Imperials-yhtye vieraili Suomessa

Muuten vaan kyselen

Eräs amerikkalainen gospel lauluyhtye nimeltä Imperials vieraili Suomessa 1973. Kyse on siis melko vanhasta asiasta. He lauloivat todella hienosti. He pitivät konsertin ainakin Turun konserttisalissa. Minulle jäi sellainen käsitys, että he olivat Elvis Presleyn taustayhtye. Tuskinpa kukaan muu tämän palstan lukijoista oli tuolloin Turun konserttisalissa. Heillä oli tulkkina eräs henkilö, jolle annettiin siinä tilanteessa havainnollinen nimi Uncle etunimi. Muistaako kukaan tapahtumaa?

16

1115

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • crossite2

      Eikö ole aika vanha bandi? Pappoja?

      • Toimin heidän tulkkinaan

        Kun he Turun konserttisalissa esiintyivät, niin laulajien joukossa ei ollut yhtään suomalaista. Koko porukka saapui maahamme USA:sta. Minulle ljäi sellainen käsitys heistä, että he lauloivat aikoinaan Elvis Presleyn taustakuorona. He kuuluivat Missio-73:n ohjelmaan. Heidän jälkeensä esiintyivät The Edwin Hawkins Singers. Minulla on vielä kotona heidän levynsä. Myöhemmin saapuivat ruotsalaiset Samuelssonin veljekset. Asia on niin vanha, että en enää muista tapahtumia kovin tarkkaan. Minut kutsuttiin hätiin Åbo Akademista. Laulajat halusivat laulujensas välillä puhua yleisölle ja silloin he kutsuivat uncle-x:n hätiin! Hauskoja muistoja tapahtumista jäi kuitenkin minulle.

      • Toimin heidän tulkkinaan kirjoitti:

        Kiitos, että kerroit omasta osuudestasi!

        Harmin paikka, että minulla gospel ei vielä tuolloin ollut kolahtanut.

        The Imperials levyttää vieläkin - tai siis se bändi, jolla on nimeen oikeudet, ks. Wikipedia.

        Ovat laulaneet ainakin Elviksen gospellevyillä "How great Thou art" ja "He touched me".

      • Uncle-x
        G-y kirjoitti:

        Kiitos, että kerroit omasta osuudestasi!

        Harmin paikka, että minulla gospel ei vielä tuolloin ollut kolahtanut.

        The Imperials levyttää vieläkin - tai siis se bändi, jolla on nimeen oikeudet, ks. Wikipedia.

        synti siksi, kun he kysyivät minun nimeä ja kerroin heille etunimeni, Antti, josta he sanoivat that's funny. Heistä se kuulosti kuin "täti" eli "aunt", johon minä totesin, että kutsukaa sitten nimellä Uncle. Nyt sitten he yhdistivät Uncle Antti eli "aunt" ja näin syntyi sitä konserttia varten minulle kutsumanimi "Uncle-Aunti" tai siihen suuntaan, jota he sitten säännöllisesti käyttivät laulujen lomassa. Konsertin jälkeen vielä takaa tuleva yleisö kadulla huuteli perään, että tuolla se "Uncle-Antti" menee! Minulle jäi Imperials-yhtyeestä todella lämmin muisto!

    • herramrks

      oli muistaakseni vuonna 94 tai 95 tai 96 tampereella.
      Olin siellä.

      • Uncle-x

        Kiitos, kiva kun huomioit ja muistat kuulleesi heitä. Mahtoivatko he olla Elviksen taustalaulajia? Sellainen muistikuva minulle on jäänyt.

      • herramrks
        Uncle-x kirjoitti:

        Kiitos, kiva kun huomioit ja muistat kuulleesi heitä. Mahtoivatko he olla Elviksen taustalaulajia? Sellainen muistikuva minulle on jäänyt.

        Heh, perustuu lähinnä hataraan muistiini ;)
        Muistelisin kanssa että ainakin ne pari "vanhempaa äijää" olisi ison E:n taustoja laulellut.

        http://www.crossrhythms.co.uk/artists/The_Imperials/9430/

      • ccm listener

        Imperials oli Tampereella minun muistikuvani mukaan kesällä 1992. Ja tuo tapahtuma missä he olivat, oli Suomen vapaakirkon kesäjuhlat, ja konserttipaikkana Pirkkahalli. Olin itsekin paikalla.

        Tutustuin yhtyeen tuotantoon 80-luvun alkupuolella, joten minulle heidän musiikistaan ja kokoonpanoistaan oikeimmalta kuulostavat luonnollisesti juuri 80-luvun levyt. Kaikkein mieleenpainuvimpana varmaankin "Stand By The Power". Lauluartisteistaan Paul Smith on ollut minulle yksi merkittävimmistä, sillä olen pitänyt ko. artistin myöhemmistä soololevyistäkin.

        Kun tuossa kuuntelee samplejä sivulta http://www.amazon.com/Legacy-Imperials/dp/B0000031DK voi vain havaita, kuinka syvät musiikilliset muistot bändin musiikki on mieleen jättänyt! Useita hienoja kappaleita...

      • Uncle-x

        Kiitos sinulle, kun välitit tämän linkin minulle. Tämä on yksi kaunis helmi muistojeni helminauhassa.

      • Uncle-x kirjoitti:

        Kiitos sinulle, kun välitit tämän linkin minulle. Tämä on yksi kaunis helmi muistojeni helminauhassa.

        Muistatko, ketkä lauloivat silloin Imperialseissa, kun he kävivät Suomessa? Oliko Sherman Andrus mukana?

      • Uncle-x
        G-y kirjoitti:

        Muistatko, ketkä lauloivat silloin Imperialseissa, kun he kävivät Suomessa? Oliko Sherman Andrus mukana?

        Pahoittelen, että yhtyeeseen kuuluneiden henkilöiden nimiä en muista tai tiedä. Heidän laulustaan turkulainen konserttiyleisö piti kovasti. Heidän jälkeensä tulivat The Edwin Hawkins Singers ja minulla on kaksi heidän albumiansa, joten heidän nimensä luultavasti löytyvät albumista.

    • Anonyymi

      Mies kaivoi esiin vanhan Imperialsin levyn, jossa on nimikirjoituskin. Olin tuossa konsertissa isäni ja pikkuveljeni kanssa. Olin silloin 10- vuotias. Konsertti teki suuren vaikutuksen.

    • Anonyymi

      Siis yleensäkin gospel-musa jää ihan liikaa pienelle huomiolle.

    • Anonyymi

      The Imperialsin Sherman Andrus 82v kävi juuri Suomen kiertueella taustakuoronsa kanssa. Hyvin laulaa edelleen ja kävi oikein kättelemässä konsertin jälkeen. Hieno, iloinen gospel-meininki!

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      123
      4619
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      29
      3357
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3265
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      47
      2969
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      50
      2876
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2809
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      18
      2580
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2305
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2125
    10. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2079
    Aihe