työyhteisössämme on naishenkilö joka on ollut nyt muutaman kerran humalassa töissä. meillä on töissä seitsemän naista ja kaikki tiedämme,että työkaveri haisee viinalle melkein joka päivä.olemme pitäneet tämän salassa pomolta aika kauan, mutta nyt oli pakko sanoa, että hän on selvästi humalassa töissä. ollaan pidetty palaveri pomon kanssa jossa keskusteltiin asiallisesti hänestä. vaikka kuinka pahalta minusta itsekkin tuntui sanoa pomolle, että työkaveri kävi ryypyillä, mutta pakko oli sanoa. tänään sitten työkaveri alkoi juttelemaan minulle, että me muut ollaan häntä vastaan ja mollataan häntä. ja hän alkoi myös itkeä. sanoin, että asia ei ole niin,vaan sanoin, että haluamme auttaa häntä ja asiasta olemme palaverin pitäneet.työkaveri on tosi hyvä tyyppi ja nyt hän luulee, että yritämme savustaa hänet ulos. asia ei ole kuitenkaan näin. hankala tilanne, ja jos itse olisin vastaavan laisessa tilanteessa, niin voisin ajatella ehkä samanlaisesti kuin hän. tämä tilanne on nyt tosi vaikea meille kaikille työntekijöille työpaikalla.mietteitä asiasta!
itsellenikin
vaikea tilanne
1425
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
olen jopa kateellinen sillä minun juopotteluihini ei kukaan ole koskaan jaksanut puuttua..
Voisi se aluksi olla aika kova kolaus, ainakin kuvittelen ettei kukaan edes tajua ongelmaani, mutta tiedä siitä sitten..
Jos joku sen tajuaa niin on se varmaan aika nöyryytys aluksi, mutta ehkä jopa odotan että joku joskus tajuaa tämän ongelmani koska kaikki perheessäni ja ystäväpiirissänikin katsovat sitä läpi sormien.