Muutin aikoinaan poikaystäväni töiden vuoksi Helsinkiin hänen kanssaan. Tässä on menty nyt vuoden verran ja olen kotiutunut hyvin. Hänen työnsä on kuitenkin epävarmaa freelancerhommaa ja välillä rahaa tulee ovista ja ikkunoista ja esim nyt taas ihmetellään millä maksetaan vuokra kesällä.
Hänen isänsä olisi jäämässä eläkkeelle firmastaan viiden vuoden kuluttua ja poikystävällä olisi mahdollisuus vaihtaa kokonaan alaa ja mennä firmaa jatkamaan. Se tarkottaisi näillä näkymin turvattua tulevaisuutta kymmenine vuosienkin päästä, mutta myös muuttoa takaisin vanhalle kotipaikkakunnalle jota en pysty edes kuvittelemaan. Vanhan kotipaikkakunnan työllisyystilanne on todella huono ja minun alaltani töitä ei siellä ole.
Poikaystäväni vain ilmoitti että kun tulee aika päättää päätös on yksin hänen ja piste ja minä voin tehdä suurin piirtein mitä huvittaa. Me olemme seurustelleet jo useamman vuoden ja tuntuu todella pahalta että hän ei ota minua ja minun tulevaisuuttani mitenkään huomioon. Miksi piti ylipäätään alunperin muuttaa Helsinkiin jos hän jo silloin tiesi ettei kuitenkaan voisi nykyistä työtään tehdä loppuelämäänsä, kun sen takia nimen omaan tänne muutettiin? Nyt on rakennettu elämää tänne ja minullakin on töitä riittänyt, en mitenkään pysty kuvittelemaan muuttoa takaisin vanhaan kuolleeseen kotikaupunkiin.
Ymmärrän pointin että hänestä on mukavaa että tulevaisuus olisi turvattu vielä kymmeninenkin vuosien päästä ja olisi rahaa tehdä mitä haluaa, mutta entäs minä ja minun työni? Minulle riittäisi pienempikin palkka kun vain saisi asua täällä hänen kanssaan. En minä jaksa murehtia tulevaisuutta 30-vuoden päähän, minulle on vain tärkeintä me kaksi. Kyllä poikaystävänikin olisi valmis asumaan tällä kanssani jos voisin taata hänelle työn jossa on säännöllinen ja hyvä palkka kuolemaan asti. Minun mielestäni voitaisiin edes yrittää etsiä sitten jotain hommaa ja katsella täällä vielä useampi vuosi, ei sitä koskaan tiedä milloin sellainen työ saattaisi löytyä, miksi siis nyt sitä murehtimaan?
En voi ymmärtää merkitsenkö minä hänelle todellakin niin vähän että hän on valmis jättämään minut tänne jos en halua muuttaa takaisin? Jos hän kerran on valmis vaihtamaan alaa niin miksei sitten teksi sitä täällä ja jäisi minun kanssani tänne? Miten tässä nyt pitäisi sitten olla ja elää pari vuotta ja odotella hänen päätöstään lähteekö hän jatkamaan isänsä firmaa vai ja mikä on minun kohtaloni silloin? Itse jätin entisen elämäni muuttaessani hänen kanssaan tänne ja nyt pitäisi taas tehdä sama?
Ajatuksia ihmiset? ja huom ero ei ole minulle vaihtoehto
Hänen isänsä olisi jäämässä eläkkeelle firmastaan viiden vuoden kuluttua ja poikystävällä olisi mahdollisuus vaihtaa kokonaan alaa ja mennä firmaa jatkamaan. Se tarkottaisi näillä näkymin turvattua tulevaisuutta kymmenine vuosienkin päästä, mutta myös muuttoa takaisin vanhalle kotipaikkakunnalle jota en pysty edes kuvittelemaan. Vanhan kotipaikkakunnan työllisyystilanne on todella huono ja minun alaltani töitä ei siellä ole.
Poikaystäväni vain ilmoitti että kun tulee aika päättää päätös on yksin hänen ja piste ja minä voin tehdä suurin piirtein mitä huvittaa. Me olemme seurustelleet jo useamman vuoden ja tuntuu todella pahalta että hän ei ota minua ja minun tulevaisuuttani mitenkään huomioon. Miksi piti ylipäätään alunperin muuttaa Helsinkiin jos hän jo silloin tiesi ettei kuitenkaan voisi nykyistä työtään tehdä loppuelämäänsä, kun sen takia nimen omaan tänne muutettiin? Nyt on rakennettu elämää tänne ja minullakin on töitä riittänyt, en mitenkään pysty kuvittelemaan muuttoa takaisin vanhaan kuolleeseen kotikaupunkiin.
Ymmärrän pointin että hänestä on mukavaa että tulevaisuus olisi turvattu vielä kymmeninenkin vuosien päästä ja olisi rahaa tehdä mitä haluaa, mutta entäs minä ja minun työni? Minulle riittäisi pienempikin palkka kun vain saisi asua täällä hänen kanssaan. En minä jaksa murehtia tulevaisuutta 30-vuoden päähän, minulle on vain tärkeintä me kaksi. Kyllä poikaystävänikin olisi valmis asumaan tällä kanssani jos voisin taata hänelle työn jossa on säännöllinen ja hyvä palkka kuolemaan asti. Minun mielestäni voitaisiin edes yrittää etsiä sitten jotain hommaa ja katsella täällä vielä useampi vuosi, ei sitä koskaan tiedä milloin sellainen työ saattaisi löytyä, miksi siis nyt sitä murehtimaan?
En voi ymmärtää merkitsenkö minä hänelle todellakin niin vähän että hän on valmis jättämään minut tänne jos en halua muuttaa takaisin? Jos hän kerran on valmis vaihtamaan alaa niin miksei sitten teksi sitä täällä ja jäisi minun kanssani tänne? Miten tässä nyt pitäisi sitten olla ja elää pari vuotta ja odotella hänen päätöstään lähteekö hän jatkamaan isänsä firmaa vai ja mikä on minun kohtaloni silloin? Itse jätin entisen elämäni muuttaessani hänen kanssaan tänne ja nyt pitäisi taas tehdä sama?
Ajatuksia ihmiset? ja huom ero ei ole minulle vaihtoehto
Vastaukset 10
Vanhimmat
etkä pysty kompromisseihin. Tässä olisi nyt osoitettava kykyä ns. empatiaan puolin jos toisinkin.
Alkuperäiselle: Loppupeliessä empatialla ei juuri ole vaikutsta siihen miten käy. Siihen miltä korvien välissä tuntuu lopuksi puolin ja toisin on.
Jos miehelle työ&ura on tärkeää, niin kyllä se sinne menee sinusta riippumatta. Ja se että työ on tärkeää ja vaikka hän lähtisi ei tarkoita ettei hän myös sinua rakastaisi tai pitäisi tärkeänä.... mutta kylmä totuus on monesti se että miehelle tärkeintä on seisoa omilla jaloillaan työnsä kautta. Raukkaus on on rakkautta, mutta se ei tuo leipää suuhun etc.
Se että olet kerran jo muuttanut miehen takia jä hän automatic olettaa että se on käytäntö aina, on kyllä aika röyhkeää, mutta loppupeleissä tämä osuus ongelmasta on pelkkää tunteilua. Lopputulokseen se ei vaikuta juurikaan.
Itse en voi laittaa itseäni sinun asemaan ja pään sisällä velloisi varmaan eri ajatuksia, mutta en kyllä muuttaisi miehen perässä. Ellei mies todellakin kauniisti pyytäisi ja osittaisi jonkinaisteista kunnioitusta siitä että toinen tekee toisen vuoksi noinkin isoja muutoksia elämään.
(Eli siis kylmästä logiikasta ja realismista huolimatta, nostaisin itse kunnioitusken & tunnehömpän ratkaisevaksi tekijäksi).
Sinä kirjoitit että "ero ei ole vaihtoehto". Tuo tarkoittaa sitä että menet vahvemman mukana, eli käytännössä alistut miehesi päätökseen. Toivottaasti hän on sen arvoinen. Toivottaasti suhteessanne kunnioitus (ja rakkaus) ei ole yksipuolista.
P.S. Ja edelliselle kirjotitajalle, mitä lapsellista siinä on että näin paljon elämään vaikuttavista asioista pähkäily olisi lapsellista? Itse näkisin sen päinvaastoin. Toisessa lauseessa puhut kompromisseista puolin ja toisin, ensimmäisessä lauseessa sanot lapselliseksi kun ei tee "kompromissa" (myönny toisen tahtoon)?
Kompromissin tekeminen tarkoittaa molempia osapuolia tyydyttävään lopputulokseen pääsemistä. Tässä tilanteessa esim. Nainen jää tekemään työtänsä kaupunkiin ja mies menee isänsä yrityksen jatkajaksi. Onhan niitä viikonloppuja, lomia etc., jolloin voi suhdetta ylläpitää. Usein vaan muutto tarkoitta mysö tietylaista eroa.
Kyllä minäkin lähtisin isäni firmaa jatkamaan jos sellainen olisi ja se tuottaisi rahaa.
Siinä olisi turvattu tulevaisuus. Pätkätyön tekeminen vituttaa niin rankasti, että kävelen nykyisestä parisuhteestani ulos ja tulen etelään töihin kun tilaisuus tulee.
Vaimolla on töitä, mutta ei yhden ihmisen tuloilla eläminen ole hääviä hommaa.
Ja toisekseen, elättinä oleminen tappaa äijän.
Päätös on raskas ja repii sydämen rikki, mutta minä en voi elää tätä vitun letkajenkkaa enää yhtään pitempään.
Jos tässä maassa olisikin työvoimapolitiika osattu hoitaa, niin ei tarvitsisi elämäänsä pilata työn takia.
Mutta kun ei ole omaisuutta, ei perintöä, vaan velkaa. On siis lähdettävä, vaikka pää hajoaa.
Niin se tappaa naisenkin ja se kohtalo minua odottaisi vanhalla kotipaikkakunnalla jos sinne muutto koittaa...
Poikaystäväsi isä on siis jäämässä eläkkeelle viiden vuoden päästä. Tarkoittaako se sitä, että muutto olisi edessä vasta silloin, vai jo aikaisemmin? Viidessä vuodessa nimittäin voi tapahtua kaikenlaista, eikä tämä asia ehkä enää silloin olisi mikään ongelma.
Mikä sinua harmittaa eniten, sekö että poikaystäväsi ei halua ottaa sinua päätöksessään huomioon vai itse muutto?
Jos sinulle on tärkeintä vain te kaksi (kuten sanoit), lienee aikaa keskustella vakavasti molempien haaveista ja odotuksista sekä suhtautumisesta parisuhteeseen. Neuvona kuitenkin sanoisin, että joskus kannattaa miettiä asioita vähän huomistakin päivää pitemmälle. Poikaystäväsi ei varmasti voi odotella ja katsella Helsingissä loputtomiin, eihän hänellä montaa isää ole tai isällä montaa firmaa. Oman isän firman jatkaminen ei varmasti myöskään ole hänelle sama asia kuin alan vaihto johonkin muuhun firmaan, sen ymmärtänet.
Jos sinulle tärkeintä olette vain te kaksi, niele pieni pala ylpeyttäsi ja keskustele miehesi kanssa ja ennen kaikkea koeta ymmärtää hänen kantaansa.
Joo viiden vuoden kuluttua sen pitäisi eläkkellee jäädä mutta isoa firmaa ei tosta vaan mennä johtamaan joten sinne pitäisi mennä pariksi vuodeksi hommaa opettelemaan. Eli aikaa päätöksen tekoon olisi ehkä kolme vuotta.
Eniten harmittaa sekä mahdollinen muutto takaisin siihen kuolleeseen tuppukylään josta en töitä saa ellen mene jonnekin siwan kassalle. Ja tietysti myös se että minulle annetaan toisen kerran elämässä kaksi vaihtoehtoa, mies tai oma elämä. Kerran hänet valitsin ja uhrasin kaiken joka osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Miksei mieheni voi ottaa minun tulevaisuuttani huomioon ja on valmis eroamaan minusta jos en hänen peräänsä lähde? Se tuntuu pahalta..
..että suku ikäänkuin velvoittaa, siis isä toivoo kovasti poikansa jatkavan työtään. Miehesi on lisäksi kokenut oman alansa epävarmuuden ja kaipaa elämäänsä turvallisuutta ja jatkuvuutta.
Joten hänen mahdollisuutensa on myös sinun mahdollisuutesi. Hän tarvitsee tukeasi.
Helsinkiin menee aina junia, takaisin pääset kyllä jos sellainen eteen tulisi.
Lisäksi, pienemmälle paikkakunnalle on mukavampaa perustaa perhe ja luultavasti teillä molemmilla olisi siellä myös sukulaisia. Joku voisi pitää mahdollisuuttanne lottovoittona.
ymmärrän kyllä sinua siinä, että tuntuu kurjalta, ettei poikaystäväsi ole valmis ottamaan sinua huomioon ratkaisujaan tehdessään. Toisaalta poikaystäväsi ratkaisu on varmasti monella tasolla erittäin merkityksellinen hänen kannaltaan ja joskus elämässä joutuu tekemään niin isoja ratkaisuja, että muiden ihmisten huomioon ottaminen vain katkeroittaisi. Esimerkiksi jos hän päättäisi, ettei halua jatkaa firmaa sen takia, ettet sinä halua muuttaa takaisin vanhalle paikkakunnalle, hän saattaisi vuosien myötä katkeroitua sinulle siitä, että sinä estit häntä saamasta varman työpaikan ja jatkamasta hänen isänsä elämäntyötä. Lisäksi poikaystäväsi tuntee varmasti myös muunlaista sitoumusta isänsä firmaan kuin mitä pelkkä raha ja varmuus toisivat. Onhan kuitenkin kyseessä todennäköisesti hänen isänsä elämäntyö. Tiedän meinaan kyseisen tunteen, kun omalla isällänikin on jo 35 vuotta ollut yritys, jonka eteen hän on tehnyt erittäin paljon työtä ja johon itsekin olen monella tavalla kiintynyt.
Itse varmaankin yrittäisin ainakin aluksi sitä, että jos poikaystäväni sirtyisi jatkamaan firmaa ja itse jäisin Helsinkiin tekemään omia töitäni ja ajan kanssa miettisin, että mitä itse haluan elämältäni. Nykyisen poikaystäväni vai uran? Viime kädessä olette kuitenkin mielestäni ennen muuta vastuussa siitä, että teette ratkaisut niin, ettette myöhemmin tunne niistä katkeruutta muita ihmisiä kohtaan. Tästä syystä on toisinaan viisastakin tehdä elämän suuret ratkaisut kysymättä niistä edes niiltä, jotka ovat kaikkein lähimpänä.
Mielestäni poikaystäväsi on siinä oikeassa, että päätös on yksin hänen. Suurimmat päätökset elämässä on meistä jokaisen tehtävä itse, eivätkä muut ihmiset voi niitä tehdä puolestamme. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö muiden ihmisten olemassaolo vaikuttaisi osaltaan päätöksiimme tai etteivätkö muiden ihmisten mielipiteet vaikuttaisi. Kuitenkin päätökset on tehtävä itse. Kuten joku jo aiemmin kirjoittikin, suurimpia päätöksiä ei voi laskea muiden varaan, koska tällöin käy helposti niin, että myöhemmin katuu tehtyjä päätöksiä ja katkeroituu. Anna poikaystävällesi tilaa tehdä itse omat päätökset ja tee itse omasi sen mukaan, mitä elämältä haluat.