Filosofista pohdiskelua

Olen elämäni varrella huomannut myös seuraavanlaisen ilmiön johon syyllistyvät useimmiten naiset.
Rakastuneena kaikki on ihanaa,huolet ja murheet kerrotaan aina toiselle osapuolelle,joskus ehkä liiankin kanssa.
Suhteen muodostuessa arkipäiväiseksi tulevat esiin pienet riidat ja sellaiset vihjaukset ,surutta käytetään olemassa olevia tietoja hyväksi kun halutaan toista satuttaa.
Yksi hyvä neuvo on myös miettiä rakastuneena mitä kannattaa kertoa rakkalleen ja mitä ei,ainakin antaa ajan kulua ja varmistua että toinen on todella sellainen johon voi luottaa joka suhteessa.
On nimittäin hyvin loukkaavaa kun toinen vihjaa arkoihinkin asioihin menneisyydestä jonkun riidan tiimoilta.

Tahdon sanoa, että tutustu kunnolla "rakkautesi" kohteeseen ja pistä hynttyyt yhteen vain sellaisen henkilön kanssa, jota ilman et halua elää. Silloin myös sitoudut suhteeseen ihan toisella tavalla. Saa tapahtua aika kauheita, että erosta tulisi edes puheenaihe.
Jotenkin aavistelen, että tapauksessasi kumppanisi olisi halunnut jatkaa yhdessä, sinä et. Eipä sitten ihme, jos entinen rakastettu nyt näyttäytyykin pikkumaisena riitelijänä, joka vie rahatkin. Hän tuntee itsensä petetyksi - ja ihan aiheesta, jos kumpikin alussa vakuutti sitoutumistaan suhteeseen. Ei pidä luvata enemmän kuin aikoo pitää.
Minä olen läksyni oppinut, enkä enää ryhdy mihinkään tunneriippuvaisten haahuilijoiden kanssa. No, eipä tarviskan, kun olen jo löytänyt itselleni sopivan, henkisesti kypsän ihmisen.

Mielestäni suhtaudut asiaan väärällä tavalla. Jo se, että kaksi ihmistä rakastuu toisiinsa, muuttaa yhteen ja jakaa elämänsä keskenään osoittaa että nämä suhteen kaksi osapuolta ovat kokeneet yhdessä jotain ns tavallista seurustelua suurempaa. Eli luottamusta, läheisyyttä ja tietenkin rakkautta. On siis väärin etukäteen pohdiskella, että jos ja kun kaikki päättyy ,miten toinen käyttäytyy. Eron syythän voivat olla moninaisia. Ja kun eroon liittyy esim pettämistä toisen osapuolen osalta on ymmärrettävää että petetty osapuoli kokee itsensä hyvin loukatuksi. Silloin moni saattaa kokea tarvetta satuttaa toista vaikkapa nostamalla toiselle kiperiä asioita esille riidassa.

Yleensä ihminen joka käyttäytyy alkuperäisen tavoin on pahasti loukattu, petetty tai hyväksikäytetty. Pitäisikö tälläisen ihmisen jäädä hymyilemään ja kiittää kohtelusta?

Jos kumppanille valehdellaan, kierrellään totuutta, petetään yms tulee siitä petetty olo. Silloin yleensä normaali ihmien ei sano kauniisti hymyille "kiitos kun aiheutit niin paljon tuskaa minulle ja valehtelit" vaan tuo sen esille.

Riitaan ja riitelyyn tarvitaan aina kaksi, myös riitaisaan eroon.

Vaikka kuinka luulis tietävänsä ja tuntevansa toisen, niin erossa voi paljastua ihan mitä vaan luonteenpiirteitä mitä ei olis arvannut olevan olemassakaan...!