Minun tarinani

Arto25 kirjoitti:

Tapasin oman elämän naiseni noin 2v. sitten. Olin masentunut ja mikään asia ei enään tuntunut miltään, tapailin monia naisia ja silti tunsin olini tyhjäksi, kenenkään kanssa en tuntenut juuri mitään. Olin itkenyt sitä monet yöt ja päässäni oli alkanut pyörimään itsetuhoisia ajatuksia jo jonkin aikaa. Eräänä päivänä kuitenkin tapasin tytön joka muutti elämäni, olimme aluksi tiiviisti yhdessä ensimmäiset 1,5 vuotta, kävimme elokuvissa, baareissa, ulkomailla yhdessä. Tyttöystäväni sai minut tuntemaan olevani maailman parasihminen ja hänelle tärkein, hän sai aina oloni tuntumaan siltä että joku välittää minusta ja ajattelee minun parasta enkä tuntenut oloani ikinä ulkopuoliseksi hänen kanssaan.
Teimme melkein kaiken yhdessä, arkikin tuntui juhlalta hänen kanssaa, sain oman elämän iloni takaisin, enään itsemurhat ja muut itsetuhoiset ajatukset eivät edes käyneet mielessä ja minusta tuli ulospäin suuntaunut avoin ja iloinen ihminen. Molemmille oli selvää että vietämme loppuelämämme yhdessä, ja molemmat sitä halusivat puhuimme usein lapsista, talosta ja yhdessä asumisesta, kuitenkin kun opiskelemaan lähtö tuli ajankohtaiseksi minua loukkasi kun tyttöystäväni oli menossa opiskelemaan ja hän kuunteli kyllä mutta ei piitannut paikkakunta toiveistani ja tukenut minua kun uudelle paikkakunnalle muutto pelotti minua aivan valtavasti, lähteä pois kaiken vanhan tutun ja kavereiden sekä työn luota, minä yritin puhua mutta tuntui ettei hän kuunnellut oikeasti minua ja tämän jälkeen aloin suhtautumaan asiaan negatiivisesti koska se pelotti minua, jossain välissä minusta alkoi myös tuntui etten ole tarpeeksi hyvä koska hän alkoi jossain vaiheessa moittimaan usein minua sekä tekemäni asiat eivät olleet oikein ja asiat piti tehdä heti kun hänelle sopi. Tästä minulle alkoi kerääntyä sisälleni pahaaoloa ja asiat jotka normaalisti eivät häirinneet alkoivat myös painaa. Aloin olemaan etäinen ja kylmä sekä saatioin tiuskia turhanpäiväisistä pienistä asioista, en halunnut enään suudella enkä näyttänyt tunteitani koska minuun sattui, kun tyttöystäväni yritti usein suudella ja halata minua niin minä pussasin ja käänsin pääni sen jälkeen pois, minuun koski sydämmeeni valtavasti oma käytökseni koska olisin halunnut suudella ja pitää häntä läheilläni mutta en siihen pystynyt, tästä seurasi se että tyttöystäväni alkoi luulla että halusin vain seksiä häneltä. Monta kertaa koitin kertoa että asia ei ole näin mutta en tiedä uskoiko hän minua oikeasti. Monesti hän pyysi että tulisin suoraan töistä hänen luokseen koska hänellä on ikävä ja haluaisi olla kanssani, menin kuitenkin kotiin ja ilmestyin illalla muutamaksi tunniksi hänen luokseen...Tunsin myös ahdistusta siitä kun minusta tuntui että hänen vanhempansa puuttuivat meidän elämään ja emme olisi saaneet tehdä mitä halusimme joten mielummin olin sitten kotona, tästä alkoivat myös ne ongelmat että tyttöystäväni luuli että en halua olla hänen vanhempiensa kanssa tekemisissä ja vihaan heitä vaikka näin ei oikeasti ollut, en pitänyt vain siitä kuinka he kohtelivat meitä. Yritin monesti selittää asiaa tyttöystävälleni mutta se ei kuitenkaan tuntunut asiaa muuttavan ja lopulta kohdalla 1,5v kun asia alkoi muuttua minä olin jo niin syvästi loukkaantunut heidän käytöksestään että minusta tuntui että en pystynyt antamaan sitä enään anteeksi tyttöystäväni vanhemmille, tuntui myös että tyttöystäväni suunitteli tulevaisuutta enemmän äitinsä kanssa kuin minun, hän kävi katsomassa asuntoa äitinsä kanssa kertomatta minulle mitään, oli ehtinyt jo tehdä tarjouksenkin siitä ennenkun kertoi minulle asiasta, sama tuntui olevan kouluun hakemisen kanssakin, sanoin asiasta tyttöystävälleni että tuntuu että hän suunittelee tulevaisuuttaan enemmän äitinsä kanssa kuin minun. Näistä asioista johtuen tunsin ahdistuneeksi oloni heillä sekä tunsin tavallaan inhoa heidän äitiään kohtaan koska tuntui että hän yritti kokoajan tulla ja puuttua asioihimme. Asiat paheni ja luikin aina tytön huoneeseen suoraan. Meillä oli iso riita aikoinaan asiasta ja lupasin muuttaa asian, oli läheillä ettemme eronneet jo tuolloin. En kuitenkaan pystynyt muuttaa käytöstäni koska minuun sattui vieläkin tytönvanhempien (varsinkin äidin) käytös, jossain vaiheessa minä aloin välttelemään heille menoa, sanoin aina etten kerkeä ja aloin äkäilemään kun tyttöystäväni pyysi heille ja sanoi että on kova ikävä minua ja haluaisi minut viereensä. Sanoin aina pelaavani tietokonetta tai että minulla on muuta tekemistä tai olen liian väsynyt tulemaan heille että tulen illalla myöhemmin. Minulle tuli asiasta aina todella pahamieli kun en mennyt vaikka sydämmessäni olisin halunnut viettää aikaa hänen kanssaan ja purkaa sydäntäni hänelle mutta en enään siihen pystynyt, tyttöystäväni olisi halunnut myös että hänen kaverinsa olisivat tutustuneet minuun mutta pelkäsin että he pitävät minua idioottina ja eivät pidä minusta koska ennen tyttöstävän tapaamistani minusta oli tuntunut että olin enemmän kaikille taakka kuin ystävä, tosin minä myös olin niin loukkaantunut tyttöystäväni aikaisemmasta käytöksestä jo että koitin osakseni vain kostaa. Kohtelin tyttöstävääni väärin koska hän halusi aina tulla minun ystävieni seuraan ja mennä ja viettää heidän kanssaan aikaa, vietimme uudet vuodet ja juhannukset ystävieni kanssa.
Olin myös aina hänen vanhempiensa liittyvissä asiossa hyvin negatiivinen, ja loppujen lopuksi hänen elämäänsä liittyvissä asioissa koska tunsin oloni tavallaan ulkopuoliseksi.
Kuitenkin sain osan asiasta purettua tyttöystävälleni ja tuntui että hän osaa asioista yrittä muuttaa, ja minä olin miettinyt pitkään käytöstäni ja olin alkanu yrittää muuttaa sitä, hän lähetteli minulle lämpimiä viestejä ja puheluita mutta jotenkin minusta tuntui että hän oli tavallaan etääntynyt minusta, hänestä ei huokunut enään samanlainen välittäminen kuin ennen. Kyllä hän välittä mutta tunsin jotenkin että hänen tunteensa ovat alkaneet hiipua minua kohtaa hieman vaikka hän sanoi vielä rakastavansa minua ja haluavansa asua yhdessä ja lapsia kanssani. Mietin usein omia tunteitani ja tulin aina siihen tulokseen silti että hän on unelmieni nainen ja hänessä on kaikki ominaisuudet mitä naiseltä haluan, vaikka asiaa mitenkä kääntelin siitä olin sitä mieltä, ja syvälttä sydämmessäni tunsin ja tiesin että olen hänenkin ihanne mies mutta en osaa vain näyttää sitä ja tarvisin siinä hieman apua sen esiin tuomisessa koska aikaisemmin ennen hänen tapaamistaan se oli kätkeytynyt johonkin syvälle sisimpääni kaikkien epäonnistumisien takia...Niin ja jos jotain kiinnostaa voin kertoa miten tapahtumat on nyt tähän päivään asti edenneet, Hän jätti minut tuossa vähän aikaa sitten,asia tuli kuin salamakirkkaalta taivaalta kun paripäivää aikaisemmin hän oli suunitellut yhteistä tulevaisuutta ja puhunut yhteisistä aikanaan tulevista lapsista. Kuitenkin paripäivää sen jälkeen kuin salama kirkkaalta taivaalta hän jätti minut, aamulla hän oli kuin mitään ei olisi, huomasin kuitenkin tätä aikaisemmin esiintynyttä kylmyyttä jo hänen käytöksessään, olisin silti hieman äkäinen ja sanoin että en nyt kerkeä että mennäänkö illalla tekemään asia jota hän pyysi, niin sitte vähä ajan päästä soitin ja hän sanoi että meidän pitäisi jutella, tässä vaiheessa arvasin ja sanoin hänelle että et taida haluaa olla enään minun kanssani? niin hän myönsi sen, oli kuin mitään ei olisi tapahtunut, kylmä, ei kyyneltäkään. Asiat nyt jäi sitten vähän epäselväksi ja ajattelin että kyllähän tämä tästä että on näin joskus aikasemminkin käynyt ja voin vielä voittaa hänet takaisin, mutta aikani siinä mietin ja sen vähä mitä sain hänestä irti niin aloin tajuamaan että ei se nyt ihan niin vaan taida ollakaan...Alkoi iskeä paniikki ja aloin syyttämään itseäni hänelle ja sanomaan että pystyn muuttamaan kaiken, lähestulkoon rukoilin häntä takaisin tuloksetta, vein hänelle kukkia ja pyysin anteeksi kaikkea mitä olen tehny...ei auttanut...
Soittelin ja lähettelin viestejä hän ei vastannut niihin, minua häiritsi että mitä minä tavallaan olen tehnyt, epäilin onko hän löytänyt toisen, näin asia ei ilmeisesti ole, ja minusta tuntui että hän luovutti liian helpolla, koska asiat mitä täälä sanoin voi vaikuttaa suurilta mutta mitä minä olen nähnyt ja kuunnellut ihmisten murheita niin loppujen lopuksi mielestäni meillä olisi vielä ollut mahdollisuus saada juttu toimimaan koska asiat eivät niin huonosti olleet, aikaa ja tekoja siihen olisi tarvittu mutta minä olisin ollut niihin valmis, yritin selitää hänelle että hän on elämäni rakkaus ja tekisin hänen takiaan mitä vaan, muuttaisin vaikka kokoelämäni, olin myös jo aikaisemmin sanonut että asiat josta kiukkuan että en tarkoita niitä, yritän näyttää vain että minä loukkaannuin niistä, ja tottakai muuttaisin hänen mukanaan uudelle paikkakunnalle vaikka olin aikaisemmin toisin sanonut ja haluan tutustua hänen ystäviinsä vaikka se ei siltä ole vaikuttanut.
Hän sanoi että minulla on ollut aikaa muuttaa ne asiat, välillä tuntuu että hän ei täysin ymmärrä minkä takia olen asiat tehny niinkuin tein ja sitten myös että hän ei halua käydä äärirajoilla että minä tajuan jonkun asian...Kyllä hän oli asioista yrittänyt minulle puhua mutta mies kun olen niin en ymmärtänyt ja ottanu tosissaan näitä kauppaan mennessä puheita "Minä en jaksa tätä kauan enään" olisin tarvinut kunnolla asioista puhuista rauhassa, kerroin tästä hänelle erottuamme mutta tuntui ettei asia mihinkään muttunut. Olen hänet sen verran oppinut tuntemaan ja kysyin asiaa että Rakastaako hän vielä minua ja haluaisiko hän sydämmessään olla minun kanssani niin hän vastasi myöntävästi, mutta olen nyt monesti yrittänyt selittää minkä takia suhteemme ei toiminut mutta tuntuu että hän on päättänyt ettei halua yrittää enään vaikka sydän niin haluaisi. Minulle asia on niin yksinkertaista että minusta hän on minulle elämäni rakkaus ja se oikea ja jos oikein haluaa jotain saada toimimaan niin sen saa...toki asia tuskin aina niin on mutta tässä asiassa minusta tuntuu että mahdollisuuksia olisi ollut vaikka mihin, koska kun elimme omaa elämää yhdessä ettei hänen vanhempansa ollut paikka oli elämämme oikeasti yhtä kuherruskuukautta, myös hän myönsi että oma asunto olisi voinut muuttaa kaiken. Tuntuu niin pahalta kun tiedän mitä menetän ja minkä takia, haluaisin muuttaa kaikkia asiat mitkä olemme tehneet väärin ja vain kostaaksemme ja osoittaaksemme omaa pahaamieltä kun en sanoin sitä osannut kertoa.
En tiedä miten tästä jaksan eteempäin, pelkään että palaan samaan tilanteeseen kun olin ennekun tapasin rakkaani, tuntuu että elämä ei vain jatku ja elätän toiveita meistä silti vaikka hän sanoisi että ei ole mahdollisuuksi ja ystäviä voidaan olla mutta ei sen enempää...En tiedä mitä tehdä enään...Toisaalta olen itkenyt vain muutaman kerran vähän, ehkä en tajua asiaa tai ehkä olin itsekin luopunut toivosta tavallani, en tiedä. itse olen tällähetkellä kovin sekaisin enkä saa kiinni ajatuksistani... Rakastan häntä kokosydämmestäni se on ainut varma tunne, tekisin hänen takiaan mitä vain...En vain tiedä luovuttaako vai jatkaako taistelua hänestä...


Juttuni voi olla sekava niinkuin varmaan on ja mielellään kuuntelisin ihmisten mielipiteitä ja selvennän kyllä asiaa jos joku haluaa jotain kysyä...ja kiitoksia kovasti jos joku jaksoi lukea ja kommentoida...

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä