"Kuvitteellinen" tarina yhdestä Mairesta

Akateemisesti koulutettu Maire, joka muuten oli vannoutunut yksineläjä, työskenteli pienehkön maalaiskunnan kirjastossa kirjastonhoitajana. Toimi oli vakituinen ja tavallaan hän koki saavansa osakseen myös arvostusta, mutta aika ajoin pienehkö palkka pisti vihaksi, etenkin kun vastaavalla koulutuksella eräs Rane tienasi enemmän.

Eräänä kauniina päivänä kirjastonhoitaja, joka muuten oli edelleen sinkku, näki työpaikkailmoituksen paikallislehdessä: Paikallinen IT-alan yritys haki tiedotuspäällikköä; siispä tuumasta toimeen.

Kirjastonhoitaja kutsuttiin haastatteluun ja hän valmistautui siihen huolella. Matkalla kuitenkin mieltä alkoi kalvaan epäilys - Kykenenkö tehtävään, mitä jos he eivätkään valitsekaan minua ja jos valitsevat ja epäonnistun? Matka kuitenkin jatkui, mutta epävarmuus ja kysymykset eivät jättäneet rauhaan, päin vastoin kertomuksemme päähenkilö oli paikan päälle saapuessaan hyvin hermostunut ja tuskaantunut.

Odotustilassa ajatukset risteilivät sekavana Mairen päässä - Hakijoina on tietysti myös miehiä ja miehenhän ne kuitenkin valitsee, Sovinistit. Kirjaston hoitaja ei voinut enää pidätellä hämmennyksen ja epävarmuuden sekaista kiukkuaan, vaan lähti ovet paukkuen pois. Ulos päästyään hän karjaisi kimakalla äänellä - PITÄKÄÄ P...N SOVINISTIT TYÖPAIKKANNE.

Tämän dramaattisen epätasa-arvokokemuksen jälkeen päähenkilömme ei ole hakenut uutta työpaikkaa. Kokemuksesta suivaantuneena hän kuitenkin liittyi paikalliseen naisasiainyhdistykseen ja toimii siellä tiedottajana. Tehtävästään ja siinä osoittamasta aktiivisuudesta hän on saanut paljon kiitosta kanssasiskoilta. Tiedä vaikka kirjoittelisi tällekin palstalle.
3294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

...matskua tuossa alempana mainitsemaani kirjoituskilpailuun. Ilmoituksen perusteella ei näytetä mihinkään ryhmään kuuluvia kirjoittjia rajattavan ulkopuolelle. Mitenköhän sitten käytännössä? Feministisen kokemuksen kuvauksenahan tuo oli vähintään yhtä hyvä ja monissa tapauksessa parempikin kuin tällä palstalla esiintyneet.

Äänestä
  • Mauri on iso pomo johon asemaan hän oli päässyt suhteilla ja vailla mitään edellytyksiä. Liisa taas oli samaisessa yrityksessä alijohtajana. Kaikki kauhiasti ihmettelivät moista asetelmaa, eikä vähiten Liisa...

    Olisiko tuossa aloituksen mallia?

    Äänestä

päättelykykyäsi.

Missähän oli logiikka?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


P.e.p.e. kirjoitti:

Akateemisesti koulutettu Maire, joka muuten oli vannoutunut yksineläjä, työskenteli pienehkön maalaiskunnan kirjastossa kirjastonhoitajana. Toimi oli vakituinen ja tavallaan hän koki saavansa osakseen myös arvostusta, mutta aika ajoin pienehkö palkka pisti vihaksi, etenkin kun vastaavalla koulutuksella eräs Rane tienasi enemmän.

Eräänä kauniina päivänä kirjastonhoitaja, joka muuten oli edelleen sinkku, näki työpaikkailmoituksen paikallislehdessä: Paikallinen IT-alan yritys haki tiedotuspäällikköä; siispä tuumasta toimeen.

Kirjastonhoitaja kutsuttiin haastatteluun ja hän valmistautui siihen huolella. Matkalla kuitenkin mieltä alkoi kalvaan epäilys - Kykenenkö tehtävään, mitä jos he eivätkään valitsekaan minua ja jos valitsevat ja epäonnistun? Matka kuitenkin jatkui, mutta epävarmuus ja kysymykset eivät jättäneet rauhaan, päin vastoin kertomuksemme päähenkilö oli paikan päälle saapuessaan hyvin hermostunut ja tuskaantunut.

Odotustilassa ajatukset risteilivät sekavana Mairen päässä - Hakijoina on tietysti myös miehiä ja miehenhän ne kuitenkin valitsee, Sovinistit. Kirjaston hoitaja ei voinut enää pidätellä hämmennyksen ja epävarmuuden sekaista kiukkuaan, vaan lähti ovet paukkuen pois. Ulos päästyään hän karjaisi kimakalla äänellä - PITÄKÄÄ P...N SOVINISTIT TYÖPAIKKANNE.

Tämän dramaattisen epätasa-arvokokemuksen jälkeen päähenkilömme ei ole hakenut uutta työpaikkaa. Kokemuksesta suivaantuneena hän kuitenkin liittyi paikalliseen naisasiainyhdistykseen ja toimii siellä tiedottajana. Tehtävästään ja siinä osoittamasta aktiivisuudesta hän on saanut paljon kiitosta kanssasiskoilta. Tiedä vaikka kirjoittelisi tällekin palstalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu