Paljon on puhetta aloitteista, että miesten on vaikea niitä tehdä ja naiset eivät halua tai tunne sitä luontevaksi. Ihemtyttää vähän koska mielestäni on olemassa selvä välimuoto.
Ensinnäkin haluan sanoa että muutenkin Suomessa ollaan ehkä vähän erillään ja kaikki yhdessäolo vastakkaisen sukupuolen kanssa katsotaan NIIN vakavaksi että! Eli muutenkin toivoisin vähän enemmän seikkailumieltä, huumorintajua ja rentoutta. Ei treffeille menon edellytyksenä ei kai pitäisi olla se että toinen on heti ehdottomasti unelmien täyttymys joka suhteessa, voihan sitä pitää hauskaa vähän aikaa vaikka olisi aika varma ettei hommasta mitään tule? Vai olisiko se katastrofi, usein voi muuten olla mukavaa puhua ja kuulla toisen näkökulmia ym.! Tai tavata sitä kautta jonkun toisen.
Mutta pääasia mistä halusin puhua on se että ei naisen VÄLTTÄMÄTTÄ tarvitse aloitetta tehdä ilmoittamalla kirjallisesti kaikista aikomuksistaan ym., vaikka ei kai toisella kiinnostuksen kertominen mikään älytön juttu ole. Voihan sitä vain jotenkin järjestää tilaisuuden tutustua muutenkin, vaikka vaikeaahan se yleensä on vaan pitää ihan sopia 'treffit', asia jota näköjään kaikki pelkäävät yli kaiken!
Eli koska edellämainittu on hankalaa, voi tehdä sen mikä on minusta luonnollisinta ja käytännössäkin tapahtuu usein eli nainen voi (tai usein melkein pitääkin) sanattomasti jollain tavalla kertoa kiinnostuksestaan. Ei sen tarvitse olla kaikki tai ei mitään! Luin jostain tutkimuksesta että parisuhteessakin ihmiset kun luulevat että miehet tekevät useimmiten aloitteen seksistä, niin käytännössä asia menee kuitenkin niin että nainen tekee sanattoman aloitteen eli ikäänkuin hienovaraisesti 'ilmaisee' kiinnostuksen, siis ikäänkuin 'antaa luvan' aloitteen teolle. Tätä ei yleensä mies (tai ehkä nainenkaan) edes huomaa tapahtuvan, tulee vain automaattisesti tehtyä aloite kun 'tuntuu sopivalta hetkeltä'. Eli vaikka mies tekee aloitteen, nainen onkin jo tavallaan ilmaissut että aloitteen saa tehdä (vaikkei kumpikaan ole tietoisesti tätä huomannut).
Sama toimii mielestäni myös ensilähestymisessä, eli niinkin perusasioita kuin naisen siirtyminen lähelle, kaverin poistuminen sopivasti lähestymiskynnyksen madaltamiseksi, katsekontakti jolla EN tarkoita mitään läähättävää tulista leffakatsetta vaan ihan vaan tavallinen 'merkityksetön' katse jolloin toinen tuntee tulleensa edes huomatuksi, tai tavallisen asian kysyminen tai vastaava lyhyt keskustelu jonka voi jättää lyhyeksikin, se kuitenkin auttaa koska silloin ensikontekti on tehty ja on helpompi jatkaa puhumista myöhemmin.
Jos edellämainitut ei toimi ja vähän suoremmatkaan niin silloinhan tuskin muutenkaan toimisi, vaikka voihan aina suoraan lähestyä jolloin ainakin tietää. Mutta jos mies ei suht. hienovaraisiin vihjeisiin millään tavalla reagoi niin se on yleensä selvä merkki. Minusta kuitenkin muistaa ettei mies välttämättä reagoi mitenkään dramaattisesti heti joten pienetkin reaktiot saattavat olla merkki kiinnostuksesta. Ikävä kyllä monet eivät ole mestareita tässä lajissa joten jos odottaa täydellisyyttä aloituksen suhteen saa karsia aika suuren ja potentiaalisesti muuten loistavan ihmisjoukon pois laskuista.
Itse ainakin tunnistan sen että aloitteen tekeminen on vaikeaa jos tyttö ei millään tavalla ilmaise lähestymismahdollisuutta. Pienikin 'merkki' voi saada miehen toimimaan siten kuin haluaisi eikä silloin tule sitä ongelmaa mikä syntyy jos nainen tekee aloitteen. (tosin koskaan minusta ei ole naisen lähestyminen ollut ongelmallinen juttu vaan hyvä) Sama koskee ennestään tuttuja, siinäkin voi tehdä jotain tulkinnanvaraista jonka voi tulkita kiinostumisen merkiksi tai ei, jolloin vastapuoli voi joko tarttua koukkuun tai jos hän ei ole kiinnostunut on varasuunnitelmana pitää tulkinnanvaraista merkkiä merkityksettömänä!
Huh, mikä tilitys! Huomaa että olen kypsynyt siihen että signaalit ovat usein menneet ristiin tai asioista on pitänyt tehdä vaikeampi kuin onkaan! Olenko aivan väärässä? Tuntuu vain että itse tajuan nämä merkit vasta (todella kauan) jälkeenpäin enkä voi tajuta miksen huomannut niitä aiemmin, vaikka olen ollut todella kiinnostunut ja tuskin saanut silmiä irti! Tai että joku tekee yhtäkkiä todella vakavan aloitteen ja itse on ihan yllättynyt ja sen takia kiemurrellut irti vaikka jälkeenpäin huomaa kuinka mielellään olisi yhdessä tai ainakin kokeilisi miten sujuisi.
Eli onko nämä hienovaraiset signaalit sellaisia joita voisi porukka käyttää enemmän vain käyttääkö ne niitä mutta itse en vain niitä huomaa (ja itse annan vääriä signaaleja)?

Vastaukset 1
Vanhimmat
En todellakaan lähde esim. tuppaamaan naisten pöytään, jollei ensin ole jollain lailla vinkattu että seura on ihan OK! Ja pelkkä hymyily ei vielä tarkoita siinä mielessä mitään, koska baarissa nyt hymyillään muuten vaankin jos on hyvä meininki, kokonaan eri asia on jos nainen ohi mennessään vaikka tervehtii, kommentoi menoa tai sanoo jotain muuta - silloin tietää, että kiinnostusta jutteluun on! Enemmän tällaista. Täytyy sanoa että liian suora iskeminen naisen taholta voi olla vähän oudompaa, eli kun kiinnostus on tuolla lailla ilmaistu, niin ei haittaa vaikka pallo jää sitten miehelle.