lokakuussa mieheni vietti 13 vuotta vanhaan kihlattuunsa "puhelin" suhteen..? Meillä ei kuitenkaan ollut niin suuria ongelmia omassa avioliitossamme.. jotta päätimme jatkaa yhdessä. Järkytys oli minulle kova, nyt edelleen välillä puhutaan asiasta. Paljon on keskusteltu ja uskon miestäni, vaikka vaivaan tällä päätäni silti vielä ihan liikaa..? Arki meillä on hyvin, ei riidellä, hyvää seksiä, jne. Mieheni pyytä minua myös näkemään kaiken onnen mikä meillä on ja uskomaan miten tärkeä ja rakas olen hänelle. Saanko olla rauhassa onnellinen? Mieheni oikeasti on monesti pyytänyt anteeksi ja sanoo olleensa enemmän kuin typerä! Lupaa jottei samaan paskaan ole koskaan astunut kahdesti ja näin kyllä on! Kuitenkin olen huolissani jos hän pystyy minua uudelleen loukkaamaan , enhän voi elää ja odottaa sellaista. Täytyisi elää ja olla nyt!!
onhan näin
ooi
3510
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minusta sinä voit huoletta jatkaa, jos kyse oli puhelinsuhteesta. Itse ymmärrän puhelinsuhteella, että he juttelivat puhelimitse ilman että oli tapaamisia (jolloin tilanne olisi toinen).
Kun kaikki tuntuu olevan muuten liitossasi hyvin, niin älä tuollaisesta välitä. Jokaisella meistä tulee pieniä asioita, joita ei halua kumppanilleen kertoa. Ja mikäli se pysyi puhelinsuhteessa (kuulumisten kerrontaa ja ehkä vähän vanhan muistelua, epäonnistumisenkin mietintää), niin sama ilo odottaa sinua itseäsikin. Pientä sallintaa! Ei palloa nilkkaan.
Tuo mitä mielipiteenäni sanoin on kohdallaan, josa a) asian kuvauksesi pitää paikkansa ja b) määrittelimme 'puhelin'suhteen samalla tapaa.
- tässä vaiheessa. Miehesi on kai parhaansa yrittänyt. Pahimmillaan tuo paha olosi jatkuu vuosikymmeniä. Se voi ajaa miehen lopulta poiskin, eihän kukaan jaksa loputtomiin olla joka päivä epäilyksen alla.
Mutta...jos tunnet ette enää koskaan voi luottaa mieheesi... voitko olla rehellinen hänelle siinä, että hänkin tietää. Hän kyllä varmasti kestäisi eronne, onhan hän omilla teoillaan edesauttanut sitä.... vai mitä "puhelin" suhde sitten tarkoittaa?
Mullakin eräs "puhelin" suhde oli sellainen, että uusi naisystävä lähinnä helpotti minun avio-ongelmiamme. Hänellä oli hyviä näkemyksiä mahdollisista ongelmista ja ehdotuksia minun itsetuntoni kehittämiseen. "Suhteeseen" ei liittynyt seksiä millään tasolla. Korkeintaan minun haaveitani "kodista, jossa mieli lepää". Tuo "suhde" loppui parissa kk:kssa. En kertonut vaimolle. meillä on kyllä välit parantuneet, johtuisko avarammasta elämänasenteestani, puhelin-naisen ansiosta. Jos taas vaimo olisi saanut tietää voin kuvitella että erohan siitä olisi syntynyt. Mutta meidän tapaus ei olekaan teidän tapaus.
Saat olla rauhassa onnellinen jos luotat itseesi ja luotat mieheesi. Te sentään pystytte puhumaan asioista, ja se on jo paljon.
Minulla on hyvä ystävä, mies, jolla oli kova kriisi liitossaan. Meille tuli tavaksi jutella puhelimessa usein ja pitkäänkin, koska hänen mielestään puhuin viisaita ja hän halusi kuulla naisen näkökulmaa asioihin. Äijäporukoissa nämä asiat ei kuulemma oikein selviä - ymmärrettävästi. Olemme myös tavanneet muutaman kerran ihan julkisilla paikoilla kahvilassa ja ruokaravintolassa. Mies on hyvin rakastunut vaimoonsa ja minun näkökulmastani hän ei ole "sillä lailla" kiinnostava, vaikka muuten on mitä fiksuin tyyppi.
Nykyään hän enemmänkin raportoi minulle kuinka mukavasti heillä menee, miltä hänestä itsestään tuntuu, mitä ajattelee ja puhumme me tietysti niitä näitä mitä nyt kaverit keskenään juttelee. Niin, että voi sitä olla miehen kanssa ystävä ihan ilman että vaimolla olisi mitään syytä mustasukkaisuuteen.