Mies petti 3 kk sitten (kännipano).Meillä on 2 lasta, joista toinen on vauva.Olemme käyneet muutaman kerran pariterapiassakin. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä kauheampi olo minulla kuitenkin on.Tuntuu, ettei tätä enää jaksa.Tiedän, että minun pitää jättää mieheni, koska en enää kykene luottamaan enkä rakastamaan.En vain jaksa, koska lapset ovat pieniä ja valvottavat.Mies luulee, että olen antanut anteeksi ja puuhaa asunnon ostoa.Typerys haluaa muka naimisiinkin.
Itse olen itsetunnoton, iloton, väsynyt, teeskentelevä ihmisraunio, joka haluaisi vain kadota taivaan tuuliin, mutta sitäkään ei pysty tekemään lasten vuoksi.
En odota kommentteja, kunhan vain kirjoitin. En vain pysty ottamaan kevyesti tuota miehen ns. erehdystä.
Itse olen itsetunnoton, iloton, väsynyt, teeskentelevä ihmisraunio, joka haluaisi vain kadota taivaan tuuliin, mutta sitäkään ei pysty tekemään lasten vuoksi.
En odota kommentteja, kunhan vain kirjoitin. En vain pysty ottamaan kevyesti tuota miehen ns. erehdystä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olet varmasti "vain" väsynyt. Silloin ei jaksa antaa anteeksi eikä tehdä mitään muutakaan kuin pakolliset kuviot ja rutiinit. Pienetkin murheet tuntuvat suurilta, suuret kestämättömiltä ja suhteellisuudentaju katoaa.
Joten älä teeskentele! Sano miehelle, että tarvitset apua lastenhoidossa ym. kun alat kasata itsetuntoasi uuteen kuosiin. Tarvitset siis jotain muuta tekemistä kuin kotikuviot (mies, lapset). Tapaa ystäviä, harrasta, tee jotain iloista vähintään kerran viikossa. Ja muista käyttää huulipunaa! Se piristää niin itseä kuin toisiakin :). Sitten kun itsetuntosi on saatu uuteen uskoon, olet levännyt edes jotenkuten riittävästi, voitte nostaa parisuhdeongelmat uuteen tarkasteluun.
PS. Miehesi kännipanokin saattaa johtua vain uupumuksesta. Miehet kestävät lähes aina lapsiperheen rasituksia paljon vähemmän kuin naiset. On se niiiiiin vaikeaa, kun vaimo ei huomaa ja keskittyy vain lasten hoitoon....
siirin kanssa. Älä tee mitään hätiköityä. Hoida itsesi kuntoon ja sitten vasta parisuhde.
Meillä on/on ollut sama tilanne. Miehen pettäminen tuli esiin n. vuosi sitten, kun olin vielä raskaana. Se kertoi siitä itse. Meillä siis myös kaksi lasta. Monet itkut olen itkenyt, mutta päätin siirtää puimisen myöhempään ajankohtaan. Yritä siis painaa tapahtunut taka-alalle myöhempää käsittelyä varten ja keskity itseesi ja lapsiin. Itke ystävillesi ja jos voit vaikka äidillesi, sieltä tulee ajan tuomaan kokemusta.
Minä tein näin:
-Kävin ensitöikseni kampaajalla
-Ostin uusia vaatteita itselleni ja lapsille (rahaa löytyy aina jostain, usko pois)
-Pyysin kaveria kylään hoitamaan lapsia ja siivosin, sen jälkeen olen yrittänyt pitää asunnon siistinä tai ainakin järjestyksessä. Jäkätän miehelle niistä asioista, jotka ärsyttävät, mutta muuten hoidan kodin asiat mukisematta.
-Miehen saan auttamaan viikonloppuna siivoamisessa ostamalla sille pari olutta. Itse siivoan nykyään minihameessa ja ostan itselleni suklaalevyn ohessa naposteltavaksi. Joskus teen myös meille jotain meksikolaista helposti syötävää pikkupurtavaa.
-Käyn lasten kanssa kirjastossa (siellä on kaikkia elokuvia ja satutunteja) ja saan samalla luettua jotain naisten hömppälehtiä.
-Meikkaan ja käyn iltaisin kävellyä rattaiden kanssa tai ilman. Miehen jätän esikoisen kanssa kotiin.
-Yritän nukkua kaikkina mahdollisina aikoina mikä lapsilta liikenee. Joskus vain 15 min torkut sohvalla tekee terää. Jos ei vauva nuku pikkukakkosen aikaan, laitan jonkun videon pyörimään.
-Pyrin näkemään enemmän kavereitani ja teen välillä päiväreissujakin junalla tavatakseni kauempanakin asuvia ystäviä. Tärkeintä on vaan päästä kotiympyröistä pois.
-Pyydän, että mies katsoo lapsia joskus viikonloppuaamuisin, että saan nukkua pitempään. Se onnistuu kun vien kahvin miehelle vuoteeseen ja lasten/vanhemman lapsen herättyä, usutan sen miehen kimppuun ja jään itse nukkumaan.
Tärkeintä on siis ottaa oma elämä takaisin omaan hallintaan, eikä antaa sen "ajelehtia sinne äitiyden rannattomalle merelle". Kun vauva on hieman kasvanut ja unirytmi (toivottavasti) löytynyt, olet saanut itseesi hieman taas elämäniloa ja kodin ja sen rutiinit järjetykseen, on aika keskittyä parisuhteeseen.
Meillä ainakin mies oli pakotettu ensin näkemään mitä menettää, jos meistä joutuu luopumaan (siksi koti, lapset ja oma ulkonäkö kuntoon). Sitten näytin sille, että minulla on oma elämä, eli en jää tyhjän päälle, jos lähden tai se lähtee (kaverit ja lapset). Sitten noin 6 kk vauvan syntymästä aloimme puhumaan. Alkuun minun aloituksestani. Mies oli hieman hämmentynyt, sillä luuli kaiken olevan ok. Itkimme ja huusimme, mutta monet vuosiakin hiertäneet asiat tulivat esiin. Välillä tuntuu, ettei miehet aina tajua ennenkuin tosipaikan edessä mitä tapahtuu. Tuntuu, että niille pitää aina huutaa ennenkuin joku asia menee perille.
Jos haluat jatkaa liittoanne, älä tee mitään hätiköityjä päätöksiä. Ja jos yhtään tuntuu, että voit joskus antaa anteeksi ja alkaa uudelleen luottamaan (se ei ole helppoa, voin sanoa) niin älä anna itsellesi lupaa alkaa suunnittelemaan elämää yksin lasten kanssa. Silloin siitä suhteesta on helpompi lähteä, kun niiden asioiden puimisen aika tulee ja tilanne menee hankalaksi.
Voimia ja halauksia!
minulle kävi samoin kun vauva oli 3 kk. Kutakuinkin samoin käyttäydyin kuin edellinenkin. Nyt "vauva" on 15 vuotias ja olen edelleen saman miehen kanssa. Noin vuoden verran kesti itseni kokoaminen mutta se kannatti niin itseni, lasten kuin miehenikin vuoksi. Kännipano on kännipano ja, niin kuin sanoit, erehdys. Miehelläni oli pitempiaikainen suhde mutta pystyin uskomaan ettei sekään ollut vakavaa.