nyt mun on pakko kirjoittaa tänne oma juttuni.
olin 19v. kun aloin seurustella ensimmäisen poikaystävänikanssa ja seurustelen edelleen 6 vuoden jälkeen. hän on mukava, kiltti ja kunnollinen mies. koskaan en ole kuitenkaan tuntenut häntä kohtaan mitään todellista, aidosti sydämestä lähtevää rakkautta, sellaista oikeaa miehen ja naisen välistä rakkautta. vaikka olen omalla tavallani rakastanutkin. meidän välillä ei ole ollut mitään suurta kipinöintiä, puhumattakaan intohimosta. olemme enemminkin kuin hyvät kaverukset. koko seurustelumme ajan minulla on ollut jokin epämääräinen pahaolo, etenkin silloin kun puhumme tulevaisuudesta. hän on kovin rakastunut minuun ja haluaisi tulevaisuutensa minunkanssa. nyt vuosien pohdiskelujen jälkeen olen tajunnut ettei mies ehkä olekkaan minulle se oikea. en tahdo perustaa hänen kanssaan perhettä, enkä sitoutua millään tavalla. silti erokin tuntuu ylivoimaisen vaikealta, en pysty siihen. tuntuu että hän on osa minua ja osaltaan eroa vaikeuttaa se että minulla ei oikeastaan ole muuta kuin hänet. ei ole ystäviä, harrastuksia, ei mitään. entä jos jäänkin ilman miestä.
en voi elää kokoelämääni tämän pahanolonkanssa, enkä erota. en tiedä enää mitä tekisin. helpointa olisi kai kuolla pois.
voisiko joku auttaa.
olin 19v. kun aloin seurustella ensimmäisen poikaystävänikanssa ja seurustelen edelleen 6 vuoden jälkeen. hän on mukava, kiltti ja kunnollinen mies. koskaan en ole kuitenkaan tuntenut häntä kohtaan mitään todellista, aidosti sydämestä lähtevää rakkautta, sellaista oikeaa miehen ja naisen välistä rakkautta. vaikka olen omalla tavallani rakastanutkin. meidän välillä ei ole ollut mitään suurta kipinöintiä, puhumattakaan intohimosta. olemme enemminkin kuin hyvät kaverukset. koko seurustelumme ajan minulla on ollut jokin epämääräinen pahaolo, etenkin silloin kun puhumme tulevaisuudesta. hän on kovin rakastunut minuun ja haluaisi tulevaisuutensa minunkanssa. nyt vuosien pohdiskelujen jälkeen olen tajunnut ettei mies ehkä olekkaan minulle se oikea. en tahdo perustaa hänen kanssaan perhettä, enkä sitoutua millään tavalla. silti erokin tuntuu ylivoimaisen vaikealta, en pysty siihen. tuntuu että hän on osa minua ja osaltaan eroa vaikeuttaa se että minulla ei oikeastaan ole muuta kuin hänet. ei ole ystäviä, harrastuksia, ei mitään. entä jos jäänkin ilman miestä.
en voi elää kokoelämääni tämän pahanolonkanssa, enkä erota. en tiedä enää mitä tekisin. helpointa olisi kai kuolla pois.
voisiko joku auttaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
> en voi elää kokoelämääni tämän pahanolonkanssa, enkä erota.
Etsi uusi ihastus. Sellainen josta olet oikeasti kiinnostunut. Sitten jätä nykyinen miehesi.
Oikeasti, olet vasta noin 25-vuotias. Nyt sinulla on aikaa etsiä harrastuksia, ystäviä ja sinulla on omaa aikaa. Sinulla ei ole lapsia, eikä mitään pakottavia siteitä mieheen. Pyydä mieheltäsi taukoa ja tapaile muita ihmisiä. Ehkä huomaat, että miehesi onkin sinulle se oikea tai ehkä huomaat että löytyy niitä muitakin mukavia ja sinua rakastavia miehiä.
Kuulostaa todella samanlaiselta.. Ero pelottaa todella paljon ja toisen loukkaaminen ja yksin jääminen.. Ja sitten että löytääkö kuitenkaan sellasta ihmistä sitten jota rakastaisi kun yleensä sitten jos itse oikein ihastuu toiseen niin toista alkaakin ahistaan ja sit se lähtee käpälä mäkeen.. Luulen että tän asian takia monet sitten pettävätkin miestänsä, mullakin oli yksi ihastus matkan varrella siis ei mikään sänky suhde mutta tavattiin parikertaa ja mies osoittautukin todelliseksi kusipääksi..yritti vain kaataa sänkyyn, sitten kun puhuin omista periaatteista niin siihen se sitten jäikin, alkoi miestä ahistaan.. Tällähetkellä siis aattelen että vanhassa vara parempi mut eihän tälle ahistukselle tässä suhteessa mitään mahda, se seuraa vain mukana..
Ollaan seurusteltu kyl vain 1,5v ja mulla on muutama kaveri, mut tuntuis kans yksinäiseltä jos eroamme. Siks en uskalla ja pelkään et mies ei enää halua olla mun kanssa missää tekemisissä. Vaikka siitä on tullut mulle paras ystävä.. Mut ei mullakaan ole mitäään seksihaluja sitä kohtaan. Kai sitä on parempi erota, elämä on liian lyhyt tuhlatakseen sellaiseen mistä ei nauti. Elämästä pitää nauttia niin kauan kun pystyy, sen oon päättänyt ja yritän jotenkin puhua miehen kanssa erosta..
Kyllä niitä uusia kaloja tulee ja yksinkin voi olla parempi.
Itse 4 vuotta suhteessa ja johon tuli lapsi.
Lapsi on parasta mitä mulle tapahtui, mutta nyt en enää voi noin vain lähetä suhteesta, joka raastaa mua niin, että en välillä pysty edes olemaan.
En myöskään pysty miestä jättämään vielä, koska ajatuskin siitä, että joutuisin edes viikonlopun olemaan erossa rakkaasta lapsesta tuntuu todella pahalta.
Enpä tajunnut et meitä ois näin paljon... Mullakin samantapainen tilanne. Mä en vain ole ihan varma, onko tämä jätkä joku ns. Se Oikea, tai ehkä vain haluaisin olla vapaa, mutta tuntuu ylivoimaisen vaikeelta jättää ihmistä, josta välittää näin paljon. Ikinä mulla ei oo ollu parempaa kaveria, olen rakastanut häntä alusta asti, mut en sit kai sillä tavalla. Ja nyt oon alkanut tajuamaan, et jokin on pielessä, jos toinen rakastaa romanttisesti ja toinen kaverina... Mitä tässä voi tehdä??? Miten muka tietentahtoen voi laittaa tärkeimmän ihmissuhteensa poikki?