Rikosrekisteri ja työ ulkomailla

h-m-m

Innostuin taannoin etsimään töitä ulkomailta (eures)ja tällä hetkellä unelmoin kalatehtaalle pääsystä Islantiin, ehkä vuodeksi. Ainoa ongelma vain on se että minulla on rikosrekisteri, huumausainerikos eli H-merkintä muistona nuoruuden toilailuista. Rikos ei ollut edes törkeä, kannabiksen kotikasvatusta mutta H-merkki on ja pysyy vielä pari vuotta.

Tutkailin alustavasti hakulomakkeita netissä ja totesin että jokaisessa kysytään onko rikosrekisteriä. Sitä sai kai selitelläkin kokonaista 100-kirjainta käsittävään kenttään mutta olen melko varma että hakemukseni lentää roskiin tuon rekisterin takia.

Pitäisikö unohtaa nuo hakulomakkeet ja ottaa suoraan yhteyttä kalatehtaisiin jotta saisi edes vähän jalkaa oven väliin; aikaa selittää etten ole narkomaani tai rikollinen. Eihän tuota kohtaa voi oikein valehdellakaan, kait sen joku saa selville. Sinänsä epäreilu olo kun ajattelee että olen tätä nykyä raitis eikä tuo kalanperkuu oikein ole verrattavissa esim. lasten kanssa työskentelyyn tai johonkin poliisin ammattiin missä (ihan oikein) pitää olla puhtaat rekisterit. Neuvoja kaivataan. Ja jos joku on ollut Islannissa töissä niin kertokaa hieman siitäkin. Kiitos.

29

6072

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MIR

      Termi 'rikosrekisteri' voi eri maissa merkitä vähän eri asioita. Ehdotan, että muotoilet asian niin, että kerrot vuonna X tehneesi rikoksen, josta rangaistuksena oli sakkoa (tai mitä olikaan) ja rikos on täysin sovitettu, eikä viranomaisilla ole tällä hetkellä mitään vaateita sinua vastaan.
      Tarkoitushan on ensisijaisesti karsia pois henkilöt, jotka pakoilevat jotain tai voivat kesken kaiken joutua oikeusprosessiin tai peräti vankilaan. Ne, joilla ei ole näitä murheita, ovat paljon harmittomampia tapauksia työnantajan kannalta, joten panosta sellaiseen viestiin.

    • asenteista

      Riippuu varmaan paljon maan yleisestä asenneilmapiiristä ja myös työantajan asenteista.

      Itse olen ollut töissä Hollannissa, missä pössyttelyn haju kantautui naapurista ja joka toisesta kuppilasta. (Itse en kokeillut.) Siis monessa maassa Euroopassa kannabiskokeilujasi ei edes rikokseksi laskettaisi (Hollannissa saa kasvaattaa omaan tarpeeseen). Suomi on tuossa suhteessa hyvin konservatiivinen. Islanti saattaa tosin olla myös - sinne tuskin kovin helposti aineita kulkeutuu.

      Itse jos olisin työnantajana valitsemassa, ei menneisyyden pössyttelyt haittaisi, mutta nykyisin pilveilevää en palkkaisi -> monet on kokemukseni mukaan aika velttoja työntekijöitä.

    • miielestä

      rikosrekisterin voi saada vain poliisi?Ei edes omaa rikosrekisteriään saa tietää jos ei ole mitään pätevää syytä kysyä.

      • tahansa

        Tottakai on oikeus tietää, onko merkintöjä rikosrekisterissä.
        Ei muuta, kuin tilaamaan rekisteriote, josta ne perkeleet perivät vielä maksun.
        Mm. monissa kansainvälisissä tehtävissä, esim. lentoemot, tms., ei saa olla rikosrekisteriä, koska se estää pääsyn joihinkin maihin.

      • sisältö
        tahansa kirjoitti:

        Käsittääkseni tätä tarkoitusta varten kansalainen voi hakea todistuksen, josta käy ilmi, onko rikosrekisteriä vai ei. Mahdollisen rekisterin sisältö ei käy ilmi todistuksesta.

      • MIR
        sisältö kirjoitti:

        Käsittääkseni tätä tarkoitusta varten kansalainen voi hakea todistuksen, josta käy ilmi, onko rikosrekisteriä vai ei. Mahdollisen rekisterin sisältö ei käy ilmi todistuksesta.

        Tätä todistusta tarvitaan esim monissa viisumeissa ("hakijan oltava nuhteeton"), joten Oikeusturvakeskukselta saa maksua vastaan paperin siitä, onko rekisterissä mainintoja.

      • oikein...
        MIR kirjoitti:

        Tätä todistusta tarvitaan esim monissa viisumeissa ("hakijan oltava nuhteeton"), joten Oikeusturvakeskukselta saa maksua vastaan paperin siitä, onko rekisterissä mainintoja.

        Niinhän minä juuri sanoin. Eli kuka tahansa voi hakea, esim. viisumia varten tai vaikka vaan huvikseen, itseään koskevan todistuksen, josta käy ilmi, onko rikosrekisterissä merkintöjä, mutta mahdollisten merkintöjen luonnetta ei ole siinä todistuksessa eritelty.

    • kysytty

      Sinänsä mielenkiintoista, että työnanatajat edes kysyvät rikosrekisteristä. Itseltäni ei koskaan kukaan työnantaja ole kysynyt, olenko tehnyt rikoksia. Tosin Nokia aikoinaan teki normaalin turvallusuustarkistuksensa, joka kaiketi vastaa samaa asiaa. Olisi hauska nähdä, millaista jengiä noihin paikkoihin hakee, kun rikolliset täytyy filteroida jo kaavakkeita täytettäessä.

      Viime kuukausina olen etsiskellyt töitä ulkomailta normaalin kaupallisen rekrytointisivuston kautta. Muutamassa haastattelussa olen käynyt, mutta yhdessäkään ei missään vaiheessa ole tullut esille mahdollinen rikosrekisteri. Itse pitäisin kysymystä suorastaan loukkaavana. Suoraan ulkomaalaisella työnantajalla ei ole mitään pääsyä sun tietoihin.

      • ja työpaikasta

        Olenpa kuullut, että Lontoossa pankkialalle haettaessa on saanut selittää miksi ansioluettelo ei ole aukoton, eli firmoilla saattaa olla henkilöt, jotka tutkivat myös ulkomaalaisten hakijoidensa taustat perin pohjin ennen kuin töihin kelpuuttavat, jos kelpuuttavat edes. Ja kasvatus ja opetusalalle joutuu kyllä Suomessa ja ainakin joissakin maissa rikosrekisteriotteensa näyttämään. Kyseistä työtä varten sen kyllä saa onneksi maksuttomana. Mitä loukkaavaa siinä on, jos rikosrekisteriä pyydetään??? Ellei siellä ole mitään merkintöjä??? Vai eikö taustasi ole puhdas? Minusta on ihan ymmärrettävää, että esim. kasvatusalan lisäksi esim. kaupallisella alalla kysytään rikosrekisteriä... Ketä haittaa, ketä ei, riippuu tietysti millainen rekisteri on....

      • oikeuksista
        ja työpaikasta kirjoitti:

        Sattumalta rekisterini on puhdas, mutta minä kun olen niitä ihmisiä, joiden mielestä meillä kaikilla on tiettyjä oikeuksia mukaan lukien yksityisyyden suoja (myös työsuhteessa) riippumatta siitä, kuinka paljon kenelläkin on salattavaa. Mielestäni on aivan luonnollista, että hakijalta kysellään CV:n aukoista, mutta se tarkoittaa nimen omaan, että hakijalta itseltään kysytään asiaa haastattelussa. Lontoossa olen käynyt kahdessa haastattelussa, eikä rekistereitä ole tivattu.

        Argumenttisi on mielestäni täysin kestämätön, vaikkakin nykyään valitettavan tavallinen viranomaisten taholla. Aika pitkälle sinun kaltaisten ihmisten takia saamme kaikki nauttia elämästä poliisivaltiossa, jossa jokaisen kansalaisen kaikkia liikkeitä seurataan viranomaisten toimesta. Yhdysvalloissa viranomaiset kuuntelevat ilman tuomioistuimen lupaa ulkomaanpuheluita ja seuraavat ulkomaista rahaliikennettä. Myös Ruotsissa annetaan valtuudet ulkomaan tietoliikenteen seurantaan. Kaikissa länsimaissa julkiset paikat täytetään valvontakameroilla. Mielestäni on törkeää, että oletuksena ketä tahansa voidaan kohdella kuin rikollista. Eikä mielipiteeni johdu siitä, että kaikki puheluni koskevat kansainvälisen rikollisliigan johtamista ja kaikki tilitapahtumani liittyvät rahanpesuun. Myöskään en halua viranomaisten kameravalvontaa makuuhuoneeseeni, vaikka eihän minulla pitäisi olla mitään salattavaa.

    • xxxxxxxx

      Olen itse Islannissa töissä.Täältä on suhteellisen helppo löytää töitä.
      En hakenut töitä Suomesta käsin,vaan tulin tänne paikanpäälle..Minulta ei kyselty mitään rikosrekisteristä.Enkä jaksa uskoa että työnantajat täällä alkaa kyselemään Suomesta rikosrekistereitä.
      Kannattaa itse soitella niihin kalatehtaisiin,jos vaan on yhteystietoja.
      Täällä yleinen mielipide huumausaineista on kielteinen,elikkäs sen jättäisin kyllä kertomatta.
      Olen kyllä viihtynyt hyvin.Vähän on vaan ollut ankea sää viimepäivinä.
      Onnea työnhakuun!

    • ulkomailla töissä ollut

      Miten ulkomaalainen työnantaja saisi selville tuon merkinnän, kun sitä ei Suomen lain mukaan anneta edes sun äidillesi, jos olet täysi-ikäinen, ellet anna ensin suostumustasi? Ei poliisit lähettele ihmisten rikosrekistereitä ympäri ämpäri maailmaa islantilaisille kalatehtaille.

      • vaatia

        työnhakijaa esittämään rikosrekisteriotteen.

      • StorKriminell2
        vaatia kirjoitti:

        työnhakijaa esittämään rikosrekisteriotteen.

        Olen yli 10v.ulkomailla ollut ihan esimiestehtävissä ja käsitellyt suuriakin rahasummia-rikosrekisteriä ei ole ikinä kyselty!

      • unta näe
        vaatia kirjoitti:

        työnhakijaa esittämään rikosrekisteriotteen.

        Jos kaikissa paskaduuneissa vaadittaisiin todistusta taustasta, niin kuka niihin oikeasti viitsisi edes hakea, riippumatta rekisterin sisällöstä. Arvaa mitä minä vastaisin tehtailijalle? "Haluan aivan välttämättä jälkikäsitellä kalanperkuujätteitänne, joten hakin teille minkä tahansa paperin. Lisäksi voin vapaa-ajalla siivota vessanne ilman palkkaa, kunhan pääsen töihin tehtaaseenne." Vähän suhteellisuudentajua sentään tähänkin keskusteluun.

      • hollantiinko meinaat laajen...
        unta näe kirjoitti:

        no jos menet ulkomaille niin ainakine eun sisalla vaaditaan rikosrekisterista ote kun haetaan :)

      • Alankomaissa
        hollantiinko meinaat laajen... kirjoitti:

        no jos menet ulkomaille niin ainakine eun sisalla vaaditaan rikosrekisterista ote kun haetaan :)

        Oikeastaan en täysin ymmärtänyt viestisi sisältöä, koska se ei parhaalla tahdollakaan noudattanut suomen kielioppia. Alankomaissa olen käynyt yhdessä työhaastattelussa, mutta missään vaihessa minulta ei kysytty rekistereitä. Itse asiassa useimmissa EU:n jäsenmaissa on kaiketi, poikkeustapauksia lukuunottamatta, laitonta vaatia rekrytoinnin yhteydessä työnhakijalta ote rikosrekisteristä.

      • Anonyymi
        unta näe kirjoitti:

        Jos kaikissa paskaduuneissa vaadittaisiin todistusta taustasta, niin kuka niihin oikeasti viitsisi edes hakea, riippumatta rekisterin sisällöstä. Arvaa mitä minä vastaisin tehtailijalle? "Haluan aivan välttämättä jälkikäsitellä kalanperkuujätteitänne, joten hakin teille minkä tahansa paperin. Lisäksi voin vapaa-ajalla siivota vessanne ilman palkkaa, kunhan pääsen töihin tehtaaseenne." Vähän suhteellisuudentajua sentään tähänkin keskusteluun.

        Grillin myyjältä vaadittava turvallisuusselvitys kun ei tiedä mitä salaisuuksia kuulee yön tunteina humalaisilta asiakkailta....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Grillin myyjältä vaadittava turvallisuusselvitys kun ei tiedä mitä salaisuuksia kuulee yön tunteina humalaisilta asiakkailta....

        Poliisin ja vartijan oikeuksia vaadittiin jossain vaiheessa kaupan kassalle. Mutta tavallista tallaajaa saa vetää turpaan mennen tullen....

    • Kyseleminen

      Tätä palstaa kun lueskelee (tästä säikeestä puhumattakaan) tulee mieleen, että monella kirjoittajalla ei ole kovin paljoa kokemusta rekrytointiprosessista missään maassa. Siten heillä saattaa olla väärä mielikuva, että rikosrekisterin kyseleminen on normaalia. Itse asiassa käytännössä kaikissa EU:n jäsenmaissa todistuksen vaatiminen hakijalta rikosrekisterin puuttumisesta on ainakin yksityisellä sektorilla hyvin poikkeuksellista, eikä ulkomaalainen työnantaja koskaan pääse suoraan käsiksi suomalaisten viranomaisten rekistereihin. Joten voit olla melko varma, etteivät he pysty rekisteriäsi selvittämään, ellet sitä heille itse paljasta.

      Toisaalta valehtelu rekrytointiprosessissa on aina lyhytnäköistä ja kannattaa miettiä, sopisiko sulle paremmin paikka, jonka saamiseksi ei tarvitse valehdella. Ehkä sun kannattaa hakea vapaamuotoisella hakemuksella lomakkeen sijaan ja sivuuttaa koko asia. Saattaa olla etteivät välttämättä vaadi hakemusta lomakkeella eivätkä myöskään ota aihetta esille itse haastattelussa. Asian kysyminen hakijalta päin naamaa vaatii nimittäin enemmän pokkaa, kuin laittaminen johonkin lomakkeeseen. Kuinka usein sinä avaat keskustelun uusien tuttujen kanssa kysymällä "oletko rikollinen". Tavallisesti niin ei tehdä vapaa-ajalla eikä työhaastattelussa.

      • adsefasda

        tollo, kaavakkeessa kysytaan.... ?? siihen voi vastata ihan mita haluaa !!
        Sama sitten tyohaastattelussa. Suomessa kaikki tuntevat toisensa, mutta ulkomailla on aivan erikaytanto.

      • kuin tietämätön
        adsefasda kirjoitti:

        tollo, kaavakkeessa kysytaan.... ?? siihen voi vastata ihan mita haluaa !!
        Sama sitten tyohaastattelussa. Suomessa kaikki tuntevat toisensa, mutta ulkomailla on aivan erikaytanto.

        Olisi mielenkiintoista kuulla, kuinka monessa työhaastattelussa olet käynyt ulkomailla ja kuinka monessa niistä on kyselty rekisteristä. Rekrytoinnin yhteydessä on aina lyhytnäköistä valehdella, vaikka se olisikin mahdollista. Maailmassa on pilvin pimein työpaikkoja, joihin kuka tahansa pääsee valehtelemattakin. Vai onko tämä palsta täynnä jotain pitkäaikaistyöttömiä. Olen usein miettinyt, mistä tänne oikein päätyy Suomen kaikki raksamiehet ja kalanperkaajat.

      • IT expat

        Minulta on monesti vaadittu rikosrekisteriote uuteen työpaikkaan haettaessa ulkomailla, esim. Saksassa, Itävallassa ja Hollanissa. Työ on liittynyt etäisesti elektronisiin maksuihin, mikä selittää asian. Eräs yritys oli suurten käteismäärien kanssa tekemisissä, ja siitä syystä rikosrekisteriote vaadittiin kaikilta, vaikka oma työ ei rahan käsittelyyn mitenkään liittynytkään. Homma hoidettiin niin, että työpaikkailmoituksessa oli jo mainittu, että ko. rekisterin on oltava puhdas. Haastattelussa pyydettin se hankkimaan ja tuo paperi piti näyttää, ennen kuin työn sai aloittaa. Valehtelu ei siis olisi kannattanut. Paperi piti vielä olla kaikista maista, joissa on asunut pidempään, muistaakseni viimeisen 10 vuoden aikana yli 6kk.

        Rikosrekisteriotteen pyytäminen ei todellakaan ole laitonta missään Länsi-Euroopassa ja mikäli yritys toimii esim. rahaan tai turvallisuuteen liittyvillä aloilla, se on aivan normaali käytäntö. Tietenkään yritys ei sitä pysty tilaamaan Suomesta tai muualtakaan, vaan hakijan on itse sellainen pyydettäessä pystyttävä esittämään.

        Aloittajaa neuvoisin nyt hakemaan paikkoja, joissa ko. paperia ei vaadita. Parin vuoden päästä voi sitten jo hakea kaikkia töitä.

      • Anonyymi

        Ja miksi ***ussa työnantajalle ei saisi valehdella!? Firmathan kusettaa työntekijöitä jo ilmoituksesta lähtien ihan joka asiassa missä vain pystyvät! Minulle on kaksi suomalaista firmaa jättäneet jopa palkat maksamatta! On se vaan tyhmää olla lammas ja kääntää toinenkin poski!

        Palkan maksamatta jättäminen ei saa ketään töihin Issille tai valtiolle.

    • Anonyymi

      Mulla kanssa vähän sama tilanne: Tulin hyväksytyksi ja työtarjouksen ohessa kaiken muun infon mukana oli sitten kasuaalisti ilmoitettu, että kun tuut töihin, niin muista ottaa mukaan koronatesti ja rikosrekisteriote.

      Että jaahas.

    • Anonyymi

      Mikä on oikea rekisteriote kun on valittu esimiestöihin ja halutaan todiste nuhteettomuudesta? Kun ei siis työskentele lasten kanssa, mutta rikosrekisteriote yritykselle osiossa vaaditaad kirjaantumaan yrityksen nimissä? Ja sen todistuksen minkä voin tilata lukee lasten kanssa työskentelyssä

    • Anonyymi

      5 vuoden rikosrekisterin saa Suomessa pelkästään TLL lain rikkomisesta niin että saat ansioon suhteutetun sakkorangaistuksen...

      Eli jos poliisi on kysynyt ansiosi, olet 100% rikosrekisterissä Suomessa !
      Voivat saada myös tiedon muutenkin....

    • Anonyymi

      Eli jos litterassa lukee päiväsakko, olet rikollinen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      38
      4609
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3185
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      269
      2341
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      53
      2217
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      165
      2069
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1661
    8. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1653
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1632
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1279
    Aihe