USA:n puolustusministeri vierailee Irakissa.
"Gatesin tarkoituksena on saada Irakin poliittiset johtajat nopeuttamaan kansanryhmien välistä sovinnontekoa sekä hoitamaan öljytulojen jakoa koskevan lainsäädännön kuntoon."
http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/oikea/id58318.html
Kuten olen arvellut aiemmassa kirjoituksessani, USA ei aio vapaaehtoisesti lähteä maasta, ellei Irakin hallinto vahvista USA:n hallinnon ja amerikkalaisten öljy-yhtiöiden laatimaa öljynporausoikeuksia koskevaa sopimusta, joka jakaisi öljytulojen voitoista leijonan osan amerikkalaisille öljy-yhtiöille, irakilaisten saadessa vain muruset öljytuloista, nekin lähinnä tehtyä työtä vastaan. Nyt USA:n hallinto on tunnustanut sen melko suoraan itsekin, kuten oheisesta uutisesta voidaan havaita, Gatesin tarkoituksen ollessa hoitaa "öljytulojen jakoa koskeva lainsäädäntö kuntoon".
Näin suoraan USA:n hallinto ei ole ennen myöntänyt, että Irakin sodassa on kyse vain ja ainoastaan pääsystä käsiksi sen öljyvaroihin. Kenellekään ei ole enää epäselvää, että USA on tänä päivänä roistovaltio no:1, aiheutettuaan ensin valtavaa tuhoa ja kuolemaa maassa ja sitten ryhtyen määräilemään ja vaatimaan toisen valtion lainsäädännöstä, koskien sen luonnonvaroja. Maailman pahin roistovaltio on siis hyökännyt itsenäisen valtion kimppuun, tappanut ja kiduttanut satoja tuhansia ja sitten esittää kaiken päälle vaatimuksiaan maan luonnonvarojen jakoon liittyvään lainsäädäntöön, murskaten näin lokaan viimeisetkin rippeet tuon pienen kansan itsemääräämisoikeudesta, aina omaa omaisuuttaan myöden.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Jep. Näköjään demokraattien vaalivoitto sai aikaan Usa:ssa sen, että myöntävät suoraan Irakin sodan tarkoituksen olevan öljyvarojen ryöstäminen!
Nyt on Sunnit saaneet muutakin kuin aseapua Venäjältä, ei kai ne olisi itse keksineet perustaa "Otto Wille Kuusisen hallitusta" sunnialueille. Tuolla kommunisti palstalla joku väittää ihan tosissaan, että USA varastaa Irakista öljyä. Jokainen öljykauppaa tunteva ihminen ymmärtää, ettei väite perustu tosiasioihin. Esimerkiksi Venäjällä on usealla Yhdysvaltalaisella öljy-yhtiöllä etsintä-,poraus-, ja pumppausoikeuksia, eikä kukaan väitä, että USA varastaa öljyä. Kauppa on kauppaa. Toisen maailmansodan lopussa NL miehitti kymmenen keskieurooppalaista maata 50 vuodeksi, USA puolestaan antoi Marshall apua Eroopan maille. Jostakin kumman syystä Suomi ei apua halunnut. Tämä kertoo paljon USA:n moraalista, ja olen varma että USA ei ole varastanut, eikä varasta Irakilaista öljyä.
Sinulla on sisälukutaito ja vähintäänkin ymmärrys hukassa:
"Gatesin tarkoituksena on saada Irakin poliittiset johtajat nopeuttamaan kansanryhmien välistä sovinnontekoa sekä hoitamaan öljytulojen jakoa koskevan lainsäädännön kuntoon."
USA miehittää Irakia ja USA:n puolustusministeri on miehitetyssä maassa järjestelemässä miehittäjävaltion yrityksille öljytulojen jakoa koskevaa lainsäädäntöä kuntoon. Khmm...eihän siinä mitään...
Historiaa tuntemalla tiedäämme eri valtioiden ja kansojen moraalisen tason. Suurvalloista ainoastaan USA täyttää EU:n korkean moraalin normit.
Justiinsahan jossain kotimaisessa dokumentissa tmv väitettiin ehdottomana totuutena että Irakin öljystä 90% häviää irakilaisten toimesta Irakin pimeille polttoainemarkkinoille.
Löytyyköhän Irakin öljyyn liittyen jostain edes jonkin verran luotettavaa tietoa?
Tietenkin öljyä ja muita varoja häviää niin irakilaisten kuin yhdysvaltalaisten pimeille markkinoille, mutta en voi uskoa väitettä että Yhdysvallat ei hyötyisi eniten Irakin öljyvaroista ja muista merkittävistä varoista. Irak on vain oven avaus Yhdysvaltain maailmanvalloitukselle, mutta toki Yhdysvallat ja hdysvaltalaiset ottavat itselleen myös Irakista kaiken mahdollisen hyödyn!