onko mahdollista saada enää keskusteluyhteyttä kun minä(nainen) yritän saada kihlattuani puhumaan ja hän sulkeutuu..kihlattuni on sanonut että hänellä on huono itsetunto, puhelukko minua kohtaan jne. tätä on jatkunut jo usamman vuoden..hän kokee keskustelunaloittamis-yritykseni syyttävinä/syyllistävinä sekä ahdistuu lisää..mitä avuksi? hän käy terapiassa. mielelläni kuulisin myös miesten ajatuksia.
mies ja minä
täysin lukossa
6865
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Naiset on monesti paljon lahjakkaampia puhumaan tunneasioista. Ehkäpä miehesi kokee aina häviävänsä sinulle keskusteluissa.
Ehkäpä miehesi on myös masentunut ja sinä yrität liian innokkaasti sorkkia että mikä mättää. Masentuneena kun aika vaikea sanoa et mikä mättää.
masennus on kuvioissa hänellä ja juuri tuo keskusteluissa häviäminen myös..miten tästä tulisi lähteä rakentavasti eteenpäin?
Noh, jos oikein yritän kuvitella itseni em. tilanteeseen: masennus ja sanavalmis tyttöystävä.
Voisin kuvitella että miehesi tarvitsee tilaa. Jos olet ollut liian kärkäs heiluttelemaan sanansäilääsi ja käyttämään sitä vähän hyökkäävästi, niin ei miehesi halua näyttää herkkiä kohtiaan, koska voi pelätä että olet heti hänet viipaloimassa. Suojautuminen on luonnollista. Anna hänen olla ihan rauhassa, mutta pidä hänestä huolta.
Ehdotan että annat miehellesi tilaa ja pistät sanasäiläsi huotraan. Lähesty häntä ei verbaalisesti. Esim. pelkällä lempeällä kosketuksella. Jos mieleesi tulee sivaltaa jotain nerokasta, niin pure hammasta :) Älä pakota toista puhumaan. Kommunikointi onnistuu myös muutenkin. Vaikkapa hiljaisuudessa ruokaa tehden. Ei kaikki osaa puhua asioitaan. Varsinkaan jos eivät ole siihen valmiita.
Ei minun masennukseeni ainakaan mitään selvää syytä löytynyt. Se kesti pari vuotta ja sitten se sai minulle riittää. Piristyin.
anna tilaa!!
Meillä tuppisuumaisuus alkoi kadota, kun yksinkertaisesti annoin olla rauhassa!
(ja varmaa pientä masista on kans mukana)
Tosin olihan se vaikeaa,, minua niin ärsytti kun ei hän puhunut, jos minulla oli paska olo, otti sen itseensä, ei vahingossakaan lohduttanut, vaan hiljeni täysin. Johon minä sitten ja valmiiksi huonolla tuulella oikein kaivelemaan että etkö sä välitä, ja voisit puhua jne...
Loppuviimeeks tilanne ratkesi sitä kautta, että tulin todella siihen lopputulokseen ettei hän välitä, ja mitäs minä siitä kinnaamaaan.
Aloin itse etääntyä, ja sen ajatteleminen, "ettei minun ole hänestä pakko pitää" tuntui todella helpottavalta. Tätä kautta sain "oman" elämäni takaisin, enkä vain murehtinut häntä, hänen puhumattomuuttaan tms.
Kummasti hän sitten ymmärsi että nyt taitaa todella olla välit jäässä tai eriytyminen käynnissä, ja hän aloitti nämä "suhdekeskustelut".
Tällä hetkellä siis varsin optimaalinen tilanne. Ihastuin, rakastuin häneen uudelleen, ymmärsin (jä hän ymmärsi) että hän tosissaan haluaa tätä, ja mikä parasta: kielenkannat laulaa nykyään ihan itsestään :)
viisaasta vastauksestasi. olen ajatellut samaa ettei toinen välitä ja juuri luopumassa toivosta saada koskaan puheyhteys välillemme, mutta nyt, tämän luettuani annan enemmän aikaa ja tilaa ja toivon että hän puhuu seuraavan kerran suhteestamme kun haluaa, odotan hiljaa. olen myös kadottanut "oman elämän", ja toivottavasti saan sen takaisin kuten kerroit myös saaneesi. kiitos kun jaoit kokemuksesi ja näin autoit minua. lämmintä kevättä sinulle!
voi muuttaa kuin itseäsi ja sitä kautta koittaa saada muutosta aikaan.
Jos miehesi kokee sinun keskustelun aloitukset syyllistävinä ja syyttävinä, niin ne silloin ovat hänen näkövinkkelistään syyllistäviä, vaikka sinusta ne olisivat kuinka rakentavia.
Se miten toinen asiat kokee, on asia joka on merkityksellinen.
Jospa koittaisit miettiä niitä sinun keskustelun aloituksia ikään kuin hänen näkövinkkelistä ja miettiä puolueettomasti mitä sinä voisit tehdä/sanoa toisin.
Se on vaikea taito yrittää asettua toisen asemaan, mutta jo siihen pystyt, niin saattaisit saada lukkoa auki.