Uskotko tosissasi olevasi rakastettu ja armostettu ?
Mietipä jos kavereillesi, työnantajallesi tai naapu
reillesi ei olisi sinusta mitään etua. Olisitko silloin enää rakastettu ? Arvostettaisiinko sinua?
Monet tämän päivän nuoret eivät ymmärrä sitä, että heitä kohdellaan suurimmalta osin hyvin vain sen takia, että heidän vanhemmistaan on jotakin etu ( mm. pedataan työpaikat valmiiksi). Ja nämä pikku
kullannuput eivät tule ainakaan siinä paikassa työpaikkakiusatuiksi.
Miksi nuoremme ovat tänä päivänä hyvin itsekkäitä johtuu siitä, että useimmat heistä ovat saaneet kaiken liian helpolla ja vielä luulevat että he ovat persoonina jotenkin niin erityisen arvokkaita ettei heille voi sanoa mistään mitään eikä ainakaan kohdella väärin.
Oletteko huomanneet miten eriarvoisesti työntekijöitä tänä päivänä kohdellaan? Vaikka teet työsi kuinka hyvin, ei tule kuin sanomisia- kiitoksia ei koskaan. Tuttavan lapsia puolestaan kiitettään sellaisistakin asioista, misät ei ole mitään kiittämistä. Sanomisia heille ei puolestaan tule koskaan !

Vastaukset 1
Vanhimmat
Eniten juuri ärsyttää kunta- ja valtiopuolella se, että työpaikat ovat enempi ja vähempi perheyrityksiä joissa tasapäisyys (tyhmyys) tiivistyy. Sisukkaita ihmisiä ei työelämässä juuri enää ole, on vain pullamössö pulliaisia, jotka ovat syntyneet kultalusikka suussa. Siinä on palvelun taso laskenut siihen, että yhä enempi johto saa vastata teoistaan... jos vastaa, tai ylipäätään kukaan ottaa mistään vastuuta.