on vaikkapa marokkolainen ja alkaa haukkumaan esim. algerialaisia tai muun kansallisuuden omaavia arabeja?
Tuleeko mieleen ensimmäisenä mahdolliset vihollisuudet maiden välillä vai mietittekö että puolisonne on huomannut jotain tietyissä kansallisuuksissa tai etnisissä juurissa mitä yleensä ei hyväksytä.
Esimerkiksi sanotaan vaikka että algerialaiset ovat vihamielisiä ja agressiivisia tai kieroja kierompia kuin arabit yleensä esimerkiksi.Tai berberit ovat väkivaltaisia luonteeltaan tai elämäntavoiltaan verrattuna.Eli kun kyseessä on läheisestä kulttuurista oleva henkilö mitä ajatuksia se tuo länsimaalaisen mieleen, tuskimpa rasismin heti ensimmäisenä?
Itse olen kuullut tälläistä ja yllättynyt kommenteista.Mitä se sitten lieneekin kateutta vaiko muuta.
Tuleeko mieleen ensimmäisenä mahdolliset vihollisuudet maiden välillä vai mietittekö että puolisonne on huomannut jotain tietyissä kansallisuuksissa tai etnisissä juurissa mitä yleensä ei hyväksytä.
Esimerkiksi sanotaan vaikka että algerialaiset ovat vihamielisiä ja agressiivisia tai kieroja kierompia kuin arabit yleensä esimerkiksi.Tai berberit ovat väkivaltaisia luonteeltaan tai elämäntavoiltaan verrattuna.Eli kun kyseessä on läheisestä kulttuurista oleva henkilö mitä ajatuksia se tuo länsimaalaisen mieleen, tuskimpa rasismin heti ensimmäisenä?
Itse olen kuullut tälläistä ja yllättynyt kommenteista.Mitä se sitten lieneekin kateutta vaiko muuta.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Hmm, Niin välillä tuntuu ettei miehen mielestä missään maassa paitsi Bangladeshissa ole hyviä ihmisiä, eikä sielläkään siteen paitsi hän ja joku hänen sukulainen;D
Mutta sitten mitä nyt olen laajemmalti kuullut näiltä bangladeshilaisilta niin turkkilaisia ja marokolaisia inhotaan siksi kun ovat laiskoja ja rikollisuuteen taipuvaisia... (banglathan ovat kaikki niin puhtaita pulmusia;D) Somaleistakaan ei tykätä samoista syistä. Inho ei varmaankaan koske näiden maiden naisia vaan pelkästään miesväestöä(?)
Liekö sitten syynä rasismi vai ihan yleiset huonot välit. Antipatioita ei kuitenkaan näytetä suoraan ja onhan kyse myös uskonnollisesta veljeydestä. Harvemmin kuitenkaan ovat nähdäkseni yhdessä ilman hyötymistarkoitusta.
Pakistanilaisten kanssa on varmaan vähän samanlaiset välit kuin meillä venäläisiin.
Riippuu kyllä paljon ihmisestäkin...
Eivät sillä tavalla hauku mutta esim. luin kerran lehdestä miehen tappaneen vaimonsa puukottamalla ja eräs banglamies arveli että tekijä oli somalialainen ... no niinhän se olikin ja sitten joskus kertoi katselleensa rikostilastoja ja sanoi etteipä ollut yllättävää miten kärjessä irakilaiset, turkkilaiset ja marokolaiset olivat... tämä nyt kertonee jotain ainakin kyseisen miehen suhtautumisesta näihin kansalaisuuksiin.
Vai onko sama suhde hänen kotimaassaankin?
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tilastojen mukaan vuonna 2005 ulkomaalaiset syyllistyivät rikoksiin Suomessa suhteutettuna kysesen kansalaisuuden väestömäärään seuraavasti:
Turkkilaisista 40%
Irakilaisista 37%
Iranilaisista 37%
Somalilaisista 32%
Vaikka ulkomaalaisten osuus väestöstä vain 2,2%, kuitenkin ryöstöistä 27% ja raiskauksista 21% oli suomessa asuvien ulkomaalaisten tekemiä.
Eli aika lohdutonta tilastoa joten ei ainakaan pelkän rasismin piikkiin voi pistää jos miehelläsi epäluuloja noita kansalaisuuksia kohtaan onkin :(
Miehes vois "niputtaa" samaan nippuun ennakkoluuloisten suomalaisten kanssa. Hyvä esimerkki siitä, ettei ennakkoluulot ja rasismi ole ainoastaan meidän suomalaisten ominaisuus.
jep Suomen tilastoista oli kyse... mies ei noita rikostilastoja katsonut vaan hänen kaverinsa.
Mies välillä leikillään selittää, että turkkilaiset ja marokolaiset tekevät hulluja asioita kun niiden pää kiehuu koko ajan... Jep, voi olla noin omassa maassaan mutta eikös sen pään kiehumisen pitäisi lakata täällä kylmässä pohjolassa;D
Huomasin eräästä marokolaisesta miten sillä mieli vaihtui, välillä saattoi haukkua minut ihan mielensä mukaan ja toisinaan sitten oli kahvia keittelemässä ja puhui mukavia.
Niinpä, ei kai täällä kukaan enää usko, että vain valkoihoiset olisivat rasisteja tai ennakkoluuloisia. Ei varmasti kukaan muslimeiden kanssa toimiva... Hindujenkin olen huomannut karsastavan somaleja...
Tosin mies on ihan hyvää pataa erään somali naisen kanssa johon tutustui kurssilla mutta mies kavereita ei ole somaleissa juuri ketään... turkkilaisissa on yksi entinen kurssituttu muuten sitten kaverit ovat bangladeshilaisia ja suomalaisia miehiä.
Eräs kenialainen naistuttuni sanoi, että aasialaiset ovat paljon rasistisemia mustia kohtaan kuin vaikkapa pohjoismaalaiset...
"(banglathan ovat kaikki niin puhtaita pulmusia;D)"
Kysy mieheltäsi tietääkö mikä on maailman korruptoitunein maa?
Eräs turkkilainen, erittäin fiksu ja ihana ihminen antoi yllättävän rasistisen kommentin somaleista.
Eräs tunisialainen arabi/berberi paljastui rasistiksi yleensä mustia kohtaan.
Ghanalainen mies taas sanoi että somalialaiset pitävät itseään parempina kuin muut mustat koska ovat omasta mielestään 'puoliksi arabeja'.
Eräs toinen tunisialainen taas kertoi että pohjoismaalaiset ovat paljon vähemmän rasistisia kuin esim. keski- tai eteläeurooppalaiset..
Espanjassa asuva (suomalainen)veljeni on kokenut joutuvansa syrjinnän kohteeksi ulkomaalaisuutensa vuoksi.
Että näin, kyllä rasismia löytyy ihan jokaisesta maasta eikä me suomalaiset välttämättä edes olla sieltä pahimmasta päästä.
ymmärsitköhän nyt.. aiemmassa viestissähän juuri sanoin miten iloisia banglat ovat kun täällä ei ole korruptiota kuten heidän maassaan... Korruptiosta tulee aina puhetta kun pistän miehen miettimään huonoja puoliaan omassa maassaan (terrorismin ja varsinkin maaseudulla tyttösurmien lisäksi.), eikä aina sitä miten helppo elämä siellä on kun mangot tippuu suoraan suuhun, kaikki perheen jäsenet huolehtivat toisistaan ja töissä ollessa ei juurikaan verokarhu häiritse... (verotus asiat siellä vähän niin ja näin kuten kaikki muukin).
joo joo joo joo joo ymmärsin. En ole kuten nimimerkki "Gallup" tai mikään Jepsjeps jakelemassa täällä "nokkelia" sarkastisia kommentteja, vaan tarkoitukseni oli antaa vähän kättäpidempää sulle kun kinastelet miehesi kanssa seuraavaksi. Ehkä munkin olisi pitää laittaa joku hymiö 8-D
se ole vähän samaa kuin suomalaisten vitsit ruotsalaisista tai norjalaisista? ( Toki eri muodossa, mutta lähtökohta ja sisältö ovat samaa.)
Yleensä jos asuu naapurimaassa, on ehtinyt tulla historian aikana aika paljon negatiivista kanssakäymistä, konfliktejä, katkeruutta, jne, ja ne asiat siirtyvät sukupolvesta toiseen.
Minun tuntemani marokkolainen berberi on ihan kiva ihminen. Mitä tulee laiskuteen ja epärehellisyyteen, täytyy myöntää etteivät ole niitä maailman ahkerinmpia ihmisiä. Osaavat ottaa kyllä elämän toisaalta kadehtittavan rennosti tässä suomalaisessa suoritusyhteiskunnassa. Tämä kyseinen herra on kyllä kova valehtelemaan, mutta luulen että se on vain heidän tapansa ilmaista asioita. Väkivaltaisuudeta ei ole tietoakaan vaikka olemme riidelleetkin näkemyksistämme.
Terv. suomalainen mies
mita merkitysta? jos joku ei pida venalaisista niin siihen on varmasti jokin syy, varilla ei niin valia.