Tällainen asia häiritsee ja siksi on pakko tiedustella minua viisaampien NEUVOJA. Eli yksinkertaisuudessaan olen nykyisessä parisuhteessani alkanut miettiä, että miten reagoisin/toimisin, jos ex-kumppanini vuosien takaa ehdottaisi paluuta yhteen. "Seurustelimme" ylä-asteikäisinä muutaman kuukauden, mutta kerran häntä sen jälkeen nähneenä ihmetelin, että onpa mahtava ihminen. Hän seurustelee tällä hetkellä ja asuu ulkomailla.
Sinäänsä jo aivan järjetöntä ajatella näin, koska ei olla edes oltu yhteydessä tms tms. Toisin sanoen ei ole millään mahdollista,että tiemme kohtaisivat millään muotoa, enkä edes haluaisi ajatella ,että joutuisin valitsemaan kahden ihmisen välillä.
Miksiköhän helvetissä sitä täytyy hyvän ja upean kumppanin kanssa nyt seurustellessa edes miettiä tuollaisia?? En todellakaan ymmärrä ja huono omatunto vaivaa tällaisten ajatusten johdosta.
Paras ratkaisu olisi kuulla häneltä suoraan, että ei todellakaan kiinnosta, niin saisin sielulleni rauhan.
Mielipiteitä?
Sinäänsä jo aivan järjetöntä ajatella näin, koska ei olla edes oltu yhteydessä tms tms. Toisin sanoen ei ole millään mahdollista,että tiemme kohtaisivat millään muotoa, enkä edes haluaisi ajatella ,että joutuisin valitsemaan kahden ihmisen välillä.
Miksiköhän helvetissä sitä täytyy hyvän ja upean kumppanin kanssa nyt seurustellessa edes miettiä tuollaisia?? En todellakaan ymmärrä ja huono omatunto vaivaa tällaisten ajatusten johdosta.
Paras ratkaisu olisi kuulla häneltä suoraan, että ei todellakaan kiinnosta, niin saisin sielulleni rauhan.
Mielipiteitä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ota vastuu itsestäsi ja parisuhteestasi. Ei tuollaisessa menneiden asioiden pyörittämisessä ole mitään järkeä. Ihmismieli kyllä keksii kaikenlaista, mutta kannattaa pitää ajatuksensa kurissa ja kohdentaa ne järkevämpiin asioihin. Onkohan elämässäsi liian paljon ns. tyhjyyttä, jota olet alkanut täyttämään näillä fantasioilla.
Nimimerkistäni huolimatta olen siis miespuolinen henkilö, joten miehinen "tyhmyyshän" tässä osittain on myös taustalla. Mutta joo.
Jos olet ammatiltasi psykiatri, niin rohkenen siis sanoa, että olet aivan oikeassa. Mitään järkeähän tällaisessa pyörittelyssä ei siis todellakaan ole. Nyt vain miettii, että mitä jos entinen kumppani ottaisikin yhteyttä jne jne. Vaikka se ei ole millään tasolla mahdollista. Minä taas en todellakaan ota, koska hänhän meidän "seurustelun" poikki laittoi ja hänen yhteydenpitonsa minuun on ollut enemmän kuin minimaalista. Tämä siis taustatiedoksi.
Nyt kun tässä oikean (??) psykiatrin kanssa pääsee keskustelemaan, niin voisitko kertoa lisää mielipiteitäsi koskien näitä ajatuksiani ja tarkentaa tuota "tyhjän elämän" -käsitettä? Kovaa kritiikkiäkin otan vastaan mielelläni, sillä joku järkihän tähän on saatava.
Olisiko kyseessä ns. pakkomielle? Tällä selittyy täysin järjenvastainen ajatusten pyöriminen saman asian ympärillä. Pakkomiellettän on hyvin vaikea saada aisoihin ilman ammattiapua. Onko sinulla ollut aikaisemmin pakko-oireista käyttäytymistä?
Elämän tyhjyydellä tarkoitan sitä, että elämässä puuttuu kehittymisen kannalta riittävää stimulanssia. Olo on hiukan liian helppo, jolloin ajatukset lähtevät etenemään ja seikkailemaan. Uskoisin, että keskittymisharjoituksilla voisit saada mielihalujasi kuriin. Tuontyyppisiä fantasioita ei kannata ruokkia, sillä muuten löydät itsesi ilman kumppania.
Pakkomielle on pelottava sana, eikä siitä ole elämäni aikana ollut kokemuksia. Jos tätä nyt vähän taustoittaa, niin lapsuudesta löytyy sellaista täydellisyyden tavoittelua ja kelpaamattomuutta, joka sitten on valitettavasti liittynyt myös ihmissuhteisiini. Kehittynyt kuitenkin olen, ja ilman ammattiauttajia on selvitty.
Sen verran ymmärrän itsekin, että eihän näissä ajatuksissa mitään järkeä ole. Ainoastaan ainut "syy", mikä saa ajattelemaan tuollaisia juttuja entiseen kumppaniin liittyen, on hänen henkinen olemuksensa ja sellaisen samanlaisen ajatusmaailman jakaminen, jota tämän hetken suhteessa myös koen, mutta en niin syvällisen samanlaisella tasolla. Tämä ex on/oli ns. sielunkumppani.
Nyt kun tarkkailen aikaisempia ketjuja, niin jokuhan tästä samanlaisesta aiheesta olikin jo kirjoittanut. Eli juuri se vie ajatuksia väärään suuntaan, kun miettii jotain olemusta toisessa ihmisessä, jota tämän hetken kumppanissani en tunnista samanlaiseksi. Tai samanlainenhan on väärä sana, mutta sellaiseksi "saman henkiseksi".
Ymmärtääkö psykiatri mitä tarkoitan?
On aikoja, jolloin itse kukin ajautuu muistelemaan menneitä, leikkimään ajatuksella, että millainen nyt olisin jos olisimme yhä yhdessä exän kanssa tai olisin mennyt naimisiin jonkun toisen kanssa jne jne. Se on ihan luonnollista ja inhimillistä ja myös ohimenevää ajatustoimintaa, jonka avulla sinäkin kykenet nyt hahmottamaan nykyisyytesi paremmin, esim. osaat arvostaa miten omanlainen ja ihana kumppani sulla on rinnallasi.
Vertaileminen voi siis olla ihan terveellistäkin, kunhan pitää jalat maassa eikä heittäydy jonkun kullatun muiston vietäväksi.
On myös hienoa kokea, että osaa ja voi rakastaa jotakin toista kaukaa ja platonisesti, ja että kykenee iloitsemaan siitä, että sekin ihminen on onnellinen, siellä jossain.
Eihän kaikkea tarvitse eikä voikaan saada aina omaksi asti.