että äitini on tälläinen: kun hän puhuu silloin hän ei tee mitään muuta, kun hänelle puhuu niin hän huomaileee kaikkea mahdollista ympäristöstään ja myös alkaa liikehtiä ja touhuta eikä saata kuunnella ollenkaan. Aivan kuin koiran keskittymiskyky, havainnoi ympäristössään pienetkin asiat ja reagoi heti niihin, mutta puhe menee ohi korvien. Tuntuu oudolle jutella tälläiselle ihmiselle joka ei ollenkaan keskity siihen mitä hänelle sanotaan. Myöhemmin hän voi väittää ettei ole kuullut koko asiaa vaikka se hänelle on sanottu.
miten on
mahdollista
51188
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
minun äidistäni kirjoittaisit. On tosi nöyryyttävää puhua mitään, kun toista ei selvästikään kiinnosta mitä hänelle kertoo. Nypertelee, liikehtii, katselee ikkunasta mitä siellä tapahtuu tai vaihtoehtoisesti jämähtää katse kaukaisuuteen lukittuneena. Kun lopetan juttuni, säpsähtää "hereille", ei kommentoi kertomaani mitenkään vaan alkaa selvittää mitä veljeni tai heidän perheenjäsenensä ovat tehneet.
Jos joskus muöhemmin palaan kertomaani asiaan, väittää etten ole koskaan puhunut tuosta. Tosi kivaa.
Tällaista se on aina ollut, ja ikää myöten tuntuu vaan pahenevan.
Isäni menee aina vaikeaksi jos jostain yritän vakavasti jutella, ihankuin se tappaisi hänet että voisi olla paikallaan/katsoa silmiin/olla ilmeilemättä viiteen sekuntiin!! :( En enää pahemmin viitsi innostua kertomaan mistään, koska huomiota sillä ei saa- naljailevia kommentteja tai pikaisen "joo...joo...katos, siellähän sataa".
löytyyköhön muuta yhteistä?
Äitini on myös selvästi tyränni luonteeltaan, se näkyy jos olet jossakin yhteisessä asiassa hänen kanssa tekemisessä.
Joskus isäni kuoltua kun me lapset omistimme äidin kanssa tontin,kun olimme siellä tontilla ensimmäistä kertaa hän sanoi että kukaan ei saan sinne mennä ilman häntä, eikä kukaan saa siellä tehdä mitään ilman että häneltä täytyy kysyä..
Tämäkin on samanlaista toisen mitätöintiä kuin kuuntelemattomuus lapsen puhuessa.
Lisäksi hän ei tunne maailmaa realistisesti vaan kuvittelee asiat aina niin että ne on kunnossa vaikka ne olisi kuina huonosti tahansa.Hän olettaa että kaikki asiat menevät aina hyvin ettei niitä tarvitse milloinkaan ohjata tai hoitaa, siitä seurauksena lapsilla oli aina vastuu ja ongelmat samoissa asioissa joissa äidillä ei ollut mitään, koska mielikuvitusmaailmassa ei ongelmia eikä vastuuta esiinny.
Vajoaako aitini silloin kun lapsi puhuu johonkin omaan mielikuvitusmaailmaan ja lapsen kautta tuleva reaalimaailma ja sen aihettamat ongelmat jää välittymättä heille, näin heidän lapsillaan ei koskaan heidän mielestää ole ollut ongelmia?
Minkä ikäisistä äideistä te nyt puhutte?
Ja hei, tuo käsitys maailman realistisuudesta ja maailmaan suhtautumisesta: me ihmiset olemme erilaisia!
Vai puhutteko te (täysi-ikäiset?) tyttäret (?) mielenterveyshäiriöisestä äidistä? Vai alkoholistista? Vai...?
Minkä itse arveleette syyksi? Kiusaako yhteispuheen tai seurustelun laatu äitiänne.
Ja tulipa vielä mieleen, että leskeksi jääneen vaimon/ äidin suru saattaa olla tuore. Joskus leskellä on oikeutettu pelkokin siitä, että lapset ns. puhdistavat pesän.
Tässä muutamia mieleeni tulleita kysymyksiä. Me luimme yltä vain toisen mielipiteen.
ja ei kovin ole
koskaan kuulolla
saati kiinnosta
lapsensa kuulumiset..
vapaaehtoisesti mistään
ei ole luopunut koskaan..
kenties tosiaan pelkää
että menettäisi kaiken
hissun kissun vaapulavissun
perimysjärjestyksessä rintaperilliset
kun ovat ensin..
pelko itää, eikä enää voi olla kiinnostunut, ¨koska oma asema on uhanalainen ja sitä täytyy ennenkaikkea varjella ja tarpeeksi kerrankin matkustella.. ja kaikkea muuta.. eikä ole puolisoakaan, jonka silmää pitäisi enää palvoa..
olkoon lapset oman onnensa nojassa tai lapsi