Eräs nainen

On olemassa eräs nainen. Voisin kuvitella eläväni loppuelämäni hänen kanssaan. Voisin kuvitella hänet lasteni äidiksi. Rakastan häntä. En pysty sitä ääneen sanomaan, sillä jo pelkästään sen kirjoittaminenkin tuntuu oudolta. Mutta tiedän sen olevan totta. Minä todella rakastan häntä. Tunne on molemminpuolinen. Näen sen siitä kuinka hän katsoo minua. Se on rakastuneen naisen katse.

Mutta me molemmat elämme suurten muutosten keskellä. Minä olen 22 ja hän on 21. Me molemmat todennäköisesti aloitamme opiskelut ensi syksynä eri paikkakunnilla. Olemme niin nuoria ja tulevaisuus on yksi iso arvoitus. Niin paljon nähtävää ja koettavaa. Kumpikin pelkää vakiintumista ja sitoutumista tässä vaiheessa elämää.

Usein toivon, että olisin tavannut hänet vasta kymmenen vuoden päästä. Kunpa olisimme tulleet toistemme elämään vasta sitten, kun kaikki on tasaista ja selvää. Nyt kaikki on niin sekavaa ja hektistä. Tuntuu siltä kuin tämä olisi väärä aika ja väärä paikka näin suurille tunteille.

Aika näyttää mitä tästä tulee. Kuljenko onneni ohitse? Joudunko luopumaan siitä mitä haluan kaikkein eniten? Millainen mies minusta tulee? Millainen nainen hänestä tulee? Olemmeko koskaan yhdessä? Muuttuuko viiltävä kaipuu ajan myötä pelkiksi mukaviksi muistoiksi?

Mikään ei ole niin raskasta kuin epätietoisuus.
5632
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Kumpikin pelkää vakiintumista ja sitoutumista tässä vaiheessa elämää."

Ehkä siis voisitte rakentaa juuri semmoisen suhteen, jossa vakiintuminen ja sitoutuminen olisi asia, joka olisi juuri teidän juttu,
eli kahden nuoren ihmisen juttu :)

"Aika näyttää mitä tästä tulee. Kuljenko onneni ohitse? Joudunko luopumaan siitä mitä haluan kaikkein eniten? Millainen mies minusta tulee? Millainen nainen hänestä tulee? Olemmeko koskaan yhdessä? Muuttuuko viiltävä kaipuu ajan myötä pelkiksi mukaviksi muistoiksi?"

Kyllähän ihminen voi kehittyä ja elää myös nuoren ihmisen elämää jopa eri paikkakunnilla vaikka olisi rakkaussuhteessa. Ja voit miehenä ja hän naisena kehittyä myös itsenäisesti vaikka seurustelisitte. Nuo tulevaisuus jutut jännittää kaikkia nuoria ihmisiä. Juttele hänen kanssa :)

Äänestä

Nyt menee poika liian vakavaksi. Jos on suuret tunteet pelissä niin silloin siitä otetaan kaikki irti. Nussikaa, naurakaa, pitäkää hauskaa, nauttikaa toistenne seurasta ja viettäkää upea kesä yhdessä! Nuori rakkaus on niin voimakas asia, että ei sitä kannata kätkeä. Jos tosta teidän jutustanne tulee jotain "elämää suurempaa" niin sittenpähän tulee!

Pahimmassa tapauksessa sä mietit vielä vanhana papparaisenakin, että millaistakohan sun elämäsi olisi voinut olla sen mimmin kanssa. Sä et halua sellaista tilannetta. Usko mua.

Olkaa yhdessä ja antakaa palaa rohkeesti vaan!

Äänestä

ei ole koskaan tasaista ja selvää.

Mitään ei kadu, kuin elämätöntä elämää.

Äänestä
  • Näin se menee.

    Jos vaan odottaa sitä 'oikeaa' hetkeä tai 'sopivaa' elämäntilannetta, niin voi olla, ettei sellaisia tule koskaan. Ajattele mieluummin asia niin, että voisitte kohdata kaikki tulevat haasteet yhdessä!

    Älä hyvä mies tukahduta tunteitasi. Se on melkeinpä pahinta mitä voi itselleen tehdä.

    Äänestä

on paljon suurempi riski synnyttää kehitysvammainen lapsi. Mieti sitä ja ole onnellinen siitä, että olet löytänyt elämäsi naisen. Jotkut eivät löydä koskaan. Kasva vähän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eräs mies kirjoitti:

On olemassa eräs nainen. Voisin kuvitella eläväni loppuelämäni hänen kanssaan. Voisin kuvitella hänet lasteni äidiksi. Rakastan häntä. En pysty sitä ääneen sanomaan, sillä jo pelkästään sen kirjoittaminenkin tuntuu oudolta. Mutta tiedän sen olevan totta. Minä todella rakastan häntä. Tunne on molemminpuolinen. Näen sen siitä kuinka hän katsoo minua. Se on rakastuneen naisen katse.

Mutta me molemmat elämme suurten muutosten keskellä. Minä olen 22 ja hän on 21. Me molemmat todennäköisesti aloitamme opiskelut ensi syksynä eri paikkakunnilla. Olemme niin nuoria ja tulevaisuus on yksi iso arvoitus. Niin paljon nähtävää ja koettavaa. Kumpikin pelkää vakiintumista ja sitoutumista tässä vaiheessa elämää.

Usein toivon, että olisin tavannut hänet vasta kymmenen vuoden päästä. Kunpa olisimme tulleet toistemme elämään vasta sitten, kun kaikki on tasaista ja selvää. Nyt kaikki on niin sekavaa ja hektistä. Tuntuu siltä kuin tämä olisi väärä aika ja väärä paikka näin suurille tunteille.

Aika näyttää mitä tästä tulee. Kuljenko onneni ohitse? Joudunko luopumaan siitä mitä haluan kaikkein eniten? Millainen mies minusta tulee? Millainen nainen hänestä tulee? Olemmeko koskaan yhdessä? Muuttuuko viiltävä kaipuu ajan myötä pelkiksi mukaviksi muistoiksi?

Mikään ei ole niin raskasta kuin epätietoisuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu