Sailaksen työryhmän paperi näyttää olevan tilaustyö oikeistodemareilta ja kokoomukselta. Onkohan siinä ollut Herra Zyskowitsin kädenjälkeä.
Eityisesti hän näyttää siihen mieltyneen , samoin kuin Herra Lipponenkin.
Siis vähävaraisilla ei ole tulevaisuudessa varaa opiskeluun muutoin kuin lainarahan turvin. Kukapa sitä lainaa uskaltaa ottaa, kun ja jos tulevaisuudessa ei saa kuin pätkätöitä. Siihen olisi tulossa perheen perustaminen ja kodinlaina jne.
Nyt menee liian pitkälle hyvät herrat. Tämä paperi ei kelpaa kuin takapuolen pyyhkeeksi.
Miksi konkreettisia työelämän uudistuksia ei ole tehty aiemmin. Nytkin viimeisen kahdeksan vuoden aikana olisi ollut mainio tilaisuus niitä toteuttaa.
Otan muutaman esimerkin. Pitkämatkalaisten työaikajoustot. Kakkosasunnon verovähennysoikeus, jos henkilö työn takia vuokraa vieraalta paikkunnalta kämpän. Samoin muista työn takia koituvista ylimääräisistä kuluista vähennys , kuten tv. lupa maksuton. Kyllä yksi lupa yhdelle ukolle pitää riittää.
On siinäkin kohtaa laissa melkoinen epäjohdonmukaisuus. Kesämökkiläinen saa katsella televisiota yhdellä luvalla , mutta jos työntekijä menee vieraalle paikkakunnalle töihin , niin häneltä vaaditaan toinen lupa.
Ja näin yksinkertaisia asioita meidän päättäjämme eivät halua korjata.
Itselleni tarjottiin taannoin työtä kauempaa, mutta en ottanut sitä vastaan juuri näistä em. syistä. Palkasta ei olisi jäänyt mitään käteen. Ehkä työn ilo , jos sitäkään. Kyllä työmieskin on palkkansa ansainnut.
Haluatteko te herrat todellakin uuden köyhälistön ja orjatyövoimaresrvin? Tähän teidän Sailaksen paperi väkisin johtaa. Minua ei ainakaan motivoi tehdä työtä , jos siitä ei saa ansaitsemaansa palkkaa. Lähimmäis- ja vapaaehtoistyö on asia erikseen.
Lopuksi työ on tuotava työvoiman luo,eikä päinvastoin. Helpompi on liikutella työtä kuin työvoimaa. Sitäpaitsi tärkein asia oli unohtua. Näin pidetään koko maa asuttuna. Se on koko yhteiskunnan etu.
Emme me voi myydä kotiamme ja lähteä hortoilemaan jonnekin pääkaupunkiseudulle. Kukapa sitä kotia täältä susirajalta ostaikaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
työnvieroksuja
En ole laiska, mutta pitäähän yhteiskunnan laiskatkin elättää. Herra Koivisto aikanaan kuskasi tänne ummikkovenäläisäkin muka paluumuuttajina. Entäs ne Romanian ja Bulgarian mustalaiset? Nämä ja monet muut asiat rupeaa niin tympimään , ettei paljon huvita töihin lähteäkään. Eräs entinen esimieheni haukkui minut liian vanhaksi työelämään , vaikka tein töitä siinä kuin toisetkin. Olin silloin juuri täyttämässä 50 vuotta.
Sitäpaitsi mitään vääryyttä ei ole pakko hyväksyä.
Yhteiskunnassa ja työpaikoilla pitää pyrkiä oikeudenmukaisuuteen ja lähimmäisen kunnioittamiseen. Häpeä sinä haukkua minua laiskaksi.