Kun aina vaan vituttaa...

Vituttaa, masentaa, ahdistaa.

Ei tunnu elämä miltään. Ei jaksa töissä kiinnostua mistään. Pitäisi kotona jaksaa kaikenlaista remonttia. Autoa pitäisi laittaa. Ei jaksa.

Ei ole lapsia, eikä tulekaan. Vaimo työttömänä. Suhde aika kireällä, joskus on ihan kivaakin.

Nyt vielä asuinympäristökin alkaa vituttamaan mulkkujen naapurien vuoksi. Vaimo vonkaa muuttoa, muttei ole varaa kuin lähteä vuokralle.

Viinasta ei tule edes känniin. Jo parin kaljan jälkeen vituttaa entistä enemmän, päätä särkee ja seuraavana päivänä masentaa aivan käsittämättömästi. Ei silti, en yritä hirveästi ottaakaan.

Kumpaakaan ei oikein paneta. Itsari on koko ajan päällimmäisenä mielessä, mutta en haluaisi jättää vaimoa tyhjän päälle.

Millä sitä jaksaisi itsensä repiä tekemään jotain asioiden eteen?

TP
5953
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse olen aika paskana myös, mutta saan voimaa harrastuksistani.

Suosittelen säännöllistä, rankkaa liikuntaa.
Parantaa fiilistä. Ja vaimolle kans liikuntaa.

Paljon keskustelua ja miettimistä miten voisitte parantaa elämäänne.

Tukekaa toisianne ja tehkää yhdessä -> seksielämäkin paranee.

Viinan kanssa läträämisen jätin itse pois, se kun ei paranna ongelmia vaan tuo niitä lisää.

Sitten jos oikein kauhea olo on, käy lääkäriltä mirtatsapiinikuuri. Auttaa.

Terapiaa en suosittele, kun en itse hyötynyt siitä, lähinnä vaín vitutus kasvoi.

Äänestä

jos mahdollista. Tee asoita joista pidät ja rentoudu. Ole vaimollesi ystävä, kerro ongelmistasi ja kuuntele myös häntä.

Äänestä

olen kokenut saman ja niin kornilta ku se kuulostaaki nii apua löytyy ku sitä hakee.minä kävin psykiatrin hoidossa ja huomasin että ei tää ole nii paska paikka kuitenkaan vaikka itsari voi tuntua oikealta ratkaisulta.päinvastoin.jaksamista.

Äänestä

Tilaa aika psykiatrilta ja pyydä lääkkeitä tuohon vitutukseen, masennukseen ja ahdistukseen.

Ei ne lääkkeet tuon vitutuksen syitä vie pois, mutta helpottavat oloa kummasti, niin että jaksat taas hoitaa asiasi kuntoon. Ja toimivat paljon paremmin kuin viina.

Äänestä
  • Ei nyt ensimmäisenä kannata lääkekuuria hommata! Mikä vituttaa, onko kaikki aina samaa, onko se tylsyyttä? Ahdistaako tulevaisuus vai mikä? Teetkö liikaa työtä? Milloinka oot tosiaan tehny mitään itsesi hyväksi??
    Mä luulen että oot jotenkin jättänyt itsesi taka-alalle, tai sitten suhteessa menee huonosti.

    Viinanjuonti tuossa tilassa vaan lisää vitutusta joten sitä ei voi suositella kenellekään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TPPT kirjoitti:

Vituttaa, masentaa, ahdistaa.

Ei tunnu elämä miltään. Ei jaksa töissä kiinnostua mistään. Pitäisi kotona jaksaa kaikenlaista remonttia. Autoa pitäisi laittaa. Ei jaksa.

Ei ole lapsia, eikä tulekaan. Vaimo työttömänä. Suhde aika kireällä, joskus on ihan kivaakin.

Nyt vielä asuinympäristökin alkaa vituttamaan mulkkujen naapurien vuoksi. Vaimo vonkaa muuttoa, muttei ole varaa kuin lähteä vuokralle.

Viinasta ei tule edes känniin. Jo parin kaljan jälkeen vituttaa entistä enemmän, päätä särkee ja seuraavana päivänä masentaa aivan käsittämättömästi. Ei silti, en yritä hirveästi ottaakaan.

Kumpaakaan ei oikein paneta. Itsari on koko ajan päällimmäisenä mielessä, mutta en haluaisi jättää vaimoa tyhjän päälle.

Millä sitä jaksaisi itsensä repiä tekemään jotain asioiden eteen?

TP

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu