mulla on yks aikuinen ystävänainen, joka säännöllisin väliajoin itkee mulle yksinäisyyttään ja sitä, ettei ole ystäviä tai kavereita, kenen kanssa touhuta. Ja on totta, että hänellä voisi olla enemmän ihmisiä ympärillään. Haluaisin auttaa ja olenkin houkutellut häntä minun kavereiden kanssa ja hän voisi tulla aina jos haluaisi, mulla on paljon erilaisia kavereita, joista on mukava tutustua uusiin ihmisiin ja hänkin olis aidosti tervetullut. Olen myös kertonut, että välillä kannattaa olla sellaistenkin kanssa, jotka eivät aivan ehkä tunnu omanlaisilta ihmisiltä, sillä sitä kautta tutustuu enemmän ja kohta voikin löytyä omanlaiset ystävät, jostain pitää aloittaa. Hän saattaa innoissaan lähteä, mutta ei ole sitten yhtään oma itsensä, vaan koittaa tehdä hirveästi vaikutusta muihin milloin milläkin ja se menee aivan yli ja epäluonnolliseksi esittämiseksi.
Silti kuitenkin myöhemmin hän ei halua alkaa ketään tai puhuu vain pahaa toisista ja toisaalta itkee yksinäisyyttään mulle. Tai suhtautuu tosi väheksyvästi toisiin, mutta toisaalta valittaa, ettei kukaan ala häntä. Mitä ihmettä mä hänelle sanon seuraavan kerran kun niin käy? Olen koittanut tutustuttaa häntä ihmisiin, mutta kukaan ei tunnu kelpaavan ja kaikissa on jotakin vikaa. Mitä mun kannattaisi sanoa tai tehdä?
Silti kuitenkin myöhemmin hän ei halua alkaa ketään tai puhuu vain pahaa toisista ja toisaalta itkee yksinäisyyttään mulle. Tai suhtautuu tosi väheksyvästi toisiin, mutta toisaalta valittaa, ettei kukaan ala häntä. Mitä ihmettä mä hänelle sanon seuraavan kerran kun niin käy? Olen koittanut tutustuttaa häntä ihmisiin, mutta kukaan ei tunnu kelpaavan ja kaikissa on jotakin vikaa. Mitä mun kannattaisi sanoa tai tehdä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
peiliin ja lopeta tollasen auttaminen.
Kannustusta, kannustusta vain! Kai tuo on jotain huonoa itseluottamusta tai vastaavaa.. Mutta jos hän herjaa sinun ystäviäsi, sano, ettei se tunnu susta kivalta. Nehän voisivat olla yhteisiä ystäviä. Tsemppaa vain häntä!! :D