Ei toimi, ei

Minulla on ollut ilmoitus suomi24:n treffeissä kaksi vuotta, ja mikä on saldo?

Kolme nimeä messengerissä, luultavasti kaikki jo varattuja. En ole tavannut yhtäkään.

Kuvakin on ollut puolitoista vuotta. (olen pyrkinyt vieläpä parhaimmat kuvat sinne laittamaan)
61275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

pari viikkoa takana ja jo yhdet treffit takanakin.
et ihan hyvinhän se toimii.

Äänestä

Oletko ollut itse aktiivinen?
Mikäli olet mies, niin ilman omaa aktiivisuutta saat todennäköisesti olla rauhassa pitkäänkin. Miehiä on niin paljon, että vain sattumalta joku ottaa sinuun kontaktia. Jos taas olet nainen, niin sitten hieman ihmettelen asiaa.

Kaksi vuotta on pitkä aika olla ilman yhtään kontaktia. Tosin, vain yksi oikeahan siihen tarvitaan, joten mistä sen tietää vaikka hän sattuisi kohdallesi vaikka huomenna.

Vaihda ne kuvat vaikka toisenlaisiksi. Jos ne ovat olleet pari vuotta, ovat ne aika tuttuja monille.

Äänestä
  • että noita miehiä onkin täällä niin hirveän paljon enemmän... kuin naisia?? Onkos käynyt niin että miesparat on jääny leskeks ennen aikojaan!! Eihän nyt syntyvyysluvuissa ole tuollaisia eroja .

    Äänestä

  • Aktiivinen olen, yleensä törmätessäni alueellani oleviin neitosiin laitan jonkinlaista viestiä..

    Äänestä

  • minövaa1223 kirjoitti:

    Aktiivinen olen, yleensä törmätessäni alueellani oleviin neitosiin laitan jonkinlaista viestiä..

    mulla ollut kolme-neljä profiilia joissa pommitan naisia aktiivisesti. on ujoa, rohkeaa, salaperäistä ym. joskus pommitan samaa naista eri profiileilla ja kyllä se jollekkin antautuu. vuosi takana ja kolmekymmentäviisi kaatoa, kuudet tyhjät treffit. pitää varulta olla kahdet tärskyt samalle illalle, ei mene hotellihuone hukkaan.

    Äänestä

  • johtuukaan kirjoitti:

    että noita miehiä onkin täällä niin hirveän paljon enemmän... kuin naisia?? Onkos käynyt niin että miesparat on jääny leskeks ennen aikojaan!! Eihän nyt syntyvyysluvuissa ole tuollaisia eroja .

    Naiset löytävän helpommin seuraa livenä. Lisäksi, kuten monta kertaa täällä on kirjoitettu, ukkomiehet hakevat seuraa.

    Eipä ole tullut koskaan katsottua, että paljon niitä miesten profiileja on enemmän mitä naisten.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


minävaan12345667890+ kirjoitti:

Minulla on ollut ilmoitus suomi24:n treffeissä kaksi vuotta, ja mikä on saldo?

Kolme nimeä messengerissä, luultavasti kaikki jo varattuja. En ole tavannut yhtäkään.

Kuvakin on ollut puolitoista vuotta. (olen pyrkinyt vieläpä parhaimmat kuvat sinne laittamaan)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu