Tässä yksi teoriani kakkosuudesta:
Osa kakkosiksi "ajautuvista" naisista tuntuu olevan itsetunnon pönkityksen tarpeessa kuten pettäjäkin. He perustelevat kakkosuuttaan sillä, että he ihastuivat ja rakastuivat, siinä se. Vastuu katoaa.
Ehkä he ovat olleet pitkään sinkkuina ja itsetunto pönkittyy kun varattu osoittaa kiinnostusta. Sehän tarkoittaa että vaikka miehellä on jo hyvännäköinen vaimo/tyttöystävä, hän silti on mieluummin minun kanssa, eli minä olenkin vaimoa parempi! Tunne on niin huikaiseva, että sitä rupeaa pitämään tosirakkautena. Tällaisessa tilassa olevalle naiselle voi sanoa vaikka miten imeliä ja epätosia lupauksia, hän uskoo ne koska haluaa. Hän "on jo nähnyt" heidän yhteisen tulevaisuuden ja tässä vain odotellaan sen tapahtumista...
Ihastuneena ja huumaantuneena siitä tunteesta että on miehen vaimoa/tyttöystävää haluttavampi, nainen uskoo miehen selitykset siitä millainen vaimo on, missä jamassa heidän suhde on, miten vaimoa ei kiinnosta, on frigidi tms...
Näillä sanoilla mies todellisuudessa kenties vain pönkittää kakkosen mieltä, mies tietää että kun sanoo vaimon olevan sitä ja tätä, kakkonen ajattelee että hän on siis vastakohta, kun mies kerran on kanssani. Ja kyllä mies kakkosesta pitääkin, on se vaihtelua ja mies saa ihailua osakseen. Joskus se vaimon ihailu ei riitä, vaan todisteita pitää saada muilta naisilta. Siinä mielessä kakkosen paremmuus ei ole harha. Kun ensihuuman vaihe on käynnissä, se oma parisuhde vaikuttaa laimealta, koska sen ensihuuma vaihtui kenties ajat sitten muuksi. Ei ehkä huonommaksi, mutta mies kaipaa taas sitä ensihuuman tunnetta, koska se oli niin vahva.
Koska kakkonen uskoo miehen puheet ja ihastuu ja rakastuu vapaasti vailla huolta, (no ehkä kenties siitä, jättääkö mies vaimon ja milloin?), on hänelle suuri järkytys, kun mies ilmoittaa, ettei oikeastaan voikaan jättää vaimoansa, eli yhteistä elämää ei kakkosen kanssa tule olemaan, ellei hänelle nykyinen järjestely käy. Rakastuneelle naiselle miehen jakaminen ei käy.
Kertaheitolla tullaan rytinällä alas siitä kuvitelmasta, että on vaimoa parempi kaikin puolin ja vaimossa on vikaa. Ja tästä on oltu varmoja ehkä pitkäänkin. Ehkä on kavereille kerrottu siitä, miten kohta saa miehen itselleen säälittävän vaimon kynsistä, ja sitten pitääkin olla kertomassa että se valitsi sittenkin sen vaimonsa. Olo on nöyryytetty ja petetty, häpeä omaa hyväuskoisuutta kohtaan on valtava.
Pilvilinnoista siihen tilanteeseen, että se vaimo oli sittenkin parempi, pitämisen arvoinen verrattuna itseensä...se, mikä aluksi pönkitti niin itsetuntoa, olikin valetta. "Minun piti olla parempi, minua tässä sittenkin vedätettiin enemmän kuin vaimoa"..sehän vituttaa.
Saattaa tulla kateus ja katkeruus, ei pelkästään valehtelvaa miestä kohtaan, vaan myös tämän vaimoa/ tyttöystävää kohtaan. On väärin että tämä vaimo saa pitää miehen, mutta minä en (?). Sitten ruvetaan häiriköimään ja ilmoitetaan katkerana että miehesi petti sinua kanssani. Tällä haetaan sitä, että miehen elämä menisi yhtä sekaisin kuin oma meni, ja että vaimo saa myös näpäytyksen.(eli jos ei minulla ole onnea, ei saa teilläkään olla, tehän sen minulta veitte?)
Moni mies ei ehkä halua uskoa, mutta monet naiset (varsinkin ne joiden itsetunto on heikompi) nostavat omanarvontuntoansa (epäterveesti) sillä, että he ovat jotakin toista naista parempia, seksikkäämpiä, kivempia jne... Jos käy ilmi, että joku nainen, jota on pitänyt itseään huonompana (ja vielä saanut kiksit siitä, että hänen mies on samaa mieltä), ei sittenkään loppupeleissä (päätöksen hetkellä) olekaan huonompi vaan parempi, leimauttaa se hirveän kateellisuuden aallon. Mikä siinä ykkösessä muka on parempaa? Mies siis valehteli kaikki huonot puolet heidän suhteestaan?
KAtkeruudessa mennään laukomaan sitten "tosiasioita" miehen vaimolle. Ehkä pettymyksessään ei näe, miten hallaa sillä tekee itselleen.
Joka tapauksessa, kakkonen tuntee varmasti suurta pettymystä, mutta myös häpeää. Häpeä vaan tulee ehkä myöhemmin. Mies on valehdellut ja se on väärin, totta. Mutta kakkonen on ihastuessaan tiennyt, miten homma voi päättyä varatun ihmisen kanssa. Hän ei vain ole välittänyt siitä, koska on jo mielessään päättänyt, mitne homma tulee menemään. Harmi, että se on vain hänen päätös, ei yhteinen. Jos ihastuessaan laittaisi jäitä hattuun ja odottaisi miehen ensin eroavan, homma olisi paljon vakaammalla pohjalla. Mutta kakkonen ei halua sitä odottaa. Kenties juuri se "paremmuuden" tunne on se, mikä aluksi koukuttaa?
Uskotteko kakkoset, että sellaisiakin ihmisiä on, jotka ihstuneenakin näkevät realiteetit ja pistävät tarivttaessa jarrua ja rakastavat vain kaukaa? On niitäkin ihmisiä, joiden itsetunto ei kiljahda riemusta, kun huomaa jonkun hiestä kiinnostuneen. On niitäkin ihmisiä, jotka eivät varattuun sotkeudu, koska tietävät miten kuvio lupauksista huolimatta tulee menevään. He uskovat vakaasti että he saavat kyllä vapaan miehen itseelleen, joka on varattua parempi.
Tiedän, että tähän nyt vastaa moni kakkonen, että en minä miestä itselleni edes haluaisi kokonaan. Kunhan pidän hauskaa. Tämä kirjoitus ei siis koskenutkaan teitä, vaan niitä kakkosia, jotka sen miehen itselleen halusivat.
Jokainen voisi vastauksessaan miettiä, mikä on sen oman tyhmyyden osuus kuviossa. Se itsehäpeä ei ole aivan perusteeton nimittäin. Luonnollista on että ihminen luottaa kumppaniinsa, ja se valehtelu on se, mikä on väärin. Tämä kuitenkin pätee normaaliin parisuhteeseen. VAikka olisi ihastunut, jos tietää miehen valehtelvan ja pettävän jo jotakin läheistään, on oikeasti todella hyväuskoisen hölmöä uskoa ja luottaa tällaiseen ihmiseen.
Siitä se häpeä syntyykin. Kaikki oli nähtävissä jo alusta alkaen, mutta se vetovoima ja tunne omasta paremmuudesta hukutti sen alleen. En tarkoita tekstiä kakkosten haukkumiseksi, vaan tarkoitus on kertoa että itsetutkiskelu olisi teillekin ihan ok.
Osa kakkosiksi "ajautuvista" naisista tuntuu olevan itsetunnon pönkityksen tarpeessa kuten pettäjäkin. He perustelevat kakkosuuttaan sillä, että he ihastuivat ja rakastuivat, siinä se. Vastuu katoaa.
Ehkä he ovat olleet pitkään sinkkuina ja itsetunto pönkittyy kun varattu osoittaa kiinnostusta. Sehän tarkoittaa että vaikka miehellä on jo hyvännäköinen vaimo/tyttöystävä, hän silti on mieluummin minun kanssa, eli minä olenkin vaimoa parempi! Tunne on niin huikaiseva, että sitä rupeaa pitämään tosirakkautena. Tällaisessa tilassa olevalle naiselle voi sanoa vaikka miten imeliä ja epätosia lupauksia, hän uskoo ne koska haluaa. Hän "on jo nähnyt" heidän yhteisen tulevaisuuden ja tässä vain odotellaan sen tapahtumista...
Ihastuneena ja huumaantuneena siitä tunteesta että on miehen vaimoa/tyttöystävää haluttavampi, nainen uskoo miehen selitykset siitä millainen vaimo on, missä jamassa heidän suhde on, miten vaimoa ei kiinnosta, on frigidi tms...
Näillä sanoilla mies todellisuudessa kenties vain pönkittää kakkosen mieltä, mies tietää että kun sanoo vaimon olevan sitä ja tätä, kakkonen ajattelee että hän on siis vastakohta, kun mies kerran on kanssani. Ja kyllä mies kakkosesta pitääkin, on se vaihtelua ja mies saa ihailua osakseen. Joskus se vaimon ihailu ei riitä, vaan todisteita pitää saada muilta naisilta. Siinä mielessä kakkosen paremmuus ei ole harha. Kun ensihuuman vaihe on käynnissä, se oma parisuhde vaikuttaa laimealta, koska sen ensihuuma vaihtui kenties ajat sitten muuksi. Ei ehkä huonommaksi, mutta mies kaipaa taas sitä ensihuuman tunnetta, koska se oli niin vahva.
Koska kakkonen uskoo miehen puheet ja ihastuu ja rakastuu vapaasti vailla huolta, (no ehkä kenties siitä, jättääkö mies vaimon ja milloin?), on hänelle suuri järkytys, kun mies ilmoittaa, ettei oikeastaan voikaan jättää vaimoansa, eli yhteistä elämää ei kakkosen kanssa tule olemaan, ellei hänelle nykyinen järjestely käy. Rakastuneelle naiselle miehen jakaminen ei käy.
Kertaheitolla tullaan rytinällä alas siitä kuvitelmasta, että on vaimoa parempi kaikin puolin ja vaimossa on vikaa. Ja tästä on oltu varmoja ehkä pitkäänkin. Ehkä on kavereille kerrottu siitä, miten kohta saa miehen itselleen säälittävän vaimon kynsistä, ja sitten pitääkin olla kertomassa että se valitsi sittenkin sen vaimonsa. Olo on nöyryytetty ja petetty, häpeä omaa hyväuskoisuutta kohtaan on valtava.
Pilvilinnoista siihen tilanteeseen, että se vaimo oli sittenkin parempi, pitämisen arvoinen verrattuna itseensä...se, mikä aluksi pönkitti niin itsetuntoa, olikin valetta. "Minun piti olla parempi, minua tässä sittenkin vedätettiin enemmän kuin vaimoa"..sehän vituttaa.
Saattaa tulla kateus ja katkeruus, ei pelkästään valehtelvaa miestä kohtaan, vaan myös tämän vaimoa/ tyttöystävää kohtaan. On väärin että tämä vaimo saa pitää miehen, mutta minä en (?). Sitten ruvetaan häiriköimään ja ilmoitetaan katkerana että miehesi petti sinua kanssani. Tällä haetaan sitä, että miehen elämä menisi yhtä sekaisin kuin oma meni, ja että vaimo saa myös näpäytyksen.(eli jos ei minulla ole onnea, ei saa teilläkään olla, tehän sen minulta veitte?)
Moni mies ei ehkä halua uskoa, mutta monet naiset (varsinkin ne joiden itsetunto on heikompi) nostavat omanarvontuntoansa (epäterveesti) sillä, että he ovat jotakin toista naista parempia, seksikkäämpiä, kivempia jne... Jos käy ilmi, että joku nainen, jota on pitänyt itseään huonompana (ja vielä saanut kiksit siitä, että hänen mies on samaa mieltä), ei sittenkään loppupeleissä (päätöksen hetkellä) olekaan huonompi vaan parempi, leimauttaa se hirveän kateellisuuden aallon. Mikä siinä ykkösessä muka on parempaa? Mies siis valehteli kaikki huonot puolet heidän suhteestaan?
KAtkeruudessa mennään laukomaan sitten "tosiasioita" miehen vaimolle. Ehkä pettymyksessään ei näe, miten hallaa sillä tekee itselleen.
Joka tapauksessa, kakkonen tuntee varmasti suurta pettymystä, mutta myös häpeää. Häpeä vaan tulee ehkä myöhemmin. Mies on valehdellut ja se on väärin, totta. Mutta kakkonen on ihastuessaan tiennyt, miten homma voi päättyä varatun ihmisen kanssa. Hän ei vain ole välittänyt siitä, koska on jo mielessään päättänyt, mitne homma tulee menemään. Harmi, että se on vain hänen päätös, ei yhteinen. Jos ihastuessaan laittaisi jäitä hattuun ja odottaisi miehen ensin eroavan, homma olisi paljon vakaammalla pohjalla. Mutta kakkonen ei halua sitä odottaa. Kenties juuri se "paremmuuden" tunne on se, mikä aluksi koukuttaa?
Uskotteko kakkoset, että sellaisiakin ihmisiä on, jotka ihstuneenakin näkevät realiteetit ja pistävät tarivttaessa jarrua ja rakastavat vain kaukaa? On niitäkin ihmisiä, joiden itsetunto ei kiljahda riemusta, kun huomaa jonkun hiestä kiinnostuneen. On niitäkin ihmisiä, jotka eivät varattuun sotkeudu, koska tietävät miten kuvio lupauksista huolimatta tulee menevään. He uskovat vakaasti että he saavat kyllä vapaan miehen itseelleen, joka on varattua parempi.
Tiedän, että tähän nyt vastaa moni kakkonen, että en minä miestä itselleni edes haluaisi kokonaan. Kunhan pidän hauskaa. Tämä kirjoitus ei siis koskenutkaan teitä, vaan niitä kakkosia, jotka sen miehen itselleen halusivat.
Jokainen voisi vastauksessaan miettiä, mikä on sen oman tyhmyyden osuus kuviossa. Se itsehäpeä ei ole aivan perusteeton nimittäin. Luonnollista on että ihminen luottaa kumppaniinsa, ja se valehtelu on se, mikä on väärin. Tämä kuitenkin pätee normaaliin parisuhteeseen. VAikka olisi ihastunut, jos tietää miehen valehtelvan ja pettävän jo jotakin läheistään, on oikeasti todella hyväuskoisen hölmöä uskoa ja luottaa tällaiseen ihmiseen.
Siitä se häpeä syntyykin. Kaikki oli nähtävissä jo alusta alkaen, mutta se vetovoima ja tunne omasta paremmuudesta hukutti sen alleen. En tarkoita tekstiä kakkosten haukkumiseksi, vaan tarkoitus on kertoa että itsetutkiskelu olisi teillekin ihan ok.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Kaikki mitä kirjoitit pitää paikkansa. Olen päätynyt vuosien petettynä olleena juuri samaan kuin sinä pettäjistä sekä kakkosista. Heillä on vain huono itsetunto ja siksi tekevät kuten tekevät.
Tämän olen huomannut juuri oman puolisoni kohdalla ja kakkoset vaihtui, vaan vaimosta ei haluaisi luopua vieläkään. No, nyt se on kuitenkin edessä. Kiitos monien valehtelujen ja pettämisten.
Naiset haluavat uskoa, että mies olisi kauneudella tai "reiden tai poven vilauttamisella" jurripäällle vietävissä.
Niin se on, jos puhumme kokemattomista uroksista, jotka siis ovat yleensä nuoria ja sen vuoksi 'biologinen pussipaine on heissä'. Tällöin ihailua antava 'naaras' viekoittelee.
Jos mies on jo vanhempi, sanotaan selvästi perheytynyt ja elämänkokemusta omaava, ei häntä viekoittele 'uusi tuntematon kolo'. Kyse on jostakin paljon syvemmästä.
Käsitykseni mukaan - noin 50-miehenä - miehet tarkkaan asettavat kakkosen asemaansa. Kakkonen on suostuvainen (arvon 'ykkösnaaraaksi itseänne kuvittelevat') ja taipuu kaikkeen. Hän hivelee miehen itsetuntoa.
Tässä pelissä mieskin saattaa olla tietoinen toimija. Häntä kannattaa pitää uhrina. Kenties eniten sen vuoksi, että "se kannattelee teidän vaimojen itsetuntoa". ´
Useimmat kakkossuhdetta ylläpitävät miehet ovat täysin tietoisia riskeistä. Se on heillä elämänvalinta. Langettakaapa, arvon madamet, syyllisyyttä miestennekin päälle. Kyllä sieltä luopiomaisuutta ja laskelmoivuutta löytyy, ja rajusti.
rakastelu kaikkien kanssa on vain kuin tekisi virtsan vessanpönttöön. Varsinkin näille vanhemmille miehille.
Heille se on vain jäänyt tavaksi, vanhasta muistista.
On totta että kakkoset ovat kaikkeensuostuvia. Se johtuu siitä soidinmenovaiheesta, jolloin halutaan antaa toiselle mahdollisimman hyvä kuva itsestä. Pelätään myös että jos ei suostuta, mies valitseekin vaimonsa. Ei haluta vaikuttaa tiukkapipoilta ja siksi suostutaan elämään miehen tahdon mukaan. Tämä ei tietenkään ole loppuelämän asia, vaan kaikinpuolinen miellyttäminen loppuu, jos miehen saakin itselleen. Silloin on "oikeus ja uskallus" itsekin ruveta vaatimaan.
Kun joutuu jätetyksi eli leikki loppuu, häpeää kakkonen niin paljon sitä että oli täysin miehen vietävissä, hänen pillin mukaan, teki kaiken miellyttääkseen, miten alentavalta se tuntuukaan jälkikäteen. Rupeaa ymmärtämään että vaimollakin oli varmasti oikeus arvostella miestään, kaikki ei ollutkaan niinkuin mies sanoi.
Mutta se, että ykkönen olikin parempi vaikka itse miellytti parhaansa mukaan, on todella nöyryyttävää, ja siitä kumpuaa se, että ruvetaan "pilaamaan" miehen ja vaimon elämää oikein urakalla. Mitä nöyryytetymmäksi nainen kokee itsensä (miten paljon hän on miestä suostunut miellyttämään) sitä enemmän hän häiriköi jälkikäteen. Ellei sitten tajua hävetä omaa "kakkosuuttaan" ja ole mieluummin hiljaa ettei koko kylä saa tietää.
Harmi juttu tuossa vaan on se, että vaimo kärsii eniten, ei se mies, jota muka yritettään piinata. Uskon siis, että kakkoset ovat kateellisia ykkösille, vaikka tietenkin jätetyksi tulemisen jälkeen mies onkin "täysi sika, k**ipää"...
Pitkästi jaksoit analysoida meitä kakkosia. Olen monessa asiassa kanssasi samaa mieltä. Itse rakastuin varattuun ennenkuin tiesin hänet varatuksi.
Ehkä tosiaan huono itsetunto ja yksinäinen elämä vaikuttivat siihen, että en kyennyt siinä vaiheessa suhdetta lopettamaan. Useaan kertaan lopetusta yritin, mutta muutaman viikon jälkeen taas annoin periksi.
Koskaan en kuitenkaan kuvitellut olevani parempi, kuin miehen vaimo. Kun mies kertoi vaimostaan, tiukkasin mitä helvettiä hän on lähtenyt etsimään, kun tuntui, että kotona on kaikki tarvittava.
En siihen mitään selventävää vastausta saanut. Lämpö oli se mikä kuulemma vaimolta puuttui. Että ei paljon puuttunut.
Siitä huolimatta mies ajoi luokseni välillä pitkääkin matkaa reilun vuoden.
Eikä pelkästä seksistä kyllä ollut kyse ainakaan omalla kohdallani ja tuskin mieskään vanhan pillun perässä pitkää matkaa ajaa, sitä saa kyllä lähempääkin.
Aina sanotaan , että kakkonen pystyy tekemään valintoja. Se on kyllä totta, mutta kun tunteet on voimakkaasti pinnalla, niin valitettavasti järki ei pääse voitolle.
Pitkään meni itsellänikin taistellessa moraalisten arvojeni ja omantunnon kanssa. Myös miehen jakaminen toisen kanssa on henkisesti raskasta.
Monet itkut siinä sai itkeä, ennenkuin järki voitti ja kykenin lopettamaan suhteen.
Nyt jälkeenpäin ristiriitasten tunteiden myllätessä vasta tajuaa, kuinka helvetin tyhmä sitä on ollut. Vie jonkun aikaa, ennenkuin oppii antamaan itselleen anteeksi sen vuoden.
Toisaalta opin sinä aikana niin paljon itsestäni ja miehistä, että en osaa sitä kovasti katuakkaan.
Ainut, mistä sydämestäni olen pahoillani,on tämän vaimon osa. Olen ollut osallisena, kun hänen miehensä on pettänyt.
Ymmärrän sinua kyllä. Tilanteesi on ollut sitenkin ikävä, ettet alunperin tiennyt miehen olleen varattu, joten et tiennyt aluksi mihin ryhdyit.
Tuntuu siltä, että monesti miehet ovat niin heikkoja käsittelemään asioita parisuhteessa, että helpompi tapa tuntuu olevan pakeneminen muualle. Sanoit, että mieheltä ei tuntunut mitään puuttuvan, kuin lämpö.
Voi olla että miehellä oli itsellään vaikeuksia läheisyyteen ja lämpöön parisuhteessa jossa molemmat tuntevat toisensa hyvin. Silloin on vaarana loukata itsensä, ehkäpä. Tai ainakin silloin pitää tehdä enemmän töitä, toiselle ei voi esittää sellaista kuin haluaisi olla, koska toinen jo tietää, minkälainen olet. Läheisyys ja lämpö vaatisi siis todellista avautumista, mihin mies ei ehkä kykene.
Voi siis olla ettei lämmön puute ollut läheskään yksiselitteisesti vaimon syy. Vieraammalle henkilölle, jonka kanssa on jonkinlainen yhteys, on monesti helpompi avautua, kun voi vielä esittää sellaista kuin haluaa. Tälle voi kertoa oman subjektiivisen näkökulman. Lisäksi ensihurmiossa ja huumassa toinen tuntuu hyväksyvän kaiken kumppanissaan (ne ruusunpunaiset silmälasit suhteen alkuvuotena).
Mies tavallaan ulkoisti lämmön muualle, jottei hänen tarvitsisi tehdä vaikeaa työtä omassa suhteessaan. Mies sanoi vaimolta puuttuvan lämpö. Tosiasiassa mies saattoi itse pelätä todellista lämpöä ja läheisyyttä niin paljon, että pakeni siihen ensihuuman tilaan, missä helpompaa lämpöä saa antamatta itsestään mitään.
Mies missaa elämässään todellisen läheisyyden pelkäämällä sitä.
p.s voi olla että vaimo sitä läheisyyttä kaipasikin, ja yritti saada miestä avautumaan hänen kanssaan. Miespä ahdistui kun jotain olisi pitänyt tehdä ja päätti paeta tilannetta?
uivat samassa liemessä
Ihan hyvän tarinan kirjoitit ja se varmaan osuu ja uppoaa osaan kakkosista. Jätit kuitenkin ykkösen osuuden kokonaan tarinastasi pois. Mikä on heidän osuutensa siihen että puolison on varta vasten haettava se kakkonen elämäänsä? Miksi ykkönen ei riitä puolisolleen? Miksi hän on valinnut tämän maailman ihanimman puolison joka kuitenkin pettää hänet? Jotainhan on silloin pakko olla pielessä.. Tiedät sen itsekin koska olet petetty ykkönen. On mielenkiintoista lukea muiden mielipiteitä asiasta.
Huomasit varmaan itsekin miten pitkä tarinasta tuli, joten kuka olisi sen jaksanut lukea, jos olisi siinä vielä ykkösyys analysoitu?
Ykkösyys on sillä lailla luonnollisempaa, että siinä aletaan parisuhteeseen, jossa ei tiedetä olevan muita osapuolia ja molemmilta odotetaan rehellisyyttä ja uskollisuutta.
Ykkösten osuus pettämisessä on hyvin vaihteleva. Voi olla että vaimo on pihdannut vuosikaudet (tai pitänyt itse sivusuhdetta) ja pettäjä hakee tämän nautinnon vihdoin muualta. Voi myös olla että vaimo ei suostu sängyssä johonkin tai on seksuaalisesti estynyt. Voi myös olla että mies ei edes uskalla ehdottaa vaimolle uusia seksileikkejä vaan hakee ne muualta. Ja väittää ettei vaimo kotona suostu. Vaikka kysymys on siitä, ettei ole itse uskaltanut kysyä.
Useimmiten on havaintojeni pohjalta niin, että pettäjä kaipaa osakseen hyväksyntää, eikä oman puolison kehut enää tunnu yhtä hyvältä kuin vieraan osoittama huomio. Tähän sitten hurahdetaan.Pidetään ykköstä ehkä hieman itsestäänselvyytenä. Voi olla että pettäjällä ei ole keinoja tunteidensa selvittelyyn ja henkilö on tottunut menemään sieltä mistä aita on matalin. Eli pakenemaan toiseen suhteeseen.
On ihmisiä, joiden mielestä ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella, riippumatta siitä, mitä heillä jo on. VArmasti he kärsivät itsekin siitä. He hakevat osakseen aina jotain kuviteltua parempaa. Hylätyksi tuleminen ja sen jälkeen jatkuva todistelu omasta kelpaavuudestansa...
Ykkösetkään eivät ole täydellisiä ihmisiä vaan hekin tekevät virheitä parisuhteissaan. Ei kukaan ykkönen pysty elämään siten että kokoajan ottaisi vain toisen tunteet ja tarpeet huomioon toisen kannalta, vaan jokaisella on niitä omiakin tuntemuksia, hyviä ja huonoja päiviä, hetkiä, ikäviä tapahtumia, stressiä...toiveita...jne. Eihän pettäjätkään ota ykkösen tuntemuksia huomioon toimissansa.
Kyse ei olekaan siitä, että olisi ymmärrettävää että mies pettää koska ykkönen teki silloin sen ja sen virheen. Ei ykkönen useinkaan aja miestä pettämään. Kyse on enemmänkin siitä että suhteen uskollinen osapuoli on sisäistänyt paremmin parisuhteen tarkoituksen. Ei se nimittäin ole se, että kumppani olisi vastaus kaikkeen henkilökohtaiseen tyytyväisyyteen. PArisuhde on vain osa sitä ja siinäkin on (jokaisessa) omia ongelmia aina silloin tällöin, niinkuin hyviä hetkiä. Tärkein on se tietämys ha halu, että riitojenkin jälkeen ollaan yhdessä ja käydään elämää yhdessä eteenpäin. Kumppania otetaan huomioon sopivasti, itseään kokonaan unohtamatta.
Parisuhteen molemmat osapuolet tekevät virheitä eikä halut aina käy yksiin. Pettävä osapuoli ei pysty tätä hyväksymään vaan tekee siitä itselleen tekosyyn paeta ongelmia toisen syliin. Sikäli pettäminen on aika lapsellista.
Jotkut pitävät puolisoaan äitinään ja pettämällä kiukuttelevat kuin pikkulapset. Jotkut eivät kestä sitä, ettei puoliso elä vain kumppaniaan varten ja siksi aina ensihuuman haihduttua viehätys suhteeseen katoaa ja etsitään jo seuraava varalle valmiiksi. Ei yhteenkuuluvuus tarkoita sitä että aina ollaan kaikesta samaa mieltä tai molempia haluttaa aina samaan aikaan tai toista ei koskaan kritisoitaisi. Petytään kun tätä ei ymmärretä.
Tarinat siitä, miten vaimo kotona pihtaa ja on kaikinpuolin huono, on usein todella liioiteltuja tai jopa keksittyjä, koska kuka mies tilanteeseen jäisi, jos kerran löytää naisen, joka ei pihtaa ja on kaikin puolin mukava? Silloin tapahtuisi vaihto lennosta, eikä mahdollinen ero sitten vuosien päästä. Usein pettämisen ollessa meneillään, vaimot ovat puutteessa vaikka itseään haluttaisi.
On varmaan shokki tajuta, että jotkut ihmiset vain pettävät helpoimmastakin tekosyystä, ja vierittävät syitä toisten niskaan. VAikka ykkönen olisi kuinka kaunis ja luonteeltaan mahtava, estoton sängyssä... silti häntä voidaan pettää. Pallo heitetään pettäjälle, miksi hän pakenee?
Voi olla ettei pettämiseen johtanut asia ole ollenkaan ykkösen tiedossakaan. jotkut pettävät riidan päätteeksi, jotta saisivat siten "viimeisen sanan" tai pääsisivät jotenkin voitolle. Onhan noita syitä ja selityksiä.
Minkälaisia syitä mielestäsi sitten ykkösissä on siihen, että heidän miehensä heitä pettävät? Sellaisia jotka tiedät todeksi muutenkin kuin pettäjän suusta kuultuna?
Varmaa ei ole se, onko suhteessa ollut jotain vialla, kun toinen on ruvennut pettämään. Ongelma voi olla vain pettäjän pään sisällä. Varsinkin jos pettämistä on tapahtunut aikaisemminkin. Joillakin se on pakokeino ITSELLEEN hankalasta tilanteesta josta kumppani ei ole edes tietoinen, koska pettäjä ei sitä halua kertoa.
Varmaa on vain se, että pettämisen myötä suhteessa on lisäongelmia niiden yleisten kaikista suhteista löytyvien lisäksi. Pakenemalla löytää itsensä vain syvemmästä suosta.
Ainahan kaikilta puuttuu jotain. Toiset ymmärtää kuitenkin ettei kaikkea voi saada ja oikestaan heillä on jo paljon.
Ei mikään parisuhde ole aina onnellinen, ei kukaan välty siltä että oma puoliso ei ihan joka tilanteessa ymmärrä toista tai ymmärrä/jaksa olla tukena tarpeeksi. On erilaisia vaikeuksia kokea läheisyyttä, kumppani voi olla sulkeutunut eikä uskalla kertoa tuntemuksistaan. Ehkä kokee ainoaksi keinoksi paeta vaikeita tunteita (riittämättömyys, elämänsä suunta, vanhemeninen, mieskunto,), koska ei usko että toinen näitä ymmärtäisi (mikä ei ehkä ole totta). Ykkönen voi olla vaikka kuinka ymmärtäväinen, ei avoimuutta pelkäävä ihminen silti avaudu.
Mielestäni aloittajan kirjoitus oli ihan kohdalleen osuva.
Minua ihmetyttää enemmänkin se, miksi mielestäsi ykkösillä olisi jokin vastuu siitä että heitä petetään? Uskotko todella muka että vain sellaiset miehet pettävät joiden vaimo pihtaa vuosikausia?
Syitä on monia:
-vaihtelu virkistää
-halu olla haluttu (oman vaimon kehu ei riitä)
-kosto jostakin
-itsekkyys
-tilaisuus tekee varkaan
-luuli ruohon olevan vihreämpää
-halusi tuntea ensihuuman vielä kerran elämässään
Miten ykkönen on vastuussa siitä, jos mies omassa päässään miettii, miten hieno se ihastumisen tunne olikaan, ja kokee ettei sitä oman vaimon kanssa voi enää herätellä, vaan rupeaa tekemään suunnitelmaa ulkopuolisesta ihastumisesta?
Kyse ei ole siitä että näissä suhteissa jokin olisi eriytyisen huonosti. Totta silloin on että suhteessa on jotain ollut pielessä. Mutta sinä et ole tainnut elää yhdessäkään hieman pidemmässä suhteessa (avoimesti yhdessä asuen), jos et tiedä, että kaikissa suhteissa on jotain vikaa kaiken aikaa. Ne jutut on läsnä ja niistä huolimatta halutaan olla yhdessä ja on mukavaa yhdessä.
Kyllä keskustelu tulisi olla enemmän suuntaan mikä pettäjässä on vialla, miten hän on vastuussa?
Vaikka tosin tämä topickihan oli alunperin vain teoria kakkosista.
Usein ei mikään, vaan vika miehen eli pettäjän korvien välissä.
Tietenkin on suhteita ja liittoja, joissa on syytäkin, mutta sekään ei oikeuta pettämään
Usein kakkoset ovat myös kovin kiinnostuneita siitä ykkösestä (siis ne jotka todella haluavat miehen omakseen). Kiinnostaa tietää, mitä vaimo tekee työkseen, miltä näyttää, luonne, sosiaalinen status jne... Eli ykkösestä halutaan tietää kaikenlaista.
Tämä toimii kahteen suuntaan: A) Halutaan tietää minkälainen pakkaus se ykkönen on ja nostaa omaa itsetuntoa sillä, että on itse kai vielä parempi. ja B) Huomataan että ykkönen on kaunis ja mukava, tiedetään mitä vastaan kilpaillaan, mutta samalla heikko itsetunto nostaa päätään ja pelätään että ykkönen on sittenkin parempi.
Uskoisin kakkosten olevan paljon kiinnostuneempia ykkösistä kuin ykkösten kakkosista. Ykkönen on pettynyt mieheensä ja kenen kanssa mies on ollut, on yhdentekevää ellei kyseessä ole ykkösen hyvä tuttava.
Joillakin sitten on se, että kadehtii jotakin tuttavaansa yli kaiken (selän takana) ja mikäs sitten sen parempaa, kuin se, että "saa vietyä" tämän miehen. Ha haa, se haluaakin mua...
Sitten jos käy niin että mies lopettaa leikin ja keskittyy kakkosen kadehtimaan vaimoonsa, tuntee kakkonen entistä pahemmin hävinneensä kadehtimalleen tuttavalleen. Tosiasiassahan mies leikki kakkosella ja lopulta valitsi vaimonsa.
On ymmärrettävää että tällaista häviötä leikkiin mukaan lähtenyt kakkonen ei pysty järjellisesti sulattamaan.
Olen ns petetty ykkönen, ja nykyisin olen ykkönen miehelle joka oli eronnut edellisestä ykkösestään hyvin hiljattain silloin kun tapasimme ja rakastuimme. Ex-mieheni jatkaa edelleen suhdettaan silloiseen kakkoseen (joka oli siis viimeinen niitti avioerollemme).
Ex-mieheni nykyinen oli tavattoman kiinnostunut minusta, ykkösestä. Ex-mieheni vuodatuksista eron aikana ymmärsin kuinka hirveästi se pariskunta olikaan käyttänyt aikaansa ja energiaansa minun ja exäni huonostivoivan avioliiton pohtimiseen - eikä se meidän avioliitto siitä varmasti ainakaan parantunut. Ex-mieheni nykyinen on tavattoman kiinnostunut minusta edelleen, vaikka erosta on kohta jo kolme vuotta. Hän asuu vanhaa taloani, joten tietysti minä varmaan siellä jotenkin sitten läsnä olen. Minä olin alkuun hyvinkin hädissäni, pelotti se millainen ihminen on tulemassa minun lasteni elämään ja muutenkin olin äimänä ja hädissäni. Exän uusi kumppani on osoittautunut monessa suhteessa melko asialliseksi ja mielikuvituksettomaksi ihmiseksi, enkä juuri enää häntä ns. pelkää, mutta en ole myöskään erityisen kiinnostunut solmimaan mitään tuttavuuksia.
Nykyiseni entinen hermostui kamalasti kun mies (hänen entinen) alkoi seurustella kanssani. Vaikka he olivat eronneet, ero oli suht tuore, ja saatoin ymmärtää miehen eksän reaktiot, ja sääliäkin häntä. En ole pyrkinyt häneen mitenkään ottamaan yhteytta, mutta täytyy sanoa että nykyisen mieheni ykkönen askarruttaa yleisesti mieltäni enemmän kuin entisen mieheni nykyinen. onhan tämä ex-vaimo persoonana tärkeä osa nykyisen rakkaani menneisyyttä ja pitkää elämää. Eksäni nyksä ei sen sijaan suuriakaan kiinnosta minua. En arvosta hänen moraalisia periaatteitaan enkä älykkyyttään, eikä hän ole mielestäni osoittanut erityistä kiinnostavuutta.
Ehkä meidän ero oli sitten niin viittä vaille valmis. Eksäkin näyttää kovin vieraalta, välillä hänet tavatessani ihmettelen oikein miten oltiin niinkin kauan naimisissa.
päässä. Ykkösllä usein siten, että tietävät/aavistavat kumppaninsa pettävän, mutteivät välitä.
oletko koskaan ajatellut miten vaikeaa on ottaa selvää pettääkö toinen, jos hän ei koskaan tunnusta mitään. Siinä ei pelkkien aavistusten varjolla lähdetä toista syyttelemään.
Itse olen käräyttänyt mieheni muutaman kerran ja koskaan hän ei tunnustanut mitään ennenkuin laitoin hänet seinäävastaan. Silloinkin yritti vielä valehdella.
Nyt tosin enää en edes yritä, koska ymmärsin sentään jättää sellaisen, koska mielestäni tarpeeksi yritin ja hän ei muuttunut miksikään jatkoi vain valehteluaan ja pettämistä vuodesta toiseen entistä paremmin salaten asioita.
kyllä sen huomaa jos toinen loistaa poissaololla ja on outo. Minun tempperamentille riittäisi pelkkä aavistus. Lähtisin vaikka perään kyyläämään, lukisin kännyn viestit jne.
pettämistä tapahtuu varsinkin työreissuilla. Jotkin ihmiset joutuvat matkustelemaan paljon ja et voi mitenkään tietää,jos et itse käräytä tätä.
Aina ei ole helppoa saada totuutta esille,mutta voin sanoa että se onnistuu jos vain malttaa odottaa ja ottaa asioista selvää.
Kännyn tutkimiset on myös aivan turhaa. Siitä ei selviä mitään. Kokeneet pettäjät osaavat asiansa ja eivät siitä todellakaan kiinni.
Me teimme exäni kanssa molemmat epäsäännöllistä työaikaa mieheni pettämisen aikoihin. Koska lapset olivat pieniä, harvat "tuulettumiset" kodin ulkopuolella tehtiin omien kavereiden kanssa, koska sukulaisemme asuvat toisella puolella Suomea. Exäni ja hänen kakkosensa suhde kesti vuosia, mutta he tapasivat ehkä pari kolme kertaa vuodessa. En edes jälkeenpäin ole kyennyt keksimään yhtään asiaa tai mieheni tekoa, josta olisi tullut ahaa elämys "olisihan se siitä pitänyt arvata". Miehelleni kakkossuhde oli sitä piristystä arkipäivään, mistä tälläkin palstalla yhtenä sivusuhteen tyyppinä puhutaan. Exäni on myös muutenkin sellainen hetkessä eläjä, ettei hän kotona ollut esimerkiksi poissaoleva miettiessään kakkostaan. Hän ei nimittäin varmaan kakkostaan kotona miettinyt. Ei myöskään toisin päin tuntenut todennäköisesti huonoa omaatuntoa ollessan poissa kotoa kakkosensa luona.
joskus ilmi ja viha on potenssiin kymmenen, jos ei oma kumppani ole edes rehellisyyden/kunnioituksen arvoinen.
piti kirjoittaa tähän. Onneksi kuitenkin tajusin tuntevani vain kaksi ja ymmärsin, ettei sen perusteella voi yleistää.
... sen verran on tullut psykologiaa luettua että tiedän mitä ton tekstin takana piilee, hanki terapeutti jonka kanssa voit puida noita ajatuksiasi (arvailuja).
/Ei ykkönen,eikä kakkonen, vaan sinkku joka yrittää välttää ukkomiehiä jotka juoksevat perässä, välillä sormus taskussa.
Kiitos pitkästä kirjoituksesta, pitkästä aikaa jotain asiallista tälläkin palstalla!
Ensinnä sanoisin, että tuosta varmaan paljon pitää paikkansakin. Toiseksi sanoisin, että omalta osaltani en olisi ikinä ryhtynyt "kakkoseksi" ja että todella huono itsetunto pitää olla siihen. Olen toinen nainen, koska miehelläni on se toinenkin.
En ole koskaan pitänyt rakkaani nykyistä vaimoa itseäni huonompana. Pikemminkin päinvastoin: hän on hyvinsäilynyt ja itsestään huolta pitävä nainen, pätevä ammatillisesti, huolehtiva äiti ja etevä perheenemäntä. Jos miehellä on hänestä jotain pahaa sanomista, minulle hän ei ole sitä sanonut. Sitten oivalsin, ettei sillä todellakaan ole mitään merkitystä, millainen minä olen tai millainen vaimo on. Minä olen se, jonka kanssa mies on yhteensopiva ja jota hän rakastaa.
Minun ei myöskään missään vaiheessa tullut mieleeni soittaa vaimolle ja panetella häntä tai miestä, kun kiinni jäätyämme panimme suhteen jäihin joksikin aikaa. Yritimme tulla toimeen ilman toisiamme, mutta se ei sitten onnistunut kun elämä ei kummastakaan tuntunut sen arvoiselta. Vaimo oli se, joka sitten otti yhteyttä minuun – ja erittäin asiallisesti keskustelimme. Hän halusi minun näkemykseni miehensä ja minun suhteesta ennen heidän parisuhdeterapiaansa.
En tiedä, miksi ajattelet, että toinen nainen olisi väistämättä vain ohimenevä viihdeversio naisesta. Miksi minun rakkauteni olisi huonompaa kuin jonkun muun naisen tai miehen, kenen tahansa, vaikka sinun, jos olet joskus ollut oikeasti rakastunut? Miksi mieheni rakkaus minuun olisi väistämättä keveämpää kuin hänen rakkautensa nykyiseen vaimoonsa silloin kun he avioituivat? Miksi et voi ottaa huomioon sellaista mahdollisuutta, että ihminen voisi tehdä "virheen" solmiessaan sen ensimmäisen avioliittonsa ja ottaa opikseen? Miksi ei toinen rakkaus voi olla yhtä hyvä kuin ensimmäinen – tai jopa parempi? Emme me kaikki ehkä tapaa 18-kesäisinä sitä Suurta Rakkauttamme.
En pysty häpeämään rakkauttani, vaikka nähtävästi sinun mielestäsi olisi syytä. On surullista, että pitää maksaa rakkaudestaan kalliimmasti kuin joidenkin toisten, mutta häpeämistä on vain siinä, että hintaa pitää maksaa muittenkin eikä vain meidän – rakkaus itse on ihana asia.
Oma rakkaani on nyt kerännyt voimansa ja rohkeutensa ja luopuu tutusta ja turvallisesta. Ja ei, kyse ei todellakaan ole enää ihastumisesta, hullaantumisesta tai pelkän seksin ajattelemisesta vaan ihan oikeasti kahden aikuisen ihmisen vilpittömästä rakkaudesta, jota väittämäsi mukaan toinen nainen ei voisi koskaan saada. Ihmisellä on kuitenkin oikeus valita, ja valita uudestaankin.
hiukan laajentaa!
Olen samaa mieltä kuin sinä. Tapasin nykyisen mieheni ja olin suhteen alkuaikoina kakkonen jonkin aikaa.Minua etoo täällä tuollainen raadollinen kilpailuasetelma. En ole kilpailuhenkinen, annan mieluummin periksi.
Itsetunnossani ei ollut vikaa. Miehet ovat aina tykänneet minusta, minä nyt en ihan kenestä tahansa. Tein aikoinaan päätöksen eron jälkeen, etten lähde yhdenkään sellaisen miehen kelkkaan, josta en oikeasti ja todella tykkää. 15 vuotta siihen meni. Mies oli varattu, mutta eli tavallaan kuolleessa liitossa. Hän sai valita, mitä tekee. En edes kiristänyt millään, olisin elänyt sitten entisen lailla.
Olennaista tässä suhteessa oli, että mies tuli kuulluksi. Hänen ylitseen ei jyrätty ja päätetty hänen puolestaan asioita. Kun joskus luin näitä juttuja täältä hänelle, hän ei ymmärrätänyt sitä, että naiset pitävät miehiä jotenkin alempina ja suorastaan eläimen tasolla olevina olentoina joilla ei ole tunteita eikä järkeä. Kuulemma jo se kertoi, miksi avioliitoissa on vaikeaa. Naisten suhtautuminen ja käytös miestään kohtaan kuulemma oo lähinnä vain alentaa ja kyykyttää. Omaa arvoa nostetaan menemällä avioon, on jotenkin parempi ihminen kun on naimisissa.
No, nyt ollaan me naimisissa ja hän tunnustaa, ettei kaikki naiset ajattele niin.
naimisiin saakka toisen miehen.
Kohta taphtuu samat sulle, odota vain...
Ymmärräthän ettei ketään viedä. Jos mies itse haluaa lähteä, niin ei siinä auta mikään.
Toivottavasti siihen menee yhtä kauan - 21 vuotta! kun tekee "saman", eli rakastuu ja haluaa muuttaa elämänsä suuntaa. Arvostan hänen sisuaan edellisessä liitossa. Jos sitä löytyy, ei mitään hätää!
Teoriat ovat sillä lailla ongelmallisia, että on pakko yleistää jotta niillä olisi kattavuutta – ja sitten ne eivät ehkä enää istu meidän ihmisyksilöitten elämänkokemuksiin, jotka ovat jokaisella erilaiset.
Minäkään en näe ihmissuhdetta kilpailuna, saati tappeluna. Olen tässä suhteessa siksi, että kommunikaatio tämän miehen kanssa on niin ylivertaista – en koskaan kuvitellut, että ymmärtäminen voisi olla niin saumatonta kahden ihmisen välillä. On helppo rakastaa kun ymmärtää. Koko suhdetta ei olisi, jos olisin missään vaiheessa epäillyt tätä. Näkemykseni mukaan mies on omasta puolestaan samaa mieltä.
Suhteesta toiseen siirtyminen aiheuttaa aina tuskaa. Toisena naisena tunnen tämän moraalisen taakan erityisen hyvin, mutta kestän sen tietäessäni, että meidän kummankin pyrkimys on vilpitön. Moraalittomampaa ja ennen kaikkea vastuuttomampaa minusta olisi käyttää toista ihmistä ja jättää hänet sitten yksin selvittelemään elämänsä raunioita vaurioiden tapahduttua.
Jokainen ihmissuhde on kahden kauppa, ja kun kumpikin tuntee saamistensa ja antamistensa olevan tasapainossa, suhdekin on tasapainossa. Olen samaa mieltä kanssasi: jokaisella on oikeus tulla kuulluksi ja otetuksi huomioon. Kun me olemme jokainen erilaisia, niin eroja lienee, mutta kaiken perusta on nähdäkseni kuitenkin tämä.
Oliko tämä kirjoitus provo vai joku tyhmyyden todiste? Kirjoittajahan on täynnä itsekehua ja kirjoitus jopa loppuu siihen, kuinka hänen nykyinen miehensä pitää häntä parempana kuin naisia yleensä, erityisesti entistä vaimoaan. Tämä jos mikä on osoitus käydystä - todennäköisesti alitajuisesta - kilpailusta.
Todennäköisesti kirjoitus lienee kuitenkin jonkun psykologian opiskelijan kirjoittama provo.
huonosti ilmaistua. En pidä itseäni mitenkään parempana, viat ne minullakin.
Yritin vain tuoda ilmi, että miehet voivat kokea asiat näin, nainen saa käyttätyä vaikka kuinka ilkeästi mutta häntä pitää vaan "rakastaa". Ikäpolveni naisilla joillakin on käsitys että mitä ilkeämpi kielenkäyttö, sitä napakampi ja parempi on naisena. Miehet eivät vain oikein taida pitää siitä.
Suhteessa kun on ongelmia, niitä on kumpaakin suuntaan - kyllä niistä pitää rohkeasti ja rehellisesti puhua.
Kilpailen vain itseni kanssa, mutta en miehistä. 15 vuotta itsenäistä elämää on opettanut ettei ihmisen arvo ole kiinni siitä on miestä vai ei!
kuvitelmaa sinua lainatakseni "mutta eli tavallaan kuolleessa liitossa.". Sinä sitä et tiedä mikä tämän miehen liitto todella oli. Sinulle ei kaikkea sanota, koska sinut halutaan sänkyyn ilmaiseksi ja itsetunnon pönkittäjäksi. Olet tyypillisiä kakkosia, jotka kuvittelevat olevansa niitä miehen pelastajia ja vaimot niitä nalkuttajia ja ilkeitä alistajia. Tuskin kukaan ajattelee, että naisena on parempi ja hyvempi, jos on ilkeä kieleltään tai napakampi. Ei kukaan ajattele näin, paitsi näköjään sinä. Että olet typerä.
Suurin osa pettäjistä ovat hyvissä liitoissa, eikä kotona ole mitään vikaa. Vika on vain pettäjän päässä ja pitää kaikkia kusettaa ja vedättää. Pitäis sinunkin ikäisen se jo tietää.
Ihmisen arvo on siitä kiinni mitä hän tekee itselleen ja toisille. Sinun arvosi on todella kehno. Sääliksi käy sinua.
Annoitpa tulla tekstiä, vaikket ymmärtänyt edes mistä oli kyse.
Olen avioliitossa tämän miehen kanssa nyt. Suhdetta takana useita vuosia, joista olin kakkonen vain alkuun. Tunnen hänen ex vaimonsa ja olemme hyvissä väleissä.
Tarkoitin että asenne on valitettavasti tälläinen, joillakin se on kielenkäytössä, joillakin se tullee huonosta itsetunnosta jota yritetään pönkittää miehellä ja hänen mollaamisellaan. Tai odotetaan ihan liikaa täysin väärältä henkilöltä, kuten tässä. Vaimo itse on sanonut että hän odotti aikoinaan ihan toisenlaista kuin mitä mies halusi ja pystyi. Se tulehdutti tilanteen vuoisen saatossa niin, ettei kumpikaan oikein huomannut missä meni vikaan.
Kyllä, ihmisen arvo on siinä mitä itselleen tekee. Kasvaminen on yksi niistä, se vain tuntuu olevan monelle ylivoimaista!