Hurraa eläkeläiset! Suuret odotukset puolueilta toteutuu. Puolueet ovat pyörtämässä lupauksensa. 20 euroa korotus tulee juuri ennen suraavia eduskuntavaaleja, jotta puolueet voivat röyhistellä, korotimme eläkkeitä. Istuvat poliitikot ovat meitä eläkeläisiä fiksumpia. Ymmärsivät, että ei eläkeläinen äänestyskäyttäytymistään mutta, kun on koko ikänsä äänestänyt samaa puoluetta. Että sillai. Kiristellään taas hampaita ja syödään kaurapuuroa, että rahat riittää. Itse olemme sen ansainneet omalla hölmöydellä. 1.300 000 ihmistä ei osaa ajatella nenäänsä kauemmas.
Terveisiä hölmölästä
Hölmöläisten hommaa
12
2444
Vastaukset
- koiris46
Hölmöläisten homaa - kyllä. Ettekö huomaa jo, että meidät eläkkeensaajat kidutetaan hitaasti hivuttamalla hautaan. Parempi olisi, jos toteuttaisiin kansalaissodan aikainen menetelmä; kuopan reunalle vaan ja pum. Pääsisiväthän sitten
nykyahneet ihmiset nauttimaan meidän aikaansaannoksistamme. Tyhmiä olemme olleet kun kaikkemme olemme antaneet kakaroillemme, jotka nyt pistävät meitä halvalla.- kenen kakarat pistää halvalla
todella, jos sun kakaras pistää sua halvalla.
Minulla on maailman parhaat pojat, jotka sijoittavat melkoista varallisuuttani todella hyvin eivätkä ota siitä yhtään mitään.
Oletteko itse hoitaneet jälkikasvunne?
Minä hoidin ja voin sanoa, että sen jälkeen, kun lapset kasvoivat, aloin kunnolla opiskella ja
nyt on kaksi ammattia ja ikää melkein 60 ei paljon puutu.
Sillä ettei itse hoida lapsiaan, saa sellaiset kakarat, joita sinulla on. Asia koskee siis kaikkia.
Turha tästä vinkua, tiedän, että harvalla on siihen varaa sen vuoksi, koska velat painaa päälle ja pakko olla hienompi omakotitalo kuin naapurilla ja uudempi auto kuin naapurilla ja
pelko ukon kyllästymisstä ja hypäämisestä nuoremman kelkkaan. - kenelle....
kenen kakarat pistää halvalla kirjoitti:
todella, jos sun kakaras pistää sua halvalla.
Minulla on maailman parhaat pojat, jotka sijoittavat melkoista varallisuuttani todella hyvin eivätkä ota siitä yhtään mitään.
Oletteko itse hoitaneet jälkikasvunne?
Minä hoidin ja voin sanoa, että sen jälkeen, kun lapset kasvoivat, aloin kunnolla opiskella ja
nyt on kaksi ammattia ja ikää melkein 60 ei paljon puutu.
Sillä ettei itse hoida lapsiaan, saa sellaiset kakarat, joita sinulla on. Asia koskee siis kaikkia.
Turha tästä vinkua, tiedän, että harvalla on siihen varaa sen vuoksi, koska velat painaa päälle ja pakko olla hienompi omakotitalo kuin naapurilla ja uudempi auto kuin naapurilla ja
pelko ukon kyllästymisstä ja hypäämisestä nuoremman kelkkaan.olet suunnannut tämän mielenilmaisun. Senioripuolueelle? Jollekin Senioripuolueen jäsenelle? Naapurille? Vai onko kirjoitus joutunut ihan väärään luukkuun?
- Raimo
Riemusi jää tasan neljän vuoden mittaiseksi!
Keräämme voimamme ja nyt ajan kanssa valmistaudumme seuraaviin vaaleihin,jotka ovat kunnallisvaalit.Sen jälkeen jälleen eduskuntavaalit.
En usko eläkeläisiä niin hömöiksi kuin sinä.Porukkaa on tulossa lisää,kas loput suurista ikäluokista eläköityvät ennen seuraavia eduskuntavaaleja.
Tiedän,että me eläkeläiset myös opimme kuinka suuret puolueet pettivät jälleen kerran meidät.Mainitsemasi 20€ kansaneläkkeisiin vaalikauden lopulla on ihmisten halveksimista.
Raimo Kotala, Lahti
SSP'n Hämeen piiristä
www.senioripuolue.fi- En usko
Missä kaikki Senioripuolueen edustajat oikein ovat? Marttakerhossako sukkaa kutomassa vai bingoa pelaamassa. Kaikki toiminta puolueessanne on mielestäni ollut pysähdyksissä vaalien jälkeen. Nettisivuilla e tapahdu mitään. Onko valtakunta todella pysähtynyt vai onko kokoomus antanut maitorahaa jotta olisitten hiljaa. Pitäisi nyt vähintään olla infoa mitä eduskunnassa tapahtuu. Joko meitä eläkeläisiä todella lahdataan
- Raimo
En usko kirjoitti:

.......me olemme haavamme nuolleet.Keräämme rivejämme,kuten muutkin puolueet.Toimintaa on koko ajan,emme ole menneet piiloon,emmekä mene.Toimimme täysillä,sen verran kuin on taskun pohjalle jäänyt rahaa,edellisistä vaaleista.Kas meillä kun ei ole valtiotukia,kuten vanhoilla puolueilla.
Kunnallisvaalit ovat seuraavat joihin tähtäämme.
Koeta kestää,olemme edelleen olemassa ja "me tulemme taas"
Raimo Kotala
Lahti
- ja otpimisti
1. Leikkauksia ei enää tehdä (kun Lipponen syöstiin pääministerintuolilta)
2. Eläkkeisiin on tehty pelkkiä lisäyksiä sen jälkeen (kun Lipposesta päästiin).
Kai tässä on kehittynyt samalla nöyräksi kuin penninvenyttäjäksikin. Mutta näin on näreet, että huonomminkin voisi olla! Jos Lipponen olisi jatkanut, niin eläkkeitten leikkaukset olisivat jatkuneet eikä varsinkaan olisi tehty penninkään korotuksia niihin. Kiitos keskustan Matti Vanhaselle, leikkaukset lopetettiin ja rahaa lisättiin eläkkeiisin. Kiittämättömyys on maailman palkka.- eläkkeet eivät kuulu
kansanedustajien toimeenkuvaan. Näin kerrottiin kansanradiossa erään herran puhelevan. Perustuslakikaan ei takaa eläkkeitämme. Ne voidaan meiltä ottaa pois ihan milloin vain,mikään laki ei sitä turvaisi. Kuuntelitteko tämän herran erittäin viisasta puhetta, miten meitä eläkeläisiä kuin pimennossa on pidetty ja pidetään. Vain muutama kansanedustajana ollut ehdokas kertoi suoraan noilla turuilla ja toreilla totuuden, eläkeasiat eivät kuulu kansanedustajille.
- osaa vastata
eläkkeet eivät kuulu kirjoitti:

Tuo eo. kysymys sai tietyt tahot hiljaisiksi. Miksiköhän? Oliko tieto liian arkaa?
- ja eläkeläiset
osaa vastata kirjoitti:
Tuo eo. kysymys sai tietyt tahot hiljaisiksi. Miksiköhän? Oliko tieto liian arkaa?
Mitä Senioripuolueen nokkamiehet voivat tähän sanoa?
Eläleläiset valitsevat eduskuntaan edustajansa, jos eläkeläisten asioita eivät halua hoitaa, niin 1,3 miljoonaa eläkeläistä ovat väärässä valitessaan sellaisia kansanedustajia, joiden tehtävä ei ole hoitaa eläkeläisten asioita. Elämme todella hölmöläisten valtakunnassa. Viisammat osaavat pitää jo tässä vaiheessa suunsa kiinni
Yksi hölmö lisää - eduskunta ei siihen
ja eläkeläiset kirjoitti:
Mitä Senioripuolueen nokkamiehet voivat tähän sanoa?
Eläleläiset valitsevat eduskuntaan edustajansa, jos eläkeläisten asioita eivät halua hoitaa, niin 1,3 miljoonaa eläkeläistä ovat väärässä valitessaan sellaisia kansanedustajia, joiden tehtävä ei ole hoitaa eläkeläisten asioita. Elämme todella hölmöläisten valtakunnassa. Viisammat osaavat pitää jo tässä vaiheessa suunsa kiinni
Yksi hölmö lisääpuutu. Eläkeyhtiöt määräävät tahdin. Sitä ei haluta kertoa kansalle,jotta ei tulisi liikehdintää. Kyllä eläkeläisetkin ovat hölmöjä, vanhat ihmiset eivätkä vieläkään usko, hölmöjä on helppo höynäyttää. Tai tietoa ei ole ja sitä ei osata kysyä.
- senioritar
Eipä ennen vaaleja todellekaan olisi uskonut että,maassamme onkin vain niin pieni osa eläkeläisiä jotka halusivat parannusta omiin eläkkeisiinsä. Olihan nyt mahdollisuus päästä vaikuttamaan. Uskomatonta ja valitettavaa oli todeta vaalitulos.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1751461
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä411039Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38735- 14660
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21650- 36643
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28642Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17593Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30577