Varmaan muutkin huomannee kyseisen ilmiön, mutta kirjoitampahan kuitenkin.
Otetaan kaksi naishenkilöesimerkkiä
Nainen A:
Hyvin kaunis/ kauniiksi tehty, pukeutuminen näyttävää ja muutenkin kiinnostava.
->kauneuden takia hän luulee että hän saa kaiken, hän luulee olevansa muita naisia arvokkaampi, miehessä kiinnostaa ehdottomasti VARAKKUUS, henkiseltä tasolta usein tasoittaa kauneussuhdetta eli henkinen taso on huomattavasti alhaisempi.
Nainen B:
Luonnollisen näköinen, kuitenkin riittävän kaunis, kiinnostava.
-> ei vaadi niin paljoa, koska ei ole pilalle kehuttu, mutta on kuitenkin henkisesti täysin eri tasolla kuin nainen A positiivisessä mielessä. Hänen ei niin kaunis ulkonäkö peilautuu siis henkiseen kuvaan hyvässä mielessä. Myöskään miehen varallisuus ei ole miehessä tärkeintä vaan miehen henkinen taso kiinnostaa enemmän, tottakai myös ulkönäkö.
Siinä niille nainen A tyypeille mahdollinen vastaus miksi heistä ei aina kiinnostuta. Itse EHDOTTOMASTI nainen B tyypin puolella. Tarkoitus ei ole aloittaa maailmansota 3:sta, mutta keskustelu kyllä.

Vastaukset 7
Vanhimmat
karkee yleistys ja klisee... ja vielpä vanha sellanen... pitää toki joskus paikkansa,mut useimmiten ei! pohjaan vastaukseni omiin henkkohtasiin kokemuksiini.
mä en yhdy tuohon asiaan että on a ja b laisia naisia. Tottahan on että sellaisia löytyy myöskin mutta ei sitä voi yleistää. Itseeni on monta kertaa sanottu anna eriksonin näköiseks en tiedä isku yrityksiäkö vai mitä mutta en kai ole ruma. Mua ei todellakaan kiinnosta miehen varakkuus vaan se rakkaus on mulle tärkeintä. En ymmärrä naisia jotka voi olla jonkun miehen kanssa vaan pelkästään rahasta pitää siinä muutakin olla. Mutta meitähn ihmisiä on joka lähtöön.
niinhän se menee et useimmat yleistykset menevät metsään...
Juuri tuollaisia pinnallisia normi kusipäitä me järkevät hyväitsetuntoiset kauniit kammoksutaan!
"kuitenkin riittävän kaunis"hahah,onnea sulle.
Itse hengailen tällä hetkellä Nainen A:n kanssa.
Plus että nainen on myös fiksu, älykäs, viisas, hauska, huumorintajuinen, sosiaalinen, loistavaa seuraa, henkisellä tasolla todella kypsynyt(välillä ei kyllä tajua mun meta-tason filosofiaa) ja vaikka mitä(en ole kaikkea vielä löytänyt kauniin kuoren alta). Ja siis itse olen pennitön, renttuluuseri;P. Ruma en luultavasti ole, enkä myöskään kauhean palikkakaan. ;)
Eikä B-vaihtoehdossakaan ole mitään vikaa. On heitäkin ollut(seurustellutkin olen muutaman kanssa)
Mutta kumpaa preferoin enemmän, on kaksipiippuinen juttu - paljastuu kun ulkonäkö on nähty jo ja haluan onkia sielunsyövereistä jotain parempaa kuin mitä paskanen kaivo tarjoaisi kultaisella kauhalla.
P.S. ottakaa iisisti ja relatkaa välillä jutuissanne. Vaikka ulkona sataa ja naama leviää mutruun, on se otollinen hetki jakaa lämpöä kohmeisille ja yksinäisille sieluille. :)
Juuri tuolla asenteella.
Ja miettikää nyt hyvät ihmiset omilla ajatuksilla.Se tuntuu olevan mallilla sellainen ajatusmaailma että jos vaikka työpaikkaan tulee uusi nainen niin joku joka ehkä tuntee henkilön saattaa haukkua uuden tulokkaan vaikka sellaiseksi ja sellaiseksi eteenpäin muille ja moni nielee sen juuri niin jaksamatta itse tutustua kyseiseen ihmiseen ja tehdä sitten se oma kokemus onko nainen sellainen joksi yksi ihminen leimaa.
Itse teen aina niin kun joku sanoo jostain esimerkiksi pomosta joka tulee taloon uutena jotakin nekatiivista ihan omat analyysit enkä sorry ainakaan leimaamaan joittenkin huonojen kokemusten perusteella kaikkea.
Hei kaverit....ensi viikolla keli on varmasti mukavampi ja aurinkokin paistaa.
tunnen useita kauniita ja tyrmäävän kauniita naisia, pari työskentelee mallina ja loput ihan perusduunareita. yksikään näistä naisista ei ole millään tavalla itsekeskeinen eikä suinkaan tyhmä. hauskoja tallaajia kaikin puolin, omaavat hyviä ja huonoja piirteitä siinä kuin ihan kuka muu tahansa. näillä palstoilla saa lukea mitä ihmeellisimpiä jaotteluja..
tuttavapiirissäni en ole koskaan kuullut puhuttavankaan miehen varallisuudesta, en siis koskaan. uuteen mieheen tutustuessani en ole koskaan kiinnittänyt minkäänlaista huomiota miehen lompakon sisältöön, olen hengaillut ihan jopa työttömän ja ikuisen kurssilaisenkin kanssa.