Tuossa vähän aikaa sitten suhteeni lopahti...Olimme ehtineet olla noin 3vuotta yhdessä mikä ei ole pitkä aika kun täältä lukee juttuja mutta aika on minulle ollut pitkä ja elämäni parasta aikaa...Ennekuin tapasin nykyisen ex-tyttöystäväni niin olin masentunut, tuntui ettei mistään löydy naista josta voisin olla oikeasti kiinnostunut, olin tapaillut vaikka minkälaisia naisia sekä ollut yksin...Sitte tapasin rakkaani, alusta asti olin rakastunut ja tuntui mitä enemmän tutustuin rakkaaseeni sitä enemmän häntä rakastin...Sitten kutenkin 2v. kohdalla iski ettemme enään puhuneet, rakas suunitteli omat menonsa ja pyysi kyllä minua mukaan aina ja sanoi että tahtoisi kovasti että tulisin mukaan, en tullu syystä tai toisesta ja usein sanoin hieman rumasti...en enään pitänyt kädestä kiini enkä ollut muutenkaan lämmin muutakun seksia halutessani...minua ahdisti jonkin asia, ehkä se että tuntui ettei neiti ottanut minua huomioon kun suunitteli asioita ja meidän tulevaisuutta myöskin, ilmoitti vain minulle että käykö näin...asia loukkasi minua ja rupesin luotaan pois työntäväksi ja joka kerta kun sanoin jotain hieman äkäisesti niin minun sydämmeeni sattui, tarkoitukseni oli pyytää anteeksi mutta en enään jonkin ajan kuluttua aina muistanu...Tyttöystäväni yritti puhua minulle mutta en kuunnellut, minäkin yritin puhua hänelle hänen itsepäisyydestään mutta ei hänkään kuunnellut...niimpä asiat eteni niin että yksi päivä hän vaan ilmoitti ettei halua olla minun kanssa kun olin taas hieman äreä ollut kun asia jonka hän olisi heti halunnut tehdä niin en kerennyt sitä tekemään...Ja että on miettinyt asiaa jo hieman aikaa...Tämä ihminen oli minun suuri rakkaus, olen ennen hänen tapaamistani miettinyt millainen on unelmieni nainen ja hänessä on kaikki ominaisuudet jota naiselta toivoin ja enemmäkin...Ja pahinta tässä tekee se että vastaan hänen mies ihannetta mutta en vaan osannu näyttää sitä, tiedän syvällä sisimmässäni että hän on minulle se oikea ja päin vastoin, en vain osannut näyttää hänelle oikeaa minääni aina...Toimin aina päinvastoin kun oma halu tehdä asiat sanoi eli aloin kiukkuamaan loppuvaiheessa suhdetta...Olen kuullut aika parantaa haavat jne sanonnat ja tiedän niiden olevan tosia, mutta minua ne eivät vain ole auttaneet koska tiedän että minä olisin voinut korjata asiat ja suurimmalti osalta suhde elämäni rakkauden kanssa kaatui omaan hölmöyteeni ja epäkypsyyteeni...En tiedä miten asiaa käsittelisin enään...Tuntuu etten pääse yli asiasta koska itse minä mokasin kaiken...En ole koskaan tuntenut kenenkään toisen ihmisen kanssa mitään samanlaista...Jopa kaupassa käyntikin tuntui juhlalta...Niin hölmöltä kun asia voi kuullostaakin...
Miten eteenpäin kun menettäny elämänsä rakkauden oman hölmöyden takia...?
loppuikäaikaakatua...
71483
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kun ei ole sinut itsensä kanssa ja purkaa oloaan kumppaniin tavalla ja toisella. Ei kukaan jaksa olla suhteessa lokaämpärinä.
Sinä olit suhteessanne juuri sitä, mitä oikeasti olet ja lopputuloksen tiedät.
Minkähänlainen tilanteenne nyt on? Onko tytölläsi jo uusi tai erosta kuinka kauan?
Olisikohan mahdollista, että voisitte tavata ja aloittaa "uudelta pohjalta", nyt kun olette hengähtäneet ja erityisesti sinä olet ymmärtänyt, mitä suhde vaatii, ja että entisesi olikin sinulle oikea?
Voihan olla, että huijaat vain itseäsi vielä jonkin aikaa, se kuuluu eroprosessiin, mutta jos sittenkin ihan oikeasti olisi vielä mahdollisuus olla yhdessä? Kun kerran kyse ei ilmeisesti ole kuitenkaan rakkauden loppumisesta? Koita selvittää rakkaallesi nämä asiat, jotka meille kerroit. Älä meille puhu, puhu hänelle... :)
Toivottavasti kaikki kääntyy hyväksi.
En minäkään tajunnut että exäni oli minulle se oikea, ennen kuin menetin hänet lopullisesti toiselle.. Surullisinta on ettei hän itsekään kuulemma ole uudessa suhteessaan onnellinen, elikä meidän ei koskaan olisi pitänytkään erota=/
Näin se elämä vaan joskus meitä heittelee, tämäkin nuori tyttö on ollut jo monta vuotta yksin ja aikoo olla lopun ikänsä=)
Yksin olo voi lopulta olla niin ihanaa, mennä kalastamaan koiran kanssa, samoilla sienimetsissä, en koe jääväni mistään paitsi.
Olen kokenut elämässäni rakkauden, se on hienoa, voin siitä aikanani kertoa veljeni lapsille.
En todellakaan voi enää ajatellakaan rakastavani uudelleen, sillä tavallaan "tuhlasin kaikkeni" yhteen mieheen. Olen kyllä yrittänyt monta kertaa, mutta huomasin olevani "tyhjä".
Ja se on minulle ok, ei minua pelota käydä kesämökillä yksin, minulla on ihania muistoja=)
on minulla! En tiedä miten jaksan eteenpäin. Ainut ero on et molemmat on mokannu meijän suhteessa mut kummiski tuntuu et ei voi tulla yhtä ihanaa ja yhtä hyvää enään...onko se sit se aika, tuntuu vaan et saa mennä aika kuinka paljon ja aina pysyy mielessä päivittäin :(
Tuosta ylhäältä kysymys jo selviääkin...Kauan olette olleet erossa ja miten pitkä suhde teillä on takana?
melkein 5vuotta... Nyt ollaan oltu erossa n 2viikkoa ei kauaa mut tuntuu ikuisuudelta!
Mitä mokaa tuossa nyt on tapahtunut? Pimu ei sinua kiinnostanut ja sillä selvä. Nyt kuvittelet, että enää ei tärpää naismarkkinoilla ja siksi pidät itseäsi valheellisesti kiinni jossain ex-pimussa. Valehtelet siis itsellesi.
Ja nuo käyttämäsi mielialalääkkeet eivät yhtään paranna tilannetta...