Työpaikkakiusausta säätiöissä

Tiedän erään työvalmennussäätiön jonka maine on karmea. Pomot kiusaavat ja simputtavat työntekijöitä ja usein työntekijä turhautuu niin että lopettaa ja joutuu karenssiin.


Onko tällaisissa paikoissa olevilla mitään luottamusmiehen tai työsuojeluhlön turvaa? Mihin tällaisessa paikassa kiusattu voi valittaa?

Työkkäriin valitus ei auta, yleensä karenssilta välttyy ainoastaan jos joutuu hakemaan henkisistä syistä sairaslomaa kun ei kiusausta kestä.

Eli onko ainoa mahdollisuus vain yrittää kestää vaikka väkisin.
12946
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Sama juttu monilla työpaikoilla,vuodesta toiseen,kunnes työntekijä jää sairaseläkkeelle.

Äänestä

ja kerrot lääkärille mitä tapahtui, siitä se lähtee purkautumaan. Pääsee ainakin vähäksi aikaa lomailemaan, hermoja lepuuttamaan. Kerrot vaan ettei enää herrmot kestä olla tuollaisessa paikassa ja jos itket vuolaasti vielä se auttaa asiaa paljon.

Äänestä

Kun ei uskalla nimetä, niin kyllä ainakin täällä meilläpäin on yksi tosi kauhea työvalmennussäätiö.
En tiennyt maineesta mitään ja oudoksuin kun jäinkin viimeiseksi mahdollisuudeksi niille työntekijäksi.
Muut olivatkin haastatteluun joutuneet tienneet livistää.
Olen muuttanut tänne kaupunkiin vasta kolmevuotta sitten joten en osannut olla varuillani.
Ei siitä luottamusmiehestä ole mitään apua koska se itsekkin kuuluu niihin veemäisiin kiusaajiin.
Kestin sitä tarvittavat kuusi kuukautta, en tosiaankaan ymmärrä miksi ne käyttäytyy niinkuin käyttäytyvät.
Olin vähän tyhmä ja aloin ääneen kritisoimaan kohteluani ja tuloksena olikin että sain tunteen olevani itse syypää siihen kiusaamiseen.

Meinasi mennä usko ihmiskuntaan kokonaan, en ole koskaan sellaista kokenut.
Muutamat osastonjohtajat joutaisivat mielestäni suoraan hullujen huoneelle.
Valittaa tietysti voisit kaupungin johdolle, mutta tuskin mitään oikeutta saisit.
Ei voi mitään muuta kuin kestää pesti loppuun,ja pitää huoli siitä ettei koskaan joudu sinne takaisin.

Äänestä
  • Meidänkin kaupungissa on yks karmea säätiö, jossa kuulemma työntekijöitä kiusataan lähes hermoromahduksen partaalle. En myöskään uskalla nimetä jos joskus vaikka sais sinne passituksen, en nimittäin itse ole onneks saanu osotusta kyseisen säätiön töihin.

    Tuntuu vaan karseelta että tollasii paikkoja on ja onhan se tollasten säätiöiden imagollekki huono juttu.

    Tuntuu vaan että miks ne pomot noissa säätiöissä on tollasii, paikat vois olla aivan mukavia jos niissä olis asianmukainen johto, mutta työn johtamisesta niillä ei oo hajuakaan.

    Se taitaa olla että näissä paikoissa ihmisten pahimmat ominaisuudet pääsee esiin kun mahdollisuudet kiusata ihmisiä ilman rangaistusta. Eli psykopaatit saa mellastaa vapaaasti. Sama juttu se on sotarikosten kanssa, aina löytyy niitä jotka tekevät sotarikoksia kun tilaisuus tulee.

    Tuntuu vaan oudolta kun näihin ei puututa vaikka asioista varmasti tiedetään.


    Eli niitä siis näyttää olevan joka paikassa.

    Äänestä

kapot kiusasi keskitysleirissä alaisiaan.

1930-40 luku on täällä !
Se nykyajan juutalainen on työtön.

Äänestä

Sinä tiedät, mutta pihtaat tietoa tuosta karenssitehtaasta? Älkää laittako sitä paskaa kiertoon, vaan paljastakaa tällaiset mätäpesäkkeet! Ei täällä mikään muutu, jos immeiset eivät ala ihan aikuisen oikeesti kiinnittämään huomiota epäkohtiin ja puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä. Normaaliin demokratiaan ei kuulu tällainen omituinen kyyristely.

Äänestä
  • Kyllä minäkin toivoisin, että kaikki työpaikat joissa harrastetataan työpaikkakiusausta pistettäisiin esinne nimineen päivineen.

    Tietysti tämänkin suomi24 palstan sensuuri poistaa ne hetken kuluttua, mutta ehtisi ne vähän aikaa olla näkyvillä.

    Ja jos ei uskalla omalta koneelta kirjoittaa, on kirjastoissa ja nettikahviloissa ns.vartin koneita joista pääsee näyttämättä omia henkkareitaan.

    Joten ilmoitus vaan paskapaikoista.

    Äänestä

  • kakille tiedoksi kirjoitti:

    Kyllä minäkin toivoisin, että kaikki työpaikat joissa harrastetataan työpaikkakiusausta pistettäisiin esinne nimineen päivineen.

    Tietysti tämänkin suomi24 palstan sensuuri poistaa ne hetken kuluttua, mutta ehtisi ne vähän aikaa olla näkyvillä.

    Ja jos ei uskalla omalta koneelta kirjoittaa, on kirjastoissa ja nettikahviloissa ns.vartin koneita joista pääsee näyttämättä omia henkkareitaan.

    Joten ilmoitus vaan paskapaikoista.

    Vaatii uskallusta, ihmiset pelkää että jos "ilmiantaja" paljastus niin tulis jotain "kostotoimenpiteitä" jos sattus työllistyyn kiusaamispaikkaan.

    Niin ja työkkärillä on myös sellanen tapa että vaikka ne tietää tällasen mätäpaiseen niin ne tarjoaa kieltäytyjälle tätä samaa paikkaa kerta toisensa jälkeen.

    Ois hyvä sellainen "Top Ten" kiusaamispaikat!!! Jos kellään rohkeutta piisaa.

    Äänestä

  • Laittakaa listaa kiusauspaikoista, ite en vielä uskalla, ootan että joku muu aloittaa

    Äänestä

Olen samaa mieltä alkuperäisen kirjottajan kanssa.
Itse olin siellä ja en jaksanut vaan menin saikkarille. Sinä aikana päätin sitten lopettaa karenssin uhalla.
Mitä valmennusta se on jos ihminen latistetaan henkisesti? Kysyn vain?
Silloin kun menin sinne en tienny asiasta mitään.
Minulla oli vielä takana samanlainen kokemus joka oli melko uusi.

Äänestä
  • Valmennuksessahan juuri karaistaan reippautta ja työkuntoisuutta esille, jos tämä ei onnistu niin seuraavaksi on vuorossa työkuntoutus. Joillekkin työmarkkinoille kelpaamattomille hermoherkille ja henkisesti vajaakuntoisille haetaan lopulta sairaseläkeratkaisua psyykkisin syin.

    Äänestä

  • Gestapo kirjoitti:

    Valmennuksessahan juuri karaistaan reippautta ja työkuntoisuutta esille, jos tämä ei onnistu niin seuraavaksi on vuorossa työkuntoutus. Joillekkin työmarkkinoille kelpaamattomille hermoherkille ja henkisesti vajaakuntoisille haetaan lopulta sairaseläkeratkaisua psyykkisin syin.

    Sinulla tuntuu olevan siitä sairaseläkeratkaisusta kokemusta, kerro vähän lisää. Miten se sinun kohdallasi toteutui?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MITÄ VOI KIUSATTU TEHDÄ kirjoitti:

Tiedän erään työvalmennussäätiön jonka maine on karmea. Pomot kiusaavat ja simputtavat työntekijöitä ja usein työntekijä turhautuu niin että lopettaa ja joutuu karenssiin.


Onko tällaisissa paikoissa olevilla mitään luottamusmiehen tai työsuojeluhlön turvaa? Mihin tällaisessa paikassa kiusattu voi valittaa?

Työkkäriin valitus ei auta, yleensä karenssilta välttyy ainoastaan jos joutuu hakemaan henkisistä syistä sairaslomaa kun ei kiusausta kestä.

Eli onko ainoa mahdollisuus vain yrittää kestää vaikka väkisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu