Ajattelin, josko täältä löytyisi kohtalotovereita tai mielipiteitä mitä minun itäisi tehdä. Toivottavasti tämä ei ole väärä palsta.
Ostimme noin puoli vuotta sitten avomieheni kanssa talon. Yhdessä olemme olleet 5 vuotta. Hän on aina tykännyt käydä päiväkaljoilla ja työtilanteensa vuoksi on myös mahdollista, että ne eivät jää vain päiväkaljoiksi. Ja usein, jos oikein alkaa maistumaan reissussa menee noin 2-4 pv. Käy hän yleensä kotona nukkumassa, mutta sitten aamulla soittaa joku kaveri ja pyytää kaljalle ja sitten taas menee päivä baarissa. Tätä tapahtuu keskinmäärin 2-3 krt/kk.
Kun yritän puuttua asiaan puhumalla, huutamalla, itkemällä tai vittuilemalla, niin lopputulos on aina sama, hän lähtee kuitenkin. Ja ei riitä, että hän joisi niin, että muistaisi seuraavana päivänä jotain vaan, tavoitteena on juoda kunnon kännit.
Minusta tuntuu, että olen hänen arvojärjestyksessään kaljottelukavereiden ja alkoholin jälkeen sijalla kolme. Reissun jälkeen kun nalkutan asiasta saan kuulla, että "kyllä hän nyt on oppinut läksynsä, ja minun täytyy vain luottaa häneen". Siis luottamuksessa kyse ei ole kolmansista osapuolista, vaan siitä, että päästän hänet jatkossakin tälle "päiväkaljalle", jolle hän uskottelee itselleenkin vain menevänsä.
Minä en itsekään lasiin sylje, käyn noin kerran viikossa viihteellä ja juomiseni on kohtuullista siis ei mitään perseitä olalle, vaan niin että on hauskaa. Ja minusta on hauskaa istua iltaa kavereiden kanssa ja nautiskella siideriä yms. Mutta tämä on johtanut siihen, että nyt mietin, jos minua pyydetään johonkin, että jos lähden, niin kuinka monta päivää mieheni sitten menee (koska kotiinhan hän ei voi jäädä) ja usein olemme samassa paikassa iltaa istumassa. Eli arvioin kumman valitsen hauskan illan kavereiden kanssa kotona odottelemista pari iltaa, kun miehelleni jää kuppi maistumaan vai koti-illan mahdollista kyräilyä soittaako joku ja pyytää mieheni baariin.
Lisäksi olen alkanut stressaamaan etukäteen jo seuravan viikon tapahtumia eli aikooko hän lähteä juomaan. Esim. viime viikolla kyselin häneltä tämän viikon suunnitelmista. Vastaus oli, että hän ei ole suunnitellut mitään, mutta nyt hän on juonut viimeiset kolme päivää.
Nyt varmaan ajattelette, että jos kerta tiesin millainen hän on miksi menin ostamaan talon hänen kanssaan? Vastaus on, että uskoin, että kun täällä olisi tekemistä vaikka millä mitalla, niin hän keskittyisi niihin eikä baarissa istuminen enää kiinnostaisi, koska aikaisemmin syy baarissa oloon oli, että kun ei ole muutakaan tekemistä. No ei se nyt ihan niin sitten mennyt. Ja olen huomannut sen, että syyt juomiseen eivät lopu koskaan.
Kun hän on selvinpäin tai kun minäkin olen viihteellä meillä menee hyvin. Ja tuntuu, että ainoa iso asia, joka suhdettamme varjostaa on alkoholi.
Haluaisin neuvoja siihen miten voisin vielä yrittää saada hänet lopettamaan juomisen. En tarkoita absolutustitouhua vaan, normaali rajoihin? Kaipaan miestä ja arvostusta itselleni, mutta en haluaisi ihan vielä luovuttaa. Enkä tiedä olisiko minusta edes siihen.
Ostimme noin puoli vuotta sitten avomieheni kanssa talon. Yhdessä olemme olleet 5 vuotta. Hän on aina tykännyt käydä päiväkaljoilla ja työtilanteensa vuoksi on myös mahdollista, että ne eivät jää vain päiväkaljoiksi. Ja usein, jos oikein alkaa maistumaan reissussa menee noin 2-4 pv. Käy hän yleensä kotona nukkumassa, mutta sitten aamulla soittaa joku kaveri ja pyytää kaljalle ja sitten taas menee päivä baarissa. Tätä tapahtuu keskinmäärin 2-3 krt/kk.
Kun yritän puuttua asiaan puhumalla, huutamalla, itkemällä tai vittuilemalla, niin lopputulos on aina sama, hän lähtee kuitenkin. Ja ei riitä, että hän joisi niin, että muistaisi seuraavana päivänä jotain vaan, tavoitteena on juoda kunnon kännit.
Minusta tuntuu, että olen hänen arvojärjestyksessään kaljottelukavereiden ja alkoholin jälkeen sijalla kolme. Reissun jälkeen kun nalkutan asiasta saan kuulla, että "kyllä hän nyt on oppinut läksynsä, ja minun täytyy vain luottaa häneen". Siis luottamuksessa kyse ei ole kolmansista osapuolista, vaan siitä, että päästän hänet jatkossakin tälle "päiväkaljalle", jolle hän uskottelee itselleenkin vain menevänsä.
Minä en itsekään lasiin sylje, käyn noin kerran viikossa viihteellä ja juomiseni on kohtuullista siis ei mitään perseitä olalle, vaan niin että on hauskaa. Ja minusta on hauskaa istua iltaa kavereiden kanssa ja nautiskella siideriä yms. Mutta tämä on johtanut siihen, että nyt mietin, jos minua pyydetään johonkin, että jos lähden, niin kuinka monta päivää mieheni sitten menee (koska kotiinhan hän ei voi jäädä) ja usein olemme samassa paikassa iltaa istumassa. Eli arvioin kumman valitsen hauskan illan kavereiden kanssa kotona odottelemista pari iltaa, kun miehelleni jää kuppi maistumaan vai koti-illan mahdollista kyräilyä soittaako joku ja pyytää mieheni baariin.
Lisäksi olen alkanut stressaamaan etukäteen jo seuravan viikon tapahtumia eli aikooko hän lähteä juomaan. Esim. viime viikolla kyselin häneltä tämän viikon suunnitelmista. Vastaus oli, että hän ei ole suunnitellut mitään, mutta nyt hän on juonut viimeiset kolme päivää.
Nyt varmaan ajattelette, että jos kerta tiesin millainen hän on miksi menin ostamaan talon hänen kanssaan? Vastaus on, että uskoin, että kun täällä olisi tekemistä vaikka millä mitalla, niin hän keskittyisi niihin eikä baarissa istuminen enää kiinnostaisi, koska aikaisemmin syy baarissa oloon oli, että kun ei ole muutakaan tekemistä. No ei se nyt ihan niin sitten mennyt. Ja olen huomannut sen, että syyt juomiseen eivät lopu koskaan.
Kun hän on selvinpäin tai kun minäkin olen viihteellä meillä menee hyvin. Ja tuntuu, että ainoa iso asia, joka suhdettamme varjostaa on alkoholi.
Haluaisin neuvoja siihen miten voisin vielä yrittää saada hänet lopettamaan juomisen. En tarkoita absolutustitouhua vaan, normaali rajoihin? Kaipaan miestä ja arvostusta itselleni, mutta en haluaisi ihan vielä luovuttaa. Enkä tiedä olisiko minusta edes siihen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
ellei mies itse päätä niin,ja siihen en usko.Mutta onnea matkaan.
itse tehtävä päätös lopettaa juominen tai vähentää se normaalille tasolle.
Ikävä kyllä et voi tehdä yhtään mitään sen asian eteen, vaikka tekisit kaikkesi tai et mitään, niin lopputulos on sama: Mies juo, ellei ole itse päättänyt tehdä asialle jotain.
Sun ainut vaihtoehto on tehdä ehdottoman selväksi, että tällaisena ei teidän yhteinen tulevaisuus enää jatku. Raja on oltava selvääkin selvempi, jotta mies saa itse tehdä valintansa, sinun ei tarvitse laittaa miestäsi valitsemaan. Sinä saat tehdä itse päätöksen, että mitä tulevaisuudelta haluat ja ellei suhteenne näytä muuttuvan, niin onko sun pakko sit jäädä siihen odottamaan, että mies ehkä joku päivä saattaa hyvällä tuurilla pikkusen jopa vähentääkin(en kyllä usko).
Voi voi kun tuo sinun tarina kuulostaa niin tutulta... että ihan inhottaa, suututtaa ja itkettää.
Itse olen ollut nyt 7 vuotta yhdessä (tulevan ex-)mieheni kanssa, viimeiset 4 vuotta naimisissa. Tiesin jo alusta alkaen että tämä kaverihan ei tuoppiin sylje, mutta rakkaudesta sokaistuneena ajattelin sitten tietenkin että kun muutetaan yhteen (muutin toisesta kaupungista "hänen" kaupunkiinsa)niin hän varmasti rakkauteni voimasta muuttuu.. vaan eihän se nyt sitten ihan niinkään mennyt..
Aina kun perjantai koitti, hän meni baariin ja kotiutui näiltä reissuilta su iltana/ma aamuna. En välttämättä nähnyt häntä koko viikonlopun aikana laisinkaan ja puhelimenkin laittoi yleensä kiinni etten hänen "harrastustaan" häiritsisi(alussa tietenkin luulin että hänelle on jotain sattunut ja useasti soittelin kaverit ja kyttikset läpi.. ennenkuin sitten opin että mikä on homman nimi). Oli aikoja, kun hän tuli baarista kotiin valomerkin jälkeen, ja jostain kumman syystä ( ei ikinä selvinnyt minulle..) aivan raivona, ja niin sitä sitten tuli otettua turpaan kerran jos toisenkin, istuttua alasti parvekkeella/rappukäytävässä "oppimassa" (sekään ei minulle ikinä selvinnyt että "mitä")tai siis itseasiassa hänhän ei koskaan löynyt koska "on niin mukava ja leppoinen mies" mutta potkimista, tönimistä, seinille heittelyä yms ja mikäli menin vessaan lukkojen taakse yritti hän tulla puukon kanssa perästä.. jos lähdin ulos karkuun, oli "oppi" sitten kotiin tullessa sitäkin kovempaa. Mikäli hänelle näistä "oppitunneista" mainitsi kun hän oli selvinpäin, hän vain suuttui ja sanoi että olen pikkumainen vittuilija. Onneksi tämä koulutus sitten jossain vaiheessa loppui ja niin sitä jatkettiin yhteistä auvoa ja ostettiin asunto joka oli molempien haave ja toiveiden täyttymys.
Loppupeleissä kaikki meni siihen että joka kerta kun olin töissä, etenkin viikonloppuisin, jos soitin hänelle töistä kuulostelin että vastaako nopeasti puhelimeen, missä on yms; ei vastaa puhelimeen= baarissa, taustamelua=baarissa, onko talo pimeä kun tulen kotiin=baarissa. Tuntui kuin koko elämä olisi ollut jatkuvaa kyttäämistä ja odottamista, että milloin se "oikea" elämä alkaa.. Vuosi sitten muutimme toiselle paikkakunnalle, hän jäi vielä järjestelemään entiseen kaupunkiin asioita=joi putkeen 2 viikkoa, ei pystynyt tulemaan uuteen kotiin koska ei ollut ajokunnossa, ei saanut nukuttua, kävi lääkäriltä diapameja, ja sitten tietysti iltakaljat.. No, hän tuli sitten kuitenkin aikanaan uuteen kotiimme, krapuloi noin viikon ja varmaan tästä törttöilystään itsekin säikähti koska päätti ruveta absolutistiksi, kävi jopa lääkärissä juttelemassa antabuksesta, mutta ei niitä koskaan lunastanut koska pystyi olla 1kk absolutisti ilman lääkkeitäkin.. Sitten taas tuli se ensimmäinen kerta kun lähti baariin, pian tuli myös toinen yms..
Hankittiin sitten myös koiranpentu, koska sen absolutistikuukauden aikana aloin jo hiukan luottaa häneen ja uskoin että hän pystyisi jakamaan sen verran vastuuta (lapsia en ole tähän suhteeseen edes koskaan harkinnutkaan). mutta sitten yhä useammin pentu löytyi kotoa yksin, kun hän oli "harrastuksen" parissa. Yhdelle hän ei osaa lähteä, ei ole koskaan osannut.. vähintään menee se ilta. viikonlopun viettoon lähdetään pe klo 12 ja palataan su/ma.
Pääsiäisenä sain tarpeekseni ja sanoin että eiköhän tämä ole nyt tässä. Olen uhkaillut erolla aiemminkin x 10000000, vaan aina on sovittu ja jatkettu. Nyt olin kuitenkin sen verran vahva, että 1 vaihe on erosta jätetty, asunto on myynnissä, itselleni on jo uusi katsottuna...
Rakastan häntä edelleen, mutta tiedän etten voi koskaan häntä muuttaa, enkä tule koskaan olemaan hänen ykkösprioriteettinsa. Pari viikkoa on tässä nyt mennyt ja mitä enemmän aikaa on mennyt, niin sitä oikeammalta tämä ratkaisu tuntuu. Rankkaa on, sairaslomallakin olen ollut. Mutta aika parantaa ja kaikesta ollaan oikeasti pystytty puhumaan ja sopimaan mieheni kanssa. Ei olla häviämässä toistemme elämistä mihinkään lopullisesti, mutta yhdessä jatkaminen ei enää onnistu. Jo parissa viikossa olo on helpottunut jo paljon, kun on lähtenyt nämä käytännön asiat rullaamaan ja kuitenkin sitä eroprosessia on tullut työstettyä jo varmaankin alitajuisesti jo pitkään. Mieheni haluaisi jatkaa vielä yhdessä, mutta hänkin myöntää että suhteessa on jotain vikaa "jos ei pysty käymään yhdessä kaljalla."
En tiedä onko tästä nyt mitään apua. Itselläni ratkaisun tekemiseen meni todella kauan, se on ihan saatanan vaikeaa kun kuitenkin toista niin rakastaa että sydäntä särkee, mutta kuitenkin suhteessa on joku niin iso asia ettei sitä voi olla noteeraamatta.. no turha enää jatkaa, ymmärsit varmaan pointin.
Mikäli miehesi ei itse halua muuttua, hän ei muutu, oletettavasti hänelle ei omasta mielestään ole edes minkäänlaista ongelmaa vaan hän vain hengailee kavereiden kanssa, eikä laisin ymmärrä sinun niuhotustasi.
Hirveästi tsemppiä sinulle, mihin ratkaisuun nyt sitten ikinä päädytkin.
sama meininki... Henna k, kirjoituksesi oli koskettava, lähes kuin omasta elämästäni. Meillä viinan lisäksi kuvioihin on myös pettäminen, valehtelu jne. Olis kiva vaihtaa ajatuksia kanssasi...
Olen kokenut täysin saman, 8 vuotta jaksoin katsella ainaista ryyppäämistä ja uskoa valheita ja taas pettyä, kun viina taas kerran vei miestä. Eroa en ole katunut. Olen saanut oman elämäni takaisin ja nautin joka päivästä. Tsemppiä sinulle.
Itsellä miltei täysin sama tilanne, mieheni on alkoholisti.Hän ei petä, ei lyö eikä häiriköi, istuu vaan mielellään lähibaarissa kavereiden kanssa "parilla".Nyt alkaa mitta täyttyä.Vaihtoehdot: ryyppääminen tai minä.Saa nähdä miten tässä käy, aloitti a-klinikan terapian ja antabukset..Mutta minä sain päätöksen tehtyä: ero tulee jos ei raitistu.Jännityksellä kesää odotellaan.Mieti tarkasti, mulla meni vuosia että pörhistyin uhkavaatimuksen verran.Älä sano mitä et todella tarkoita.
...teille vastanneille. Henna.k sanoit osuvasti, ettei hän itse edes pidä juomistaan ongelmana, vaan väittää vian olevan minussa. Viimeksi keskustellessamme hän sanoi, että minusta on tullut nipottaja. Ehkä olenkin muuttunut varovaisemmaksi kaiken sen suhteen, mikä voi johtaa juomisputkeen ja se vaivaa itseänikin. Tuntuu ahdistavalta, että ennen niin menevä minä olen muuttunut ennakkoon murehtivaksi tosikoksi. Esimerkiksi, jos meidät kutsutaan vaikka grillaamaan, mikä olisi mielestäni erittäin hauskaa, mutta ensimmäisenä alan miettimään, onko miehelläni mitään sovittuja menoja sen jälkeisinä päivinä, jolloin hänen olisi pakko olla selvinpäin, ettei vaan karakaisi mopo käsistä.
Ja tosiaan väkivaltainen hän ei ole koskaan ollut. Ymmärrän, että minun on itse vedettävä raja siihen, miten kauan jaksan "alkavaa elämääni" odotella ja antaa hänen tehdä valinta minun ja baarikavereiden välillä. Erouhkauksia on tullut heiteltyä sen miljoona kertaa, mutta eihän hän niitä vakavissaan ota, koska arvaa, että en minäkään ole tosissani. Ehkä joku päivä olen saanut kerättyä niin paljon voimia ja sisua, että pystyn myös toteuttamaan uhkaukseni.
ole myöskään normaalia juomista..taitaa olla kummallakin miettimistä juomistavoissa.Kyllä minä mieltäisin miehen alkoholistiksi ja liikaa se joka viikkoinenkin juominen on.
... sen myönnän, että voisin myös itse käydä harvemmin ja mielelläni kävisinkin, mutta enpä tiedä mitä sitten tekisin, kun mies olisi kuitenkin menossa jossain. Onhan minulla tottakai hyviä ystäviä joiden kanssa viettää aikaa, mutta jos totta puhutaan, niin aika sisällöttömältä elämä tällä hetkellä tuntuu. Viihdyn kyllä myös yksin ja puuhastelen kaikenlaista, mutta haluaisin viettää myös kahdenkeskistä aikaa ja tehdä jotain järkevää yhdessä. Tuntuu aika pahalta myöntää, miten huonosti oikeasti menee.
Kun luen omia tekstejäni, niin tulee mieleen, että mitä tässä ruikutan vaan tekisin asialle jotain? Mutta en vain ainakaan vielä pysty.
Vielä tästä omasta juomisestani, niin en kuitenkaan suurkuluttajiin itseäni luokittelisi tuon linkin taulukon mukaan:
http://www.yths.fi/netcomm/viewarticle.asp?path=8,21,2476,2497&article=1990&index=A&page=1
kun olen itsekin lähestulkoon samanlaisessa tilanteessa!:-( mutta yritän uskoa, että asiat vielä muuttuu, kunhan saa voimia muuttaa niitä. itse olen ajatellut, että joku yhteinen harrastus voisi auttaa.
ehkä semmoinen auttaisi teitäkin.
pystyykö juomista saamaan normaalirajoihin, jos kyseessä on alkoholisti. se on usein joko - tai: jos hän juo, niin silloin myös juodaan kunnolla. tai sitten ei ollenkaan.
tuo on helkkarin harmi; jos elät alkoholistin kanssa, et oikeastaan itsekään voisi juoda. jos itse juot joskus kohtuudella, ja kun alkoholisti sitä katsoo, niin siitä alkaa sitten putki.
pitäisikö toisenkin lopettaa juominen kokonaan, auttaakseen alkoholistia raitistumaan?
siinäpä kysymys...
nimim. samoja kysymyksiä pohtiva
Jopas lukemani viestiketju tuntuu tutulta. Kuutisen vuotta sitten kellot soivat takaraivossani, mutta minkäs rakkaudelle mahtaa. Mukavia hetkiä yhdessä, nauramista, tekemistä... Kunnes sitten arki todellakin näyttäytyy.
Mieheni siis juo. Olutta. Tölkkilaatikkoja kuluu viikonloppuna pari, siihen päiväkaljat päälle. Sairaslomaa töistä tarpeen vaatiessa milloin selkäkivun milloin flunssan takia. Minä pidän pystyssä kotiamme ja hoidan koiramme.
Jos tämä asuntomme olisi hänen, olisin pakannut kassini ja ottanut koirani ja häipynyt aikoja sitten. Mutta kun asunnon omistankin minä. Eihän toista voi heittää koiransa kanssa kadulle, vai voiko?
Avoanoppini kerran sanoi, että häneltä putosi iso kivi sydämeltä, kun aloin seurustella hänen poikansa kanssa. Kiitos, ymmärrän tarkkaan, mitä avoppini ajatteli. Kantaa edelleen huolta aikuisesta lapsestaan, kuten minäkin samasta miehestä niin monesti.
Kyynisyyteni miestäni kohtaan kasvaa hälyttävästi eikä sohvalla kuorsaava mies kovin haluja herättele... Kaipaan sitä miestä, joka suhteemme alussa skarppasi ja esitti hyvää sulhasta.
Nyt sanon ei kiitos yhteiselle omakotitalolle ja lapselle.
Mutta miten ihmeellä saisin miehen pihalle?
Aika monella tähän ketjuun vastanneilla on paha ongelma konona! Nimeltään se on alkoholisti, joten pelastakaa itsenne ja mahdolliset lapset tältä sairaalta elämältä. Poistukaa kuvioista mahd. nopeasti.
Itse en juonut entisessä elämässäni noinkaan rajusti, mutta ihan riittävästi aiheuttaen silläkin juomisella epävarmuutta, pelkoja ja tuskaa perheessäni.
Onneksi tajusin sen itse ja tuli oma halu lopettaa juominen. Ensi alkuun lähdin toiseen osoitteeseen omasta halusta, en enää lupaillut mitään (raitistua) olin sen jo niin monta keraa tehnyt!
Juomiseni ei kyllä ihan päättynyt tähänkään, mutta itse tein päätöksen lopullisesta erosta. Jos en ennen osanut päättää mitään, niin tämä päätös on ollut tärkein ja antanut paljon. Siitä lähtien olen saanut olla raittiina ja kantaa vastuuni elämästäni.
Tänään olen mielissäni, että olen pelastanut lapseni, ex-vaimoni, lähiomaiset ja ITSENI kaikelta pahimmalta. Joten tehkää itsenne takia se kipeä ja helpottava päätös mahdollisimman pian. Ja kaikki asiat kyllä selviää ja järjestyy sen jälkeen, uskokaa ja luottakaa niin!
Olen kokenut samoja juttuja, mitä tässä viestiketjussa on kuvattu. Itse en vaan tajunnut asiaa kovinkaan nopeasti. Vaikea tunnustaa, että olen kärvistellyt liian kauan. No se siitä.
Kukaan ei raitistu toisen pyynnöstä/uhkauksesta, vaan se vaatii aina oman halun ja panostuksen.
Eronnut, ei erotettu osui ytimeen. Meitä kaikkia yhdistää tavalla tai toisella läheisriippuvuus, jota myös rakkaudeksi kutsutaan. Emme uskalla/pysty "heittäytymään" uuteen elämään. Alkoholisti ei halua erota auttavasta kädestä ja auttava käsi ei pysty lopettamaan ymmärtämistä. Auttaja vaan aina selittää itselleen kaiken parhain päin, kuten holistikin.
Tehdään hyviä päätöksiä ja pysytään niissä. Uhkailu on turhaa ja siinä huijaa ainoastaan itseään.