ihmisiä, jotka eivät pysty olemaan yksin, ja tarvitsevat koko ajan parisuhdetta/suhteita, mutta kuitenkin elävät kuin sinkut (pettävät yms.). Sieppaa jostain syystä sellaiset henkilöt, niin miehet kuin naisetkin. Tunnen hyvin monia. Mikä siinä on, että ei pystytä kohtaamaan sitä "kipua" olla yksin hetken, ja mietiskellä kuka oikein olen ja mitä haluan elämältä?
en voi
sietää
4390
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tässä olla tarpeeksi oltu yksin. tosin mennään arkkuunkin yleensä yksin. Voisin jo ottaa askeleen sinne suuntaan!
Olen tuntenut monen monta ihmistä, joilta yksinolo ei onnistu. Pahimmasta päästä nämä ovat olleet sellaisia, jotka tulevat töistä kotiin, käyvät suihkussa, pyörittelevät silmiään ja lähtevät ihan sitten vaikka mihin, jottei tarvitse olla yksin. Baarissa voi tuijotella televisiota, kunhan ei tarvitse olla yksin. Vieraisiin sänkyihin voi tuppautua, kunhan ei tarvitse olla yksin. Kuka tahansa kelpaa, kunhan ei tarvitse olla yksin.
Jollei ihminen siedä yhtään itsekseen olemista, jotakin on vialla. No, valitettavan usein olen joutunut tekemisiin selvästi luonnehäiriöisten kanssa; heillä k.o. piirre kun on valitettavan yleinen. Heistä pitää pysyä kaukana, jottei joudu vastuulliseksi heidän vihdyttämisestään. :(
...kiitos. Ihanaa, mä oon sinkku. Oottelen hitosti tulevalta.
on se syy, miksi olet sinkku ("odottelen hitosti tulevalta").