Avioliiton ulkopuolinen suhde alkaa tavallisesti vain ystävyydestä
Usein avioliiton ulkopuolisen suhteen kolmas henkilö on kummankin puolison parhaita ystäviä.
Hän saattaa olla kummankin perhetuttava tai tulla puolison perheestä (sisko tai veli). Usein hän on pitkäaikainen työtoveri.Hän voi olla myös asiakas.
Osapuolten täytyy nähdä aika usein. Avioliiton ulkopuolinen suhde alkaa ongelmien molemminpuolisesta jakamisesta. Kun ystävyys syvenee, kumpikin alkaa tukea ja lohduttaa toista erityisesti täyttymättömien tarpeiden alueilla. Turhautuneilla ihmisilla jakaminen pamahtaa tyhjiöön. Kurjaan elämään tulee jonkinlaista tyydytystä. Ystävyys toimii kuin magneetti. Suhteen kehittyminen vie yleensä paljon aikaa. Haureutta ei ole suunniteltu etukäteen. Yhtäkkiä vain ollaan vuoteessa. Se vain tapahtui. Kun sänkyyn on kerran menty, sieltä ei päästä pois, koska sukupuoliyhdyntä koetaan niin voimakkaasti. Se on usein paras tunnesuhde ja kokemus koko elämässä tällä osa-alueella. Yhdyntä voidaan kokea parempana kuin koskaan oman puolison kanssa.
Avioliiton ulkopuolinen suhde ei ala fyysisestä vetovoimasta. Merkittävin tekijä on se, että uusi kumppani täyttää täyttymättömiä tarpeita. Syvällä tunnetasolla rakastajat ovat mitä huolehtivaisimpia toisilleen. He kokevat samoja tunteita kuin seurusteluaikana ja he tahtovat täyttää toistensa tarpeita. Suhde koetaan tyydyttävämmäksi suhteeksi kuin mikään aikaisempi, koska heillä on halu tehdä toinen onnelliseksi. He saavat houkuteltua parhaat puolet esiin toisistaan. Kumppanin virheitä ei havaita. Suhteessa on paljon samaa kuin nuorten rakastumisessa. Syntyy vakaumus: vain tämä henkilö voi täyttää minun seksuaaliset tarpeeni. Siksi seksi on kuumaa.
Kuuma seksi ulkopuolisessa suhteessa johtaa aivan
varmasti eroon, koska se on silloin tärkeintä ja
sille järjestyy aina aikaa, muut eivät merkitse
mitään, eivät edes lapset saatikka entinen puoliso.Valehtelu ja varsinkin mielikuvitus,mitä valehtelussa tarvitaan saavat aivan uudet muodot
energiaa asioiden hoitamisksi löytyy kummastikin.
Sumea rakkaus kukoistaa. Ongelmat tulevat myöhemmin arkisissa asioissa ja kun tunnetaan paremmin.
Usein avioliiton ulkopuolisen suhteen kolmas henkilö on kummankin puolison parhaita ystäviä.
Hän saattaa olla kummankin perhetuttava tai tulla puolison perheestä (sisko tai veli). Usein hän on pitkäaikainen työtoveri.Hän voi olla myös asiakas.
Osapuolten täytyy nähdä aika usein. Avioliiton ulkopuolinen suhde alkaa ongelmien molemminpuolisesta jakamisesta. Kun ystävyys syvenee, kumpikin alkaa tukea ja lohduttaa toista erityisesti täyttymättömien tarpeiden alueilla. Turhautuneilla ihmisilla jakaminen pamahtaa tyhjiöön. Kurjaan elämään tulee jonkinlaista tyydytystä. Ystävyys toimii kuin magneetti. Suhteen kehittyminen vie yleensä paljon aikaa. Haureutta ei ole suunniteltu etukäteen. Yhtäkkiä vain ollaan vuoteessa. Se vain tapahtui. Kun sänkyyn on kerran menty, sieltä ei päästä pois, koska sukupuoliyhdyntä koetaan niin voimakkaasti. Se on usein paras tunnesuhde ja kokemus koko elämässä tällä osa-alueella. Yhdyntä voidaan kokea parempana kuin koskaan oman puolison kanssa.
Avioliiton ulkopuolinen suhde ei ala fyysisestä vetovoimasta. Merkittävin tekijä on se, että uusi kumppani täyttää täyttymättömiä tarpeita. Syvällä tunnetasolla rakastajat ovat mitä huolehtivaisimpia toisilleen. He kokevat samoja tunteita kuin seurusteluaikana ja he tahtovat täyttää toistensa tarpeita. Suhde koetaan tyydyttävämmäksi suhteeksi kuin mikään aikaisempi, koska heillä on halu tehdä toinen onnelliseksi. He saavat houkuteltua parhaat puolet esiin toisistaan. Kumppanin virheitä ei havaita. Suhteessa on paljon samaa kuin nuorten rakastumisessa. Syntyy vakaumus: vain tämä henkilö voi täyttää minun seksuaaliset tarpeeni. Siksi seksi on kuumaa.
Kuuma seksi ulkopuolisessa suhteessa johtaa aivan
varmasti eroon, koska se on silloin tärkeintä ja
sille järjestyy aina aikaa, muut eivät merkitse
mitään, eivät edes lapset saatikka entinen puoliso.Valehtelu ja varsinkin mielikuvitus,mitä valehtelussa tarvitaan saavat aivan uudet muodot
energiaa asioiden hoitamisksi löytyy kummastikin.
Sumea rakkaus kukoistaa. Ongelmat tulevat myöhemmin arkisissa asioissa ja kun tunnetaan paremmin.
Vastaukset 34
Vanhimmat
mutta tuo lopun lakoninen toteamus niistä myöhemmin ilmaantuvista ongelmista pisti miettimään. Onko se aina niin, että juttu kaatuisi noihin ongelmiin? Eikö kaksi kokenutta ihmistä osaa myös ongelmien ratkaisua suhteessaan. Kai elämää nähnyt ihminen sen tajuaa, ettei kaikki ole aina niin silkoista.
Teit sen havainnon mikä pistää silmään halusi tai ei. Eli katkera toive siitä, että uusi suhde kaatuisi johonkin tiettyihin ongelmiin.
En ymmärrä mikä saa jotkut ihmiset asettamaan itsensä jumalaa korkeammalle tasolle "näkemään" muiden ihmisten elämään, "tietämään" miten se etenee. Usein nuo katkerat "tietäjät" ovat exiä, jotka luulevat tuntevansa ex-puoisonsa.
Jos heillä olisi ollut kyky nähdä muita enemmän, he olisivat myös nähneet, että heidän avioliittonsa ko hlön kanssa tulee epäonnistumaan. Heillä olisi ollut myös kyky tehdä asiat toisin, olla erilainen ihminen, sellainen joka täyttää (ex)puolison "tarpeet".
Yleensä nuo tarpeet ovat kyllä enemmän henkistä laatua kuin fyysistä - myös ensimmäisessä avioliitossa. Hyvä seksi perustuu läheisyyteen ja yhteenkuuluvuuteen. Pelkkä nautinnon hakeminen seksillä ei ole avioliiton perusta.
Ehkä ensimmäinen avioliitto ja perhe on perustunut juuri suhteen parin ensimmäisen vuoden "hyvään seksiin", joka on aiheuttanut harhakuvan hyvästä suhteesta. Totuushan tulee ilmi myöhemmin, kun hyvä seksi hiipuu, eikä jäljelle jää enää mitään. Joku kutsuu sitä "erilleen kasvamiseksi".
On ihmisiä joille nautinnollinen seksi menee henkisen suhteen edelle. Kaikki eivät tunnista itsessään sitä puolta, vaan elävät jopa itse väärässä käsityksessä itsestään, joka voi aiheuttaa ongelmia avioliitossa (pettää useiden kanssa). Syitä siihen miksi seksi on tärkeää mutta ihmissuhteet eivät, voi jokainen hakea psykiatreilta.
Puolisoiden on kuitenkin hyväksyttävä toisensa sallaisina kuin ovat, ja siksi on minulle mysteeri, että jos puoliso osoittautuu epätäydelliseksi ihmiseksi joka tekee virheitä, niin miksi häntä pitää alkaa vihaamaan ja syyttelemään siitä, että on epätäydellinen. Tuskimpa syyttelijä itsekään niin puhtoinen on. Mutta jollei kestä elämää epätäydellisen rinnalla, se pitää itsekin tunnustaa, eikä hakea syitä siitä epätäydellisestä ainoastaan.
Toisaalta henkistä läheisyyttä kaipaava voi pettää juuri siksi, ettei puolison kanssa sitä läheisyyttä ole - joko ei ole enää, tai ei ole koskaan oikeasti ollutkaan, kun on ollut vain yhteisiä "projekteja" (lapset, koti, harrastukset, arki..).
Eikä asia ole edes noin mustavalkoinen. Se on kolmiulotteinen mysteeri. Ihmiset voivat hakea avioliittojensa loppumisille kuka minkäkinlaisia selityksiä. Selitys on oikeasti huono, jos se sisältää katkeruutta. Selitys on hyvä, jos sillä saa itsensä ja muut tyytyväisiksi, ja tietää sisimmässään ratkaisun oikeaksi.
Myös petetty ja jätetty voi ymmärtää että avioero oli heidän kohdallaan oikea ratkaisu. Kaikki eivät silti halua ymmärtää, eivät halua nähdä asiaa puolisonsa näkökulmasta. Katkeruus ja itsekkyys saavat sellaiset muodot, että elämä siinä hukkaan menee kun niissä kieriskelee. Elämän mielekkyyden pilaamista ei kukaan oikein voi aikuiselta ihmiseltä kieltääkään.
Jokainen ihminen itse tietää omat tunteensa, harkitsee asioita kuten harkitsee, enkä ymmärrä miten joku voi kuvitella voivansa harkita toisen puolesta? Minun ex manasi juuri tuota samaa laulua "tuo ei tule kestämään...vaihdoit vain nuorempaan...teillä ei ole lapsia rasitteena...itsekästä pakoilua" jne.
Meillä oli aluksi oikeastaan vielä vaikeampi tilanne kuin minulla ja exällä oli. Oli kahden liiton lapsia ja erilaisia ihmissuhdekiemuroita ja käytännön ratkaisuja taisteltavana, ja yhteinenkin lapsi vielä "rasitteena" (exän sanoin).
Vaikka kahta avioliittoa ei pitäisi hirveästi lähteä vertailemaan, eikä ainakaan puolisoita, niin se on pakko sanoa, että kun exän kanssa eläessä meille tuli ongelmia, olin aina syyllinen niihin, minun piti ratkaista tilanteet, enkä saanut häneltä minkäänlaista positiivista tukea. Vain nuhteita ja saarnoja ja painostusta. Nykyisen vaimon kanssa on aivan toisenlainen tilanne: me olemme samalla puolella, otamme kumpikin vastuun meidän ongelmista ja pidämme toistemme puolta. Se tuntuu hyvältä, kun on ihminen jonka tukeen ja turvaan voi luottaa, ja toisinpäin.
Olemme olleet vahvoja, ja alkuvuosien ongelmat ovat ratkenneet (ajan myötä kun emme antaneet periksi). Tuntuu että elämä vain paranee vuosien myötä, kun edellinen liitto teki toisinpäin.
Edellistä liittoani en kuitenkaan kadu. Aina voi jälkeenpäin pohtia mitä olisi tehnyt toisin, mutta mitä se hyödyttää? Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Oppia uusiin suhteisiin voi ottaa, mutta ei juuri muuta.
Katsokoon itse kukin peiliin. Näemmekö siellä täydellisen ihmisen? Katsotaan vielä hiukan syvemmälle, läpi ulkokuoren. Onko näky vieläkin täydellinen? Jos näin on, voit hyvillä mielin sanoa puolisosi olevan epätäydellinen ja kelvoton. Nimimerkillä: Kierrätykseen joutunut kelvoton epätäydellisyys
Eli miksi ihmeessä pitäisi hyväksyä puolisolle ne vastakkaista sukupuolta olevat ystävät? Jos niistä kerran tulee kuitenkin jossakin vaiheessa slarakkaita?
KERTOKAA MULLE!!!!!
Hei,
Minulla on samankaltainen kokemus pettäjänä, mutta en ajattele sitä niinkään suhteena, vaan osana avioeroprosessia. Olin täysin onneton avioliitossani, jonka solmin kolme vuotta sitten, ja ilmoittanut ex-miehelleni jo vuoden ajan, että aion lähteä suhteesta, mutta hän ei uskonut eikä suostunut muuttamaan omistamastani yhteisestä asunnosta. Ei ennen kuin lähdin ulkomaille, tapasin siellä kollegan ja minulla oli hänen kanssaan suhde. Myös kollegalla oli toisaalla suhde, mutta hän ei kertonut siitä puolisolleen, toisin kuin minä sinisilmäisenä. Omalta puoleltani läheisyys oli paljon parempaa kuin koskaan onnettoman avioliiton häkissä.
Luulin että kaikki oli jo selvää exän ja minun välillä, kunnes mies eräänä päivänä otti ja lensi luokseni "pelastamaan avioliittoa" Katastrofihan siitä syntyi, ja poliisin kutsuminen oli lähellä. Mies ei koskaan toipunut iskusta vaan nyt eroprosessi venyy, koska hän kieltäytyy järjestelmällisesti allekirjoittamasta mitään papereita (avioehto, omaisuuden ositus, ero jne.) Suomen laissa exän käytös on vähintäänkin hqankalaa, koska mikään valta ei voi pakottaa exääni allekirjoittamaan papereita, ja avioeroa ei saada juridisesti vireille ennen kuin ositus on suoritettu. Asiaa vaikeuttaa tunnepuolella se, että palasimme yhteen vielä mieheni muutettua pois fyysisen suhteen merkeissä. Seksi oli vihdoinkin täynnä tunnetta, mutta suhde ei olisi ikinä enää toiminut. Luottamus oli mennyt täysin puolin ja toisin.
Hankala tilanne, mutta syyllisyys olisi ollut varmaan vielä järisyttävämpi, jos meillä olisi ollut lapsia! Välillä kaipaan miestäni järjettömästi, emmekä olekaan päässeet vuoden eroprosessissa oikeastaan kuin vasta alkuun. Olen silti sitä mieltä, että tunnen mieheni vasta nyt eron seurauksena sellaisena kuin hän todella on, eikä toista ihmistä voi edes tuntea ennen kuin hänestä päästää oikeasti irti. kokemus on siis kasvattanut järkälemäisesti. Varjopuolena usko parisuhteeseen on mennyt, ja kaikki eronjälkeiset suhteeni ovat päätyneet sydänsuruihin. Niinpä päätin jättää miehen metsästämisen kokonaan 28-vuoden iässä, ja keskityn nyt aivan muihin asioihin. Elämässä on niin paljon tärkeämpiäkin asioita kuin miehet ja suhde - kuten esimerkiksi työ ja itsensä toteuttaminen. Älkää koskaan unohtako tätä, olettepa suhteessa tai ilman!
Voimia kaikille eroaville, ottaisin mielelläni kommentteja vastaan.
v.81 solmittu avioliitto on päättymässä. Miehelleni on viimeisen puolen vuoden aikana kehittynyt ilmeisen merkittävä kiintymyssuhde työtoveriinsa, joka tuntenut 20 vuotta. Tänään hän sitten kertoi totuuden, tähän asti on ollut puhetta halusta jatkaa meidän liittoa, viimeksi vielä eilen. He tykkäävät toisistaan. Puhuimme tunteja. Mieli on surullinen, katson kellosta: sinun on aika mennä syömään. Itkettää. Pelottaa. Yksinäiset illat ja yöt ja aamut ja joulut ja lomat. 54- vuotiaana on vähän vaikea lähteä uutta suhdetta luomaan. Mikä meillä meni pieleen, en minä tiedä. Onneksi on vaativa työ, 2 aikuista lasta, pari läheistä ystävää, rakas luonto, kukkien maailma. Nyt ei mikään tuntuisi huvittavan. Tavallisena päivänä en voisi olla poissa kevään nousevia kasveja ihmettelemästä. Olen lamaantunut ja ihan voimaton.
Olisi voinut jättää kertomatta, elää siinä sivusuhteessa vuosia. Sille ei mitään voi että rakastuu, mutta kun sen tajuaa on parasta kertoa totuus puolisolle. Moni on jälkeenpäin sanonut, ettei olisi halunnut kuulla lainkaan. Että olisi vaan valehdellut koska totuus satuttaa. Vielä enemmän satuttaa kun saa tietää olleensa naimisissa täydellisen valepukin kanssa. Kun on itsekin elänyt valheiden värittämässä maailmassa, eikä loppujen lopuksi tuntenut koko ihmistä.
Mun ukko ei kertonut. Se käänsi jotenkin asiat niin päin että ero olikin minun syy ja minun tahto, että hän ei halunnut, halusi yrittää.
Yleensä äkkipikaisia päätöksiä ei ole mahdollista toteuttaa, ja usein kiittelee jälkeenpäin ettei voinut, mutta tällä kerralla oli lomapäivä ja aamuisen riidan päätteeksi painelin jättämään avioerohakemuksen, vuokrasin lehdestä ensimäisen riittävän edullisen asunnon tilapäiseksi majaksi ja muutin sinne.
Myöhemmin selvisi miehellä olleen suhde toiseen naiseen jo ennen avioliittoamme ja loppui siihen kun erosimme. Siitä se akka tuli mulle motkottaan, että tiesinkö. Se tietysti halusi kostaa miehelle, typerää, mutta sillä hetkellä tajusin ettei sen ukon tekemiset kiinnosta enää hevon*:n vertaa. Ymmärsin mikä suhdettamme oli rassannut. Ei toinen nainen, vaan miehen epärehellisyys.
nimim. "vain" kolme vuotta naimisissa, seitsemän yhdessä.... mutta kenen kanssa???
"avioeroa ei saada juridisesti vireille ennen kuin ositus on suoritettu."
Siis lain mukaanhan avioeron voi laittaa yksin vireille ja ositus tehdään vireillepanopäivämäärän mukaan. Jos esittää vaatimuksen osituksesta, niin omaisuus sitten myös ositetaan. Ellei sovintoon päästä, niin pesänjakaja tekee sen, eikä siinä auta hittokaan. Mutta täytyy tietää mitä on tekemässä. Päämäärään ei päästä, ellei vähintään toinen tiedä mikä se on.
"Olen silti sitä mieltä, että tunnen mieheni vasta nyt eron seurauksena sellaisena kuin hän todella on, eikä toista ihmistä voi edes tuntea ennen kuin hänestä päästää oikeasti irti. kokemus on siis kasvattanut järkälemäisesti. "
samaa olen huomannut minäkin... että noin se menee. Meidänkin suhde tuntui molemmista varmasti jonkinlaiselta vankilalta (olimme tosi nuoria kun menimme yhteen..)
Tuo lause tuntuu niin tutulta, että toista ei voi tuntea ennen kuin päästää irti. Tuo sama prosessi on menossa minullakin.
Mies löysi sitten uuden, ja jätti minut. Olen ollut aivan rikki,mutta on tämä myös kasvattanut.
Pidämme silloin tällöin yhteyttä.. ja toivon että mies joku päivä näkisi minut myös eri valossa kuin ennen.
En tiedä yhteenpaluusta.. mies ei varmastikaan sitä halua.. varsinkaan nyt kun hän näkee minut yhä sellaisena kuin olin suhteessamme.
Jostain syystä vain toivon uutta mahdollisuutta, koska minulle jäi tunne, että mies ei edes tunne minua vielä kunnolla. Kaikki jäi tavallaan kesken. Suhteessa ollessamme minulla oli tietty rooli, josta en osannut irrottautua. En uskaltanut olla täysin oma itseni... arkuudestani ja huonoista lapsuuskokemuksista johtuen.
Haluaisin niin, että hän näkisi minussa myös toisen puolen.. joka uskaltaa enemmän eikä pelkää kaikkea.
Mutta näkeepä tai ei, niin itsensä takia sitä on jatkettava eteenpäin ja muututtava, ja uskallettava olla sellainen kuin on.
Olen 30 v, näin loppuhuomautuksena.
MINUN ÄITI LÄHTI OMAN MIEHENSÄ ISÄPUOLEN MATKAAN.IKÄEROA OLI 20 VUOTTA.NIILLÄ MENI TAPELLESSA 25 VUOTTA,SITTE ÄITI KUOLI,SYÖPÄÄN.ISÄPUOLI VAAN ON VIELÄ ISKUSSA,ON SE NIIN VÄÄRIN!!!!
Olen ihan epätoivoinen enkä tiedä mitä tehdä...Meillä on parivuotinen avioliitto kaatumassa miehen epärehellisyyteen. En tiedä mistä löytää voimat lähteä pois ja ottaa ero..Odotan niin, että hän itse ottaisi vastuun koska rakastui työkaveriinsa mutta ei tietysti sitä myönnä. Olen masentunut eikä mikään enää tuota iloa kuin minuutin, sitten tulee taas alakulo (mutta en halua lääkkeitä, koska kaikki johtuu tästä suhteesta työkaveriin).
Olen tätä nyt kaksi vuotta katsonut lähestulkoon ja alkaa riittää. Työkaveri lähti pois, mutta he ovat vielä yhteydessä toisiinsa. Huokaisin helpotuksesta naisen lähtiessä pois, mutta ei mennyt kauaa kun alkoi tuo yhteydenpito selän takana. Ehkä sitä oli aiemminkin, mutta eräänä päivänä se oli selvä peli. Masentaa, ahdistaa, tuntuu siltä ettei millään oikein ole väliä ja että kun tämä vaan loppuisi..
Pitääkö minun ottaa vastuu hänen rakastumisestaan? Voiko tästä enää toipua kun luottamus on mennyt? Mitä voin enää tehdä liiton pelastamiseksi, en edes tiedä haluanko tehdä sitä enää kun hän on sydämensä antanut jollekin toisellekin?
Ei tässä enää auta miettiä mitä meni pieleen, meni vain. Miten tästä eteenpäin..?
Olen ollut pari vuotta suhteessa työkaverin kanssa. Suhde jatkuu edelleen vaikkemme ole enää samassa työpaikassa.
Olemme todella yrittäneet pysyä erossa toisistamme, mutta rakkaus ja kiintymys vievät meidät yhteen aina vaan uudelleen. En todellakaan ole ylpeä tästä enkä haluaisi hänen puolisolleen mitään pahaa. Mutta rakastan miestä liikaa lopettaakseni.
Luulen, että hänen vaimonsa tietää, emme puhu siitä. Mutta voin sanoa, ettei tämä ole miehellekään helppoa. Hän ei vaan pysty tekemään lopullista ratkaisua. Tuntuu että tässä rikkoutuu kaikki kolme ihmistä.
Mutta elämä ei aina mene niinkuin pitäisi.
Voimia kuitenkin sinulle päätöksenteossa. Ehkä sinullakin voisi alkaa uusi parempi elämä kun tilanne ratkeaisi.
Psykologisesti rakastuminen on aina etsitty vastaus johonkin tiedostamattomaan kysymykseen. Totta, että uudessa rakastetussa usein etsitään niitä asioita, joita avioliitossa kokee jäävänsä paitsi. Mutta kyse voi olla myös paljosta muusta, avioliittoon kulumattomasta.:
- ikäkriisi, oman 'flaksin' testaaminen, kun on tullut paljon lisää ikää - tai halu elää nuoruusvuosien sinkkuelämä uudestaan
- identiteettikriisi, oman itsen etsiminen erilaisissa suhteissa
- oman epätäydellisyyden kohtaamisen aiheuttama kriisi - etsii täydellisyyden kokemusta toisen suhteen osapuolen rakastavasta katseesta (pakenemista, antaa vain hetken helpotuksen)
- ammatillinen kriisi (ihastuu esimiesasemassa olevaan, opiskelija opettajaan)
- totaalinen kyllästyminen arkeen ja pikkulapsiperhe-elämään, etsii säihkettä elämään treffailusta
Ihminen on muutakin kuin puoliso, eikä puoliso voi olla mikään toisen kaikkien tarpeiden tyydyttäjä, jokaiseen minuuteen liittyvään kysymykseen täydellisen vastauksen tarjoaja!
on aika pitkä aika katsoa kumppaninsa ulkopuolista rakkautta ja odottaa sen lakastumista. Oletko ajatellut, mitä se tekee sinulle itsellesi? sinä odotat ja toivot muutosta, jota todennäköisesti ei tule. Ja jos tulisikin, eli että miehesi 'palaisi' luoksesi, olisiko suhteenne enää kunnossa? tuskinpa vain. Mikset anna hänen mennä? sinäkin voit hakea avioeroa ja lähteä omaan elämääsi. Apua saat esim. oikeusaputoimistosta, eikä avioeroprosessi tätä nykyä teknisesti ja juridisesti ole kummoisempaa kuin lainanhaku pankista.
Jäämällä tähän jäätyneeseen tilanteeseen teet miehellesi helpoksi ylläpitää sivusuhdetta, mutta estät itseäsi elämästä sanan varsinaisessa merkityksessä. Älä kosta itsellesi!
Toi ei ole rakkautta. Pysy erossa ja anna miehelle mahdollisuus selvittää tunteensa. Tulet näkemään, että mies ei vuoksesi eroa. Sen olisi jo tehnyt, eikö niin? Ole edes itsellesi rehellinen. En ymmärrä tälläisiä roikkujia, sori vaan.
rakkaus ja kiintymys, hei haloo!! JOS RAKASTAT NIIN ANNA OLLA!!
siis oikeesti olet noin tyhmä. Odotat yli kaksi vuotta ja luulet olevasi jotain erinomaista? Mies olisi jo eronnut, jos niin olisi. Kivaa pitää kahta. Tuskin kotona on niin kauheaa kuin haluat uskoa. Ja miehellä vaikeaa? Ihan sääliksi käy. Herää todellisuuteen tai anna elämäsi valua kakkosena oloon. Koskaan et tule miehelle muuta olemaan. Että näin.
Elämä menee juuri niin kuin sen haluaa menevän. Sinä olet osasi valinnut, täytyy sanoa että en ymmärrä ketään joka voi oikeasti jakaa rakkaimpansa toisen kanssa. Ketään ei tietysti voi omistaa, mutta niinkö vähän itseäsi arvostat, että haluat elää kolmantena pyöränä avioliitossa? Etkö itse halua perhettä ja miestä, joka on sinulle uskollinen..?
Minä olen päättänyt itse lähteä kilpailuasetelmasta. En jaksa enää, koska ansaitsen mielestäni parempaa. Ansaitsen miehen, joka on sitoutunut minuun ja vain minuun. Ansaitsen rinnalleni ihmisen, joka todella on hyvässä ja pahassa minun kanssani ja haluaa osoittaa sen koko muulle kansalle, että minä ja vain minä olen hänen vaimonsa.
Toivottavasti sinun tarinallasi on hyvä loppu. Ihmettelen vain itse sitä miten itsekkäitä ihmiset oikeasti ovat. Kaikki puetaan sanoiksi "en voi tälle mitään" kun kaikelle voi tehdä jotain. Miten itsekästä se on mieheltä vaimoa kohtaan ja sinua kohtaan? Entä sinä, sinä sanot että rakastat miestä liikaa päästääksesi hänet lähtemään? Onko se todella rakkautta? Onko rakkautta tunkeutua toisten 'rakkausavioliittoon' tai liittoon ylipäätään? Kyseenalaistatko itse lainkaan tekemisiäsi? Ettei kyse olisi riippuvuudesta? Oletko onnellinen tähän kolmiodraamaan missä elät?
Itselläni siis se tilanne, että mies on rakastunut työkaveriinsa mutta ei aio tehdä ratkaisua itse. Olen päättänyt tehdä sen itse, koska en tosiaan halua kilpailla rakkaudesta tai olla jatkuvassa epätietoisuudessa siitä milloin se viimeinen niitti tulee. Pelkureita nämä pettäjät ovat ja kykenettömiä asettumaan toisen asemaan. Jos rakastaa ja näkee kuinka toinen kärsii, niin aidosti toista rakastava ihminen lähettää sen kärsivän toisen pois ja kärsii mieluummin itse kuin että näkee rakkaansa kärsivän. Kuinka moni meistä todella osaa rakastaa pyyteettömästi..?
Uskon, että niin pyyteetöntä rakkautta voi tuntea vain lapsiaan kohtaan. Että kärsii mieluummin itse kun näkee rakkaansa kärsivän.
Ja siinä mielessä kaksipiippuinen juttu, että esimerkin mies varmaan ei tässä rakkausuhteessa kärsi vaan ilmeisesti enemmän liitossaan josta ei uskaltaudu lähtemään.
Vaikeita asioita...
Jos mies kärsii avioliitossaan, niin takuuvarmasti lähtee. Ja jos toista oikeesti rakastaa, tästä voi luopua. Niin se vain on.
kyseessä olisi omaisuus jota ei halua menettää erossa?
Oikeasti olla sellasen miehen kanssa, jolle häviät omaisuudessa. Etpä pidä itseäsi kovinkaan arvokkaana...
oikein miten tuon tarkoitat, mutta kyllä, en taida pitää itseäni enää kovin arvokkaana ja taistelemisen arvoisena enää sen jälkeen kun miehellä on orastava suhde toiseen, mutta ei ota vastuuta ja lähde: pelonko takia vai sen että rahaa palaisi? Mistä repisin vielä voimat uskoa, että hän todellakin pysyy kanssani rakkauden takia? Kerropa se..tai että miksi itse jäisin tähän ja uskoisin vielä rakkauteen?
Kyllä se pelko on voimakkain tunne tuossa vaiheessa. Minä olen mies, minulla oli useamman vuoden salarakas, jota rakastin enemmän kuin vaimoani koskaan. Halusin epätoivoisesti lähteä tuon salarakkaani matkaan, kerroin hänestä vaimolleni ja kas, kas- vaimo tarrautuikin tiukasti kiinni. Muutaman kuukauden hämmästeltyäni päädyin tekemään ratkaisuni ja päätin pysyä vaimoni kanssa yhdessä. En rakkaudesta, vaan pelosta.
Pelko siitä, että lapsemme halveksivat minua, jos jätän heidät. Taloudellinen epävarmuus. Pelko siitä, että suhde salarakkaan kanssa epäonnistuu tai muuttuu samankaltaiseksi "velvoitteeksi" kuin suhde oman vaimonikin kanssa. Pelko sukulaisten ja ystävien tuomitsemisesta. Jne. Jne.
Tässä sitä nyt sitten ollaan. Vaimo tuntee olonsa voittajaksi, salarakas suree itsensä sairaaksi ja minä , minä nöyristelen vaimoni edessä, terapiassa, psykologilla ja kaipaan salarakastani valtavasti.
Tiedän, olen surkea vellihousu. En tajua itsekään, miksi vaimoni minussa haluaa roikkua???
Tee hyvä mies jotain ennekuin itsekin sairastut. Tiedän, että on paha paikka kun on lapsiakin mutta teeskentely ei paranna asiaa. Alat vaan vihata vaimoasi ja kyllä lapsetkin sen vaistoaa.
Eihän elämässä ole mikään varmaa. Ei sekään että onnistut salarakkaasi kanssa mutta on uskallettava ottaa riskejä onnen eteen.
Sinun tilanteessasi ollessani ja salarakkaani jätettyäni huomasin hänen todellisen arvonsa. Hän antoi minun olla rauhassa ja kunnioitti päätöstäni pysyä liitossa.
Liittomme kuitenkin päätyi eroon. Mutta rakkaani oli jo sitoutunut toiseen mieheen. Sanoi rakastavansa minua edelleen muttei halunnut rikkoa uutta suhdettaan. Kadun odotteluani varmaan lopun elämäni.
Tähän en usko... Vellihousu, joka on muka niin rakastunut toiseen ja lopuksi ihmettelee miksi vaimo haluaa roikkua... Ja jos tämä olisi totta, niin mies ei toteaisi vaimon kuvittelevan olevan voittaja. Mitä vaimo voitti? Anteeksi, mutta kuullostaa jätetyn naisen tekstiltä..
En tajua näitä kaikkitietäviä naisia, jotka kuvittelevat oman "totuutensa" olevan ainoa oikea. Sitä ollaan niin varmoja miesten ajatusmaailmasta ja kuljetaan nokka pystyssä tietäväisinä leimaten "toiset naiset" tyhmiksi.
Jos joku kirjoittaa eriävän mielipiteen niinkuin tämä mies, heti ollaan valmiit leimaamaan kirjoitus katkeran kakkosen tekstiksi. Hehän itse ja heidän mielipiteensä ovat ainoita oikeita
Huh huijaa
Mitä vaimo voitti? Miehensä. Kulissinsa. Elämänsä.
Jos ukko olis lähtenyt, koko pakka olisi romahtanut. Ois varmaan ollut siinä vaiheessa rouvalla vähän "häviäjä" olo.
Mikä tässä nyt on niin ihmeellistä?
Kyllä se kuule paraskin "macho" muuttuu vellihousuksi siinä vaiheessa kun on puoli sukua painostamassa ja vaimo uhkailemassa lasten menetyksellä.
Mies minäkin ja ymmärrän kovin hyvin kirjoittajan fiilinkejä.
Ihanko totta vaimo voitti?!! Itse vaimona, en todellakaan tollasta miestä voittona pidä;) Selityksen makua, ei lapsista erota ja sukuko siinä avioliitossa on?
Mieshän kirjoitti että vaimo TUNTEE olonsa voittajaksi. Tuskin miehenkään mielestä sitä on.
Ja itsehän vaimo halusi jatkaa ja ripustautui mieheen tämän ilmoittaessa hänelle toisesta naisesta. Eli ilmeisesti vaimo itse tuntee olevansa voittaja, säälittävää. Varsinkin kun tietää että mies lähtisi varmaan jos ei olisi pelkoa mustamaalaamisesta lapsille ja läheisille. Mikä näiden vaimojen mielessä liikkuu? Onko se niin hauskaa kun toinen pysyy rinnalla vaikkei haluaisikaan. Minun mielestä he ovat niitä roikkujia.
Mistä mies tietää, mitä nainen TUNTEE? Ja tässä on asiasta vain toinen puoli, eikö? Ennen kuin puhut mistään roikkumisesta. Mistä tiedät, mitä itkuvirsiä mies on vaimolle esittänyt, ettei vaimo jätä? Niin et mistään.
Siitä tiedän tai päättelen koska mies niin kirjoitti. Jos hän on itkuvirsiä vaimollensa esittänyt ettei tämä jättäisi, niin tuskin tänne olisi kirjoittanut tilanteestaan...
Annettaisko jo olla.
varmaan on todella niin, että jos miehellä on selkärankaa, hän lähtee maksoi mitä maksoi. Liekö sitten oikeaa rakkautta sekään, että salarakas saa kärsiä ja vaimo porskuttaa tyytyväisenä. Ei tosiaan. En kyllä ymmärrä, miksi ei voi olla reilu peli. Jos sanoo että haluaa liitosta pois, niin se on sen henkilön vastuulla lähteä liitosta. Ei ketään väkisin voi pitää ja mitä siinä oikeasti pelkää? Leimautumista huonoksi ihmiseksi? No haloo, nykyään kun avioerossa ei vaadita edes syyllisen etsimistä niin onko sillä väliä? Jos taas oikeasti todella rakastaa vielä puolisoaan, niin on velvoitettu yrittämään kaikkensa ennen kuin voi erota. Jos ei rakasta, vaan rakastaa sitä salarakasta todella syvästi, niin ihan taatusti löytyy munaa lähteä suhteesta. Mutta ei löydy, kun ensinnäkin petturi on pelkuri, ja hän toivoo että se vaimo tai mies jota on petetty tekee sen lopullisen valinnan. Mutta kyllä se olisi ihan petturin vastuulla lähteä, joten sinä mies joka täällä valitit että vaimo ei laskenut pois, niin et ollut itse edes valmis oikeasti lähtemään? Ihan vaan tiedoksi, ei sinua kukaan loputtomasti jaksa suvunkaan taholta syyttää, elämä on ja tekevälle sattuu. Haluatko lopun ikääsi elää toisten tahdon mukaan..??? Enpä tiedä haluaisinko itse sinua enää takaisin salarakkaanasi, kun annat hänen kärsiä ja puhut rakkaudesta..!
hän varmaan luulee sinun rakastavan häntä enemmän
moninkertainen petos