USA puolustaa Eurooppaa Israelin kautta

USA on suostunut myymään Lähi-Idän ainoalle demokratialle, ystävämaalleen Israelille n. 3500 uutta ja tehokasta pommia korvauksena viime kesän Libanonin taisteluissa kulutetuista aseista.

Näin voimme jäleen kerran todeta, miten Euroopan turvallisuutta parannetaan näiden kahden tervemoraalisen kansakunnan välityksellä.

Onko Venäjä koskaan osallistunut yhteenkään selkkaukseen epäitsekkäistä syistä?

USA ja Israel sen sijaan tekevät sitä jatkuvasti, meidän peukaloita pyörittävien eurooppalaisten puolesta!

Kohta voimme hyvällä syyllä alkaa käyttää tästä toiminnasta uutta nimikettä:

PRO EUROPE!
291448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

vain USA ja israel aiheuttavat selkkauksia!

Äänestä
  • Kyllä ne muslimien lapset sitten kirjoittelevat, mitä kaikkea sylki suuhun tuo.

    Äänestä

saada yhtään turvallisemmaksi. Kenellä niitä enemmin on voi tuntea oleonsa ehkä turvallisemmaksi, mutta tosiasiassa se ei ole yhtään turvatumpaa. Eiköhän Israelin kansalla ole jatkuva pelko pommeista ja räjähteistä. Yksityisen ihmisen turvallisuuta ei taata varustautumalla vaan neuvotteluteitse. Samoin kaikkialla maailmassa.

Äänestä
  • Olen pari kertaa yrittänyt puhua järkeä ääri-islamilaisille, mutta se on kuin puhetta vauhkoontuneelle hevoselle!

    Äänestä

  • Kokenut kaikki tietää kirjoitti:

    Olen pari kertaa yrittänyt puhua järkeä ääri-islamilaisille, mutta se on kuin puhetta vauhkoontuneelle hevoselle!

    murhamiesten, narkkareiden, huorie, rosvojen, juoppojen ja muuten vain hullujenkin kanssa. Joskus kamppaillutkin. Mutta eiköhän jonkinlaisen johtajan kanssa sentään vielä juttuun tulla. Ainakin paremmin kuin mainitsemieni.

    Äänestä

Oletko siis mielissäsi, kun palestiinalaiset joutuvat entistäkin suurempien vaarojen eteen?

Miksi USA ja Israel eivät suostu asettumaan katutaisteluihin yhtä alkeellisin asein kuin islamistit tekevät?

On epäreilua, että toisilla on paremmat vehkeet kuin toisilla!

Äänestä

lähi-idässä! Jätit kertomatta mikä alkuperäisessä uutisessa kerrottiin, että Israelin aseistaminen on erittäin tärkeää USA:n kansallisten etujen turvaamiksi (lue: Israel tekee likaisen työn USA:n puolesta ja murhaa viattomia arabeja USA:n aseilla)

Samanaikaisesti USA mussuttaa Venäjän Iranille myydyistä puolustuksellisista asekaupoista. Todella kaksinaamaista toimintaa! USA:lla todellakaan ei ole mitään yksinoikeutta lähi-idän asekauppoihin.

Äänestä
  • Jos USA turvaa kansallisia etujaan pitämällä huolta Israelin turvallisuudesta, eikö Eurooppa hyödy samalla, kun se sijaitsee Lähi-Idän ja USA:n välissä?

    Vai haluaisitko tänne muslimimaailman?

    Äänestä

  • Maantiedossa välkky kirjoitti:

    Jos USA turvaa kansallisia etujaan pitämällä huolta Israelin turvallisuudesta, eikö Eurooppa hyödy samalla, kun se sijaitsee Lähi-Idän ja USA:n välissä?

    Vai haluaisitko tänne muslimimaailman?

    öljyn saannin varmistamista lähi-idän öljyrikkaista maista. Koko lähi-idän epävakaus johtuu USA:n härskeistä toimista alueella. USA tukee diktatuureja, jos se helpottaa öljynsaantia ja demokratiaa tuetaan ainostaan silloin kun se auttaa öljyn saannin varmistamisessa. Israelin asevoimia painostetaan käyttämään voimaa silloin kun jonkin uhkaa öljynsaantia.

    Terrorismi loppuu heti, kun USA lopettaa puuttumisen arabimaiden sisäisiin asiohin.

    Äänestä

  • lähi-idässä tarkoittaa kirjoitti:

    kun usa vetäytyy omalle mantereelleen ,ai saatana kun olisi pari ydinpaukkua

    Äänestä

  • Aloittaja

    lähi-idässä tarkoittaa kirjoitti:

    öljyn saannin varmistamista lähi-idän öljyrikkaista maista. Koko lähi-idän epävakaus johtuu USA:n härskeistä toimista alueella. USA tukee diktatuureja, jos se helpottaa öljynsaantia ja demokratiaa tuetaan ainostaan silloin kun se auttaa öljyn saannin varmistamisessa. Israelin asevoimia painostetaan käyttämään voimaa silloin kun jonkin uhkaa öljynsaantia.

    Terrorismi loppuu heti, kun USA lopettaa puuttumisen arabimaiden sisäisiin asiohin.

    Otsikkoaiheena oli USA:n halu ylläpitää Lähi-Idän rauhaa ystävänsä Israelin avulla.

    Olet kai sinäkin rauhantahtoinen?

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Otsikkoaiheena oli USA:n halu ylläpitää Lähi-Idän rauhaa ystävänsä Israelin avulla.

    Olet kai sinäkin rauhantahtoinen?

    sillä Israelia voidaan pitää USA:n 51. osavaltiona, joka toteuttaa USA:n tahtoa. Palestiinan ja Isrealin konfliktia ei oikeasti haluta ratkaista, koska lähi-idän epävakautta voidaan perustella tällä syyllä. Jos Palestiinan ja Israelin konflikti ratkaistaan ja Lähi-idän epävakaus jatkuu, yksinkertaisemmatkin ihmiset huomaavat, että todellinen syy Lähi-idän epävakauteen on USA:n politiikka alueella, joka pyrkii varmistamaan öljynsaannin itselleen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    täysin väärä kirjoitti:

    Holokaustin jälkeen vähintä, mitä maailma saattoi tehdä eloonjääneille juutalaisille, oli antaa heille takaisin heidän esi-isiensä maa.

    Israel on loistava helmi rihkamakasan keskellä!

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Holokaustin jälkeen vähintä, mitä maailma saattoi tehdä eloonjääneille juutalaisille, oli antaa heille takaisin heidän esi-isiensä maa.

    Israel on loistava helmi rihkamakasan keskellä!

    että Israel on käytännössä USA:n 51. osavaltio?

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Holokaustin jälkeen vähintä, mitä maailma saattoi tehdä eloonjääneille juutalaisille, oli antaa heille takaisin heidän esi-isiensä maa.

    Israel on loistava helmi rihkamakasan keskellä!

    että maailma palkitsi heidät 60 miljoonan kristityn murhasta Venäjällä? Tiedän että olet Venäjä-vihaajajuutalainen, joten olet iloinen noista 60 miljoonasta tapetusta?

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Holokaustin jälkeen vähintä, mitä maailma saattoi tehdä eloonjääneille juutalaisille, oli antaa heille takaisin heidän esi-isiensä maa.

    Israel on loistava helmi rihkamakasan keskellä!

    Heidät olisi kyllä voinut sijoittaa helvetin paljon pitemmälle,vaikka Usaan he kun nin rakastavat noita holohoax selviytyjiä.

    Äänestä

asevarasto, iso sellainen, joten ei tarvita kuin pieni paukku ja......juutalaismössöä on ilma sakeanaan!

Äänestä
  • Vai että tätäkös sitä ollaan mieltä... no, ainakin voihan sitä unta nähdä, sehän ei ole kiellettyä tietenkään. Aikanaan nähdään kuitenkin jotain ihan muuta.

    Äänestä

  • hmmm. kirjoitti:

    Vai että tätäkös sitä ollaan mieltä... no, ainakin voihan sitä unta nähdä, sehän ei ole kiellettyä tietenkään. Aikanaan nähdään kuitenkin jotain ihan muuta.

    kuullut harmageddonin taistelusta, se kuvaa juuri tuota "asevaraston" räjähdystä jossa ei jää juutalaista juutalaisen päälle! Katsopa raamattua niin totuus selviää sinullekin, pakana!

    Äänestä

  • Aloittaja

    etkö ole kirjoitti:

    kuullut harmageddonin taistelusta, se kuvaa juuri tuota "asevaraston" räjähdystä jossa ei jää juutalaista juutalaisen päälle! Katsopa raamattua niin totuus selviää sinullekin, pakana!

    Jisreelin tasangolle kerääntyneet vihollisarmeijathan siinä tuhotaan, mutta Israel saa elää turvallisesti omassa maassaan samaan aikaan.

    Jos lukee jotain, pitää myös ymmmärtää lukemansa.

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Jisreelin tasangolle kerääntyneet vihollisarmeijathan siinä tuhotaan, mutta Israel saa elää turvallisesti omassa maassaan samaan aikaan.

    Jos lukee jotain, pitää myös ymmmärtää lukemansa.

    fiba....nykyään armeijat eivät keräänny tasangoille taistelemaan, HAHHHAH. Oletko koskaan kuullut ohjuksista, sellaisista lentävistä pläjäyksistä?

    Äänestä

  • Aloittaja

    vaan pieni kirjoitti:

    fiba....nykyään armeijat eivät keräänny tasangoille taistelemaan, HAHHHAH. Oletko koskaan kuullut ohjuksista, sellaisista lentävistä pläjäyksistä?

    Saa nyt nähdä. Mitäpä tuosta kinaamaan..

    Äänestä

Israelin kautta ja avulla, juuri niin USA tekee tällähetkellä.
Olen muutaman kerran maininnut tälläkin palstalla, että juuri Lähi-Idän ainoa demokratia ja "ei-äärimuslimi" valtio Israel, on ahkäpä ainoana tulppana muslimien täydelliselle invaasiolle Eurooppaan.

Vertasit asiaa hienosti Venäjään. Venäjä toimii aina vain itsekkäiden periaatteidesa mukaan. Edes maailmansodista kiitollusuuden velassa Venäjä koskaan tee mitää, ellei oma lehmä olisi myöskin ojassa, kuten sanonta kuuluu.
Tälläkin hetkellä Venäjän toimet ovat enämpi kuin kyseenalaisia. Mainitsen vain muutaman käynnissä olevan kriisin.
- esim.Tshetsenia
- Kosovo
- Georgia / Abhaasia
- Iran, ja sen tukeminen
- Viroa kohtaan esitetyt suorat uhkailut sodalla
......

Mainitset sanan 'tervemoraali', ja aivan oikein, sillä eikö Venäjän toimet olekin, juuri- /ja täysin moraalittomia.
Jos Venäjäkin olisi tervemoraalinen valtio, kuten Yhdysvallat ja Israel, niin Venäjän sisäinen kaaos ja turbulenssi kohti stalinismia olisi jo pysähtynyt, tai pysäytetty, ja Venäjä toimisi täysin muuten, kuin expansiivisesti naapureitaan kohtaan.
Ideelina tilanteena voisi olla, että Venäjä yhdessä Yhdysvaltojen ja Israelin kanssa laittaisi Lähi-Idän ääriainekset kuriin ja ojennukseen, eikä kuten nyt, olla sotkemassa asioita ollen terroristien ja muun roskasakin tukijana, jollei peräti jonkinasteisena katalyyttinä alueen ongelmiin.

Niinpä - Pro Europe - hyvä ilmaisu. Katsotaan jääkö sekin sana elämään, kuten lanseeraamasi hieno ilmaisu "pro-terroristi" uutena sanana jo muutenkin rikkaaseen, rakkaaseen Suomen kieleemme.

Äänestä
  • on menestyksellisesti laittanut omassa maassaan "lähi-idän ainekset", juutalaiset kuriin! Tästä asiasta tuskin olet eri mieltä vaikka se sinua hiukan kirpaiseekin.
    Sopisiko sinuun lisänimi pro-hihhuli, mielestäni kyllä.

    Äänestä

  • on hyvä kirjoitus. Kiitos siitä!

    Äänestä

  • !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1 kirjoitti:

    on menestyksellisesti laittanut omassa maassaan "lähi-idän ainekset", juutalaiset kuriin! Tästä asiasta tuskin olet eri mieltä vaikka se sinua hiukan kirpaiseekin.
    Sopisiko sinuun lisänimi pro-hihhuli, mielestäni kyllä.

    äläkä inise kun Lahtari puhuu asiaa!

    Äänestä

avaukseesi liittyen, joillakin niistä pommeista joita tuossa hyökkäyksessä Libanoniin käytettiin, siis niitä joita korvaamaan nuo uudet aseet ollaan hankkimassa, murhattiin Suomalainen YK-upseeri.

Mitä mieltä sinä isänmaallisen upseerina olet siitä että, Israel murhasi Suomalaisen upseeri kollegasi?

Äänestä
  • UNIFIL - Libanonin sodan tietolähteenä Hizbollahille

    Esipuhe: UNIFIL välitti noin kuukauden ajan melkein reaaliaikaista tietoa Israelin joukkojen tarkoistakin liikkeistä Hizbollahille, omilla web-sivuillaan. Hassan Nasrallah'in tarvitsi vain kirjautua sisään ja katsoa, missä Israelin armeija oli ja liikkui. Hizbollahin asemista ja tarkemmista liikkeistä ei UNIFIL'in web-sivu tietoa välittänyt. Katso tämä amerikkalainen linkki. Käännöksiä alla.

    Äänestä

  • Hitzzbollahia kirjoitti:

    UNIFIL - Libanonin sodan tietolähteenä Hizbollahille

    Esipuhe: UNIFIL välitti noin kuukauden ajan melkein reaaliaikaista tietoa Israelin joukkojen tarkoistakin liikkeistä Hizbollahille, omilla web-sivuillaan. Hassan Nasrallah'in tarvitsi vain kirjautua sisään ja katsoa, missä Israelin armeija oli ja liikkui. Hizbollahin asemista ja tarkemmista liikkeistä ei UNIFIL'in web-sivu tietoa välittänyt. Katso tämä amerikkalainen linkki. Käännöksiä alla.

    sieltäkö uskot totuuden löytyvän?

    YK:n asema on ollut vuosikymmeniä siellä, Israel tiesi sen, pommitusten lopettamista pyydettiin useita kertoja, silti Israel jatkoi pommituksia ja murhasi YK-upseerit.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 68 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_6805913 kirjoitti:

USA on suostunut myymään Lähi-Idän ainoalle demokratialle, ystävämaalleen Israelille n. 3500 uutta ja tehokasta pommia korvauksena viime kesän Libanonin taisteluissa kulutetuista aseista.

Näin voimme jäleen kerran todeta, miten Euroopan turvallisuutta parannetaan näiden kahden tervemoraalisen kansakunnan välityksellä.

Onko Venäjä koskaan osallistunut yhteenkään selkkaukseen epäitsekkäistä syistä?

USA ja Israel sen sijaan tekevät sitä jatkuvasti, meidän peukaloita pyörittävien eurooppalaisten puolesta!

Kohta voimme hyvällä syyllä alkaa käyttää tästä toiminnasta uutta nimikettä:

PRO EUROPE!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu