminen tekemättä; ei ole turvallista tapaa lähestyä. Mikään kulttuurissa ei ole valmentanut näihin sattumanvaraisiin kohtaamisiin, eikä tiettyä yleisesti sallittua lähentymistä ole. On vain epävarmoja ja vieläkin epävarmempia tapoja, viitteitä johonkin.
Eikö olisi helppoa, kun ihmiset olisivat pienestä pitäen tottuneet siihen, että tuntematon saattaa tulla juttelemaan ja olisivat virittäytyneet niin, että vaikka toinen ei kiinnostaisikaan, niin aina voi kohteliaasti kuitenkin keskustella, edes hetken aikaa, hänen kanssaan?
Tämä on eritoten suomalaisen kultturin akilleen kantapää. Liian tarkka vahti omista ja toisen rajoista. Niitä ei uskalleta koskaan rikkoa, edes vähemmän vakavissa merkeissä kuin "pokauksessa". Lähestyvä ihminen arvioidaan suoraan joko uhaksi tai mahdollisuudeksi, mutta välissä ei ole mitään.
Ihmisten välinen kanssakäyminen liittyy suomalaisessa kulttuurissa vahvasti hyödyn näkökulmaan. Ei ole juttelua tuntemattomien ihmisten kesken "muuten vaan". Jos tuntematonta lähestytään, tai kuten täällä sanotaan: häiritään, on kysymyksessä jokin suoritettava asia. "Anteeksi paljonko kello on?", "Miten pääsen rautatieasemalle" jne.
Missään tapauksessa toista ei saa häiritä ilman asiaa. Ei voi kommentoida tai kysyä kuulumisia, puhumattakaan että yhtäkkiä ottaisi puheeksi jonkun vieläkin monimutkaisemman asian, kuten vaikka jonkun päivänpolttaman asian mediassa. Tai mitä vain sentyyppistä.
Kun jotain lähestyy baarissa, tarkoittaa se käytännössä heti joko hylkäämisreaktiota tai vastaanottavaa reaktiota. Kaiken taustalla on oletus siitä, että kun joku tulee juttelemaan, haluaa hän jotain hyötyä toisesta. Haluaa seksiä, haluaa parisuhdetta, haluaa jotain epämääräista ja rikollista, tulee pummaamaan rahaa tms.
Tämä tekee lähentymisen kynnyksen sietämättömän korkeaksi. Siis siinä tapauksessa että ei tiedä olevansa sitä parasta mahdollista A-ryhmää. Jos kulttuuri olisi vastaanottavampi ihmisten väliselle kanssakäymiselle, niin baarissaa käyminen voisi olla parhaassa mahdollisessa tapauksessa kiva ja mielenkiintoinen leikki.
Voisi jutella useamman kanssa ja tutustua, ihan muuten vain. Sitten jos synkkaisi, niin voisi harkita seuraavan lähentymisaskeleen ottamista. Jos ei niin so not, onpahan ollut ainakin kanssakäymisissä jonkun kanssa.
Kun lähestymistä pidetään automaattisesti pokaamisena ja kun se kulttuurimme luonteesta johtuen on juuri sitä, on baarissa tai varsinkin yökerhossa oleminen enemmän stressaavaa kuin rentouttavaa. Lihatiskimeininkiä. Hirveitä lärvejä ja rohkaisupullollisia. Tappeluita ja oksennusta. Perseestä kourintaa ja muuta yhtä sivistynyttä.
Ei toisia ihmisiä tarvitsisi ottaa niin vakavasti, ja "alemman tason" lähestyjätkin voi noteerata ihmisinä. Huonoa käytöstä ei tarvitse silti sietää, siitä ei ole kysymys, eikä suostua kaikkiin mahdollisiin ehdotuksiin. Mutta defenssejä mielestäni voi huoletta laskeakin.
Ei se niin vakavaa ole.
PS. vaikka kirjoitankin miehenä ja osittain miehen näkökulmasta, niin en näe syytä sille, että nämä asiat eivät voisi koskea yhtä hyvin kumpaakin sukupuolta tasavertaisesti.
Mies näkee kiinnostavan naisen vaikkapa baarissa. Naisen kehonkieli ja ulkoasu miellyttää. Hän tuntuu mukavalta, ainakin ulospäin.
Mitä tehdä?
Alkaa arviointi. Olenko tarpeeksi tasokas hänelle? Mitä sanon kun menen hänen luokseen? Onko kohteliasta tarjota drinkki vai katsotaanko se korniksi ja halvaksi tavaksi esittäytyä? Riittääkö, että esittelee itsensä ja kysyy mitä kuuluu? Käyttääkö jotain "nokkelaa" lausetta? Yrittääkö avata keskustelun muka puolivahingossa, kommentoiden vaikka jotain baarissa olevaa asiaa? Pyytääkö tanssimaan?
Näihin ei ole oikeaa vastausta ja asian tekee vaikeammaksi se, että ihmiset ovat nykyään hyvin tietoisia kaikista odotuksista. On saanut lukea lehdistä ja kuulla radiosta tai nähdä televisiosta, miten tapa toisensa jälkeen on huono tai nolo.
Ihmiset ovat myös tietoisia siitä, että pitää olla hyvä supliikki, tyylikäs ulkoasu jne.
Usein aremmalta jää lähestyminen tekemättä; ei ole turvallista tapaa lähestyä. Mikään kulttuurissa ei ole valmentanut näihin sattumanvaraisiin kohtaamisiin, eikä tiettyä yleisesti sallittua lähentymistä ole. On vain epävarmoja ja vieläkin epävarmempia tapoja, viitteitä johonkin.
Eikö olisi helppoa, kun ihmiset olisivat pienestä pitäen tottuneet siihen, että tuntematon saattaa tulla juttelemaan ja olisivat virittäytyneet niin, että vaikka toinen ei kiinnostaisikaan, niin aina voi kohteliaasti kuitenkin keskustella, edes hetken aikaa, hänen kanssaan?
Tämä on eritoten suomalaisen kultturin akilleen kantapää. Liian tarkka vahti omista ja toisen rajoista. Niitä ei uskalleta koskaan rikkoa, edes vähemmän vakavissa merkeissä kuin "pokauksessa". Lähestyvä ihminen arvioidaan suoraan joko uhaksi tai mahdollisuudeksi, mutta välissä ei ole mitään.
Ihmisten välinen kanssakäyminen liittyy suomalaisessa kulttuurissa vahvasti hyödyn näkökulmaan. Ei ole juttelua tuntemattomien ihmisten kesken "muuten vaan". Jos tuntematonta lähestytään, tai kuten täällä sanotaan: häiritään, on kysymyksessä jokin suoritettava asia. "Anteeksi paljonko kello on?", "Miten pääsen rautatieasemalle" jne.
Missään tapauksessa toista ei saa häiritä ilman asiaa. Ei voi kommentoida tai kysyä kuulumisia, puhumattakaan että yhtäkkiä ottaisi puheeksi jonkun vieläkin monimutkaisemman asian, kuten vaikka jonkun päivänpolttaman asian mediassa. Tai mitä vain sentyyppistä.
Kun jotain lähestyy baarissa, tarkoittaa se käytännössä heti joko hylkäämisreaktiota tai vastaanottavaa reaktiota. Kaiken taustalla on oletus siitä, että kun joku tulee juttelemaan, haluaa hän jotain hyötyä toisesta. Haluaa seksiä, haluaa parisuhdetta, haluaa jotain epämääräista ja rikollista, tulee pummaamaan rahaa tms.
Tämä tekee lähentymisen kynnyksen sietämättömän korkeaksi. Siis siinä tapauksessa että ei tiedä olevansa sitä parasta mahdollista A-ryhmää. Jos kulttuuri olisi vastaanottavampi ihmisten väliselle kanssakäymiselle, niin baarissaa käyminen voisi olla parhaassa mahdollisessa tapauksessa kiva ja mielenkiintoinen leikki.
Voisi jutella useamman kanssa ja tutustua, ihan muuten vain. Sitten jos synkkaisi, niin voisi harkita seuraavan lähentymisaskeleen ottamista. Jos ei niin so not, onpahan ollut ainakin kanssakäymisissä jonkun kanssa.
Kun lähestymistä pidetään automaattisesti pokaamisena ja kun se kulttuurimme luonteesta johtuen on juuri sitä, on baarissa tai varsinkin yökerhossa oleminen enemmän stressaavaa kuin rentouttavaa. Lihatiskimeininkiä. Hirveitä lärvejä ja rohkaisupullollisia. Tappeluita ja oksennusta. Perseestä kourintaa ja muuta yhtä sivistynyttä.
Ei toisia ihmisiä tarvitsisi ottaa niin vakavasti, ja "alemman tason" lähestyjätkin voi noteerata ihmisinä. Huonoa käytöstä ei tarvitse silti sietää, siitä ei ole kysymys, eikä suostua kaikkiin mahdollisiin ehdotuksiin. Mutta defenssejä mielestäni voi huoletta laskeakin.
Ei se niin vakavaa ole.
PS. vaikka kirjoitankin miehenä ja osittain miehen näkökulmasta, niin en näe syytä sille, että nämä asiat eivät voisi koskea yhtä hyvin kumpaakin sukupuolta tasavertaisesti.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Asiia on tossa sun tarinassa. olen liikkunut maita ja mantuja, yksi juttu on tupla painoine miljoon mehtät mersu yhdistelmä .niin ttietämättömiä mistään jonkun terapeutin paperit . ja sitten kun ei ole noussut perseeltään ylös muutaku paskalle , yrittää ja yrittää , kyllä ei naurata tai naurattaa. ne on syrjäytyneitä. hah hah ei rahalla aivan kaikkea ja eihän noilla ole edes tietoa mitä vauraus tarkoittaa.
Tilanne, mies hakee naista.
Naiset on nostavinaan omaa arvoaan, antamalla mahdollisimman tylyjä pakkeja. Tai nautitaan miesten lähestymisyrityksistä. Tiedän paljon naisia, jotka eivät baarissa suostu juttelemaan kuin tuttujen kanssa. Ja tanssimaan lähdetään vain hyvien tuttujen kanssa.
Turha hakata päätä seinään..
Tapaus ja kyssäri?
Vähän aikaa sitten tapasin kaksi neitoa, kahvion kassalla ja kaupan kassalla. Juttelin niiden kanssa 5 ja 15 min. Juttu luisti ja mistään iskemisestä ei ollut kysymys. Olivat muuten ulkomaalaistaustaisia!
Sit rupesin miettimään ja kysyn teiltä?
Koska viimeksi ja kuinka usein, juttelet ns. sopivan ikäisen, näköisen ja vieraan n/m kanssa niitä näitä? Ei sellaista pakollista juttua, esim. kassalla (kiitos, saako olla muuta, näkemiin hymy)
Mulla on ainakin niin kauan aikaa, etten edes muista.
Tuntuu (ja oikeasti on), että monen neidon ympärillä on lasiseinä, minkä lävitse on turha sanoa mitään, mikä ei ole pakollista.
Olen enimmäkseen iloinen ihminen (en siis kulje juron näköisenä)ja lasten kanssa kulkiessa monesti tulee ihmetteleviä keskustelun avauksia, että onko nuo kaikki sun (siis kaikki neljä). Siitä keskustelu on monesti alkanut, ja ilman mitään iskemisyrityksiä. On ihan mukavaa kesken arkipäivän vaihtaa sana tai useampikin jonkun aivan vieraan ihmisen kanssa, ja kun myöhemmin siihen ihmiseen törmää kadulla, on helppo hymyillä ja huikata heipat. Asumme tosin aika pienessä kaupungissa, joten ehkä tämä selittää osaltaan sen, että vieraatkin ihmiset ovat "melkein naapureita".
Baarissa tulee käytyä aina välillä tanssimassa, mutta siellä melkein kaikki keskustelunavaukset ovat niin alaarvoisia, että vaikka yritän olla ystävällinen , niin välillä tulee tylysti lähdettyä pois, (tilanteessa, jossa joku muu nainen ehkä antaisi jo litsarin). Vaikka keskustelu alkaisi kuinka, niin sitä aihettahan voi hienovaraisesti ohjailla, jos vastapuoli ymmärtää humalatilaltaan sen verran.
En siis lähde baariin etsimään miestä, tai edes odota mitään henkevää juttuseuraa, koska tiedän ettei sieltä sitä ainakaan löydy, mutta sellaista ihmistä ei ole vielä vastaan kävellyt, jolle en olisi suostunut vastaamaan ystävällisesti.
Taitaa olla hieman sekava selostus =)
Minä olen 30 yh-äiti. Olen iloinen ja ulospäinsuuntautunut, en kanamainen hölmö nainen, osaan kuunnella, mutta myös ujo. Parikymppisenä, varattuna sain jatkuvasti miehiltä kehuja ulkonäöstäni, joten uskoakseni jotain siitä on tallella reilu kymmenen vuoden jälkeen, laihtunutkin olen ja salilla käynyt.
Baarissa en lähde tanssimaan valsseja yms., koska kukaan ei ole koskaan opettanut, tanssikursseja ei meidän kaupungisssa ole ja naapurikaupungin kursseille pitäisi olla oma partneri.
Koskaan en ole kenellekään kännissäkään sanonut rumasti.
En ole miehen suhteen kamalan ronkeli, ei tarvi olla mikään siloposkiadonis, mutta sinkkuuteni aikana en ole törmännyt yhteenkään potentiaaliseen kumppaniehdokkaaseen. Myöskin tämä asia toisinpäin; ei ole kukaan minullekaan ehdotellut tapaamista tms.