Olen vasta 27v. mies. Ravintoloissa ei ole ollenkaan vaikeaa tavata uusia naisia, ne suorastaan tulevat pöytääni juttelemaan. Minulla on kuitenkin sellasta menneisyyttä takana kuten huumeiden, lääkkeiden ja viinan väärinkäyttöä parin vuoden ajan ja olen myös tatuoitu reippaammalla kädellä. Ulkonäkökin viittaa jo siihen, että saattaisin kuulua alamaailmaailmaan, johon olen joskus kuulunutkin nimellisesti. Ihmettelen tätä, että naiset haluavat jutella ja kinuavat numeroani, mutta seuraavana päivänä niitä ei enää kiinnostakkaan. Olen kuitenkin nykyään erittäin rehellinen ja tavallinen työssäkäyvä normaali kansalainen. Johtuuko tuo tulevaisuuden pelosta vai mistä?
Suhteet tyrehtyvät menneisyyteeni
Ikisinkkuko?
121280
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
että sä oletkin nykyään kunnollinen mies
Naiset ihastuvat kuviin, siinä on alku... Ja loppu sinusta itsestäsi kiinni!
että ne kyllästyvät kun tajuavat että eivät voikaan elää siivelläsi hohdokasta gangsteri-elämää. On olemassa naisia jotka pitävät kunnollisistakin.
Kerran juoppo, aina juoppo. Jos sä olet silloin kun sun olis pitänyt kasvaa henkisesti aikuiseks, vetänyt päätä sekaisin aineilla vuosia, niin ne jäljet näkyy aina.
Jos on laajentanut tajuntaansa silloin kun muut ikätoverit leikkivät metsässä pyssyillä, niin kyllä: ne jäljet näkyvät aina.
Toi on paskapuhetta, että kerran juoppo, aina juopo. Täysin turhaa syyllistämistä jonkun elämävaiheen takia. Vähän sama kuin naisia huoriteltaisiin jos ovat pari kertaa harrastaneet yhdenillan juttuja. Kerran huora, aina huora?
Mietis se asia niinpäin, että sun tyttöystäväsi olis entinen muutaman vuoden toiminut huora tuolta kadunkulmasta ja se koittais vakuutella sulle, et se oli vain jotakin elämänvaihetta..
Ja varmasti olisi ollutkin. Eihän se muutaman vuoden huoraaminen ihmisestä loppuiäkseen huoraa tee? Huumeidenkäytöllä ei ole mitään vaikutusta kenenkään elämään- ainoastaan käyttäjän itsensä. Jokaisella on oikeus tehdä ruumiillaan mitä ikinä tahtoo, vaikka tunkea elimistöön myrkkyjä. Ei ole kenenkään muun asia.
Molemmat jättää psyykeen kyllä lähtemättömät jälkensä, mitä ei pyyhitä niin vain pois. Ja se on aika vakava juttu jos pitäis alkaa toisen kanssa elämää jakamaan aivan tosissaan. Ja narkkaaminen taas tekee sen, et on kuitenkin lopun ikäänsä kiinni niissä aineissa jollain tavalla, edes psyykkisesti, vaikkei olis mitään fyysistä. Mut näidenkin lisäks se, et se henkinen normaali kasvu tai kehitys on jossain vaiheessa häiriytynyt jonkun verran, et vaikka näennäisesti olis hyvin asiat, niin psyykkiset prosessit ihmisessä itsessään saattaa olla täysin keskeneräisiä tai joku luonnollinen ikä- tai kehitysvaihe on jäänyt elämättä, mikä näkyy sit aina. Eli sen vuoksi musta on aiheellista miettiä kaksi kertaa.
Kyllä huumeidenkäytöllä on vaikutuksensa, vähintään välilliset vaikutukset. Huumeet vie niin, ettei millään ole sen jälkeen enää merkitystä, ei kukaan halua alkaa siihen, että tietää ikuisesti jäävänsä kakkoseksi jollekin huumeelle, joka pilaa toisen elämän ja katsoa sitä sivusta. En aio väitellä tästä silti sen enempää. Jokainenhan tekee mitä tahtoo ruumiillaan, mut jokaisen ei tarvitse laittaa omaa elämää kiinni siihen, mitä toinen tekee, jos ei koe, että pystyy tai haluaa sitä.
Mitkä huumeet? Rauhottavat lääkkeet, kannabis vai heroiini? Millään niistä ei ole pitkäaikaisvaikutuksia elimistöön tai psyykkeeseen, jos käyttö on pysynyt hallinnassa. Oletko kuullut ns. viihdekäytöstä? Ikävää, että kaikkia huumeiden käyttäjiä pidetään automaattisesti narkomaaneina (riippuvaisina) vaikka eivät olisi ja täten epäkelpoina ihmisinä loppuikänsä. Henkisen kasvun paikka sinulle myös.
Psyykeen vaikuttaa jo se, että käsitellään tunteita epäluonnollisilla tavoilla tai haetaan epäluonnollista hyvänolontunnetta, vaikka itse aine ei vaikuttaiskaan tai muuttais, niin se tapa, millä psyykkisiä prosesseja on muokattu ja tunteita käsitelty, vaikuttaa jo itsessään. Sama kuin prostituoiduilla. Ei nekään välttämättä mitään aineita vedä, mut niiden korvien väli kärsii siitä jokatapauksessa paljon ja liikaa.
Ja psyykkisten prosessien muovaus voi olla täysin kesken, jos tunteet on jossain tärkeessä vaiheessa kanavoitu johonkin trippiin tai sellaiseen, ettei se tee hyvää henkiselle kehitykselle.
Mulla ei ole tarvetta väitellä näistä asioista. En väitä että on epäkelpo loppuikänsä, ei välttämättä yhtään. Voi olla tosi mahtavia ihmisiäkin. Mut siinä on niin paljon ja isoja riskitekijöitä, ettei ne ole mitään kovin ihanaa meriittiä kellekkään. Ja pelkästään jo se, et kun ihminen tietää tekevänsä itselleen huonoa ja jatkaa sitä. Ei kukaan voi sanoa, ettei tietäisi asioista. Joku suhde omaankin elämäänsä ja sen arvostamiseen ja itsensä rakastamiseen pitäisi olla kunnossa, ettei anna itselleen lupaa tuhota itseään edes viihteen vuoksi. Ne on aina kysymysmerkkejä sellaisen ihmisen kanssa, kun on näitä ongelmia.
Se, että laittaa asioille rajat on hyvä, mut se, että jos ei kykene laittamaan itselleen rajoja on kyllä yksi pahimmista vaikeuksista, mitä ihmiselle voi tulla.
Suollat aikamoista soopaa "tunteiden käsittelystä" aineissa jne. Höpsistä keikkaa. Vakikänni on paljon vaarallisempaa kuin muutamat huumekokeilut ja mitä tulee tuohon "jälkien jäämiseen" psyykeen...miten luulet, että kukaan vankileiriltä/kidutuksesta/raiskauksesta/you name it selvinnyt voi ikinä jatkaa elämäänsä? Kyllä muuten voi. Ihminen toipuu ja tarvittaessa konsultointi auttaa. Aivot ovat siitä merkillinen elin, että ne oppivat läpi elämän uutta. Tämä pätee siis myös käytökseen ja arvomaailmaan.
Täytyy myöntää että taustoilla on merkitystä ja ne todella usein pelottavat ihmisiä kovasti.
Sinänsä kyllä ymmärrän tämän näkökannan koska itselläni on masennustaustaa jonkun vuoden takaa ja sekin tuntuu olevan useimmille mahdoton paikka kestää. Siksi siitä usein vaikenenkin mutta tuntuu tulevan aina tavalla tai toisella ilmi jossain keskustelussa.
Kummallista on se, että ne joilla on ollut vaikeaa (vaikeampaa siis kuin minulla, kun en tiedä voiko minun kohdallani mitenkään vaikeasta puhuakaan) ovat usein hyvin mielenkiintoisia ihmisiä. Jollain tavalla heillä on usein näkemystä asoista. Ja jos minä (masennustaustaisena) johonkin ominaisuuteen ihmisessä ihastun niin siihen että ihmisellä on omaa näkemystä elämästä ja kykyä keskustella siitä.