Tällaista asiaa mietin: luin eroa käsittelevää teosta, jossa sanottiin, että jättäjällä vihan tunteet tulevat olemaan usein voimakkaampia kuin jätetyllä. Jätetty tuntee hylkäämisen, korvaa sen vihalla. Jättäjä korvaa tuntemansa syyllisyyden vihalla, joka on usein voimakasta. Onko näin, jättäjät ja jätetyt? Miten aiemmissa, ja tämähetkisessä tilanteessa?
En seurustellessamme pettänyt tai tehnyt muitakaan tuntapaisia juttuja, mutta virheitä tekee jokainen, myös minä. Ja olen monesti pyytänyt anteeksi, vaikka eron syiksi en ole näitä virheitäni varsinaisesti exältäni kuullut. Olen muutenkin tehnyt eron ns. helpoksi.
Ymmärrän sen, että vihan tunteita tulee jokaiselle joskus, ja se on ihan tervettäkin, mutta onko mitään mitä voisin tehdä estääkseni kumppanini tulevan (?) vihan minua kohtaan. Itsekin varmasti tulen tuntemaan kiukkua, mutta siitä en ole huolissani...en ole mikään kiukkuperse :)
En seurustellessamme pettänyt tai tehnyt muitakaan tuntapaisia juttuja, mutta virheitä tekee jokainen, myös minä. Ja olen monesti pyytänyt anteeksi, vaikka eron syiksi en ole näitä virheitäni varsinaisesti exältäni kuullut. Olen muutenkin tehnyt eron ns. helpoksi.
Ymmärrän sen, että vihan tunteita tulee jokaiselle joskus, ja se on ihan tervettäkin, mutta onko mitään mitä voisin tehdä estääkseni kumppanini tulevan (?) vihan minua kohtaan. Itsekin varmasti tulen tuntemaan kiukkua, mutta siitä en ole huolissani...en ole mikään kiukkuperse :)
Vastaukset 10
Vanhimmat
tullut vihan tunteita ennen eroa, ei eron aikana eikä eron jälkeenkään. En oikein tiedä, mistä niitä vihantunteita olisin kehitellyt kun ei muuten ollut mitään tarvetta vihata toista. Monelta olen kyllä kuullut, että se vihaamisvaihe tulee viimeistään heti eron jälkeen, ellei ole tullut jo aiemmin.
Loogisemmalta se mielestäni tuntuu, että jätetty on vihainen kuin se, että jättäjä on.
Kai tuo on ihan normaalia että jättäjä vihaa jotenkin aivan raivoisasti. Minun kohdalla on muutama tämmöinen tapaus nyt ollut enkä oikeen ole pystynyt käsittämään sitä vihaa koska niin tekopyhältä kun tämä kuulostaakin niin en ole mitään pahaa naisilleni koskaan tehnyt, en kohdellut huonosti, arvostanut, ollut uskollinen jne. Välillä hämmästellyt tuota aivan käsittämätöntä vihaa minua kohtaan missä ihan selvästi käytetään jokaista viimeistä tiedonmurua millä minua voisi satuttaa ja haavoittaa. Sen verran tätä paskaa on elämässä kuitenkin tullut jo niskaan että en provosoidu tuommoisesta enää vaan jollain perverssillä tavalla ymmärrän että ihminen on vaan ihminen ja jostain syystä se on rakennettu ihmisiin että pitää vihata kun jättää. Itse en ole vihanut kun olen jättänyt tai tullut jätetyksi, ollut enemmänkin pettynyt siihen että ei vieläkään ole löytynyt sitä ihmistä jonka kanssa jakaa koko elämä ja kaikki kokemukset, hyvät ja huonot.
Se on ollut jotenkin erityisen raskasta silloin kun joku jota olen aidosti rakastanut on jättänyt minut ja se on alkanut heittämään vihaa niskaan ilman syytä. Tuli tunne että mitä hemmettiä olen tehnyt niin pahaa että tuommoisen kohtelun olen ansainnut ja tuntenut itseäni vielä huonommaksi kuin aikaisemmin mutta kyllä siitäkin ojasta ylös nousee kun tajuaa että tuo koko viha-juttu on vaan jotain miten ihminen käyttäytyy tuommoisessa tilanteessa.
Viimeisin tapaus oli semmoinen että tämä sanoi itse sitten tekstiviestissä että minun pitää yrittää kestää sitä vihaa koska hän peittää tunteensa sillä koska se ero ei ole hänellekkään helppoa (hän siis jätti). Tämä oli yksi niistä jota aidosti rakastin enkä oikeen vieläkään ole käsittänyt sitä logiikkaa minun ja hänen erossa vaikka tiedän että meistä kahdesta ei olisi mitään voinut pitkällä tähtäimellä tulla.
..että sinulle kävi noin. Tuon viimeisimmän tapauksen ymmärrän sillä logiikalla, että hän yrittää vihalla peittää nuo positiiviset tunteet, mitä vielä tuntee sinua kohtaan. Ja edelliset ovat kai tajunneet sinun olevan hyvä mies, eivätkä ole ehkä alunperin halunneet aiheuttaa tuskaa. Syyllisyys kävi kuitenkin ehkä liian suureksi, joten he peittivät tämän kiukulla. Mene ja tiedä, en ole psykologi kuitenkaan... Ja sillä kiukulla yrittää myös ehkä tolkuttaa itselleen, että lähtö on/oli oikea ratkaisu.
Mutta hitto kun en haluaisi tuota omalle kohdalleni, jos saa ihan itsekkäästi todeta...! Pelkään myös että exäni haukkuu tai ainakin arvostelee minua ihmisille ja sukulaisilleen. Se on tietysti hänen ongelmansa, mutta en haluaisi likapyykkiä julkiseksi...
Mutta
Tuli tuosta vielä mieleen että olen varma että entiset naiseni ovat minusta kaikenlaista pahaa puhuneet vaikka kelle mutta olenkin sanonut esim. tälle edelliselle että voi vapaasti puhua minusta mitä haluaa ja mitä tietää minusta jos se häntä helpottaa. Minä en ehkä ole ylpeä kaikesta mitä olen elämässäni tehnyt mutta en myöskään häpeä sitä että olen joutunut tilanteisiin mihin itse en ole voinut vaikuttaa. Jos jollakin jää jotain hampaankoloon minua kohtaan niin voi tulla kysymään minulta asiasta ja tulee taatusti rehellinen ja suora vastaus mikäli voin tai saan siihen vastata eikä tarvitse pähkäillä sen enempää minkään juorun tai tarinan todenperäisyyttä. Semmoiset ihmiset jotka myötätunnosta mustamaalaa muita ihmisiä tai ovat muutoin kapeakatseisia ja ahdasmielisiä ei muutenkaan minun maailmassa ansaitse huomiota.
Jokainen joka minut tuntee tietää että en ole koskaan lyönyt naistani, pettänyt, puhunut heistä pahaa edes "poikien kesken", en kutsu heitä "exiksi" koska se on mielestäni halventavaa, en edes eron jälkeen vaikka se olisi ollut miten julma tahansa puhu heistä pahaa koska jokainen naiseni on ollut erikoinen, muuten en heidän kanssaan olisi alunperin ryhtynytkään mihinkään, heillä on kaikilla nimi, elämänhistoriansa, omat kokemuksensa, vastoinkäymisensä ja hienot hetkensä. Olen sen verran itsevarma omasta asemastani perinteisesti "hyvänä miehenä" että jos joku koskaan väittää että olisin jotain tuommoista tehnyt niin pystyn sen tarvittaessa todistamaan välittömästi, eipä vielä tähään päivään mennessä kukaan ole kyseenalaistanut minua, toivottavasti syystä. Rehellisenä elämä on täynnä vastoinkäymisiä mutta eipähän voi puhua itseään pussiin eikä tarvitse pelätä tai miettiä mitä suustaan päästää.
Jos jotain olen mokanut, en ole sitä tahallani tehnyt ja kannan vastuuni ryssimisestä. Vain näin minä onnistun pitämään omatuntoni kasassa. En pidä itseäni yli-ihmisenä joka ei mokailisi mutta siitä pidän kiinni että kannan vastuuni siitä mitä teen tai ole tekemättä, jos jonkun mielestä jokin ryssimiseni on anteeksiantamatonta tai vastaavaa niin sitten se on se hinta sille mokalle mutta peittelemään sitä en ala enkä syyttelemään muita omista mokistani.
Itsekkin olen aikuinen mies, joka on jätetty, en ole ollut uskoton enkä mielestäni muutenkaan ole käyttäytynyt epäkunnioittavasti.
Kuitenkin kun minut jätettiin, kerron suhteesta esimerkin....vajaan 2 vuoden aikana 8 kertaa tekstarilla laittoi nainen poikki.....ja aina ja kokoajan viestin ja vihan sävyt vain "raaistuivat" ja mä mietin ja mietin,mikä kumma siinä on että jättäjä Raivoaa ja syyttelee??? Perhana! eiks sen pitäis olla onnellinen kun pääsi sitten näin huonosta ihmisestä:)))?
Toisaalta taas jos niihin tekstarihin jotain vastas niin johan alkoi luokkattomuuksien ja ruokottomuuksien sarja....mut tässä mun tapauksessa olikin yks vaarallinen pointti, sitä suunnatonta mustasukkaisuutta ja epäluuloisuutta kesti niin kauan että alkoi jo itse varoa sanomisiaan ja tekojaan ja se syö ihmisen sisältä! On altis "masennukseen" johon itse huomasin sairastuneeni....
on merkki siitä, ettei ero ollut välttämättä helppo tälle jättäjällekään.
Mieluummin sekin, kun täysi välinpitämättömyys.
Välinpitämättömyys on pahinta myrkkyä.
Eipä tosiaan. Ainakaan minä. Olen jättänyt ex-miesystäväni viim. 3,5 vuoden aikana 3 kertaa, viimeksi tammikuu puolivälissä. Edelleen rakastan häntä.
ja miksi ?
Jos ei vielä eron hetkellä, pian sen jälkeen nousee esille viha. Hukkaan mennyt aika, monet turhiksi osoittautuneet uhraukset ja haaveet, sekä rikkinäisyys kaiken sen jälkeen, kun itse on yrittänyt kaikkensa ja toinen lyönyt läskiksi. Miten voisi olla vihaamatta jopa itseään siinä? Miten halpaan on mennyt, miten antoi itseään huijata, miten surkea esitys tuokin mies!
sekin voi aiheuttaa vihan tunteita, että se jätetty ei anna periksi, vaan roikkuu jatkuvasti ihan päivittäin perässä. Soittaa, tekstaa, pyrkii painostamaan suhteen jatkamiseksi. Melkein puoli vuotta on jahdannut, eikä ymmärrä sitä, että suhteemme on ohi. Käsittämättömiä vihan reaktioita saa minussa aikaan, ja tuntuu siltä, ettei tule päästämään minua otteestaan. Tässä on jonkinlaista sairaalloisuutta jo mukana, sen olen huomannut jo suhteen alkuajoista lähtien. Karmeinta on huomata, että joutui sen pihtiotteeseen, eikä siitä niin helposti pääsekään irti. Olen alkanut sairastella fyysisesti, mutta henkisesti sinnittelen sitkeästi, sillä tässä on oltava vahva ja kuunneltava omaa sydäntään.