Kielletty rakkaus

Hei! Olen yli parikymppinen nainen ja suoritan koulutukseeni liittyvää työharjoittelua. Olen ihastunut pahemman kerran harjoittelun- ohjaajaani, joka on minua huomattavasti vanhempi(10-vuotta) ja hänellä on vaimo ja lapsia. Tilanne on todella hankala, koska huomaan tunteiden olevan molemminpuolisia. Aina kun olemme kahden hän avautuu minulle kriisiytyneestä avioliitostaan yms. Huomaan hänen myös keksivän tekosyitä koskettaa minua fyysisesti, esim. halaamalla. Tilanne on mahdoton, sillä tiedän ettei ole eettisesti oikein lähestyä harjoitteluni- ohjaajaa millään tasolla. En voisi koskaan tuhota toisen avioliittoa. En pysty kuitenkaan kauaa hallitsemaan tunteitani ja itken itseni uneen iltaisin. Miten pääsisin eroon näistä tunteista. Tiedän, että meillä ei ole tulevaisuutta. Olen sen verran järkevä, vaikka hän ei olisikaan. Antaakaa jotain selviytymisvinkkejä. Tuntuu, että tulen hulluksi ja annan kohta väärille tunteilleni oikeuden. Silloin en antaisi itselleni koskaan anteeksi. Mistä saan voimaa unohtaa hänet?
92549
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

'Out of sight, out of mind' on hyvä lääke ja tehoaa aina riittävän kauan käytettynä. Mutta ensiapuna voisit vaivihkaa seurata ihastustasi vaikkapa silloin kun hän on perheensä kanssa esimerkiksi ostoksilla. Ja naispuolisilla työkavereillakin voi olla jotain kerrottavaa kunhan et heti läväytä tunteitasi tiskiin.

Äänestä

Järki kehottaa ottamaan etäisyyttä mieheen, kun juttu ei koskaan tulisi kuitenkaan toimimaan, mutta sydän ei luovuta. Mies on niin ihana,että maailma ympäriltäni katoaa kun juttelen hänen kanssaan. Mutta en voisi ikinä aiheuttaa hänelle pahaa ja rikkoa hänen perhettään. Hän ansaitsee vain parasta.

Äänestä
  • nuorten nättien tyttöjen vikittelyä. Kaavaan kuuluu haukkua oma akka ja valitella liiton kaameutta.

    Onko sinulla tarpeeksi elämänkokemusta ja ihmistuntemusta huomata, onko kyse tästä vai todellisesta tunteesta.

    Äänestä

  • työnään kirjoitti:

    nuorten nättien tyttöjen vikittelyä. Kaavaan kuuluu haukkua oma akka ja valitella liiton kaameutta.

    Onko sinulla tarpeeksi elämänkokemusta ja ihmistuntemusta huomata, onko kyse tästä vai todellisesta tunteesta.

    onko säälittävämpää miestä kuin perhettään ympäri kyliä haukkuva luuseri.pääset yli kun mietit tätä heikkoa puolta hänessä.

    Äänestä

  • "Mutta en voisi ikinä aiheuttaa hänelle pahaa ja rikkoa hänen perhettään. Hän ansaitsee vain parasta."

    Entä jos sinä oletkin parasta mitä hän tietää?

    Äänestä

  • jusst kirjoitti:

    onko säälittävämpää miestä kuin perhettään ympäri kyliä haukkuva luuseri.pääset yli kun mietit tätä heikkoa puolta hänessä.

    Ja entä jos hänen vaimonsa onkin ihan oikeasti ynseä kämäinen akka jonka kanssa elämä on lähinnä velvollisuudesta kärsimystä lapsien hyvän takia tai parhaimmillaan tyytyväisyyttä siihen että edes näinkin keskiverrosti menee?

    Itselleni ei tulisi mieleenikään haukkua perhettäni. Se ei tarkoita ettäkö olisin tyytyväinen vaimooni tai että olisin onnellinen parisuhteeni nykytilasta. Jep. On väärin pettää. Mutta toisaalta on väärin kohdella väärin omaa puolisoaan. Ja traagista että luonteiltaan epäyhteensopivat päätyvät yhteen kuitenkin, saavat lapsia ja sitten vasta huomaavat kuinka perseestä elämä toisen kanssa sittenkin on.

    Ja jos sitten tapaa ihanan ihmisen - niin mikä siinä nyt on sitten pahaa että jotain kaunista on mahdollisuus syntyä? Kertokaapa se.

    Jos teillä on onnellinen ja hyvä avioliitto - tai olette sinkkuja - niin onnea teille. Minä menin naimisiin ilmeisesti väärän naisen kanssa, kuka teistä on valmis tuomitsemaan minut (siis - empatiassa itsensä!) kärsimään loppuelämän ajan virhevalinnoista?!

    Ehkäpä vaimo on ansainnut tilaisuuden löytää rehellisen miehen joka aidosti rakastaa häntä yli kaiken - siinä missä minä olen ansainnut sopivamman kumppanin. Eikö se ole reilu peli verrattuna nykyiseen?

    Äänestä

  • ............................. kirjoitti:

    perustelemaan.mutta että onko ne virhe valintoja joita teemme.mistä tietää onko ihana ihminen vielä yhtä ihana parin muksun jälkeen-herne teoriahan on olemassa.

    täydellisyys on mielestäni vain mielenharhaa,olen tässä pohtinut että voisin kehitellä jotakin kaunista peräti kolmen miehen kanssa töissä,mutta se että se pysyisi kauniina vaatisi sen ettei haluakaan tutustua kuin heidän parhaisiin puoliin-siispä tyydyn mielikuviini heistä ja nautin suunnattomasti heidän läheisyydessää.ja se siitä sitten

    Äänestä

Olen täysin samassa tilanteessa.
Ainoa lääke tosiaan tuntuu olevan: poissa silmistä, poissa mielestä.
Tienne eroavat kun harjoittelujaksosi loppuu, ja hyvä niin. Yritä jaksaa sinne asti.

Äänestä

"Tilanne on mahdoton, sillä tiedän ettei ole eettisesti oikein lähestyä harjoitteluni- ohjaajaa millään tasolla."

Mitenniin etiikka kieltää sen?

En ymmärrä, miksi on eettisesti väärin pitää ja lähestyä jotakuta josta pitää?

Et sinä pakota häntä mihinkään, jos hän jotain tekee on se vapaasta tahdostaan. Silloin moraalis-eettinen ongelma on hänen - ei sinun.

"En voisi koskaan tuhota toisen avioliittoa."

Et sinä voikaan. Sinulla ei ole missään tilanteessa valtaa tuhota kahden ihmisen avioliittoa - paitsi jos kyseessä on OMA avioliittosi. Jos joku tuhoaa avioliiton on se tuo mies - tai hänen vaimonsa, et sinä. Avioliitossa ollaan näet kaksin; ei ulkopuoleisten keralla.

"En pysty kuitenkaan kauaa hallitsemaan tunteitani ja itken itseni uneen iltaisin. Miten pääsisin eroon näistä tunteista."

Jos tapat tunteesi ne oppivat tulevaisuudessakin kuolemaan nöyrästi pois. Onko se tavoiteltava tilanne?

Itse yritän kiivaasti keriä takaisin niitä tunteita jotka olen myrkyttänyt ja kieltämällä latistanut. Tiedätkö että se tuska ja onni jota koet ovat sitä mikä tekee elämästä elämisen arvoista? Ne ovat kuin mittaristo jotka ohjaavat sinua kohti parempaa - tai ainakin kohti kunnon elämän oppitunteja, itsetuntemusta, kouliintumista, arvomaailman selkiytymistä... Miksi siis yrität kieltää ne?

"Antaakaa jotain selviytymisvinkkejä."

Mene ja kerro hänelle mitä oikeasti ajattelet ja tunnet. Listaa paperille - ja kerro hänelle - mitä elämältäsi haluat. Ota selville se mitä janoat tietää. Katso kuinka pitkälle pääset.

Siinä on selviytymisvinkkini kaikessa yksinkertaisuudessaan; totuus vapauttaa.

"Mistä saan voimaa unohtaa hänet?"

Ennenkaikkea konkreettisesta pettymyksestä/kuvotuksesta totuuden edessä - jolloin unohtaminen muuttuu äärimmäisen helpoksi - tai vaihtoehtoisesti haudan levosta elettyäsi hänen kanssaan onnellisena elämäsi loppuun asti. Jollet suo mahdollisuutta kumpaankaan sinusta on vaarassa tulla kylmä lopunelämääsi. Seuraavalla kerralla tunteet eivät kanna sinua samalla tavalla. Saatat hyvinkin päätyä 10 vuodeksi siistiin avioliittoon jossa ei ole tunteita mukana ja SITTEN vasta tajuta että pettäminen uuden ihastuksesi kanssa on jotain mitä oikeasti haluat. Paitsi jos siis laiminlyöt tunteitasi ja uhraudut loppuelämäsi pylväspyhimyksenä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

walls around us kirjoitti:

Hei! Olen yli parikymppinen nainen ja suoritan koulutukseeni liittyvää työharjoittelua. Olen ihastunut pahemman kerran harjoittelun- ohjaajaani, joka on minua huomattavasti vanhempi(10-vuotta) ja hänellä on vaimo ja lapsia. Tilanne on todella hankala, koska huomaan tunteiden olevan molemminpuolisia. Aina kun olemme kahden hän avautuu minulle kriisiytyneestä avioliitostaan yms. Huomaan hänen myös keksivän tekosyitä koskettaa minua fyysisesti, esim. halaamalla. Tilanne on mahdoton, sillä tiedän ettei ole eettisesti oikein lähestyä harjoitteluni- ohjaajaa millään tasolla. En voisi koskaan tuhota toisen avioliittoa. En pysty kuitenkaan kauaa hallitsemaan tunteitani ja itken itseni uneen iltaisin. Miten pääsisin eroon näistä tunteista. Tiedän, että meillä ei ole tulevaisuutta. Olen sen verran järkevä, vaikka hän ei olisikaan. Antaakaa jotain selviytymisvinkkejä. Tuntuu, että tulen hulluksi ja annan kohta väärille tunteilleni oikeuden. Silloin en antaisi itselleni koskaan anteeksi. Mistä saan voimaa unohtaa hänet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu