Kertokaapa muut yllätyksenä jätetyt kuinka kauan teiltä meni toipumiseen? Minut jätti mies täytenä yllätyksenä kolme kuukautta sitten. Mies sanoi vain: "sinussa ei ole mitään vikaa, vika on minussa itsessäni". Olisi ollut edes rehellinen...
Vielä 3kk.n jälkeen itken päivittäin, varsinkin tyhjään kotiin töistä tultuani ja nukkumaan mennessä. Ruoka ei maistu ym klassiset oireet eivät vain helpota. Olen yrittänyt käydä lenkillä, keilaamassa....mutta tuska ei helpota.Muutaman kerran olen juonutkin illalla itseni uneen. Millä pään saa tyhjäksi ajatuksista. Sanotaan, että aika parantaa...Taidan seota oikeasti....
Vielä 3kk.n jälkeen itken päivittäin, varsinkin tyhjään kotiin töistä tultuani ja nukkumaan mennessä. Ruoka ei maistu ym klassiset oireet eivät vain helpota. Olen yrittänyt käydä lenkillä, keilaamassa....mutta tuska ei helpota.Muutaman kerran olen juonutkin illalla itseni uneen. Millä pään saa tyhjäksi ajatuksista. Sanotaan, että aika parantaa...Taidan seota oikeasti....
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ottaa oman aikansa, usko pois.
Se on niin yksilöllistä, kuka toipuu viikossa, kuka kahdessa kuukaudessa. Itse en ole toipunut edes kahdess vuodessa, tuskin siis koskaan toivun ihan lopullisesti? Tuskaa usein lisää ympärillä olevat asiat, jotka muistuttavat, mitä on yhdessä koettu, mitä on yhdessä tehty jne. Itsellä on lapsi, jota katsoessa näen aina exäni, yhdennäköisyys on hämäävää.
Meneekö se paha olo koskaan pois? Sitä en tiedä, mutta ainakin ajan kanssa olen oppinut elämään asian kanssa paremmin. Se on osa jokaista päivää, aina kun tulee mieleen joku muisto tai asia toisesta ihmisestä. Joskus se menee ohi hetkessä, joskus itken itseni uneen.
Mutta onneksi ollut sen verran fiksu, että en ole yrittänyt paikata tuskaani uudella suhteella. Ei se mitään auta ja onko se oikein sitä toistakaan kohtaan? Vaikka sinä hakisit hetken mielenparannusta, toinen voi olla tosissaan. Sitä kun ei koskaan tiedä.
Ehkä ero olisi aina helpompi käsitellä, jos se olisi viety ja käsitelty loppuun. Entäs kun kaikki päättyy kun seinään? Yhtä äkkiä asiat on hyvin ja sitten saankin tietää että joka kerta kun olen miehen jostain reissusta hakenut, hän onkin ollut toisen naisen luona. Ei sitä pysty tajuamaan, tai tajuaa kyllä, että mies on idiootti. Mutta miten edes aivoton apina voi tehdä näin omalle lapselleen (lapsi oli mulla monesti autossa mukana)? Se on asia, jolla en varmasti koskaan löydä vastausta, mutta silti yritän uskoa, että aika on ainut joka auttaa. Ehkä jo parin vuoden päästä, olen sen verran vierottunut asiasta, ettei se joka päivä pyöri päässä.
omalta osaltani nainen ilmoitti, että nyt hän ei jaksanut enää ja katsoi paremmaksi, että muutti pois. Ilmoitti että siellä on sekaista ja nyt asutaan erikseen ja ero hän ei hae. No niin yksi ratkaisu tutkia asioita erillään, vaikka ei tajunnut vieläkään sitä, että ei se niin toimi. Toinen jää yksin täysin ja hän elää omaa päivä kerrallaan elämäänsä ilman toista. Ihmisen pitäisi pystyä tajuamaan, että kun yhdessä ollaan asiat pitää selvittää ja puhua tai sitten kasvetaan erilleen, ellei sitten kyseessä ole tapa jolla on aina hoidettu asioita. Ihminen, jolla on tunteet on niin heikko, että suruun menee yksilöllinen aika, mutta jos olisi joku vastaus tms. niin suruaika olisi helpompaa näin minua myös opastettiin ammattilaisten toimesta. Selityksiä tai vastauksia en kuitenkaan ole saanut, joten siksi tilanne on ollut raaka - julmakin ja sitä en toivo kenellekään. Tietenkin on vaihtoehtona kaikki siis palaaminen tai sitten se eroprosessin käynnistäminen, mitä en tee kun minä en haluakaan tehdä sitä ja ellei hän sitä tee niin mikä pyrkimys on tässä kaikella, saada pidetyksi ihminen kiinni, sitoa ja alistaakin vai mikä? On hyvin suuri kysymys että miten ihmiseen voi enää sitten luottaa jos ei kysymyksien kautta tule vastauksia, mutta toisaalta jos ne tulee tilanne voisi helpottuakin. Olisi sitten se kolmas osapuoli tai muuta tilanne on kuitenkin se, että ero on mielestäni aina järkyttävä asia ja se pitäisi pystyä purkamaan joko keskenään tai ulkopuolisen tahon kanssa, muuten se ei toimi siis parisuhteessa on ongelma ellei ennen ollut on tullut. Jos ei suostuta keskustelemaan edes asioista edes ulkopuolisten luona, tilanne on väärä. Kyllä siinä hieman kannattaisi mielestäni tehdä juuri mitä olet jo tehnytkin yrittää jatkaa omaa elämää sen verran kuin mahdollista harrastuksia ja kavereita, ja nähdä sitten vaihtoehtoja, koska sinä olet jätetty kuten minäkin asioita on pakko surra itse. Jättäjälle se on monesti helppoa kun on asioita miettinyt itsekeskeisesti omalta kantiltaan ilman toisen tunteita, joten se pistää kyllä myös itkemään, silti pitäisi pyrkiä että ei vuosia sure vaan jos tilanne jää pysyväksi, niin aloita pikkuhiljaa myös omaa elämää, ellei muuta se ainakin tuntuu pitävän ajatukset kasassa!
Hyvää jatkoa ja pärjäämistä!
Mulla meni lopullisesti toipumiseen 1,5 vuotta!
Oli aika paljon mietittävää sen suhteen päättymisen jälkeen, ja etenkin oli vaikea kiinnostua vakavasti kenestäkään. Pinnallisesti kyllä.
Lopulta kaikki loksahti kohdalleen. Olin miettinyt mitä mun tarvitsi miettiä ja olin henkisesti yli pitkän suhteen kaatumisesta. Lopullinen niitti oli kun tapasin nykyisen puolisoni. Löytyi kerrasta aito ja vakava kiinnostus, rakkaus roihahti voimakkaampana kuin koskaan ennen. Mennyttä ei ole ikävä, kun puolisoni on loppupelistä niin hyvä, että minut jättänyt entiseni ei mahdu hänen kanssaan samaan lauseeseen. Tuo oli mulle se lopullinen ja kaikista tärkein juttu; menneet oli helppo jättää menneiksi kun ei ollut - eikä ole - enää mitään syytä muistella niitä. Korkeintaan joskus miettii että miksiköhän silloin tuhlasin aikaan SEN naisen kanssa, kun asiat voivat olla niin paljon paremminkin.
kahviseura. Näöltä tuttu mies, jonka kanssa kahviteltiin, ja sitten oltiin joskus toistemme luona yötä, kumpaa nyt sitten halutti. Minulla helpotti asiaa sekin, että tunteet exään oli kuolleet jo aikaisemmin.
Enkä kyllä irtosuhteita sinänsä kannata, mutta jos joku puolituttu ihastus sattuisi kohdalle...
Otan osaa. Minut jätettiin puhelimitse ykskaks yllättäen 5 kuukautta sitten ja vielä päivittäin ahdistaa ja sydämeen sattuu. Olisinpa edes osannut vihata häntä, olisi ollut helpompaa. Olin alussa mustasukkainen, ja hän kiusaantui siitä. Tein töitä itseni kanssa että pääsisin epäilyistä, onnistuin siinä. Mutta sekään ei riittänyt, hän kertoi puhelimessa ettei ollut aikaa(?) seurustella, ja minussa ei ole vikaa vaan hänessä, ei ole toista naista ym.ym. Jotenkin ontuvia selityksiä... En ole tavannut häntä sen jälkeen, vaikka toivon sitä joka päivä. Ehdin rakastua häneen, siksi en pääse hänestä irti...
jätettiin täysin puun takaa.
ns. järkisyistä.
Muutama kuukausi mennyt ja ihan järkyttäviä oloja.
itse olin vähän yli vuoden ihanan miehen kanssajoka kanssa yhtäkkiä sanoin...et ei mussa ole vikaa vaan hänessä...haluu olla sinkku.liian tuttuja lauseita...meni ainakin 8-9kk ennenkö olin kenenkään miespuolisen kanssa tekemisissä...luottamus ihmisiin meni ihan totaalsesti..varsinkin miespuolisíin...mutta aika auttoi ihan oikeesti! olin 3 vuotta sinkkuna kun kolahti ju lujaa...mut ei voi ikinä tietää miten käy...vaikka olisi monta vuotta yhdessä...niin toiselle se voi tulla ihan täytenä yllätyksenä...olen hirvees pessimisti vieläkin,mut mä yritän ajatella et ei enään...mut sekin et suhteen puolesta pitää taistella ja kertoa että välittää ja onhuolissaan toisesta....eikä itsestäään selvyytenä.
ei yllättäen jätetyksi tuleminen unohdu koskaan. Muistat sen aina, kun törmäät tähän exääsi. Katselet häntä hänen uuden rakkaansa kanssa ja mietit, mikä sinussa oli vikana, mitä tuossa toisessa on sitä mitä sinussa ei ollut.
Katkeruus tulee yllättäen, kun et edes tiedosta muistavasi menneitä asioita. Katkeruus tulee uuden kriisin aikana, kun sinulle sattuu jotain ikävää. Mietit, miksi minulle sattuu kaikki nämä asiat, miksi en saa olla onnellinen, miksi kukaan ei rakasta minua.
Sinun on vain selviydyttävä rikki menneen sydämesi kanssa ja kasattava elämäsi jäljelle jääneistä rippeistä ja toivottava, että joskus löydät tilalle niin hyvää, ettei sinun tarvitse ajatella menneitä.
Minä kelaan menneisyyttä aina, kun koen jonkin menetyksen, oli se sitten rakkauteen, työhön ja johonkin muuhun asiaan liittyvä. Luonteelleen ei kukaan voi mitään.
Siksi olisi kai järkevää hakea apua tai edes keskustella traumaattisista kokemuksista jonkun järkevämmän kanssa, eikä kätkeä asiaa sydämeensä, kuten minä tein. Sieltä se kuitenkin putkahtaa esiin, kun sitä vähiten osaat odottaa.
Tosiaankin olin täysillä mukana. Jäin leskeksi muutama vuosi sitten nuorena, ja nyt ajattelin, että onneni löytyi. Ehkä siksikin tämä ero ottaa nyt niin koville, kun huomaa, että onni ei ole minua varten, vaan suru ja kyyneleet. Rakastin ja rakastan tätä miestä, joka minut jätti kovasti. Vielä edellisenä päivänäkin sanoin hänelle sen. Hän toi vielä kukkiakin edellisenä päivänä, halasi, illalla rakasteltiin. Kaikki oli hyvin, sitten vai häipyi. Täysi yllätys.(taas itken kun kirjoitan tätä) Voi hitto, mikä mäihä minulla....